Pakko laittaa vaan kannustavaa viestiä sillä tiedän että aivan järkyttävän monia yläastelaisia kiusataan hyvinkin vakavasti koulussa. Yläaste on kiusaamisen kannalta pahinta aikaa, mutta onneksi se kestää "vain" 3 vuotta. Ihan oikeasti, se menee loppujen lopuksi ihan suht nopeasti ohi! Jaksakaa vaan painaa ja miettikää ettei tätä paskaa tarvitse loputtomiin kestää!
Sitten se oma tarina.
Minua kiusattiin yläasteella ajoittain pahastikin. Se oli shokki, sillä ala-asteella olin koulun suosituimpia tyyppejä ja kavereita oli jopa enemmän kuin tarpeeksi (ei kerennyt viettämään lomia kaikkien kanssa). Ylä-asteelle siirryttäessä useat kaverit "jättivät" mut koska en ollutkaan enää mikään statuksennostattaja. Eivät he siis yhtäkkiä jättäneet vaan huomasivat että mua ei enää kunnioiteta kuten ennen ja pikkuhiljaa erkanenivat minusta. Kun kaverit vähentyi, oli pakko tyytyä jopa niihin joiden tiesin olevan pohjimmiltaan idiootteja, eli semmosiin jotka siirtyvät heti kiusaajan puolelle kiusaamistilanteissa. Toki "huumorilla" että pystyi taas koulun jälkeen menemään samalla bussilla ja heittämään siellä läppää. Olin siis sellaisten ihmisten kaveri joita oikeasti vihasin.
Miksikö mua ei sitten arvostettu ylä-asteella enää? Noh, olin ensinnäkin fyysisesti todella kehittymätön. Johtuen osaksi siitä että olen loppuvuodesta syntynyt, mutta muutoinkin olin jäljessä. Olin siis paitsi erittäin lyhyt, myös laiha. Ala-asteella voitin koko luokan kädenvääntökisan, mutta yläasteella olinkin enää keskitasoa ja näytin vieläpä paljon heikommalta mitä oikeasti olin. Suuri syy oli myös pukeutumiseni, en ollut tajunnut päivittää sitä yläastelaisten tasolle. En kiinnittänyt mitään huomiota siihen, enkä oikeastaan muutenkaan ulkonäkööni. Muilla oli jo merkkivaatteita tai ainakin hieno huppari ja skeittikengät. Jouduinkin siis jo lähes "nörtti" -kategoriaan, vaikka olin erittäin lahjakas urheilija ja hyvin sosiaalinen.
Joka tapauksessa olin siis asemassa, että minua pystyttiin kiusaamaan. Kaiken sitten laukaisi haukkumanimi joka minulle keksittiin. Siitä sitten jauhettiin yläasteen loppuun asti, joskin ysiluokan lopussa harvakseltaan. Seiskaluokka ja kasiluokka oli täyttä helvettiä tämän takia. Toki tiedostan ettei se ollut pelkän haukkumanimen takia, jos olisin ollut fyysisesti kehittyneempi, matalaääninen ja hyvin pukeutunut normaali poika, ei kukaan olisi uskaltanut kiusata vaikka nimestä saisi minkälaisia haukkumanimiä väännettyä.
Koko koulu tiesi hakkumanimeni ja käytännössä jokainen uskalsi käyttää sitä, onhan se ymmärrettävää, sillähän he saivat nostettua itsensä minun yläpuolelle hierarkiassa. Itseasiassa sana oli levinyt jo naapurikouluihin missä oli vanhoja kavereitani. Eivät todellakaan halunneet edes nähdä minua kun tajusivat että olin vain säälittävä kiusattu "nörtti".
Luojan kiitos minulle jäi yksi kaveri, se paras ja luotettavin. Eikä hän ollut vain säälistä kanssani, vaan hän tiesi kuinka hyvä tyyppi oikeasti olin ja arvosti vahvuuksiani. Hän oli ainoa, joka oikeasti tiesi minkälainen ihminen olin. Olin siis edelleen, kaikesta huolimatta, ikäluokkani parhaimpia omassa (suositussa" urheilulajissa, jonka nimen jätän mainitsematta, ettei minua tunnisteta tästä tekstistä. Heitettiin hyvää läppää ja kesälomilla oli erittäin hauskaa tuon kaverin kanssa. Jos hänkin olisi minut "jättänyt", olisin ollut täysin yksin, ilman mitään. Olisin musertunut, ollut täysin lyöty. Nyt tuo, että menetin 90% kavereistani ja maineeni ja käytännössä kaiken muunkin, ei tuntunut niin pahalta kuin se voisi tuntua.
