Mikä on se syy mikä saisi tekemään elämästä mielekästä?Mainittakoon heti, että olen siis 18v. Itselläni menee pintapuolisesti iha hyvin ja tälleen, ihmiset luuleekin että minulla menee aina aivan loistavasti ja elämä hymyilee kun esitän muille ihmisille, mutta sisälläni olen vain yksi tyhjä persoona. Tuntuu turhalta herätä jokaiseen samanlaiseen päivään. Tänäänkin esimerkiksi kun tulin koulusta kotiin menin makoilemaan sohvalle ja avasin teksti-tv sivun 201 eli urheilusivut. Tuli deja-vu ilmiö. Sitten rupesin miettimään, että hei määhän tein tämän saman eilen ja toissapäivänä ja tiistaina... Mikään ei ole elämisen arvoista, sillä teen samat asiat joka päivä enkä koe mitään uutta, elämä tuntuu pelkältä suorittamiselta. Tulen koulusta, avaan tv:n, meen päikkäreille, teen läksyt, meen koneelle ja sitten nukkumaan. Samat askareet päivästä toiseen. Entisenä koulukiusattuna (yläasteella 3 vuotta) olo on ollut viime aikoina kurja. Vihdoinkin kun porukka rupee lukiossa vasta tutustuun toisiinsa niin sitten kaikki loppuu porukka muuttaa muualle opiskelemaan. Kerrankin sellainen paikka, missä minullakin on kavereita ja paljon. Tyttöystävää ei ole ollut enkä osaa sanoa milloin olisi. Tyttöjä ei meikäläinen vaan kiinnosta. Ehkä se on yksi asia, joka voisi tuoda elämään vähän makua, olisi edes joku joka odottaa ja oikeasti välittää. Teen asioita joilla koen hakea elämääni sisältöä, mutta se tuntuu turhalta. Mikä avuksi? Ps. Anteeksi sekavasta tekstistä ja siitä ettei tekstissä ole kappalejakoa mutta se johtuu siitä että kirjoitan tämän kännykällä. Kiitos että luit tekstini, toivottavasti joku jaksaa tähän myös vastata.
Minkä vuoksi jaksaa?
Anssikelaaamu
4166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoitan sinulle nuori mies. Ei yhtään tunnu vähäpätöiseltä kirjottaa teille nuorille, vaikka itse en ole enää nuori. Itselläni oli juuri samoin. Vasta lukiossa aloin kuin elämään ja sain jopa ystäviä. Minua kiusattiin koulussa ja olin perheessänikin kuin se musta lammas. Isä jopa kuisasi minua huvikseen ja antoi tuppivyön laulaa kun suutuin ja syöksyin tukkaan.
Sinulla lien hieman alakulo tai lievä masennus. Silloin tuollaiset jokapäiväiset rutiinit ja arjentoistot tympäiseät ja tuntuvat turhalta. Sitähän se elämä suurimmkasi osaksi on: tavanomaisen arjen pyörittämistä - olimme sittten koulussa, työelämässä, nuorina perheinä ja eläkeläsinä. Kuienkin yleens tämä riittää, koska sittenkin joakinen päviä on erilainen. Piristystä saa sittten aikaan erilaisilla harrastuksilla, ottamalla itselle aikaa. Joku saa iloa vaikka kokeilemmalla uusia rukareseptejä, lukemalla, liikkumalla luonnossa. Kun on sinut itsensä kanssam ei kaipaa joka heti erikoisen uutta säpinää ja superjännää. On hyvä jos on seurustelukumppani, mutta kyllä ihmisen on läydettävä onnensa oman mielen ja sisimmän tasapainosta. Silloin voi jakaa ja elää myös rakentavassa ystävyys- ja parisuhteessa. Ja jos sitten ystävä tai kummpani lähee, ei putoa tyhjän päälle. Jää muutakin ja olemassaolo ei luhistu.
