Mitenkäs teillä muilla masentuneilla.. mitä kaikkea teidän elämässä on tapahtunut että olette masentuneet ja mitä olette itsellenne tehneet. Anonyymistihän täällä voi puhua asioistaan ilman pelkoa että joku saa tietää kuka olet joten ajattelin kertoa oman tarinani lyhyesti mutta ytimekkäästi.
Olen siis 23 vuotias ja sairastuin masennukseen 13 vuotiaana kun isäni tappoi itsensä. No ei se mtn siihen vielä lisäksi s-hyväksikäyttöä/raiskauksen yritys useammalta taholta josta seurasi monen vuoden itseinho, pelko miehiä kohtaan ja likaisuuden tunne. Koulukiusaamista oli ollut aina milloin mistäkin koska olit liian laiha, koska pizzanaama, koska oli väärät vaatteet yms. Ei helpottanut oloa ollenkaan.
Muistan kuinka eräskin psykologi sanoi minulle 14 vuotiaalle tytölle että "jos jatkat viiltelyäsi niin sut viedään pitkäänniemeen etkä pääse koskaan pois etkä näe perhettäsi.." se on iskostunut johonkin niin syvälle että tänä päivänäkin avun hakeminen ja terapiaan yms. hakeutuminen on kiven alla. Pelkään ja vihaan suljettuja paikkoja missä en saa mennä ja olla kuten itse haluan.
Yritin tappaa äitini ja jouduin ns. lastenkotiin.
Alkoholi (luojan kiitos huumeisiin en ole koskaan koskenut .. enkä koske) astui kuvaan 17 vuotiaana. Alkoholia alkoikin kulua melko reippaasti varsinkin kun muutin pian omaan asuntoon 18 vuotiaana) Yllätykset eivät suinkaan loppuneet tähän ja poliisinkin kanssa tuli oltua tekemisissä. Putkasta tuli herättyä liiankin monta kertaa milloin mistäkin syystä.
Seurustelin viisi vuotta narsistin kanssa. Tajusin asian vasta puolivuotta sitten ja se suhde jäi siihen vaikka mies vieläkin kovin koittaa ottaa yhteyttä vaikka sanon ettei minua kiinnosta enään. Ei ainakaan auttanut masennustani vaikka niin aina väitti että yrittää vain auttaa minua.. haukkumalla että minussa on aina syy.
Olen viillellyt, hakannut, polttanut, repinyt, raapinut yms. itseäni tuosta asti. Joku vuosi sitten lopetin pintaviiltelyt ja siirryin vähän syvempiin. Nekin tosin loppuneet jo (luojalle siitäkin kiitos) mutta joulukuussa asiat taas kärjistyivät niin pahasti että hyvä mieli ja asioiden juhliminen kääntyivät siihen että minä viilsin ranteeni auki. En pintapuolisesti vaan siis todella auki. Verta ehdin vuotaa pari litraa ennen ambulanssin tuloa. Näky asunnossani oli melko karu poliisien ja ambulanssi miesten tullessa paikalle.
Nyt olen löytänyt elämääni asioita mistä en halua luopua.. ja siksi myöskään en ole vielä lähdössä. Elämästäni on lähtenyt isäni lisäksi vaari, kummisetä, eno ja kaukainen sukulainen. Nämä ovat olleet hyvin vaikeita asioita kestää. Onneksi en enää ole sortunut viiltelemään. Arvet saa aina peittoon.. mutta ei niitä sisäisiä haavoja.
Tässä ei todellakaan ole kuin murto-osa elämääni.. mutta sekin liikaa. Nyt on lähete vireillä psykiatrille ja lääkkeitä. Eiköhän tämä tästä päivä kerrallaan. Tsemppiä kaikille jotka kamppailette samojen ajatusten/asioiden kanssa. Puhukaa rohkeasti ja hakekaa apua. Ei ole häpeä myöntää että tarvitsee apua. "Tyhmä ei ole se joka tekee virheitä, vaan se joka ei ota niistä opikseen."
T: Tyttö 23 vasta..
Olen siis 23 vuotias ja sairastuin masennukseen 13 vuotiaana kun isäni tappoi itsensä. No ei se mtn siihen vielä lisäksi s-hyväksikäyttöä/raiskauksen yritys useammalta taholta josta seurasi monen vuoden itseinho, pelko miehiä kohtaan ja likaisuuden tunne. Koulukiusaamista oli ollut aina milloin mistäkin koska olit liian laiha, koska pizzanaama, koska oli väärät vaatteet yms. Ei helpottanut oloa ollenkaan.
Muistan kuinka eräskin psykologi sanoi minulle 14 vuotiaalle tytölle että "jos jatkat viiltelyäsi niin sut viedään pitkäänniemeen etkä pääse koskaan pois etkä näe perhettäsi.." se on iskostunut johonkin niin syvälle että tänä päivänäkin avun hakeminen ja terapiaan yms. hakeutuminen on kiven alla. Pelkään ja vihaan suljettuja paikkoja missä en saa mennä ja olla kuten itse haluan.
Yritin tappaa äitini ja jouduin ns. lastenkotiin.
Alkoholi (luojan kiitos huumeisiin en ole koskaan koskenut .. enkä koske) astui kuvaan 17 vuotiaana. Alkoholia alkoikin kulua melko reippaasti varsinkin kun muutin pian omaan asuntoon 18 vuotiaana) Yllätykset eivät suinkaan loppuneet tähän ja poliisinkin kanssa tuli oltua tekemisissä. Putkasta tuli herättyä liiankin monta kertaa milloin mistäkin syystä.
