Kreikan röyhkeät vaatimukset

Dragman paikka ?

On erityien merkillepantavaa miten Kreikalla on röyhkeyttä ollaa vaatimassa ja yrittämässä sanella ehtoja auttajilleen tilanteessa jossa se on aivan itse ajanut itse itsensä konkurssitilaan ja tämä lisäksi systeemin sisäisen korruption saattelemana.

Se ei edes kykene selviämään ilman ulkopuolista apua. Toisaalta se ei edes ole laittanut muutoksia käytäntöön kuten vaikkapa Italia ja Espanja. Tämän estämättä sillä on pokkaa käyttäytyä ylimielisen röyhkeästi.

Vaikea sanoa mitkä olisivat taloudelliset ja polittiset seuraukset EU:ssa mikäli Kreikan annettaisiin "selvitä omillaan". Lehman Brothersin seurauksia vakavami ketjureaktio?

"Kreikkalaiset onnistuivat jälleen yllättämään niin sanotun troikan, jonka kanssa Kreikan hallitus vääntää sopimusta velkahelpotuksesta ja siihen kytkeytyvästä säästöohjelmasta. Kreikkalaiset löivät pöytään uusia vaatimuksia tänään aamulla kello 6, kertoo Financial Times." Taloussanomat
9.2.2012 13:35

- http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/02/09/kreikka-teki-viime-hetken-vaatimuksia--velkasopimus-taas-uhattuna/201222817/12

"Kreikan valtiota uhkaa vararikko 20. maaliskuuta, jolloin kassa on tyhjä ja maksuun lankeaa yli 15 miljardia euroa vanhaa velkaa korkoineen. Ja se on vasta alkua. Sen jälkeen helleenivaltiolla on maksamatta vielä 365 miljardia euroa muita lainoja ja takauksia sekä korot ja uudet alijäämät päälle. Näihin velkoihin Kreikka kaatuu." Taloussanomat Jan hurri 8.2.2012 06:08

- http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/02/08/naista-veloista-kreikka-ei-selvia/201222603/170

"Kreikka menettää veronkierron vuoksi vuosittain noin 20 miljardia euroa tuloja, mikä vastaa kutakuinkin valtion vuotuista budjettivajetta. Vaikka veronkierron haitoista on velkakriisin aikana puhuttu paljon, edistystä on tapahtunut vähän. Nihkeyttä selittää se, että veroviranomaiset ovat tutkimusten mukaan Kreikan toiseksi korruptoitunein virkamiesryhmä."

- http://www.talouselama.fi/uutiset/kreikan konkurssi on lahella/a756124

Veroviranomaisten ilmoitettu korrptio:

- http://www.talouselama.fi/uutiset/kreikan veronkeraajien quot404020quotsaanto hammastyttaa/a740401

-

12

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dragman paikka ?

      Korjaus linkkiin.

      "Kreikan valtiota uhkaa vararikko 20. maaliskuuta, jolloin kassa on tyhjä ja maksuun lankeaa yli 15 miljardia euroa vanhaa velkaa korkoineen. Ja se on vasta alkua. Sen jälkeen helleenivaltiolla on maksamatta vielä 365 miljardia euroa muita lainoja ja takauksia sekä korot ja uudet alijäämät päälle. Näihin velkoihin Kreikka kaatuu."

      Taloussanomat 8.2.2012 06:08

      - http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/02/08/naista-veloista-kreikka-ei-selvia/201222603/170

      -

    • Kreikan politikot vaikeassa tilanteessa hyväksyessään leikkaukset.
      Kansa haluaa valtion konkurssiin jotta nopeasti päästään jaloilleen.
      Velanmaksu jatkuu loputtomiin.
      Ei edes perusuomalaisten tuki auttanut Kreikan kansaa.
      Näin epäluotettavat politikot Kreikassakin vastoin kansan tahtoa.

      • Dragman paikka ?

        Suuri osa väestöä on ottanut valtiontalouden rappaeuttamistalkoisiin osaa. Kreikassa on valitettavasti veronkierto yleinen kansallislaji yhteiskunnan kaikilla portailla rivikansalaisesta rikkaisiin ja erilaiset valtion- ja kuntien hoivatyöpaikoissa olleet kalliiksi tulleet edut ovat osaltaan rokottaneet kasantaloutta.

        Tähän muukin taloudellinen korruptio ja lisäksi ennen EU:n liittymistä valtion taloustietojen väärentämistä unihtamatta...

        Tuota "kulttuuruperimää" ei muuteta käden käänteessä...

      • ikiliikkuja???
        Dragman paikka ? kirjoitti:

        Kreikka menee tukipaketista toiseen loputtomiin.
        Jollei palkat ja eläkkeet juokse kansa rettelöi kadulla ja taas tulee rahua!!!

      • Dragman paikka ?
        ikiliikkuja??? kirjoitti:

        Kreikka menee tukipaketista toiseen loputtomiin.
        Jollei palkat ja eläkkeet juokse kansa rettelöi kadulla ja taas tulee rahua!!!

        Kekseinen ongelma on ollut se, ettei Kreikka ole tähänkään mennessä laittanut käytäntöön tukipaketteja edeltäviä ja niiden ehtona olleita lupauksiaan perusteellisista rakennemutoksista.

      • Dragman paikka ? kirjoitti:

        Kekseinen ongelma on ollut se, ettei Kreikka ole tähänkään mennessä laittanut käytäntöön tukipaketteja edeltäviä ja niiden ehtona olleita lupauksiaan perusteellisista rakennemutoksista.

        "Kreikka ole tähänkään mennessä laittanut käytäntöön tukipaketteja edeltäviä ja niiden ehtona olleita lupauksiaan "
        Kuten sanottu politikkojen on vaikea tehdä vastoin kansan tahtoa.
        Kansa tietää että konkurssin jälkeen muutamassa vuodessa on kaikki ennallaan kun taas velkoja saa maksaa hamaan tulevaisuuteen.
        Tätä taustaa vastaan on euroopan annettava paljon periksi.

        Kyllä kansa tietää.

      • haloo!!!!!!
        sunlin kirjoitti:

        Mitä järkee tukipaketit menee suoraan virkamiesten palkkoihin ja eläkkeisiin!
        seuraava tukipaketti menee virkamiesten palkkoihin ja eläkkeisiin!
        seuraava tukipaketti menee virkamiesten palkkoihin ja eläkkeisiin!
        seuraava tukipaketti menee virkamiesten palkkoihin ja eläkkeisiin!
        Jne...................

      • Dragman paikka ?
        sunlin kirjoitti:

        "Kreikka ole tähänkään mennessä laittanut käytäntöön tukipaketteja edeltäviä ja niiden ehtona olleita lupauksiaan "
        Kuten sanottu politikkojen on vaikea tehdä vastoin kansan tahtoa.
        Kansa tietää että konkurssin jälkeen muutamassa vuodessa on kaikki ennallaan kun taas velkoja saa maksaa hamaan tulevaisuuteen.
        Tätä taustaa vastaan on euroopan annettava paljon periksi.

        Kyllä kansa tietää.

        >> Kansa tietää että konkurssin jälkeen muutamassa vuodessa on kaikki ennallaan kun taas velkoja saa maksaa hamaan tulevaisuuteen.

        Lukuisien uutisten ja lehtiatikkeiden persteella kansa itsekin on tottuttautunut tapoihin ja metodeihin jotka eivät ole kestävän kansantalouden mukaisia maan muuta yleistä kakilla tasoilla vallitsevaa talouskorruptiota ja veronkiertoa unohtamatta, josta linkkejä ylempänä.

        Miten oheisella yhtälöllä ja ylempänä toimintatavoilla on madollista saada maan talous normalisoitua?

        "Kreikan valtiovarainministeriön mukaan budjetin alijäämä kasvoi 20,5 miljardilla eurolla. Tulot laskivat 3,1 prosenttia 43,8 miljardiin euroon."

        "Menot puolestaan nousivat 6,2 prosenttia 62,7 miljardiin euroon. Valtiovarainministeriön mukaan lisääntyvät menot johtuivat kasvavista korko- ja sosiaalikuluista." Talouselämä 13.12.2011

        - http://www.talouselama.fi/uutiset/kreikan budjetista paljastui taas pettymys/a739263

        -->

        "Lyhyesti sanottuna, ei maksua ilman säästöjen toimeenpanoa, Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker sanoi myöhään eilisiltana Brysselissä."

        "Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings toisti näkemyksen, että Kreikka tulee ajautumaan lähiaikoina joka tapauksessa maksukyvyttömäksi. Fitch on aiemmin sanonut, että Kreikan maksukyvyttömyys voidaan toteuttaa joko hallitusti tai hallitsemattomasti."

        - http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/02/10/kreikka-apua-lykattiin--fitch-uskoo-maksukyvyttomyyteen/201222885/12

        -->

        "Näin Kreikassa: Maa vararikossa, poliitikot miljonäärejä"

        - http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2011/12/22/nain-kreikassa-maa-vararikossa-poliitikot-miljonaareja/201119627/12

        Eri artikkeleden peusteella tuo poliitkkojen varallisuus olisi mahdollsesti vain jäävuoen huippu. Liki kaikilla yheiskunnan tasoilla varalisuutta on uitettu huomatavat määrät verotuksen ulottumatomiin ulkomaille.

    • konkurssin jälkeen ei mene montaakaan vuotta kun rahan lainaajat taas lähestyvät Kreikkaa ja kaikki jatkuu kuin ennen.

