Robinho utelee!

Olen hieman päälle parikymppinen sinkkumies ja ujo. Tuntuu todella vaikealta mennä juttelemaan tuntemattomalle miehelle. Muuten kyllä pystyn jutella, säästä yms arkisesta ja arkisissa tilanteissa mutta kun pitäisis "myydä" itseään niin siitä ei tule mitään. Pelkään itseni nolaamista ja torjutuksi tulemista. Itsetuntokin on ihan pyöreä nolla. Koen etten ole sellainen jota miehet haluaa, minulla ei ole mitään annettavaa. Sinällään tosi hassua ja ristiriitaista että tiedän ettei asia kuitenkaan ole niin, olen urheilullinen ja kroppa käy urheilumallista, mukava ja kiltti. Silti olen aina se joka jää yksin. Menneisyydellä on tietysi iso rooli omissa peloissani, takana kaksi suhdetta jotka molemmat oli suoraan sanottuna kamalia. Tulin petetyksi ja oli vähättelyä yms ******, narsisteja molemmat. Kyösti myös hakkasi minut usein humalassa. Tosin varmasti minussakin oli vikaa.
Haluaisin niin löytää miehen joka rakastaisi mua sellaisena kuin mä olen, perustaa perheen ja asua onnellisena onnellisessa kodissa. Kai sellainen on utopiaa. Jotenkin olen jo luopunut toivosta, keskittynyt töihin ja harrastuksiin ja opiskeluun. Silti sitä hiljaa toivoo kokoajan enemmän. Baareissa en juuikaan käy, lopetin alkoholin käytönkin kokonaa, se ei tuo mulle mitään hyvää ja baarissa en tosiaankaan löydä ketään. Mutta missä sitten?
Jotenkin on sellainen tunne että en voi täyttää kenenkään odotuksia, siksi jännitän tilanteita. Näin anonyymisti kehtaan myöntää että seksikän ei suju, jännitän myös siinä ihan sikana. Hassu juttu kolmekymppisenä, eikö nää pitäs olla teinipoikien ongelmia :D No, eipä noita tilanteita ole usein enää ollukkaan, kun ei noi irtosuhteet ole koskaan ollu mun juttu. Vaikken oliskaan ujo ja jännittäis :)