Kaikki menee päin helvettiä, ei ole ketään kenen kanssa haluaisin asioitani jakaa ja vanhempanikin ovat kuolleet... Ei millään ole enää mitään väliä, kuolemme kuitenkin joka tapauksessa niin miksi en tappaisi itseäni? Mitä ihmiskunta minulta vielä haluaa? Ei minulla ole teille tarjota mitään...
Minkä takia jatkaa?
elämä on turhaa!
21415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Jos ja kun elämä on turhaa, on kuolemakin turhaa, sehän on vain yksi elämän osa. Samaa elää kituuttaa vaikka kiusallaankin... Kyllä se kuolema kuitenkin joskus tulee.
Jos eläminen tuntuu kärsimykseltä, löytynee siihen kärsimykseen joissain tapauksissa helpotusta.
Itellänikään ei ole sukua, eikä perhettä. Erakkona elelen, mutta en mitään tämän yhteiskunnan ihannekansalaista elämääni haluaiskaan...
tai siis kuoleminen on vain yks elämän osa...
No jos kuolema on osa elämää, niin sittenhän voi jatkaa elämäänsä ja tappaa itsensä.
korjasinkin tuossa jo, että kuoleminen on osa elämää...
Olen itsekin ollut suurimman osan elämästäni suicidaalinen, joten tiedän kuolemisen halun. Silti mielestäni ei ole loogista ajatella, että koska elämä on TURHAA, on parempi kuolla. Millä tavalla se kuolema on vähempän turhaa?
Olen menettänyt itse vanhempani nuoena, on kaksi siskoa mutta heillä on oma elämänsä. Kun on masentunut, ei huvita mikään ja ei näe tulevaisuudellkaan olevan mitään annettavaa.
Meitä ketään ei ole luotu elämään turhaan. Jokaisella on täällä oma teitty jakso elettävänä: toislla vian vähän aikaa ja jotkut voivat olla satakin vuotta. On sinulla ihmiskunnallein annettava jotkain - se ei vain nyt ole sinulle selvillä.
Kerro minkä ikäinen olet, onko elämässäsi sattunut vaikeita asioita. Osaatko danoa, mikä on tuhonnut ilosi? Onko jo pitkään jatkunut tarkoituksettomuus ja masennus?
Vanhempani ovat kuolleet jo sillon kun olen ollut noin 5 vuotias, ei minulla ole juuri mitään muistoa heistä. Eikä minulle ole kerrottu edes täysin että missä he ovat kuolleet, asiasta ei ikään kun puhuta...
Sedän luona asuin sitten täysi-ikäiseksi asti, hän oli ikään kuin isäni tai ainakin melkein... mutta sitten hän ajoi autolla kolarin, noh selvisi siitä.. Mutta ei siitä enää montaa kuukautta mennyt kun sydän petti... Alkoholin suurkuluttaja, kuten minäkin ja tupakkakin paloi. ja taas oltiin hautajaisissa... onneksi minulla oli jotenkuten asiat mallillaan että pystyin aloittamaan oman elämän. Joka ei ole kyllä siitä enää kovin pitkään jatkunut.
Joitakin serkkuja minulla varmaankin on vielä elossa vaikka minun tuurilla nekin ovat kuolleet. Minua on piinannut tämä yksinäisyys ja masennus, itsetuhoisuus jo monia vuosia ja kärsin sisäisesti aivan helvetinmoista taakkaa... kuolema olisi plussaa sillä ettei minun tarvitsisi enää kärsiä... en minä näe enää mitään syytä miksi elää! alkoholia kittaan kyllä siihen malliin että se on vain ajan kysymys kun minut kuolema korjaa, ennemmin tai myöhemmin.
Ellen sitten tapa itseäni ennen sitä..........joka on Huomattavasti todennäköisempää!
Minulla ei oo elämäs ollu ikinä mitään iloa, yhtä paskaa se on ollu niin kauan ku minä muistan. Setäni jonka kanssa asuimme kahdestaan (hänellä ei ollut omia lapsia eikä vaimoa, jotenkuten taisi olla samassa jamassa kuin minä nyt, tosin vanhempi vain...), meillä meni ihan hyvin niin kauan kun sitten hänen sisäelimensä petti ja meni sitten viimeinenkin "ilo" tästä elämästä.. siitä lähtien asiat ovat olleet näin.
koulussa en ole käynyt, olen kyllä valmistunut suurtalouskokiksi ammattikoulusta heti peruskoulun jälkeen, olin onneksi opiskelun ohella töissä joten pystyin melko vaivalloisesti elättämään itseni.
Mun päässä on vaan yksi kysymys. Miksi minä jatkaisin elämää? mitä minä sillä voitan jos nyt pysyn hengissä? Kannan aivan järjetöntä henkistä taakkaa, joka kokoajan vain pahenee ja jossain vaiheessa se käy sietämättömäksi ja aamun lehdistä voitte lukea kohtaloni... minua ei vain kiinnosta enää paskan vertaa että mitä mulle tapahtuu, minua ei jää suremaan kukaan eikä mulla ole mitään mitä mä enää elämästä haluaisin.
Ja sitäpaitsi jos olen kuollut, niin sillon en enää tiedosta että mitä menetin, koska sillon ei ole mitään ajatustoimintaa. Eli mulla ei käytännössä ole yhtään syytä enää jatkaa...
Olet selkeästi masentunut. Kai tiedät, että alko aiheuttaa masennusta? Ei tarkoitus moralisoida, vaan kyse siitä, että se muuttaa aivokemian. Pirullisesti saa aikaan masennuksen, johon sitten juomalla saa helpotusta, sit taas masennus pahenee ja lisää juomaa - loputon noidankehä! Onko sulla mahollista mennä a-klinikalle? Ootko yrittäny hakea mistään apua?
Olet masentunut, joten mitä jos hakisit hoitoa masennukseesi.
Ei ihmisten elämä yleensäkään ole kovin kummoista. Ei sinun elämäsi ole yhtään vähemmän arvokas kuin muidenkaan. Meitä on monia, joilla ei ole juuri sukulaisia. Silti sekin on elämää, ei elämää voi elää muiden ihmisten kautta, vaikkapa pyörittelemällä päässään sitä, onko hautajaisissa muita kuin pappi ja jääkö kukaan suremaan. Itse olen päässyt tällaisista ajatuksista yli, mutta tiedän tunteen.
Ota yhteyttä johonkin hoitavaan tahoon, ellet jo ole hoidossa. Mene ensin vaikka yleislääkärille ja kerro ajatuksistasi.
Mitä elämääsi yleensä kuuluu, tai sisältyy? Millaisia ovat päivittäiset rutiinisi? Ainakin tietokone ja nettiyhteys on. Eikä järjessäsi ole mitään vikaa, mieliala on vain jumissa depressiossa. Sitä taas voidaan hoitaa.
Kun vähän valotit historiikkiasi niin on helpompi ymmärtää. Tuo läheisten puuttuminen lapsuudessasi ja nuoruudessa selittää osaksi, että sinulla ei ole kiinnekohtaa elää ja samoin myös tuo ateistinen elämänkatsomuksesi. Itsekkin ajattelin silloin parisenkymmentävuotta sittten kun mies jätti minut selvittelmään yrityksensä sotkuja, äitini kuoli ja koirastakin oli pakko luopua. Jäi vain vähäinen omaisuus, koska omakotialokin meni pakkohuutokaupassa. Muutin työttömänä ja varattomana pieneen kerrostaloasuntoon.
Jos ei silloin olisi ollut vahvaa uskoa Jumlaan ja että elämä jatkuu kuoleman jälkeen olisi voinut ajatella jopa itsemurhaa.
Kuitenkin tunnen myös ateisteja ja täysorpoja, jotka jaksavat elää ja kokevat elämisen jopa mielekkäänä. Itse en ole koskaan yrittänytkään etsiä elämääni sisältöä tai täyttöä päihteiden kautta. Jospa löytäsit haastetta alkamalla selvittää sukujuuriasi.
Minulla ei ole muita biologisia sukulaisia ja omasia kuin kaksi siskoa ja heillä on omat elämänsä. Emme pidä yhteyttä kovinkaan usein. Ei ainkaan minun elämäntarkoitukeni ole riippuvainen sukulaisista. Ketä meitä loppujen lopuksi
niin jäädä kaipaamaan - kyllä elämisen tarkoitus pitää jollakin muulla tavoin löytää.Itse oikeastaan iloitsen kun tiedän ettei kukaan jää suremaan ja koent olevani elämässäni onnellinen. Näin yksineläjänä olen löytänyt tarkoituksen tekemällä erilaisia asioita ihmiskunnan ja Jumalan valtakunnan hyväksi. En voi tyrkyttää sinulle uskoa, koska sitkään ei voi pakolla kenellekään antaa. Kerron vain tämä on itselleni valtava voima.