Noin 2,5 vuotta sitä helvettiä kesti, kunnes ysiluokalla pikkuhiljaa alkoi homma menemään parempaan suuntaan. Porukat alkoi aikuistumaan ja kiusaaminen vähentyi huomattavasti. Sain itsekin kuulla enää satunnaista vittuilua. Tietenkään minua ei arvostettu yhtään luokkalaisten keskuudestaa, mutta sain hankittua rinnakkaisluokilta kavereita, jotka siis olivat vieläpä ihan hyviä tyyppejä ja harrastivat samaa lajia kuin minä. Yksi heistä oli minun entinen satunnainen kiusaajani, josta itseasiassa tuli loppujen lopuksi suurin puolustajani. Kuitenkaan mitään huippukavereita meistä ei tullut, eli enää ei olla kuin harvoin yhteyksissä.
Eli loppujen lopuksi hommasta selvittiin. Kaikki energia meni tuohon taisteluun kiusaamista vastaan ja harrastukseeni. Itse koulunkäynnin hoidin pelkästään kokeisiin lukemalla. Läksyjä en tehnyt koskaan, joten en ollut mikään opettajien lempioppilas, mikä ehkä vaikutti siihen että mua sai kiusata aika vapaasti opettaienkin kuullen. Kuitenkin keskiarvo oli päälle 8 ja pääsin hyvään uuteen lukioon, jossa pääsin aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Tuttuja kyseisessä lukiossa oli tasan 0, eli todellakin uusi alku elämälle.
JATKUU:

Vastaukset 10
Vanhimmat
No hups, olinkin mennyt huimin harppauksin eteenpäin fyysisesti yhdeksännen luokan aikana. Olinkin jo lähes 180cm pitkä, kohtalaisen harteikas ja matalaääninen. Ostin kasan uusia vaatteita ja kävin parturissa ja ostin geeliä hiuksiin. Aloin ensimmäistä kertaa panostamaan ulkonäkööni, koska tiesin että nyt minua ei enää kiusata, joten voin keskittyä aivan muihin asioihin. Aloin myös bodaamaan kotona. Aloitin 6kg käsipainoilla tekemään hauiskääntöjä. Sittemmin siirryin 11kg käsipainoihin, joilla tein monipuolisesti kaikkia yläkropan treenejä. Alakroppa oli hyvin kehittynyt jo urheilulajini ansiosta ja valmentaja sanoikin, että yläkroppaan kohdistuva treeni ei ole pahitteeksi ainakaan vielä.
Lukiossa sitten minut otettiin hyvin vastaan. Jokainen kunnioitti minua ja se vasta lämmitti sydäntä, kun oli tottunut siihen jatkuvaan vittuiluun. Kavereita sain pikkuhiljaa ja sain elämäni takaisin samoille raiteille kuin ala-asteen aikoina! Tosin, sellaisia kavereita, joiden kanssa voin viettää vapaa-aikaa, on edelleen tasan 1. Tosin nyt on ollut kiinnostusta ilmennyt parin tytön suunnalta, eli ehkä saisin sitten seuraa tyttöystävän muodossa. :)
Nyt olenkin sitten aikalailla normaalin kiusatun vastakohta. Lihaksikas, ihan hyvännäköinen (heh, pahoittelut itsekehusta), erittäin urheilullinen ja hyvän itsetunnon sekä maineen omaava miehen alku. Ihan käsittämätön muutos on tapahtunut ja olen siitä erittäin onnellinen ja suorastaan häkeltynyt nyt kun pysähtyy ajattelemaan kuinka nopeasti kaikki on tapahtunut.
Tsemppiä kaikille yläastelaisille ja sinne meneville! Elämä saattaa olla rankkaa, mutta aina siitä jotenkin selviää. Joillakin mitään ongelmia ei tule yläasteella, toivottavasti juuri sinä kuulut niihin. Mutta jos ongelmia ilmenee, muista minun tarinani, kerran kiusattu ei tarkoita että olisit aina kiusattu!
