Keskusta myöntää viimein Kreikka-tuen olleen virhe

"Europarlamentaarikko ja Keskustan entinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki kirjoittaa blogissaan, että "Kreikan etu olisi erota eurosta".

Jäätteenmäki toteaa, että "Kreikan talous on paljon huonommassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten, kun kriisi puhkesi [...] johtopäätökseni on, että EU:lta oli virhe rientää apuun".

Kreikan suhteen olisi pitänyt tehdä kovia päätöksiä silloin kaksi vuotta sitten, vaan eihän kukaan voinut arvata, että miten tässä käy? Eihän?

Perussuomalaisten jalaksille löydettiin kahden vuoden jälkeen.

Hidas on kepulainen synapsi.

Kirjoitin 1.5.2010 otsikolla "Kreikalle potkut euroalueesta", jossa totesin, että "Kreikka tarvitsee devalvaation ja sitä varten oman rahayksikön". Järjestin 11.5.2010 jopa mielenosoituksen Kreikka-tukipäätöstä vastaan.

Keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen sanoi tuolloin, että "Kreikan auttaminen ei ole Suomelle tappiollista".

Keskusta myöntää viimein, että Kreikka-tukipäätös oli virhe. Tukipaketit ongelmamaille ovat olleet tappiollisia Suomen lisäksi koko Euroopalle.

Kirjoitin 16.4.2011, päivää ennen eduskuntavaaleja, otsikolla "Euroalue on myrkytetty", että "Kreikka olisi aikanaan pitänyt erottaa euroalueesta, palauttaa drakma, devalvoida se ja aloittaa hallittu velkasaneeraus."

Kaksi vuotta sitten kaikenlainen kritiikki oli keskustalaisten mielestä vastuutonta ja epäisänmaallista populismia. Nyt Jäätteenmäki sanoo, että "kreikkalaisten on itse ratkaistava ongelmansa".

Jäätteenmäen mukaan "kreikkalaiset ovat hyvin taitavia ja kekseliäitä käyttämään valtiota hyväkseen". Silloin pari vuotta sitten tämä lause, perussuomalaisen suusta sanottuna, olisi mediassa poistanut varmistimen ja laukaissut sarjan uupumattomia syytöksiä kreikkalaisten halventamisesta ja rasismista.

Tässä on se syy, miksi kepun ei pidä antaa pettää.

Keskustalaiset puhuvat suoraan ja totuudellisesti nyt, kun eurokriittisyys on muodikasta. Nyt, kun presidenttiehdokas Paavo Väyrynen menestyi mukavasti vaaleissa.

Väyrynen, joka viime hallituksen ministerinä oli siunaamassa eurotukipäätöksiä Kreikalle ja Portugalille, hyväksymässä Lissabonin sopimuksen ja lisäämässä Suomen perustuslakiin toteamuksen, että "Suomi on Euroopan unionin jäsen".

Parempi tietysti viisastua myöhään kuin ei milloinkaan, mutta lainahöyhenissä kekkulointi ei minua vakuuta.

Politiikassa on oleellista katsoa, että kuka puhuu suoraan ja totuudellisesti silloin, kun se ei ole muodikasta.

Kasvot voi vaihtaa, mutta puolue on sama.


- Simon Elo (PS)"

http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97148-keskusta-myöntää-viimein-että-kreikka-tuki-oli-virhe
680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miksi Soini aikanaan kannatti euroa?

Äänestä

Hyvä Simon Elo, jos A. Jäätteenmäki pohtii blogissaan Kreikkaa, kyse ei ole Keskustan kannanotosta.

Kritiikkisi eu:n tukipaketeista ja se, että äänestät Niinistöä ovat vakava ristiriita.

Äänestä
  • Valitettavasti olet oikeassa, kyseessä ei ollut Keskustan kannanotto, puolueen cityliberaali johto kun on valmis tukemaan Euvostoliittohelvettiä loppuun asti.


    PS. Jäätteenmäki äänesti myös Niinistöä ja arvostelee nyt tukipakettaja ;D

    Äänestä

Kokoomuksen sylissä palkkiovirkaa odottava Soinin hyrrätakki pyörii. Ääneen on yhtä mieltä todellisuudessa on Kataisen buudeli.

Äänestä

Keskustan Kreikka-kriittisyys julkituotiin jo heinäkuussa kun keskusta irtisanoutui halllituksen kaavailemasta Kreikan lisäavustamisesta.
Ymmärrän hyvin Islannin, Latvian apupaketit ja varauksella Portugalin ja Irlannin lainat.
Kreikka on vain kertakaikkiaan sotkenut asiansa niin pahoin että sillä ei ole enään luottoa Keskustalaisten silmissä.
Hädänalaista on syytä auttaa mutta rajansa kaikella.

Äänestä

Verrataanpa.

Irlanti ja Portugali oli samassa tilanteessa.

Noille annettiin samanlainen tukipaketti kuin Kreikallekin.

Miten on käybyt?

Irlanti ja Portugali on hoitaneet asiat niin että sinne ei ole tarvinnut lisää rahaa kylvää. Entä asitten JOS Kreikassakin olisi käynyt samoin.

No ilman muuta kannatti antaa Kreikallekin ja katsoa mitä Kreikka sillä saa aikaan. Nythän on kaksi esimerkkiä siitä että temppu on onnistunut. Mutta Kreikka ei onnistunutkaan vakauttamaan taloutta sillä ensimmäisellä tukipaketilla.

Olisiko siitä pit'nyt tehdä johtopäätöksiä KREIKAN OSALTA.

Keskusta teki Johtopäätöksiä. Perususuomalaiset tekivät johtopäätökset summassa säkki päässä.

Keskustan johtopäätös oli rahoituskokeilun jälkeen se että Kreikan rahoittaminen jatkossa ei ole kannatettava asia, vaan Kreikan ongelmaan pitää hakea muita ratkaisuja. Keskustan johtopäätös oli että Kreikalle tehdään velkajärjestely ja loppu rahoitetaan niin että kreikka selviää maksuista.

Eli se että yritettiin ensimmäisellä tukipaketilla oli oikea teko, koska Irlanti ja Portugali selvisivät sillä paketilla.

Jatkotuki oli sitten sellainen että siitä Kiviniemi sopi jo Euroopan Unionin pääministerikokouksessa kanssa että Kreikan ongelmaan haetaan muita vaihtoehtoja kuin suora euromaiden rahoitus.

Mutta EU: järjestelmä on siitä outo että ensin Pääministerit sopivat päälinjat ja sen jälkeen menee valtiovarainministerit ja tekevät lopulliset päätökset asioista.

Kun Katainen meni vuorokautta myöhemmin kokoukseen jossa tuo asia oli esillä Katainen PÄÄTTI että Kiviniemi oli sopinut jatkorahoituksesta Kreikalle, vaikka valtiovarainministereille oli annettu TEHTÄVÄKSI hakea muita ratkaisuja kuin euromaiden suora rahoitus.

Se oli Kataiselle helppo Ideologinen ratkaisu lähteä päättämään Suomalaisten rahojen lapioimisesta Kreikalle.

No saihan Katainen toisenkin vaalikampanjaan sopivan moukariniskun lyötyä Kiviniemen ja KEKSUSTAN PÄÄHÄN.

Nimittäin Kiviniemi kertoi sen mitä oli sopinut ja Katainen kumosi sen mitä mitä Kiviniemi oli sanonut ja pisti Kiviniemen valehtelijaksi vaikka itse teki PETOKSENSA ja valehteli siitä mitä Pääministerit olivat sopineet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jälkiviisautta kirjoitti:

"Europarlamentaarikko ja Keskustan entinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki kirjoittaa blogissaan, että "Kreikan etu olisi erota eurosta".

Jäätteenmäki toteaa, että "Kreikan talous on paljon huonommassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten, kun kriisi puhkesi [...] johtopäätökseni on, että EU:lta oli virhe rientää apuun".

Kreikan suhteen olisi pitänyt tehdä kovia päätöksiä silloin kaksi vuotta sitten, vaan eihän kukaan voinut arvata, että miten tässä käy? Eihän?

Perussuomalaisten jalaksille löydettiin kahden vuoden jälkeen.

Hidas on kepulainen synapsi.

Kirjoitin 1.5.2010 otsikolla "Kreikalle potkut euroalueesta", jossa totesin, että "Kreikka tarvitsee devalvaation ja sitä varten oman rahayksikön". Järjestin 11.5.2010 jopa mielenosoituksen Kreikka-tukipäätöstä vastaan.

Keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen sanoi tuolloin, että "Kreikan auttaminen ei ole Suomelle tappiollista".

Keskusta myöntää viimein, että Kreikka-tukipäätös oli virhe. Tukipaketit ongelmamaille ovat olleet tappiollisia Suomen lisäksi koko Euroopalle.

Kirjoitin 16.4.2011, päivää ennen eduskuntavaaleja, otsikolla "Euroalue on myrkytetty", että "Kreikka olisi aikanaan pitänyt erottaa euroalueesta, palauttaa drakma, devalvoida se ja aloittaa hallittu velkasaneeraus."

Kaksi vuotta sitten kaikenlainen kritiikki oli keskustalaisten mielestä vastuutonta ja epäisänmaallista populismia. Nyt Jäätteenmäki sanoo, että "kreikkalaisten on itse ratkaistava ongelmansa".

Jäätteenmäen mukaan "kreikkalaiset ovat hyvin taitavia ja kekseliäitä käyttämään valtiota hyväkseen". Silloin pari vuotta sitten tämä lause, perussuomalaisen suusta sanottuna, olisi mediassa poistanut varmistimen ja laukaissut sarjan uupumattomia syytöksiä kreikkalaisten halventamisesta ja rasismista.

Tässä on se syy, miksi kepun ei pidä antaa pettää.

Keskustalaiset puhuvat suoraan ja totuudellisesti nyt, kun eurokriittisyys on muodikasta. Nyt, kun presidenttiehdokas Paavo Väyrynen menestyi mukavasti vaaleissa.

Väyrynen, joka viime hallituksen ministerinä oli siunaamassa eurotukipäätöksiä Kreikalle ja Portugalille, hyväksymässä Lissabonin sopimuksen ja lisäämässä Suomen perustuslakiin toteamuksen, että "Suomi on Euroopan unionin jäsen".

Parempi tietysti viisastua myöhään kuin ei milloinkaan, mutta lainahöyhenissä kekkulointi ei minua vakuuta.

Politiikassa on oleellista katsoa, että kuka puhuu suoraan ja totuudellisesti silloin, kun se ei ole muodikasta.

Kasvot voi vaihtaa, mutta puolue on sama.


- Simon Elo (PS)"

http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97148-keskusta-myöntää-viimein-että-kreikka-tuki-oli-virhe

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu