Enhän minä koskaan oo ollu mikään Naantalin aurinko, mutta viime syksystä asti on ollu pelkkää pimeää alamäkeä. Ystävät löysi bilettämisen, poikaystävän ulkomailta tai uuden elämänasenteen, Minä en mitään muuta kuin oman turhuuteni ja tarpeettomuuteni.
Minulla on poikaystävä, maailman ihanin sellainen, mutta se ei tunnu riittävän. Tarvitsisin edes yhden ns. puolueettoman, jonkun kaverin, jolle puhua. Asun vielä kotona, mutta isä on uneton ja kiireinen ja äiti kierii itsesäälissä TV:n edessä. Sisko sanoi hänelle puhuessani "just".
Nyt alkaa tuntua, että yksinäisyys on liian kova. En jaksa uskoo, että minussa on mitään joka vois kiinnostaa muita: olen hieman ylipainoinen, epänaisellinen, tylsä ja nyt vielä masentunut.
Kaiken lisäksi pelkään, että kun valmistun lukiosta nyt keväällä, muutan pois, mitä kyllä odotan, siis sitä että pääsen pois tästä hirveästä ilmapiiristä, mutta sitten olen vielä enemmän yksin. En tunne ketään, joudun menemään nukkumaan tyhjään, vieraaseen asuntoon enkä näe sitä ainoaa hyvää asiaa, eli poikaystävää. En tiedä, jaksanko. Pitkään olen ajatellut, että enhän minä enää kuoltuani tiedä mistään mitään, ja että ainahan kuolleena oleminen on helpompaa kuin eläminen, oli elämä kuinka hienoa tahansa. Nyt ajattelen myös, että ei minua kukaan tarvitse, vaikka jäisikin kaipaamaan.
En vain tiedä mitä tehdä, enkä uskalla apuakaan hakea.
Minulla on poikaystävä, maailman ihanin sellainen, mutta se ei tunnu riittävän. Tarvitsisin edes yhden ns. puolueettoman, jonkun kaverin, jolle puhua. Asun vielä kotona, mutta isä on uneton ja kiireinen ja äiti kierii itsesäälissä TV:n edessä. Sisko sanoi hänelle puhuessani "just".
Nyt alkaa tuntua, että yksinäisyys on liian kova. En jaksa uskoo, että minussa on mitään joka vois kiinnostaa muita: olen hieman ylipainoinen, epänaisellinen, tylsä ja nyt vielä masentunut.
Kaiken lisäksi pelkään, että kun valmistun lukiosta nyt keväällä, muutan pois, mitä kyllä odotan, siis sitä että pääsen pois tästä hirveästä ilmapiiristä, mutta sitten olen vielä enemmän yksin. En tunne ketään, joudun menemään nukkumaan tyhjään, vieraaseen asuntoon enkä näe sitä ainoaa hyvää asiaa, eli poikaystävää. En tiedä, jaksanko. Pitkään olen ajatellut, että enhän minä enää kuoltuani tiedä mistään mitään, ja että ainahan kuolleena oleminen on helpompaa kuin eläminen, oli elämä kuinka hienoa tahansa. Nyt ajattelen myös, että ei minua kukaan tarvitse, vaikka jäisikin kaipaamaan.
En vain tiedä mitä tehdä, enkä uskalla apuakaan hakea.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"En jaksa uskoo, että minussa on mitään joka vois kiinnostaa muita: olen hieman ylipainoinen, epänaisellinen, tylsä ja nyt vielä masentunut."
Siinähän se tulikin.
Hyvästi.