mistä säästöt kunta uudistuksessa ja mitä hyötyä

uudistuksesta on.Asun Vantaalla joten minustakin pitäisi tulla hesalainen. sillä ei ole kylläkään mitään merkitystä minulle. Vantaa on varmaan pääkaupunkiseudun heikoimmin hoidettu kaupunki, joten meidän luulisi jotain hyötyvän.

Jos uudistus noudattelee samoja linjoja kuin Vantaan tähän astiset säästöt, tulevaisuudessa monien ihmisten elämä hankaloituu. Tätä ei voi kuitenkaan mitenkään päätellä saatavilla olevasta median informaatiosta. Uutisointi keskittyy vain tuleviin kuntarajoihin.

Mistä säästöt tai arjen parantuminen muodostuu ei ole ollut uutisissa selvitystä tai sitten se onollut niin pientä tekstiä etten ole sitä huomannut.

Velkaisen Vantaan johto on jo nyt hakenut säästöjä ja kokemukseni mukaan se on aina johtanut työntekijöiden vähentämiseen ja palvelujen heikkenemiseen esimerkkeinä Peijalsen sairaala, kirjastot terveyskekukset, posti ehkä muitakin.

Hallintoa en ole huomannut muutettavan eikä siitä ole säästöjä tullut.

Jos tai kun uudistus tulisi, niin kaupungin osamme palvelut säilyvät samoissa paikoissa, keskittäminen on jo tehty, eikä alueen asukasmäärästä johtuen enään voi tehdä tai kaupunkilaiset nousevat kapinaan.

Jos hallintoa pyritään vähentämään niin siitä varmaan saadaan säästöä kuinka paljon siitä ei ole esitetty vielä mitään edes karkeata arviota.

Kertokaapa asiantuntijat mistä säästöä/palvelun parantumista voi tulla kun ei ole uutisista sitä löytänyt.

Minulle ei ole mitään väliä onko kotikaupunkini nimi Vantaa vai Helsinki
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Katainen ilmoittihyvinvointi yhteiskunnan rapautuvan. Taidetaan olla Kreikan tiellä

Äänestä
  • Suomi on jo Kreikan tiellä eli pahoinvointi yhteiskunta.

    Äänestä

.

Se ainakin on varmaa että hallintohimmeleiden määrä eskaloituu ei vähene mihinkään, miksi meille valehdellaan päin naamaa joka päivä

.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9828976 kirjoitti:

uudistuksesta on.Asun Vantaalla joten minustakin pitäisi tulla hesalainen. sillä ei ole kylläkään mitään merkitystä minulle. Vantaa on varmaan pääkaupunkiseudun heikoimmin hoidettu kaupunki, joten meidän luulisi jotain hyötyvän.

Jos uudistus noudattelee samoja linjoja kuin Vantaan tähän astiset säästöt, tulevaisuudessa monien ihmisten elämä hankaloituu. Tätä ei voi kuitenkaan mitenkään päätellä saatavilla olevasta median informaatiosta. Uutisointi keskittyy vain tuleviin kuntarajoihin.

Mistä säästöt tai arjen parantuminen muodostuu ei ole ollut uutisissa selvitystä tai sitten se onollut niin pientä tekstiä etten ole sitä huomannut.

Velkaisen Vantaan johto on jo nyt hakenut säästöjä ja kokemukseni mukaan se on aina johtanut työntekijöiden vähentämiseen ja palvelujen heikkenemiseen esimerkkeinä Peijalsen sairaala, kirjastot terveyskekukset, posti ehkä muitakin.

Hallintoa en ole huomannut muutettavan eikä siitä ole säästöjä tullut.

Jos tai kun uudistus tulisi, niin kaupungin osamme palvelut säilyvät samoissa paikoissa, keskittäminen on jo tehty, eikä alueen asukasmäärästä johtuen enään voi tehdä tai kaupunkilaiset nousevat kapinaan.

Jos hallintoa pyritään vähentämään niin siitä varmaan saadaan säästöä kuinka paljon siitä ei ole esitetty vielä mitään edes karkeata arviota.

Kertokaapa asiantuntijat mistä säästöä/palvelun parantumista voi tulla kun ei ole uutisista sitä löytänyt.

Minulle ei ole mitään väliä onko kotikaupunkini nimi Vantaa vai Helsinki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu