Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

suurkunnan nimi

hyyry

Kuntauudistus lähtee pian liikkeelle. Joukko kuntien nimiä katoaa kartoilta.
Mikä tulisi sen kunnan nimeksi, joka muodostuu Mikkelin ympärille.
Nythän ei ole kyse siitä, että jokin kunta liittysi nykyiseen Mikkeliin vaan se yhdistyy Mikkelin kanssa.

Nykyinen Mikkeli saakoon pitää oman nimensä päämajamaineineen. Mikä olisi uuden suurkunnan nimi, johon kuuluisivat mm. Mäntyharju ja Juva?

Voisihan se olla vaikka Länsi-Savo, kun nimi on jo aluelehden myötä juurtunut.

Toisaalta nimi voisi olla jokin historiasta tuttu paikallisen suurkunnan nimi. Ensinnä tulee mieleen Savilahti.

(Varoittava tapaus ovat Kouvolan tienoon liitokset, joiden seurauksena uuden suurkunnan nimeksi tuli pienikokoisen Kouvolan nimi. Sen seurauksena perus-Kouvola ei saanut pysyä Kouvolana.)

20

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vikkooko

      Moisio. Siitähän Mikkelin seutu tunnetaan ainakin anopin suvussa.

    • ryssykkä

      Luoteis-Viipuri!!!

    • t.omppeli mutta ei m

      Olkoon suurkunnan nimi mitä tahansa, mutta ei ainakaan Mikkeli.

    • Juupajuu!

      Hurissalo

    • Oiva nimi

      Mulkkula

      • Kot23

        Kikkeliliä?


      • Mie vaan
        Kot23 kirjoitti:

        Kikkeliliä?

        St Michel


    • Marko Saarenpää

      Mielestäni tuo Savilahti kuulostaa aika hyvältä, ottaen huomioon alueen historian.

      • Hutaansuopa

        Niin minustakin tuo Savivelli kuulostaa hyvältä ja kun on vieläpä historiallinen nimi.


      • Luotijuna
        Hutaansuopa kirjoitti:

        Niin minustakin tuo Savivelli kuulostaa hyvältä ja kun on vieläpä historiallinen nimi.

        Missä kansainvälisyys? Kannatan St Micheliä!


      • Nimimerkki546
        Luotijuna kirjoitti:

        Missä kansainvälisyys? Kannatan St Micheliä!

        Mitäs kansainvälistä Mikkelissä on?


      • ;o)
        Nimimerkki546 kirjoitti:

        Mitäs kansainvälistä Mikkelissä on?

        Tervertuloa katsomaan ja kuuntelemaan!


      • Minä vaan
        ;o) kirjoitti:

        Tervertuloa katsomaan ja kuuntelemaan!

        Nimeksi sopisi, historiallisista syistä: Taka-Hollola. Vanhaa hämäläisten pyyntimaata.


      • Kanto Aalto
        Minä vaan kirjoitti:

        Nimeksi sopisi, historiallisista syistä: Taka-Hollola. Vanhaa hämäläisten pyyntimaata.

        Kyllä se Mulkkula on paras. Se kuvaa paitsi kaupunkia myös sen asukkaita!


    • 20

      Hukkasalo.

      • eipäsku

        Hukkaviiru.


    • 6+11=17

      Paras nimi on Velkacity. Se olisi englanniksi niin komea - City of Debts.
      Ajatelkaa miten kansainvälinen ja realistinen!

      • AWot

        Lenita Toivakka puoltaa vaalipiirijakoa sillä, että pitää suuntautua kasvukeskuksiin, Helsinkiin ja Pietariin. Kohtapa ollaan suurta Pietarin vaalipiiriä. Siinä ei sitten enää nimiehdotuksia kysellä.


      • ryssykkä
        AWot kirjoitti:

        Lenita Toivakka puoltaa vaalipiirijakoa sillä, että pitää suuntautua kasvukeskuksiin, Helsinkiin ja Pietariin. Kohtapa ollaan suurta Pietarin vaalipiiriä. Siinä ei sitten enää nimiehdotuksia kysellä.

        Luoteis-Viipuri!!!


      • Ryystää
        ryssykkä kirjoitti:

        Luoteis-Viipuri!!!

        Länsi-Siperia?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2067
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1773
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1644
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1460
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1394
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1331
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1318
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe