Nyt viimeistään on demarien aika lähteä pois Kataisen hirmuhallituksesta, varsinkaan kun me emme oikeasti kannata niitä asioita, joihin hallitusohjelmassa on sitouduttu.
Jätetään kokoomus ja vihreät pyörimään omaan soppaansa ja lähdemme perustamaan hallitusta keskustan, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton kanssa. Kansa tukee näitä puolueita seuraavissa vaaleissa.
Tämä on ainoa mahdollisuus osoittaa kansalaisille vielä sosialidemokratian jonkinlaista uskottavuutta.
On tullut aika lähteä hallituksesta
26
106
Vastaukset
- myöhästä!!
Demut tuhoutu hallituskiimassa kontatessaan Jykän eteen, jes, jees..
- viimeinen taisto...
Demarit ovat täysin vastuussa tästä kusetuksesta, pitämällä täyden uutispimennon ennen presidentivaaleja, kuntauudistuksesta ja puolustusvoimien supistuksista.
Olisi parempi, että loput demarit liittyvät avoimesti Lipposen johdolla kokoomuksen äärioikeistorintamaan ja lakkaavat puhumasta työväenpuolueesta.
Työväestö alkaa olla irtaantunut SDP:n talutusnuorasta. Missä ovat ne luvatut työpaikat ja talouskasvu, jota pajunkyöttä meille SDP ja kokoomus syötti viime keväänä.
Urpilainen käy Brysselissä rahanjakoreissuilla Kataisen kanssa ja Suomeen tultuaan alkavat kiristää kansaa, kun rahat meni EU:n kasinopelissä. - kuolokyttääsdptä
Jutta jo täysin Jykän hirttosilmukassa. Se kiristyy koko ajan. Jykä on Goldman Sachsin mies. Jykälle suomalainen työläinen on vain maksumies ja orja. SDP ei ole hoitanut oikeita asioita pitkään aikaan. Mutta väehmmistöjen asiat, erityisesti homottaminen ja mamutaminen ovat sille ykkösenä ja pakkorutotsi ja ruotsinkielisten meille muille kammottavan kalliiksi tulevat etuoikeudet. Kuka hullu äänestikään Lipposta. Se mies oli suomenkielisen röyhkeä kupaaja ha valehtelija.. SDP kuolee ellei se ala ajamaan suomenkielisen väestön asiaa.
- luotto meni
Jos alle 10 % äänestää presidentiksi demaria, pitäisi hälytyskellojen soida puolujohdon korvissa. Urpilaisella ei ole muuta mahdollisuutta säilyttää kasvonsa työväestön keskuudessa, kuin panna hallituksen ovi hiljaa kiinni ja myöntää virhe, että tuli lähdettyä kokoomuksen kelkkaan.
Katainen pyyhkii Urpilaisella, kuin märällä rätillä, omat virheensä. Nyt varsinkin kun on Sauli takuumiehenä. - kuntameni
Edustaja Backman SDP: Olette rääväsuinen kansanpiiskuri, ohjaatte työväestön suorinta tietä perussuomalaisten kannattjiksi.
- tur - - paan!
Persujen kannatus kasvaa väkisin tällä menolla. Kansalaiset protestoivat sillä tavalla, koska meillä ei kuulu kulttuuriin polttopullot. Valitettavasti ei persuvalta tekisi Suomea sen paremmaksi. Niin ovat ongelmat syvälle, ettei niitä palopuheilla eduskunnassa korjata.
Kataisen kuuluttama yhteistyökään ei tule onnistumaan, koska konkreettista yhteistyötä ei kukaan voi tehdä Kokoomuksen kanssa. Se on eliitin sanelupuolue, joka ei hyväksy kompromisseja, eikä kuuntele järjen ääntä. Heidän tehtävänsä on toimia rahoittajiensa etujen ajajana, ei kansan parhaaksi.
Kuulkaas, me tulemme käymään jo tänä vuonna todella syvällä. Saas nähdä, millainen tavallisten kansalaisten konkurssiaalto tuleekaan....? - mummot tulee
Nyt protestoivat jo pohjanmaan mummotkin, joten vapise hallitus.
On valitettavaa, että demarit ja vasemmisto ovat tukemassa Suomen alasajoa.- kauanko menee
Mummot saattavat käydä jopa työpaikoilla rotestoimaan ja ryhtyvät laiskottelemaan tai jäävät kokonaan kotiin.
Mummot jos suututetaan, on leikki kaukana.
- näinonnärekset
Ja se tyttö pois pyörimästä ympäri Eurooppaa ja jakamasta nimmareita eri maiden velkapapereihin!!!!
- haloo SDP
Eikö nyt ala olla selvää, miksi Euroopan kansat ovat kovassa kurimuksessa.
Olisiko Kreikka, Irlanti, Italia ym. nyt toisten huoltoavun varassa olevia, jos EU:ta
ei olisi koskaan keksittykään.
Suomi on hyvää kyytiä menossa samaan kurimukseen. Kuka takaa, etteikö Suomessakin ala nälkiintyneet rahattomat ihmiset mellakoida.
Kysymys kuuluukin; millä oikeudella meidät vietiin rahaliiton jäseneksi ? - on aikoihin eletty
Eikö sitä Jungneria edes saisi kipattua? Pelkkää vahinkoa tulee. Unohdetaanko taas kenttä ja äänestäjät?
Vihreätkin käyttävät tilaisuutta hyväkseen.
Kiertäisitte itse johto maankuntia niin tietäisitte missä mennään. Nyt vaan istutte lentokoneessa lentelemässä kaikenmaailman kokouksiin, josta on vain haittaa. - pööööööö!
