Presidentti Tarja Kaarina Halosen kahta virkakautta on esitelty Venäjän mediassa ansiokkaasti, eikä syyttä. Tätä mieltä on myös pääministeri Vladimir Putin, joka itse on ehdokkaana tulevissa presidentinvaaleissa.
Venäjän media muistutti, että Putin oli jo aiemmin luonnehtinut Suomen Tarja Kaarina Halosta erittäin hyväksi valtionpäämieheksi, harkitsevaksi, asiansa osaavaksi asiantuntijaksi ja sydämelliseksi ihmiseksi.
Halosen presidenttiajan suureksi venäläismenestykseksi Pravda nostaa hänen suostumuksensa kaasuputki Nord Streamin rakentamiseen. Tekstissä kiitetään Halosta myös siitä, että hän vastusti Venäjän vastaisia pakotteita Etelä-Ossetian eli siis Georgian sodan jälkimainingeissa.
Yllä oleva lainaus on venäläisten asiantuntijoiden näkemyksestä koskien presidentti Tarja Kaarina Halosta, ja hänen saavutuksiaan kansainvälisessä politiikassa.
Nämä saavutukset on syytä muistaa, koska jopa Suomen elokuvateattereissa esitetään tälläkin hetkellä amerikkalaista elokuvaa, jossa Georgian sotaa kuvataan valheellisesti antamalla ymmärtää että kyseisen agression aloittaja olisi ollut Venäjä. Todellisuudessa imperialisti Shaakashvilin aloittama hyökkäys päättyi NATOn ja muiden sotakiihkoilijoiden kannalta surkeasti.
Toivokaamme, että myös Suomen uusi presidentti toimii Tarja Kaarina Halosen viitoittamalla tiellä lämpimässä ja oikeudenmukaisessa yhteistyössä Venäjän kanssa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.