Älä nyt loukkaannu, mutta jotenkin tuntuu että mieltäsi myrkyttää katkeruus ja itsesääli. Ne ovat kaksi peikkoa, jokta varmasi myrkyttävät ja tappavat elämisen voiman ja halun.
Sorry, että kirjoitan näin suoraan mutta jotenkin koen että sinulla olisi kyllä vielä paljonkin potentiaalia löytää itsellesi elämäntehtävä ja et ole mikään typerä tyyppi. Kirjoitatkin hyvin. Tuskin mikään "kunnon" peräkammaripoikatyyppi. Et alkuunkaan sellainen.
Joska alkaist nyt ensityöksesi lähteä etsimään apua tuohon alkoholiongelmaasi.Apua etsiessä voist tututustua toisiin ja kenties löytää vielä uusia säikeitä jatkaa tätä elämää.
Nuo ajatukset ovat depressiivisiä ajatuksia. Siksi sinun ei kannata toimia niiden sanelun mukaan.
Rationalisoit itsetuhoisuutta, keksit sille järkeen käyviä selityksiä. Mutta tiedosta, että jo se, että mielesi askartelee tällaisten ajatusten parissa, on oire.
Joku kokee elämänsä merkityksettömäksi, joku kokee olevansa Napoleon tai Jeesus. Terveet ihmiset vain elävät elämäänsä, millaista se sitten onkaan.
Päivittäiset "rutiinit" menevät oikeestaan näin.
Aamulla herään ja yleensä otan pienen hörpyn alkoholia, kuitenkaan en hörppyä enempää, päivällä käyn hoitaa asioita (jos tarvii kelassa/sossussa käydä) jos tarvii mutta sitten lorvin kotona ja masennun. En ole itelle tehny mitään pahaa mutta paljon helpompaa olis vaan antaa kaiken olla ja kävellä lähijunan alle... Ei tässä ole enää mitään järkeä!
Ja mitä minä sillä voitan että jos menen lääkärin puheille ja "parannun", ei ne tosiasiat siitä miksikään muutu että olen yksinäinen ja tulen myös olemaan. Ja jos kuolen nyt, niin mitä minä siinä menetän, elämä on kuitenkin vain mielihyvän hakemista joten jos kuolen nyt niin en myöskään tiedosta mitä minä olen menettänyt eikä minua kyllä vois vähempä kiinnostaa että mitä maailma minulle voi vielä tarjota. Todennäkösesti ei yhtään mitään sillä tähänkin asti kaikki on mennyt päin helvettiä.
Ja minkä hiton takia mun pitää ikään kuin pakolla jatkaa tätä elämistä kun voisin päästä kaikesta kärsimyksestä tappamalla itseni.. en voi ymmärtää...
Toki saat tappaa itsesi minun puolesta. Kuitenkin uskon, että jokin pieni elämänhalu sulla on, koska kirjoitit tänne. Meillä monilla masennusta sairastavilla/sairastaneilla on kokemus saman suuntasista ajatuksista:kaikki on turhaa, ja parempi ois kuolla. Tervehdyttyä sitten tajuaa, että ne ajatukset oli sitä sairautta.
Voi miten toivotonta on elää ateistina: en yhtää ihmettele jos elämällä ei ole takoitusta. Etsi Jumalaa ja rukoile, että Hän ilmestyisi sinulle. Sinunlaisesi monen elämässä on avautunnut uusi lehti kun ovat löytäneet elämän lähteen Jeesuksen Kristuksen.
Ihan samanlaiset tunnot mulla kuin aloittajalla. Ollut jo pitkään. En vaan pysty tappamaan itsenäni.
Must tuntuu ihan samalta.. kuolen kuitenkin.. miksen lopettas tuskaa nyt..mut joku saa vaan jatkaan elämää.. en tiiä mikä.. vaikka kokoajan tulee takaiskuja..itken jokapäivä.. suren elämää.. yritän vaan jaksaa...
Mee kirjottaa tonne http://aspergerinfo.foorumi.org/portal.php ja kerro epäkohdista mitä olet kokenut hoitajien tai hoitopaikkojen taholta niin yritetään yhdessä vaikuttaa asioihin niin ettei enää tarvitsisi ajatella noin synkästi!
Tuonne voidaan haluttaessa perustaa myös osio missä masennuksesta/elämän tarkoituksettomuudesta kärsivät voivat purkaa ajatuksiaan ja keskustella omasta tilanteestaan vertaistensa kanssa. Foorumin perustajat tekevät yhteistyötä mm. Mielenterveyden Keskusliiton kanssa.
