Taidemusiikin palatsi on avoin kaikille

Kirjastosta pääsee kuuntelemaan laatumusiikkia ja jos ei ole sakkoja tai velkoja, saa roudata kassillisen aarteita (kerrallaan) kotiin asti.

Ihana matka, ja sillä riittää teitä aina vain! Klassinen musiikki kun on parasta musiikillisesti, taiteellisesti ja emotionaalisesti.

Miksi annat pohjoisamerikkalaisen bisnesmiehen ottaa rahasi? Tajuatko että sama mies on ylikansallisten yhtiöitten leivissä tai toimenantaja muutenkin: samaan bisnekseen liittyy kaikenlainen riisto ja huijaus, kaupallisuus ja rahavalta.

Musiikki laaditaan pop-puolella milloin mistäkin syystä: syy ei ole aina kaupallinen, artisti ei ajattele sitä niin. Mutta hänen edustamansa formaatti nojaa silti rakenteisiin, jotka ovat tehty varta vasten rahanhuijaamismielessä.

Rahasi virtaavat törkeille, rikkaille ja ahneille sioille, bisnekseen, jota ei ole tehty musiikki mielessä.

On liian suppea kanta sanoa että kaikki on poppi on automaattisesti roskaa, koska alkuperäinen tarkoitus genressä on ollut rahastus. Joskus joku lahjakaskin voi eksyä säveltämään poppia, mutta genre latistaa hänet unohtamaan skillinsä tuota pikaa - ja jos popmaailmaan liiaksi ankkuroituu, ei oratiosäveltämisestäkään tule mitään.

Beatlesin sävelmät ovat lajissaan nerokkaita, mutta se laji on... poppia. Se olisi kirosana vain jos popissa olisi jotain pelättävää tai inhottavaa. Ei, poppi vain ei kestä parhaimmillaankaan, hyvin tehdyissä tapauksissakaan (ala Beatles, Wonder, Wilson) ollenkaan vertailu taiteeseen.

Klassinen palatsi on erilainen paikka: siellä ei rahanahnetta jenkkiä näy.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Miksi niistä yksistä ja samoista taidemusiikin teoksista tehdään aina vain uusia levytyksiä? Ettei vaan se levy-yhtiön omistava liikemies halua myös sinun klasarifanin rahat? Ja samat liiketaloudelliset lait ne pätee klasaria julkaisevaan levy-yhtiöön kuin rockkia julkaisevaan levy-yhtiöön. Itse asiassa useimmiten ne ovat samojen emofirmojen omistamiakin. Klasarimusiikkia julkaiseva levy-yhtiö tarvitsee rockmusiikkia, sillä jostainhan ne on ne voitot tienattava. Ja jos voittoa ei tule niin konkurssi tulee.

Klassista musiikkia levyttävien levy-yhtiöiden takana on ne ihan samat rikkaat ja ahneet siat kuin rockmusiikkiakin levyttävien levy-yhtiöiden takana, useimmiten sama levy-yhtiö tarjoaa sekä sinfoniaa että vaikkapa deathmetallia. Raha kelpaa sille kummasta hyvänsä se sitten tulee.

Musiikkia myös laaditaan klassisella puolella ihan samoista syistä, kuin rockpuolella. Esim on uhkana että joutuu muuten lähtemään oikeisiin töihin, on perhe ruokittavana, on vuokra maksettavana, on vekseli erääntymässä joten otanpa kirjoitanpa muutaman pianokappaleen hintaan 100 markkaa kpl. Aiheesta tarkemmin esim vaikka Sibeliuksen elämänkerta.

Myös klassisen musiikin tekijä toivoo musikilleen kuulijoita, miksi rockmuusikko ei saisi niin tehdä? Laulu niin pelkistetty kun se taidemuotona sinfoniaan verrattuna varmaan onkin, on kuitenkin oma kokonaisuutensa joka haluaa tulla mahdollisimman hyvin sekä kirjoitetuksi että levytetyksi että esitetyksi. Kun sitä laulua kirjoitetaan tai levytetään niin sitä kirjoitetaan/levytetään jota se laulu valmistuisi mahdollisimman hyvin ja hyväksi, mahdolliset rahalliset tuotot tulevat sitten myöhemmin jos ovat tullakseen.

