Oma laihdutus lähti aikoinaan pahasti lapasesta.Päädyin vaikeasta lihavuudesta alipainon puolelle ja nyt olen toistaiseksi vielä normaalipainossa.
Alipainoisena ajatukset pyöri vaa'an,mittanauhan ja ruuan ympärillä.Mielihyvä kuihtuneesta kropasta oli vain hetkellistä, ruumiinkuvani häiriintyi.En enää nähnyt sitä mitä muut näki.Tunsin ja näin itseni lihavana vaikka en sitä ollutkaan.Olin lähinnä säälittävä näky lommo poskineni tyhjä lasittunut katse silmissäni.
Ahdistus omista olemattomista läskeistäni oli niin valtava,että päädyin oksentelemaan senkin vähän mitä söin.Bulimiahan siitä puhkesi.
Hetken olin hurmoksessa uudesta tavasta syödä mitä huvittaa ja silti laihtua.Tämäkään "onni" ei kauaa kestänyt sillä oksentelukin karkasi käsistä.Paino lähti nousuun.Ahmiminen oli elämäntehtävä enkä millään pystynyt oksentamaan kaikkea sitä mitä söin ja minähän söin,joskus jopa kokonainen vuorokausi meni syöden ja oksennellen.Lopetin vasta kun en enää pystynyt tekemään muuta kun makaamaan lattialla tärisevänä möykkynä.
Ahdistuneisuus kasvoi niin suureksi,että olin lähellä tappaa itseni.Pienen lapsen äitinä sain kuitenkin itseni jotenkin revittyä pois pöntön ääreltä,mutta ahmiminen jäi.
Nyt olen syönyt itseni normaalipainoiseksi,mutta en edelleenkään osaa syödä normaalisti ja ahmin edelleen.Oma kehoni ahdistaa,suutututtaa ja oksettaa.Tekisi mieli ruvata laihduttamaan,mutta toistaisksi pelko siitä,että mopo lähtee taas käsistä jarruttaa aikeitani.
Ajatukset heittelehtii.Tuntuu,että sisällä kasvaa hyökyaalto,jota koitan epätoivoisesti juosta pakoon.Kuinka tästä tunteesta pääsee eroon?
Onko kukaan teistä täysin parantunut vai paraneeko tästä ikinä?
Kuinka syödä normaalisti ilman ahmintaa,ilman ahdistusta,iilman mitään tuntemuksia?Miten hyväksyä kehonsa sellaisena kun se on?
Pää hajoaa.Teit niin tai näin ahdistus on ja pysyy.
Alipainoisena ajatukset pyöri vaa'an,mittanauhan ja ruuan ympärillä.Mielihyvä kuihtuneesta kropasta oli vain hetkellistä, ruumiinkuvani häiriintyi.En enää nähnyt sitä mitä muut näki.Tunsin ja näin itseni lihavana vaikka en sitä ollutkaan.Olin lähinnä säälittävä näky lommo poskineni tyhjä lasittunut katse silmissäni.
Ahdistus omista olemattomista läskeistäni oli niin valtava,että päädyin oksentelemaan senkin vähän mitä söin.Bulimiahan siitä puhkesi.
Hetken olin hurmoksessa uudesta tavasta syödä mitä huvittaa ja silti laihtua.Tämäkään "onni" ei kauaa kestänyt sillä oksentelukin karkasi käsistä.Paino lähti nousuun.Ahmiminen oli elämäntehtävä enkä millään pystynyt oksentamaan kaikkea sitä mitä söin ja minähän söin,joskus jopa kokonainen vuorokausi meni syöden ja oksennellen.Lopetin vasta kun en enää pystynyt tekemään muuta kun makaamaan lattialla tärisevänä möykkynä.
Ahdistuneisuus kasvoi niin suureksi,että olin lähellä tappaa itseni.Pienen lapsen äitinä sain kuitenkin itseni jotenkin revittyä pois pöntön ääreltä,mutta ahmiminen jäi.
Nyt olen syönyt itseni normaalipainoiseksi,mutta en edelleenkään osaa syödä normaalisti ja ahmin edelleen.Oma kehoni ahdistaa,suutututtaa ja oksettaa.Tekisi mieli ruvata laihduttamaan,mutta toistaisksi pelko siitä,että mopo lähtee taas käsistä jarruttaa aikeitani.
Ajatukset heittelehtii.Tuntuu,että sisällä kasvaa hyökyaalto,jota koitan epätoivoisesti juosta pakoon.Kuinka tästä tunteesta pääsee eroon?
Onko kukaan teistä täysin parantunut vai paraneeko tästä ikinä?
Kuinka syödä normaalisti ilman ahmintaa,ilman ahdistusta,iilman mitään tuntemuksia?Miten hyväksyä kehonsa sellaisena kun se on?
Pää hajoaa.Teit niin tai näin ahdistus on ja pysyy.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mä voin sanoa olevani täysin parantunut. Sillon kun vielä olin ton saman ongelman syövereissä, koin täysin mahdottomana ajatuksena, että koskaan voisin päästää irti sairaudesta, koska en edes halunnut. Koin, ettei minulle jäisi mitään, koska elämäni oli jo niin pitkään aikaa pyörinyt pelkästään ruoan ympärillä.
Minä koen parantuneeni terapian (3 vuotta psykoterapiaa takana) ja hyvän parisuhteen avulla. Paljon on joutunut töitä tehdä, mutta koin, ettei elämäni ollut tuolloin elämisen arvoista. Mitään ei ollut menetettävänä kun päätin, että hankkiudun sairaudesta eroon.
Hakeudu psykologille juttelemaan. Tsemppiä! Usein takana on isoja kipeitä asioita. Tunnistamattomia tunteita, jotka tuottaa epämääräistä pahaa oloa jotka sitä sitten turruttaa pelaamalla ruoalla.