Ammattiauttajaan kiintyminen haavoittaa.

Ei kuulosta yhtään hölmöltä, jokainen meistä haluisi löytää ihmisen, joka ymmärtäisi. Ja elämä voi tuntua turhalta jos ei löydä sellaisen, tai jos hän ei haluakkaan puhua enää kansamme.

Mitään neuvoa tai muuten lohdutuksen sanaa osaa kirjoitta, halusin vain kertoa että ymmärrän tilanteesi.

No,itse asiassa kyseessä ei ollut varsinainen terapiasuhde vaan tämä henkilö oli sairaalassa tapaamani psykologi jonka kanssa pääsin hyvin juttuun ja sain ensimmäistä kertaa purettua itseäni oikeasti.

Tajusin kyllä toisaalta ettei tästä voisi tulla mitään muuta ja hän kyllä kertoi ettei voi antaa minulle terapiaa.

Kuitenkin tunnesuhde jäi voimakkaasti päälle.
Loppujen lopuksi en kai voi syyttää kuin itseäni... olisi pitänyt vain olla osaamatta kintyä häneen. (se vaan ei oo aina niin yksiselitteistä ku on muutenkin ihan vereslihalla) ja varsinkin omalla kohdallani on TODELLA vaikea saada luotua sellasta suhdetta että pystyn avautumaan.

Jotenkin kuitenkin jäin siis kinni tähän henkilöön ja nyt tultiin sitten sihen pisteeseen että hän tekee minusta rikosilmoituksen jos vielä jatkan häirintää...

suoraan sanoen olen edelleen aika shokissa.

Pahimmalta tässä on varmaan tuntunut se ettei kyseinen henkilö ole ollut suorassa yhteydessä minuuvaan muiden ihmisten ja välikäsien kautta olen kuullut näistä uhkaiksista.
Eilen sitten uskalsin vihdoin ja viimein itse soittaa hänelle ja ... no... täytyy myöntää että siitäkin jäi aika paha maku. Hän vaikutti kauhean vihaiselta ja syytti minua puhelinterroristista (ok,toimin väärin ja olen kyllä sanonut sen hänelle).
Silti tuntuu että asiat olisi voinut hoitaa jotenkin...hmm..ihmisillesemminkin.

Jäi jotenkin tosi pelokas ja ahdistunut olo. Nukuttuakaan en saanut viime yönä kunnolla ja silmät ovat edelleen itkusta turvonneet.

Jäi vähän sellanen olo, että mut kylmästi hylättiin, että olin hänelle vain jonkinsortin pelinappula vaikka ihnimillisiä tunteita.
Hänelle on täysin sama vaikka kuolisin tänään. Hänelle on täysin sama selviinkö tästä elämäntilanteestani ikinä. Hän teki vain työtään.

Sattuu niin helvetisti.
vaikka toisaalta,ymmärrän kyllä.

En olisi saanut päästää ketään lähelle.

Anteeksi nyt vain, mutta kuka oli kenen pelinappula?

Ymmärrän, että tästä ihmisestä tuli mieleesi jonkinlainen pelastaja-hahmo, mutta ilmeisesti hän ei tätä kuvaa ruokkinut eikä johdatellut sinua. Hän on pyytämättään joutunut valtavien odotustesi kohteeksi ja jos odotukset ovat kohtuuttomat ("olet ainoa ihminen ikinä, joka voi minua ymmärtää: pelasta minut"), tulee pettymys.

Ammatti-ihmisellä on oikeus "tehdä vain työtään". Jos ei auttamisella ole mitään rajoja, ei kukaan jaksa tehdä psykiatriassa töistä.

En tarkoita sinulle mitään pahaa. Tunnen suurta empatiaa tilanteesi vuoksi. Sinun kuitenkin nyt täytyy surra ja päästää irti.

"Mitä tästä opimme?älä ikinä jää kiinni ammattiauttajaan sillä loppujen lopuksi hän aina hylkää. "

Ammattiauttja tekee _työtään_ siinä kuin joku toinen istuu työkseen vaikkapa kaupan kassalla.

Niin. Ymmärrän sen kyllä järjellä.