Seurustelin viisi vuotta narsistin kanssa. Tajusin asian vasta puolivuotta sitten ja se suhde jäi siihen vaikka mies vieläkin kovin koittaa ottaa yhteyttä vaikka sanon ettei minua kiinnosta enään. Ei ainakaan auttanut masennustani vaikka niin aina väitti että yrittää vain auttaa minua.. haukkumalla että minussa on aina syy.
Olen viillellyt, hakannut, polttanut, repinyt, raapinut yms. itseäni tuosta asti. Joku vuosi sitten lopetin pintaviiltelyt ja siirryin vähän syvempiin. Nekin tosin loppuneet jo (luojalle siitäkin kiitos) mutta joulukuussa asiat taas kärjistyivät niin pahasti että hyvä mieli ja asioiden juhliminen kääntyivät siihen että minä viilsin ranteeni auki. En pintapuolisesti vaan siis todella auki. Verta ehdin vuotaa pari litraa ennen ambulanssin tuloa. Näky asunnossani oli melko karu poliisien ja ambulanssi miesten tullessa paikalle.
Nyt olen löytänyt elämääni asioita mistä en halua luopua.. ja siksi myöskään en ole vielä lähdössä. Elämästäni on lähtenyt isäni lisäksi vaari, kummisetä, eno ja kaukainen sukulainen. Nämä ovat olleet hyvin vaikeita asioita kestää. Onneksi en enää ole sortunut viiltelemään. Arvet saa aina peittoon.. mutta ei niitä sisäisiä haavoja.
Tässä ei todellakaan ole kuin murto-osa elämääni.. mutta sekin liikaa. Nyt on lähete vireillä psykiatrille ja lääkkeitä. Eiköhän tämä tästä päivä kerrallaan. Tsemppiä kaikille jotka kamppailette samojen ajatusten/asioiden kanssa. Puhukaa rohkeasti ja hakekaa apua. Ei ole häpeä myöntää että tarvitsee apua. "Tyhmä ei ole se joka tekee virheitä, vaan se joka ei ota niistä opikseen."
T: Tyttö 23 vasta..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä nuori tyttö!
Olet persoonaltasi todella vahva tyyppi. En tarkoita, että en ottaisi todesta kokemaasi - harvinasen rankkaa. En ole mikään ammattilainen ihmismielen ongelmien käsittelemisessä, mutta olen jo iäkkäämpi, itsekkin kokenut melko paljon ja minulla on ysrävpiirissäni useita jokta ovat kokeneet erittäin vaikeita asiita niin kuin sinäkin.
Joskus voi olla että me maallikot olemme paremia auttajia, kuuntelijoita, kosla nuo ammattilaisetkin saavat ikväkiä lipsukia aikaan kuten sinua evästettin tuossa viiltelyasiassa. Ihmisä taitavat nekin olla ja kaikilla ei ole pätevyyttä.Ja tämä on hyvä juttu että voidaan jkaa asiita nimettööminä. Uskalttaa avata päänsä ihan mielestä hirveimmillekin asioille.
Vaikuttaa että olet nokkela ja hoksaata asioita. Et lähde huumeisiin ja kaikesta huolimatta saat pitää itsesi kiinni elämäsää ja löydät kiinnostuksen kohteita elää.
Ihminen on vain sellainen että esim. jonkintyyppinen ongelmavyyhti imee takiaisekseen, esim. narsistisen seurustelukumppanin. Sinulla kuitenkin on vahvuutta ja ymmärrystä irrottautua tällaisesta.
Eiköhän ne sisäisettin arvet pikkuhiljaa parane. Kyselet, että miksi jonkun täyt kokea kaikki elämässä nuorena jo se rankimman kaavan kautta? Itsekkin olen joskus pohtinut samaa joidenkin ystävien kanssa. Itse vankkumattomana uskovaisena olen miettinyt asiaa Jumalan edessä. En saa vastaukseksi muuta kuin syntiinlankeemuksen: alussa ei näin ollut. Ihminen on taipuvainen pahaan ja meidän sisimmässä riehuu kuin kaksi koiraa - hyvä ja paha. Kuintekin tämä hyvä voi voittaa ja kasvaa jokaisen sisimmässä. Ja meidän ei tarvitse tuhoutua vaikka monet valitsevat toisen tien ruokkimalla tuota sisimmässä asuvaa phaa koiraa. Nämä ihmiset tuhoavat omaa ja toisten elämää. Ja välistä itsekkin sorrumme pahuuteen.
Sinulla on ainesta vielä erittäin hyvään ja tasapainoiseen elämään. Kun sisimpäsi eheytyy näet elämää todella laajakantoisesti ja ymmärrät toisia ja saat vielä iloita itsekkin vapaana.
Osanottoni niden läheisten poimenoon. Itsekkin olen menettänyt verrattin nuoena vanhemmat, isovanhemmat, mies jätti. Minulla ei ole lapsia ja ei oikeastaan ketään biologisia lähisukulaisia. Hyviä ihmisuhteita ja sytäviä on siunaantunut vuosien varrrella hiedän sijaan.
Kiva että kannustat tällä palstalla toisiakin jatkamaan, etsimään apua. Juuri tällaista täällä tarvitaan!