Mainiota että sulla on itseluottamus viel tallella kaiken ton jälkee! Harvoin kukaa kestää mutta nostan sule hattua. ite oon 12 vuotias tyttö. vaihdoin vuoden alussa koulua muuton takia. mua ei ole kiusattu uudessa koulussa, vain nimitelty (pojat) ADHDeksi koska nauran paljon ;-D vittuilua on tullut mutta ei kiusaamista. muuten koulun ulkopuolella ovat kilttejä. no, joudun vaihtamaan koulua taas kutosen päätyttyä kesällä koska tässä kyseisessä koulussa ei ole yläastetta. päätin sitten mennä saarnilaakson kouluun seiskalle jnejne. ;-) sun teksti oli tosi rohkaiseva. ja sidee et sullon positiivinen ajatus itsestäs :-)
mut mullon vaa pari ongelmaa jotka ahistaa mua suunnattomasti. ope pitää aina suuren läksykuulustelun johon en oo tottunu vanhas koulus. ope on antanu mulle jo laiskanläksyä ja moittii jo etukäteen vaikken oo unohtanu läksyjä tms..
Oon yläasteen ja..viiltelen.. Koska Mua kiusataa siel. Mulle huudellaa kaikkee et hyi helvetti ja mun ympäril kuiskaillaa et oon säälittävä.. Ja must tuntuu et kukaa ei välitä musta yhtää:/ ja mulla ei oo yhtää kunnon kaveria koska oon emo eikä mun "kaverit" ymmärrä sitä.. Ja oon ihan helvetin ruma!!:/ Kuuntelen screamo musaa ja tollast ja oon muutenki nii erilainen ku muut.. Mä en enää oikeest tiiä mitä täst kaikest pitäs ajatella.. Ja koko meiän koulu tietää et viiltelen; joittenki mielest se on säälittävää huomion takuu, jotku oikeesti ymmärtää, ja jotku ei ajattele oikee mitää...
Mitä teet jos näet vanhoja kiusaajiasi?
Noh, olen kuitenkin pohjimmiltani niin rento tyyppi ja en väkivaltainen, joten todennäköisesti kävelisin vain ohi mahdollisimman ylimielisen näkösenä. Jos sieltä tulisi jotakin virnettä niin saattasin ottaa fyysistä kontatkia, esim kauluksista seinälle, mutta sen pidemmälle en voi ainakaan uskoa meneväni.
Jos kaikkein pahin kiusaaja kävelisi kaverinsa (mieluiten nainen) kanssa, tuskin voisin olla tekemättä mitään. Hän pilasi monen muunkin elämästä pari vuotta, joten ansaitseekin saada takaisin edes vähän. Kyseessä on käsittämättömin ihmisjäte jonka olen koskaan tavannut ja olen melko varma että olen häntä fyysisesti vahvempi. Ylästeella hän oli minua korkeammassa sosiaalisessa asemassa ja sen lisäksi oli mua paljon isompi ja vahvempi. Ysiluokan lopussa otin hänet pituudessa kiinni, mutta massassa hävisin vielä reilusti. Nyt asia on todennäkösesti toisin, ellei hänellekin ole tapahtunut suurta muutosta.
Joka tapauksessa kyllähän edelleen katkera olen noille, siitä ei pääse mihinkään. Mutta eipä tuota yläastetta tule ajateltua käytännössä yhtään enää. Elän elämääni ja nuo huonot muistot tulevat vain harvoin mieleen ja silloinkin tulen vain iloiseksi että ne ovat takanapäin ja tulevaisuus on valoisa. :)
"Jos kaikkein pahin kiusaaja kävelisi kaverinsa (mieluiten nainen) kanssa, tuskin voisin olla tekemättä mitään"
Miksi mieluiten naisen kanssa?
Onneksi nykykiusaajien tarvitsee jo miettiä kannattaako kiusata,kun ei tiedä koska saa fileerausveitsen selkäänsä tai kirveestä takaraivoon,kun kiusattu nitkahtaa.Haudassa ei kiusata ketään ja yleensä nuori joka kiusaajan hoitelee elää hyvän ja pitkän elämän vaimon ja lasten kanssa hyvällä palkalla.
ok teksti
Alku hyvä. Lopun kommenteissa aika huolestuttavia piirteitä.
Väkivalta on huono ratkaisu. Myös rikosoikeudellisesti.
Tsemppiä kiusatuille. Toivottavasti jokaiselle löytyisi edes se yksi ihminen tukemaan itsetuntoa. Joskus jo yksi voi olla todella paljon.