Televisio-ohjelmasssa tekevät hyvää huippuhalvalla.

3500 eurolla tehdään ihan uskomattomia juttuja. Ja firman miehet ovat tekemässä.
6188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

3500 eurolla voi sisustaa vaikka kuinka, jos tuo raha on käytettävissä materiaaleihin ja tavaroihin eli tekee itse.

Keittiöt ovat sikamaisen kalliita, mutta niissäkin monet voisivat selvitä pelkästään ovien tuunaamisella tai vaihtamisella. Pelkästään vetimien vaihtaminen tekee ison visuaalisen muutoksen. Laatoitukset voi vaihtamisen sijaan vaikkapa maalata ym. ym.

Itse harrastan "pehmeätä" sisustamista: maalaamalla, verhoilemalla, trimmaamalla, tuunaamalla, tekstiileillä, yksityiskohdilla ja kekseliäisyydellä olen mielestäni saanut aikaan harkitun ja hallitun kokonaisuuden vähällä rahalla. Lattiapinnat ym. kalliit asiat eivät merkitse minulle sinällään juuri mitään joistain keittiön kivitasoista puhumattakaan. Päinvastoin ajatuskin kalliilla materiaaleilla leveilemisestä vaikkapa keittiössä, jossa tuskin ikinä mitään kokataan, on naurettava ja kauhea.

Äänestä
  • Onko joku kokeillut kylpyhuoneen lattojen maalausta ja mitekä kesätvät kulutusta. Rapiseeko maali pois?

    Äänestä

  • maalailija kirjoitti:

    Onko joku kokeillut kylpyhuoneen lattojen maalausta ja mitekä kesätvät kulutusta. Rapiseeko maali pois?

    Ei rapise, kun käyttää kaakeleiden maalaamiseen tarkoitettua maalia ja varmistaa, että laatat ovat ehdottoman puhtaat rasvasta ym.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    Ei rapise, kun käyttää kaakeleiden maalaamiseen tarkoitettua maalia ja varmistaa, että laatat ovat ehdottoman puhtaat rasvasta ym.

    Keittiön laatoitukset voi varmaan ihan hyvin maalata, jossain ohjelmassa maalattiin kylppärin laatatkin, en muista missä enkä sitä oliko suomalainen ohjelma, jäi vain mieleen joten kaipa se mahdollista on.

    Äänestä

Sitä vähän tinkii kustannuksista ja vaikka vähän maksaa, että pääsee tv-ohjelmaan...

Äänestä

Kai niillä on sitten omat alennukset tai sitten ihan ilmaisia osa raaka-aineista, koska monesti tuotteiden valmistajien nimet näkyvät. Sehän on hyvää mainosta telkkarissa. Olen tehnyt pintaremppaa vanhaan talooni ja ihan katselemalla katsellut ja vertaillut hintoja. En ole kyllä 3000 eurolla saanut niin paljon materiaalia kuin tv:n sisustusohjelmissa, vaikka kuinka halvalla saisi ja itse olen tehnyt. Ohjelmissa pitäsi selvästi näkyä mitä mikin on maksanut ja olla myös työtunnit mitä on käytetty. Näin selkenisi se pintaremottikin paremmin. Joskus on uusittu ihan lattioista ja laatoituksista lähtien ja ihmeen halvalla. Todellinen totuus ei ole ainakaan niiden hinotjen mukainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jussi j kirjoitti:

3500 eurolla tehdään ihan uskomattomia juttuja. Ja firman miehet ovat tekemässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu