Häpeä

Lapintie, eilen ivasit perussuomalaisia, jotka nostivat metelin varuskuntien lakkautuksista, Itse kuulut puolueeseen joka istuu hallituksessa, joka tekee suomeen työttömiä, mutta rinta rottingilla puolueesikin tukee kreikkaan annettava 51 miljardia jolla kreikkalaiset esim ostavat panssarivaunuja!!!!!!!

Että sellaista isänmaallisuutta vasemmistoliitolla on!!

Ainoat selkärankaiset puolueessasi on Yrttiaho ja Mustajärvi.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mitä sitten "selkarainkuutta" tarkoittaakin niin et oikein ole ajan tasalla muutoinkaan. Koko vakuusjärjestelmässä Suomen osuus jos kaikki menee kaivoon on luokkaa 18,2 miljardia mutta jos kaikki todella menee huusin alle niin tuo on vielä pikkuraha joka kannattaa maksaa sillä edellytyksellä jotta euroalue saadaan pelastettua.

Talouden kaatuminen aiheuttaa helposti dominoilmiön jonka seurauksia ei edes osata laskea mutta suurtyöttömyys ja muut vaikeudet ovat odottamassa. Me emme elä enää saarella kuten -50 luvulla jolloin kaikki oli säännöstelty ja pyrittiin elämään rajojemme sisällä kiltisti omillamme vaan kaikki on sidoksissa kaikkeen. Elintasomme on vientiriippuvaista ja EU alue on suurin kauppakumppanimme, jos sillä on vaikeuksia niin niitä on meilläkin.

Isänmaallisinta on pyrkiä pitämään EU alueen talous kasassa vaikka panssarivaunuja ostellen. Tiedätkö milloin nuo panssarikaupat solmittiin? Tuskin niitä saa ihan heräteostoina kuten vaikka tikkuaskeja kaupan kassalla. Tilauksen ja toimituksen väliä saattaa olla vuosia eikä peruminenkaan aina onnistu, riippuen tietysti sopimusteksteistä joita tuskin sinäkään tunnet vaikka asiaa morkkaatkin.

Mustajärvi-Yrttiaho ryhmä on käyttäytynyt vastuuttomasti eikä luota demokratian keinoihin, todennäköisesti he halajavat proletariaatin diktatuuria joka kuitenkaan ei ole nähtävissä heidän elinaikanaan.

Äänestä

Mistä alkaen vasurit ovat yleensäkään olleet isänmaallisia?!

Äänestä
  • Ei koskaan siinä mielssä kuin äärioikeisto sen käsittää. Vasemmistolaisille kansa on tärkein, ei sodan ihannointi, rätin palvonta tai rumpujen pärinä.

    Äänestä

  • Kansan puolella kirjoitti:

    Ei koskaan siinä mielssä kuin äärioikeisto sen käsittää. Vasemmistolaisille kansa on tärkein, ei sodan ihannointi, rätin palvonta tai rumpujen pärinä.

    Minkä kansan? Nähdäkseni kansa on eri mieltä jättäen vasurit marginaaliryhmäksi ja äärivasurit eli komut hyljäten.

    Monikaan ei sotaa ihannoi saatikka palvo rättejä jos ei muutamaa muotimaakaria noiden rättien osalle lasketa. Rummunsoittajia löytyy enemmän, jokaisesta pumpusta.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Minkä kansan? Nähdäkseni kansa on eri mieltä jättäen vasurit marginaaliryhmäksi ja äärivasurit eli komut hyljäten.

    Monikaan ei sotaa ihannoi saatikka palvo rättejä jos ei muutamaa muotimaakaria noiden rättien osalle lasketa. Rummunsoittajia löytyy enemmän, jokaisesta pumpusta.

    Veikkaan, että Työeläkeläinenkin alkaisi itkemään, jos joku pyyhkisi perseensä siniristirättiin.

    Vasemmistioliitolle Suomen kansa on tärkeämpi kuin isänmaalliset korulauseet ja ruotsalaistaustaisen ryssänupseerin palvonta.

    Äänestä

Varuskunta jutussa persuilla pallo täysin hukassa. Homeiset varuskunnat tyhjinä? Alkoholisoituneet kapiaiset?

Äänestä

Onneksi tuo Lapintie on jo, niin vanha haahka, että ei elä enään pitkään. Mutta joutuu kuitenkin vielä itse kärsimään näistä päätöksistä, joita vasemmistoliittokin on hallituksessa tekemässä.

Äänestä
  • Jokainen meistä on joskus vanha haahka tai karju jos sinua ajatellaan, Lapintie on edustanut kantaansa kunniakkaasti varsin pitkään joskaan en ole hänen linjansa kannattaja. On kuitenkin, jos asut demokratiassa, kunnioitettava niitäkin jotka ovat kanssasi eri mieltä. Viisaushan syntyy mielipiteiden vaihdosta ei samanmielisten keskinäisestä hymistelystä.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Jokainen meistä on joskus vanha haahka tai karju jos sinua ajatellaan, Lapintie on edustanut kantaansa kunniakkaasti varsin pitkään joskaan en ole hänen linjansa kannattaja. On kuitenkin, jos asut demokratiassa, kunnioitettava niitäkin jotka ovat kanssasi eri mieltä. Viisaushan syntyy mielipiteiden vaihdosta ei samanmielisten keskinäisestä hymistelystä.

    Lapintie olet typerä ja epäisänmaallinen, mene Pohjois-Koreaan!

    Äänestä

  • kkjjjii kirjoitti:

    Lapintie olet typerä ja epäisänmaallinen, mene Pohjois-Koreaan!

    Persujenhan sinne Pohjois-Koreaan pitäisi mennä, kun siellä on juuri sellainen yhteiskunta, jota persut tavoittelevat.

    Äänestä

JEES HÄPEÄ, HÄPEÄ

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selkarainkuutta kirjoitti:

Lapintie, eilen ivasit perussuomalaisia, jotka nostivat metelin varuskuntien lakkautuksista, Itse kuulut puolueeseen joka istuu hallituksessa, joka tekee suomeen työttömiä, mutta rinta rottingilla puolueesikin tukee kreikkaan annettava 51 miljardia jolla kreikkalaiset esim ostavat panssarivaunuja!!!!!!!

Että sellaista isänmaallisuutta vasemmistoliitolla on!!

Ainoat selkärankaiset puolueessasi on Yrttiaho ja Mustajärvi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu