Onko yleistä, että Jyväskylän Liikenne jättää käymättä pysäkeiltä ottamassa asiakkaita? Itse olen törmännyt tällaiseen parkin eri kertaa.
Jyväskylän Liikenne
Pakkasessa paleltaa
8440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä niitä on konsteja saada bussi pysähtymään....Yksi helpoimmista on nostaa kättä ylös...
On niitä parempiakin. Säärtä näkyviin että vakokin näkyy kiilattomien sukkahousujen alta niin pysähtyy kuin seinään.
Joko et näytä mitään merkkiä halustasi pyrkiä kyytin tai sitten kyseessä on ruuhka aika ja linja-auto niin täynnä ettei kyytin mahdu enempää matkustajia. ruuhka ajan ollessa kyseessä ei seuraavaa vuoroa tarvitse yleensä kovin kauan odottaa. Ja tämä koskee kaikkia suomen kaupunkeja ei pelkästään jyväskylää.
Tukholmassa käydessäni ja bussilla matkustaessa tosin ihmettelin sitä että paikalliset eivät näyttäneet minkäänlaista pysähtymismerkkiä, siellä on sitten vissiin erilaiset systeemit? Osaako joku kertoa tästä enemmän, esim joku joka on ajanut bussia siellä?
Tummat vaatteet ja varmuudeksi vielä seistää pysäkin katoksessa. Miten luulette että teidät sinne näkee varsinkin pimeän ja hämärän aikaan?
ja sekin että heijastin :) ja merkki ajoissa
Bussi_kuski, se on yhdyssana idiootti!
Ei ole yleistä.
Onko tullut mieleesi, että Jyväskylän liikenne tarjoaa teille nyt parasta ja kattavinta joukkoliikennepalvelua, mitä euroopassa voi saada. Tilanne voi ehkä muuttua sekasortoon kun Merja Kyllösenkin siunaama politiikka yleistyy.