Kovin sinulla on puhtoiset ellei peräti herooiset käsitykset taiteen tekemisen motiiveista jos kyseessä on klasarisäveltäjä. Mutta esim suuri sankarisi Haydn oli erään feodaaliruhtinaan hovisäveltäjä. Jos kyseinen feodaaliherra tarvitsi humppia seuraaviin bileisiinsä, Haydn pani sivuun mitä ikinä olikaan sinfonioittensa parissa tekemässä ja sävelsi ne humpat. Sillä jos ei olisi humppia säveltänyt olisi voinut tulla nälkä kun palkan maksu olisi ehkä päätynyt. Haydn oli siis käytännössä musikillinen huora.

On tosiaan liian suppea kanta sanoa että kaikki poppi on huonoa, mutta silti viestistäsi toiseen juuri sitä jankutat.

Ja poppi kestää oikein hyvin vertailun taiteeseen sillä parhaimmissa tapauksissa se on taidetta lajissaan siinä missä joku muu on taidetta omassa lajissaan.
Hyvän popkappaleen teko on todennäköisesti vaikeampaa kuin huonon sinfonian teko. Sillä jos se hyvän popkappaleen teko niin helppoa olisi niin mihin me tarvimme apurahajärjestelmää klasarisäveltäjille? Kai he nyt ohimennen ravistavat hihastaan yhden pophitin semmoista kipeästi tarvitsevan popartistin tarpeisiin, ja sitten voivatkin omistautua suurelle ja pyytteettömälle taiteelleen vuosiksi eteenpäin pophitistä tulevien tekijänoikeusmaksujen turvin. Ja nimeäänkään ei tällöin tarvi musikillisesti niin jaloissa klasaritaiteilijapiireissä tärvätä, sillä ainahan sen pophitin voi säveltää salanimen turvin.
Sillä jos maailmassa jotain on, niin maailmassa nimenomaan on sellaisa popartisteja jotka osaavat popinteosta ja poptähtenä olosta kaiken muun vaadittavan paitsi sen että miten kirjoitetaan se yksi tai useampi oikein popsupertähdeksi pääsyyn käytännössä vaadittava pophitti.

Äänestä

Varsin mainio ja realistisen kriittinen tiivistys olennaisista seikoista viime aikojen keskusteluun liittyen.

Vieneekö kuitenkaan Beatlesponterolaisia yhtään eteenpäin...?

Äänestä

Varsin mainio ja realistisen kriittinen tiivistys olennaisista seikoista viime aikojen keskusteluun liittyen.

Vieneekö kuitenkaan Beatlesponterolaisia yhtään eteenpäin...?
Ilmoita asiaton

Äänestä

Kirjastosta pääsee kuuntelemaan laatumusiikkia ja jos ei ole sakkoja tai velkoja, saa roudata kassillisen aarteita (kerrallaan) kotiin asti.

Ihana matka, ja sillä riittää teitä aina vain! Klassinen musiikki kun on parasta musiikillisesti, taiteellisesti ja emotionaalisesti.

Miksi annat pohjoisamerikkalaisen bisnesmiehen ottaa rahasi? Tajuatko että sama mies on ylikansallisten yhtiöitten leivissä tai toimenantaja muutenkin: samaan bisnekseen liittyy kaikenlainen riisto ja huijaus, kaupallisuus ja rahavalta.

Musiikki laaditaan pop-puolella milloin mistäkin syystä: syy ei ole aina kaupallinen, artisti ei ajattele sitä niin. Mutta hänen edustamansa formaatti nojaa silti rakenteisiin, jotka ovat tehty varta vasten rahanhuijaamismielessä.

Rahasi virtaavat törkeille, rikkaille ja ahneille sioille, bisnekseen, jota ei ole tehty musiikki mielessä.

On liian suppea kanta sanoa että kaikki on poppi on automaattisesti roskaa, koska alkuperäinen tarkoitus genressä on ollut rahastus. Joskus joku lahjakaskin voi eksyä säveltämään poppia, mutta genre latistaa hänet unohtamaan skillinsä tuota pikaa - ja jos popmaailmaan liiaksi ankkuroituu, ei oratiosäveltämisestäkään tule mitään.

Beatlesin sävelmät ovat lajissaan nerokkaita, mutta se laji on... poppia. Se olisi kirosana vain jos popissa olisi jotain pelättävää tai inhottavaa. Ei, poppi vain ei kestä parhaimmillaankaan, hyvin tehdyissä tapauksissakaan (ala Beatles, Wonder, Wilson) ollenkaan vertailu taiteeseen.

Klassinen palatsi on erilainen paikka: siellä ei rahanahnetta jenkkiä näy.