Minä en myöskään koe elämääni nyt mielekkääksi. Opiskelen ja se on liian rankkaa. En olisi halunnut syntyäkkään tänne. Elämä on liian rankkaa näillä resursseilla, jotka mulla on. Ehkä lopetan opiskeluni. En tiedä onko tämä edes oikea ala mulle? En koe iloa mistään. Tänään en mennyt harjoittelupaikkaani.
Tämä koulutus, jota käyn on jotenkin väärin suunniteltu. Tehdä vielä kauheat tutkintosuunnitelmat kaiken päälle. Olen aikeissa lyödä kinnttaat tiskiin. Nyt tää loppuu. Olen nukkunut koko päivän. Viikonlopun vaan mietin ja kelasin samoja asioita. En saa siivottuakaan. Nyt annan kaiken olla, sen kun ovat vaan. Maksoin äsken laskun, se oli jo myöhässä, pari päivää. Opettajille en halua puhua mitään, ne vaan kattoo kieroon entistä enemmän. Yhteiskunta ei tarvitse minua. Jumalalle olen suuttunut. Hän ei puhu minulle mitään. Mieheni kärsii kun olen tällainen. Hän yrittää ymmärtää, mutta ei kykene siihen. Itsemurhaa en voin tehdä, koska joutuisin helvettiin. Enkä halua miehelleni ja sukulaisilleni sellaista taakkaa. paras ratkaisu on, etten olisi tänne syntynytkään. Mut on väkisten tänne synnytetty ja pakotetaan elämään. Ehkä kuolen ja joudun helvettiin. Huomenna menen puhumaan sairaanhoitajalle, että saan jonkun poissa-olo- todistuksen tältä ja huomiselta päivältä ja ties kuinka pitkältä ajalta, jos en mene enää sinne työssäoppimispaikkaani. Aikaa on puoli tuntia. Ei mua kukaan kykene auttamaan. Mieheni joutuu häpeämään, kun hänen vaimonsa on hullu. Olen katkera. Elämäni on ollut ainaista taistelua. Tiedän jo itä elämä on. En jaksa enkä halua enää. Haluan vain maata 3 kuukautta, koska en voi kuolla. En jaksa tehdä enää mitään, olen niin paljon tehnyt. Ehkä haluan käydä kävelemässä luonnossa ja olla tekemättä mitään. En koe, että se olisi laiskuutta vaan sitä, että minäkin saisin lomaa kaikestas tekemisestä ja suorittamisesta. Onko teillä ystävät, mitään neuvoa minulle tai sanomista tähän? Kiitos, jos vastaat jotain. Mutta älä hauku, äläkä puhu rumasti. Me kaikki ollaan vaan ihmisiä. Tosin en ymmärrä miksi kaikki ihmiset tänne maailmaan on luotu minä mukaan lukien? Monet kärsivät todella paljon, varsinkin ulkomailla. On sotia ja tapahtuu niin kauheita asioita ihmisille.
No onpa huonosti asiat sinulla. Mutta oletko koskaan ajatellut sitä, että jollain muillakin ne voivat olla huonosti, jopa huonommin kuin sinulla? Vai oletko kenties jo niiiiiiin väsynyt, ettet jaksa enää edes ajatella mitään?
Oletko muuten kirjoitellut joskus johonkin muuallekin kuin tänne?
Miksi jatkaa? Tämän takia: http://www.uskoontulo.net/
http://www.miksiuskon.net/
Et ole turha. Huuda Jeesusta apuun. En voi taata että saat vastauksen. Elämä on kuitenkin Lahja. "Sadat miljoonat ihmiset voivat todistaa henkilökohtaisesti siitä, mitä usko Jeesukseen on vaikuttanut heidän elämässään.
Ihmisten elämässä on tapahtunut muutoksia, parantumisia ja asioita, joille ei löydy luonnollista selitystä. Heidän elämässään tapahtuu juuri sitä, mitä uskovalle pitääkin Raamatun mukaan tapahtua."
Ärsyttää tollaset vastaukset "oletko ajatellut sitä, että jollain on asiat vielä huonommin kuin sinulla". Tuollaiset latteudet eivät muuta mitään, eikä paranna kenenkään oloa. Minun masennustani ei yhtään vähennä se, että olen etuoikeutettu kehitysmaiden ihmisiin verrattuna, koska saan hanasta puhdasta vettä ja kaupasta kunnon ruokaa.