Sattuu vaa nii helvetisti. En taida jaksaa enää.....kumpa uskaltaisi vain lähteä täältä.. Olen jo melko valmis.

Tuntuu,että tämä oli viiminen pisara.

Enkä hae tällä mitään sääliä keneltäkään.

Olen vain jo nähnyt tarpeeksi.

Moi surusilmä. Helppo samaistua tilanteeseesi! Käyn läpi tuota samaa vaikka terapeutti sanoo usein ettei ole menossa mihinkään. Ymmärrän tämän jollain tasolla toisaalta koen et hän hylkää mut jossain vaiheessa jokatapauksessa! Ja se sattuu. Tottakai terapia päättyy joskus ja sehän siinä on tarkoituskin!! Selitys löytyy taustastani tähän mutta silti käyn tätä läpi vaikka terapia ei ole vähään aikaa päättymässä. Siis pitäisi ainakaan.

Jotenkin niin tiedän miltä susta tuntuu vaikka tilanteeni on erilainen. Mäkään en pysty luottamaan ihmisiin, edes terapeuttiin näköjään.

Voimahalaus. Itsari ei varmaankaa oo ratkaisu mihinkään. Mullakaan.

ajattele asiaa niin, että tämän henkilön aiheuttaman transferenssikokemuksen kautta tulit tietoiseksi siitä valtavasta rakkauden ja ymmärryksen kaipuusta, joka sinussa on.

transferenssitunteet voivat olla voimakkaita ja koet, että ne kohdistuvat juuri tuohon ihmiseen, mutta todellisuudessa ne on kohdallasi varattu jollekin "todelliselle" kohteelle.

anna psykologin jatkaa elämäänsä rauhassa ja ole kiitollinen, että kykenet tuntemaan noin vahvasti. kerro tunteista jollekin ystävällesi vaikka tai tänne palstalle. tai puhu aiasta jonkun ammattilaisen kanssa.
tunteesi tasaantuvat kun otat asiaan etäisyyttä.

Kaikki sympatiat sinulle aloittaja. Voin vain kuvitella, kuinka helvetillinen se tunne on kun ei saa pitää enää yhteyttä ihmiseen josta pitää ja joka on tuntunut ainoalta toivolta elämässä. Ja vielä kirsikkana kakun päälle rikosilmoituksella uhkaaminen jos yhteydenpito jatkuu, itse olisin ehkä vähintään yhtä pahasti rikki tuollaisesta vaikka psykologilla ei ehkä olekaan muita mahdollisuuksia enää.

Itselläni on lähes sama tilanne, en voisi edes kuvitella eläväni ilman sairaanhoitajaani, ja pelkään sitä päivää ruton lailla kun hoitosuhde loppuu. No, onneksi sen päivän ei pitäisi olla vielä lähimaillakaan. On se väärin, kun jollekin on vain pelkkä työasia, diagnoosi paperilla ja itse olisit valmis vaikka ryhtymään tämän ihmisen orjaksi ihan vain siksi koska se ihminen nyt sattuu olemaan niin täydellinen omissa silmissä. En kyllä tosin ikinä soittele tai muutenkaan kehtaa näyttää sen kummemmin sitä omaa kiintymystäni, ylpeys käy lankeemuksen edelle. Ehkä sitten vain tappaa itsensä kun kaikki tuo loppuu.

ammattiauttajat tekevät työtään ja auttavat ihmisiä löytämään keinoja ihmissuhteiden rakentamiseen elämässä. ette auta itseänne yhtään sillä että takerrutte auttajaan.
ajatelkaa asiaa niin että varvas olisi murtunut ja lääkäri korjaisi sen, mutta varvas toimisi vain lääkärin läsnä ollessa.

itsensä vuoksi kannattaa tunnustaa transferenssitunteet juuri sikis mitä ne ovat.

tiedän mistä puhun, sillä luulin myös olevani rakastunut psykologiin, mutta hän viisaasti palautti minut maan pinnalle.
nyt olen kiitollinen siitä avusta jonka sain ja toivon että saan tuntea rakkautta "oikeassa" elämässä. samaa toivon teille kaikille.