      • drakmadrakma

        Kun kreikka menee konkurssiin ja joutuu jättämään euron tilanne on aivan toinen. Silloin maa palaa oikeaan asemaansa välimeren turismi- ja banaanivaltioksi. Euro ja kreikkalaisten moraaliton sumutus antoivat maalle ainutlaatuisen tilaisuuden jättiläismäiseen petokseen. Syy, miksi kreikkalaisten kriisi on kiinnostava on lähinnä ranskalaisten ja saksalaisten pankkien valtavat saatavat, vasta toissijainen ongelma on kreikkalaisia kohtaava inhimillinen katastrofi, mahdollisesti sisällissota. Tämä saa ansaitsemansa huomion sitten myöhemmin.

        Tällä hetkellä kreikkalaiset poliitikot kinastelevat 300miljoonan euron eläkesäästöistä. Euromaiden antamat velkapaketit ovat suuruusluokaltaan 300-400 kertaisia. Ne menevät yhteiskunnan rakenteiden ylläpitoon, ovat ns. syömärahoja. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että peli on menetetty jo aika päivää sitten.

      • yrittäjä!!!!!
        drakmadrakma kirjoitti:

        Kreikka on malliesimerkki "kivoista poliitikoista" Noin käy kun pitää mielyttää kansaa ja jakaa vain kivoja juttuja!

        Suomessaa tulossa kuntauudistus ja armeijan leikkaukset ym Oppositiolle (kepu persut) hieno räksyttämisen paikka ja ääniä ropisee! Tälläiset säästöt on edessä enemmin tai myöhemmin! Eikö AIKUISET tajua jos rahat loppuu ne loppuu!

        Leikkaukset olis pitäny aloitta -90 luvun lamanjälkeen mutta yritysten vetovoima pelasti Suomen kuplan Nokian johdolla saatiin taas jättimäiset verotulot jotka hassattiin "hyvinvointivaltioon"

      • Dragman paikka ?
        drakmadrakma kirjoitti:

        Kun kreikka menee konkurssiin ja joutuu jättämään euron tilanne on aivan toinen. Silloin maa palaa oikeaan asemaansa välimeren turismi- ja banaanivaltioksi. Euro ja kreikkalaisten moraaliton sumutus antoivat maalle ainutlaatuisen tilaisuuden jättiläismäiseen petokseen. Syy, miksi kreikkalaisten kriisi on kiinnostava on lähinnä ranskalaisten ja saksalaisten pankkien valtavat saatavat, vasta toissijainen ongelma on kreikkalaisia kohtaava inhimillinen katastrofi, mahdollisesti sisällissota. Tämä saa ansaitsemansa huomion sitten myöhemmin.

        Tällä hetkellä kreikkalaiset poliitikot kinastelevat 300miljoonan euron eläkesäästöistä. Euromaiden antamat velkapaketit ovat suuruusluokaltaan 300-400 kertaisia. Ne menevät yhteiskunnan rakenteiden ylläpitoon, ovat ns. syömärahoja. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että peli on menetetty jo aika päivää sitten.

        >> Tällä hetkellä kreikkalaiset poliitikot kinastelevat 300miljoonan euron eläkesäästöistä. Euromaiden antamat velkapaketit ovat suuruusluokaltaan 300-400 kertaisia.

        Mittasuhteet ovat kolossaaliset ja tuo oheinen suunnitteilla oleva tukipaketti on vain osa kokonaisuutta. Stubb puhuu aisaa ja kuliseissa termistö on ehkä vielä "selkeämpää".

        Keskeinen ongelma on arvioida sen vaikutukset ja seuraukset Euroopan talouteen ja laajemminkin, sekä mahdolliset geopoliittiset selkkaukset ja jopa Kreikan sisäinen sotatila, mkäli jättäisi edesvastuuttoman Kreikan kantamaan yksin vastuut toiminnastaan. monella tapaa tulenarka tilanne ja Kreikka jatkaa itsekästä tulella leikkimistä.

        Oletan, että europäättäjien kulisseissa Kreikka olataisiin jo valmiit tai olisi valmiutta jättämään selvittämään edesottamuksiensa seuraukset, mutta sen laajempien seurauksien pelko ja arviointi ajaa pumppaamaan valtavan kolossaaliset summat uppoavan laivan tilktsemiseksi.

        Kovin kritisoitu Mme Merkel on varsinkin oikealla linjalla sen suhten, että tukien kuin eurobondienkin ehtona on tiukka ja terve budjettikuri liitettynä harkittuun elvytykseen.

        "Stubb huomautti, että Kreikalle aiottu 130 miljardin toinen tukipaketti on suurempi kuin EU:n budjetti, joka on noin 125 miljardia euroa."

        "- Siitä huomaa mittakaavan. Sen vuoksi me muut, jotka olemme huolehtineet julkisesta taloudestamme olemme kohtalaisen turhautuneita siihen, etteivät asiat etene, Stubb kertoi toimittajille Helsingissä tavatessaan EU:n budjettikomissaari Janus Lewandowskin."

        - http://www.iltalehti.fi/talous/2012021015190868_ta.shtml

        -

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3585
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2480
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      593
      2273
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2026
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      76
      1730
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1658
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1648
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      1546
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1446
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      94
      1427
    Aihe