Kyl tarttis teherä jottai..Urpilainen vaikuttaa kuitenkin olevan demareista ainoa, jolla saattaisi olla ns. "munaa" ja hän voisi kääntää kurssin oikeille raiteille ennen kuin on ihan liian myöhäistä....vaikka taitaa jo olla.
- jeeeehehhehe
Ei ne lähe. Jutalla nyt hyvä liksa. Sillä ja poliitikoille ns. etuoikeutena kuuluvilla lahjarahoilla elelee mukavasti muutaman vuoden.
- Solisaliratti
Ei ole enää mitään mahdollisuutta. Mukaanmeno Kataisen hallitukseen vei sen viimeisen. SDP:n kannattaisi suosiolla hajota niin, että lipposlaiset liittyvät Kokoomukseen ja tuomiojalaiset Vasemmistoliittoon, tai kuka minnekin. Jos tuohon väliin nyt joitakin vielä jäisi, niin voisivathan he kokeilla jonkinlaisen yleissolidaarisen puolueen kasaamista. Demarit eivät ole sellaiseksi halunneet, vaikka olisi pitänyt, eikä Perussuomalaisista ja Vihreistä sellaiseksi ole.
- näreitä
Puolueiden keskuudessa on menossa ns. oma "kuntauudistus" = osa puolueista on hajoamassa omaan mahdottomuuteensa. demareille voi hyvinkin käydä niin, ettei olla olemassa.
Paha siinä on sitten euroopassa lennellä jakamassa Suomen vähäisiä rahoja, jollei nyt ole tolkkua ottaa lusikkaa kauniseen käteen ja tunnustaa tosiasiat.
SDP:n menestys pressavaaleissa osoitti kuinka äänestäjät toimivat, kun asetetaan puolueen aatemaailmalle täysin vieras presidenttiehdokas.
Joten ainoa mahdollisuus sosialidemokratian säilyttämiseksi on: pitää heti irrottautua hallitusyhteistyöstä kokoomuksen, vihreiden ja rkp:n kanssa. - pööööööööö!
Luulisi vasemmalta löytyvän sen verran porukkaa, että siitä kasaisi kunnolla yhden vasemmistopuolueen. Laitettaisiin taas asiat "vastakkain"
- Uusi johto, demarit
Tällä menolla tuleekin vain yksi puolue vasemmalle. Niin reteesti demarijohto kehuu hallitusyhteistyötä kokoomuksen kanssa.
Tulokset alkaa näkyä: sdp:n kannatus laskee ja kansa kurjistuu. - kansalainen
Sellaisille tahoille jotka tuovat Suomeen kiinassa valmistettuja tuotteita myytäväksi muuten kuin Suoraan kiinasta 200% verot.
Jos kaikki palkansaajat laitetaan tulotason mukaan riviin (vasemmalla pienituloisin ja oikealla suurituloisin) ja kysytään keskimmäisen kuukausi bruttotulo
hän vastaa n2105.5e- Sak rules
Paljonko on metallimiehen palkka? Entä paperimiehen? Ahtaajamiehen?
Ja paljonko on perushoitajanaisen palkka? - kansalainen
Sak rules kirjoitti:
Paljonko on metallimiehen palkka? Entä paperimiehen? Ahtaajamiehen?
Ja paljonko on perushoitajanaisen palkka?jos brutto kuukausipalkka ylittää 2200/kk kuuluu palkansaaja maailman rikkaimpaan 1%:n tulojensa suhteen
- d-lama
Valitettavasti käy niin, että metallimiehiltä ja ahtaajilta loppuu palkanmaksajat.
Suomen kilpailukyky ei riitä elättämään suomalaisia, haluttiimpa sitä, tai emme.
On totinen paikka todeta, että ahneella on se loppu. - Nyt on ratkaisu
Eroon EU:sta!
- kansalainen
euron kaatuminenkin riittää
- kenkää vaan
Heinäluoma oli aluksi presidenttiehdokkaana, mutta puoluejohto painosti luopumaan Lipposen hyväksi. Kyllä meni totaalisesti väärin puoluejohdon virheiden takia. Siellä vaan jatkaa Urpilainen, Jungner ja Guzenina aiheuttamassa vahinkoa. Kunnallisvaalitkin on tulossa. Pelkäänpä pahoin, että huonosti menee. Kyllä ihmeitä täystyis tapahtua ellei seuraava vaalitappio odottaisi loppusyksystä.
Kuinka monta suurta vaalitappiota tarvitaan, että em. henkilöt siirretään sivuun?- pöööööÖÖ!!
Viime eduskuntavaaleissa Urpilainen pelasti mitä pelastettavissa oli. Torjuntavoitto, kuten on sanottu. Hänen ansiostaan pääsimme edes toiseksi. Ajattelemisen aihetta: vanha työväenpulue jota kolmivitonen nainen pitää edes joten kuten pystyssä.
- velka seis
On se nyt vihdoin tajuttava. Ei velkaisen Kreikan tilanne parane yhtään siitä, vaikka annetaan lainaa kuinka paljon tahansa.
Kolmen AAA:n maat vain pahentavat asiaa ja lisäävät kreikkalaisten kurjistumista.
Ainoa konsti on, että rahaa annetaan avustuksena, mutta kellä rahaa enään on jaettavaksi.
Elikä Euroopan rikkaat maat ovatkin niin omahyväisiä, että pelkäävät oman soppakattilansa tyhjenevän ja ruokkivat Kreikkaa aivan väärin perustein.
Ja meidän demaritkaan ei ymmärrä asiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961512
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58931- 85902
- 53816
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t262719Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74646