Sinun kannattaisi työstää tuota vuosien varrella sisimpääsi kasautunutta pettymsytä, yskinäisyyttä ja pahaa oloa. Se häiritsee sinua luttamasta itseei, kokemasta että olet sittenkin hyvä. Jos on epävarma itsestään, ei oikein uskalla olla vapaa ja lähestyä ystäviä.
Tuntemuksesi taitaa olla tuutua monella sinun iässäsi.
Yhden neuvon annan: päihteiden ym. epämääräisten juttujen avulla ei ainkaan kannata läheä etsimään kavereita ja piristystä. Ennenpikää moinen kaatuu varmasti ja vie pohjan elämältä.
Kiitoksia sinulle vastauksestasi!! Ehkä itselläni suurin ongelma juuri tuo mainitsemasi "pitää olla sinut itsensä kanssa". Sitä jotenkin haluaa alistaa itseään ja jopa tahallaan lyödä itseään maahan vaikka siihen ei olisi edes tarvetta. Sitten jos joku kehuu niin heti on sillä mielellä että "kyllähän tuonkin kuka tahansa osaisi" tai "tuokin vaan mielistelee". Yläasteella tapahtuneesta koulukiusaamisesta on jäänyt itselle sellainen ajatus että miettii liikaa muiden ihmisten mielipiteitä ja preferenssejä. Mietin pitkään ja harkiten mitä sanon ja silloinkin mietin heti että sanoinkohan jotain väärin. Olen koko ajan puolustuskannalla. Vanhempien erosta syyllistin monesti itseäni ja olin rauhansovittelijans niiden riidoissa. Kukaan muu ei edes tiedä masennuksestani kuin perheeni. Kaikille muille olen koko ajan hymyilevä sama vanha jannu, jolla ei ole huolen häivää, mutta sisältä oon iha rikki. Huoneen sängyllä istuen katson tyhjyyteen ja mietin ja mietin ja mietin. Kaikki tuntuu niin merkityksettömältä: jokainen herääminen, uusi päivä, hymy, tulevaisuus, yrittäminen... Mihinkään ei ole mitään intoa lähteä mukaan, ei vain ole motivaatiota. Mulla oli tää ihan sama tylsä elämä ennen kuin masennuin, mutta sillon osasin nauttia siitä ja arvostaa sitä, en osaa enää. Mikä on muuttunut? Elämä ja kuolema tuntuu yhtä huonoilta vaihtoehdoilta, tämä taitaa olla sitä kuuluisaa valitsemista ruton ja koleran väliltä. Pekka Haavisto puhui sorretuista ja kiusatuista, äänestin häntä koska koin kuuluvani siihen ryhmään tai että ainakin olen joskus kuulunut. Kaikki varhaislapsuuden traumat tulevat vasta nyt iskien suoraan vasten mun kasvojani, jotenkin post-traumaattisesti. Mikä minussa on vikana?
Sinun kannattaa nyt työstää noita tuntemuksia jotka ovat jääneet muhimaan mielesi syövereihin: kukaan lapsi tai nuori ei ole syyllinen vanhempien eroon, ei ole vastuullinen tai velvollinen heidän väilleen diplomaatiksi. Elämä ei ole todellista, kun joutuu elämään ja olemaan muuta kuin mitä sisimmässä kokee. Saattaahan olla noilla kavereillallasikin juuri samanlaisia tuntemuksia mutta ette vain puhu niistä: hekin leikkivät roolileikkiä. Yritä saada joku jonka kanssa voisit puhua masennuskesta ja pahasta olostasi. Itsetuntosikin taitaa olla aika alamaissa. On se hyvä sentään, että nykyään voi näin nimettömänäkin vaihtaa ajatuksia. Ei sinussa ole mitään vikaa: olet oikeassa että jotain post-traumaattista on tunnetasolla meneillään. Parempi myöhään kuin ei sitten ollenkaan. Kannattaa satsata itseensä. Ei tervitse jäädä meinneisyyden vangiksi.
tsemppiä anssikelaaamu.KAIKKI JÄRJESTYY,MUT SUN TÄYTYY JAKSAA ODOTTAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.