Onko kohtalotovereita?
Olen 33-vuotias bipo-nainen, diagnosoitu jo vuonna 1998. Koko tämän ajan minulle on etsitty toimivaa lääkitystä, mutta ei: kehoni on niin herkkä, että se reagoi kaikkiin lääkeaineisiin hyvin voimakkaasti.
Minulle on kokeiltu kymmeniä eri lääkeaineita, eri annostuksilla ja erilaisilla yhdistelmillä, mutta aina sivuoireet ovat niin rajut, ettei lääkitystä voi jatkaa -tai sitten hyöty on olematon.
Oireina on ollut mm. oksentelua, ripulia/ummetusta, veristä ulostetta, rajua lihomista, ihottumaa ja näppylöitä, maidoneritystä rinnoista, lihaskouristuksia, limakalvojen kuivumista ja haavautumista, orgasmikyvyn menetystä, unettomuutta/uneliaisuutta, vapinaa ja tärinää, metabolisen oireyhtymän syntymistä jne jne jne... Oireet siis todella rajuina ja useita yhtä aikaa.
En jaksa enää. Voin koko ajan huonosti, joko psyykkisesti tai fyysisesti. Olen täysin toimintakyvytön, elämällä ei ole enää mitään tarkoitusta. Onko ainoa vaihtoehtoni todella vain kärsiä tai kuolla pois..?
Olen 33-vuotias bipo-nainen, diagnosoitu jo vuonna 1998. Koko tämän ajan minulle on etsitty toimivaa lääkitystä, mutta ei: kehoni on niin herkkä, että se reagoi kaikkiin lääkeaineisiin hyvin voimakkaasti.
Minulle on kokeiltu kymmeniä eri lääkeaineita, eri annostuksilla ja erilaisilla yhdistelmillä, mutta aina sivuoireet ovat niin rajut, ettei lääkitystä voi jatkaa -tai sitten hyöty on olematon.
Oireina on ollut mm. oksentelua, ripulia/ummetusta, veristä ulostetta, rajua lihomista, ihottumaa ja näppylöitä, maidoneritystä rinnoista, lihaskouristuksia, limakalvojen kuivumista ja haavautumista, orgasmikyvyn menetystä, unettomuutta/uneliaisuutta, vapinaa ja tärinää, metabolisen oireyhtymän syntymistä jne jne jne... Oireet siis todella rajuina ja useita yhtä aikaa.
En jaksa enää. Voin koko ajan huonosti, joko psyykkisesti tai fyysisesti. Olen täysin toimintakyvytön, elämällä ei ole enää mitään tarkoitusta. Onko ainoa vaihtoehtoni todella vain kärsiä tai kuolla pois..?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Entäs tämä Ablify ? pitäisi olla hyvä lääke, mutta en tiedä sivuoireista ? On vain aika kallis.
Abilify on myös kokeiltu. Lähes kaksi kuukautta oksensin ja voin tosi huonosti sen kanssa, kunnes aloin oksentaa verta ja lääkärin kanssa päätettiin lopettaa (sekin) lääkekokeilu.. Tällaista tämä on... :(
En tiedä onko kommentistani mitään apua, mutta oletko yrittänyt etsiä apua muualta kuin lääketieteestä?
Bipoa tuskin voi "parantaa", mutta esim. masennukseen voi hyvin löytyä apua erilaisista terapioista, elämäntapojen muutoksista, omista asenteista, henkisestä maailmasta jne.
Itse kärsin lievästä biposta, jossa ongelmat ovat olleet enemmän tuolla masennuksessa kuin manioissa. (Hypo)maniavaiheisiin minulla on auttanut ihan itselleni luomat säännöt (esim. etten innostuksessa saa osta mitään kallista, korkeintaan kirjoja tms.) ja pystyn nuo melko hyvin pitämään. Jos en pystyisi, niin ei kai niistä silloin apua olisi.
Sen lisäksi ruokavalion muutos, laihduttaminen, alkoholista luopuminen, liikunnan lisääminen ovat omalla kohdallani auttaneet. Niillä kaikilla on pieni elämä parantava vaikutus ja pienistä puroista se isokin virta syntyy. Uskoisin, että kokeilemalla jokaiselle löytyy näistäkin apua.
Ammattia, paikkakuntaa ja asuntoa olen vaihtanut paremmin elämäntyyliini sopivaksi ja töitäkin etsin vain pätkätasolla, jotta saan väliin kaipaamaani lepoa (esim. 1-2 kk) etenkin masennusjaksoihin ryssimättä silti kaikkia töitäni. Toki tämä merkitsee suht vaatimatonta tulotasoa, mutta silläkin pärjää.
Psyykkisella puolella olen saanut paljon jo apua siitä ajatuksesta, että en pidä itseäni (kovin) sairaana. En siis alistu noihin lääketieteen diagnooseihin, vaan pidän tätä ailahtelevuutta lähinnä luonteenpiirteenä, jonka kanssa on vain opittava elämään.
Hei. Kiitos paljon, kun viitsit kommentoida, on hyvä kuulla että olet löytänyt ei-lääkkeellistä apua omaan sairauteesi.
Minun biponi on kuitenkin paljon vakavammalla tasolla, sekä maniat että masennukset ovat poikkeuksetta psykoottista tasoa, eli joudun lähes jokaisella sairastumisjaksolla osastohoitoon. Lääkitys olisi siis aika olennainen osa toipumistani.
Mutta olet oikeassa siinä, että pienistä puroista kasvaa suuri virta.. Ehkä voisin yrittää helpottaa oloani mainitsemillasi konsteilla -ei ehkä sairastumisjaksojen aikana, mutta ainakin niiden välillä noista neuvoista voisi olla apua.
Oikein paljon jaksamista sinulle ja hyviä vointeja!
Tilanteesi kuulostaa paljon omaani pahemmalta ja voi olla, ettei neuvostani ole sinulle paljoa hyötyä. Mutta onhan toki aina se mahdollisuus, että "terveenä" hetkenä tehdyt oivallukset ja elämänmuutokset poikivat jotain hyvää "sairaisiinkin" hetkiin. Vähintäänkin ne tuovat hyviä jaksoja elämään, jolloin huonot on ehkä helpompi kestää.
Ison henkisen avun sain myös sellaisesta oivalluksesta, ettei minun tarvitse miellyyttää ketään. Ennen pyrin elämään paljon muiden ehdoilla ja pyrin noudattamaan tiettyä opittua säännöllisyyttä ja vakiintuneita rutiineja, mutta jossain vaiheessa tajusin, että syynä oli voimakas häpeä omaa olemustani kohtaan, koin olevan sairas tai epänormaali. Nyt, kun pystyn elämään aika hyvin tuon ailahtelevuuteni ehdoilla, on se tuoma henkinen kuorma paljon pienempi. Aika ajoin jopa hymyilen ihmisille, jotka juoksevat "terveinä" oravanpyörässä ja pyrkivät täyttämään muiden pohjattomat odotukset.
Voimia sinulle!