Varsin mainio ja realistisen kriittinen tiivistys olennaisista seikoista viime aikojen keskusteluun liittyen.

Vieneekö kuitenkaan Beatlesponterolaisia yhtään eteenpäin...?

Äänestä

Joo, kirjastosta saa klassikoita. Viimeksi lainasin sen uuden remiksauksen vuodelta 2010 Pink Floydin The Wall levystä. Siis voi hyvä taiteellinen elämys miten K701 soi upeasti kun käännetään vahvarista nupit kaakkoon ja päästetään Pink Floyd irti.

Ja ne jotku kehtaa väittää että K701 ei muka olisi rokkiluuri, vaan millä esim Led Zeppelin soi paremmin? Ei millään sellaisella joka ei maksa vähintän 5 kertaisen hinnan.

Äänestä

Lainaa seuraavaksi vaikka Popedaa, ei se ole yhtään PF :ää huonompi.

Äänestä

Kirjastoihin päätyvätkin kaikki teokset, joita kukaan ei osta.

Pölyttyvät käyttämättöminä.

Äänestä

viekö avaukseni ponterolaisia eteenpäin?

Vastaus vaikuttaa olevan ei.

Äänestä

"viekö avaukseni ponterolaisia eteenpäin?"

Avaus perustuu väärään väittämään tai olettamaan että taidemusiikia olisi vain tietyn lainen avaajan mielestä taidetta oleva musiikki.

Kun kukaan, ei edes avauksen tekijä ole se joka olisi musiikin taiteeksi määrittelyssä jokin ylivertainen ja erehtymätön absoluutti, niin mainittu avaus on tyhjää jankkausta joka ei todista muuta kuin että avaajalla ei ole lääkitys kohdillaan.

Äänestä

Musiikillisesti, niin harmonian, melodian kuin rakenteenkin puolesta, taidemusiikki on kehittyneempää kuin popmusiikki.

Absoluuttista totuutta lähemmäksi on vaikea päästä tässä asiassa, kun jonkun Mozartin ja Beatlesin välinen ero on järisyttävä, aina ollutkin! Mutta tietystikään sekään asia ei ole samalla tapaa absoluuttinen fakta kuin eräät fysikaaliset perustosiasiat.

Popihmiset eivät taida liiemmin tajuta musiikin ns. "raakoja ulottuvuuksia"- kaikista koskettavimmassakin ja aidoimmassakin musiikissa on kuitenkin aina läsnä ne teoreettiset, jopa matemaattiset, sävelten välisiin suhteisiin liittyvä tekijät.

Klassinen musiikki on teoreettisesti ja epäilemättä myös tunteellisesti suurempaa hengenruokaa kuin popmusiikki, joka muistutuksen vuoksi todetakseni on viihdettä, ei taidetta.

Niin lähtökohtansa ja jokaisen yksittäisen tapauksen kohdalla myöskin konkreettisen realiteetin tasolla. Viihteellisyys, joka sinällään ei ole kirosana, vaikkei meriittikään, tulee esille esim. rakenteissa.

Klassisessa pop-mittakaavassa viihteellistä/kosiskelevaa ei taideta juuri tehdä. Aina on sentään musassa joitakin tekijöitä jotka sen listakamasta oleellisesti erottaa - mutten tästäkään ole ihan varma ;)

Äänestä
  • Sun isopyörä klappaa entistä enemmän ja hinha luistaa entistä liukkaammin. Jauhat terveille ihmisille sairasta p skaa kaiket päivät ja yöt.

    Mene lääkäriin ja diagnosin saatuasi syö kaikki lääkärin määräämät lääkkeet. Sen jälkeen myy tietokoneesi ja hakeudu oikeiden ihmisten pariin. Tietokoneesi äärellä sinusta tulee vain entistä vainoharhaisempi. Sinä ja kaikki sivupersoonasi olette aivan uskomattoman tärähtäneistä. Kysy lääkäriltä haluaako hän tavata sinut ja sivupersoonasi yhtä aikaa. Saatte ehkä kimppa-alennusta.

    Äänestä

Beatlesponterolaisten kannattaisi hakeutua kallonkutistajalle. Lääkehoiton en ensimmäisenä ole tarjoamassa, yhteiskunta kun on muutenkin liiaksi medikalisoitunut.

Yleinen järjenjuoksun taso näyttää olevan ponterolaisten keskuudessa sillä tasolla, että sopii epäillä jo kummassa olllaan enemmän jälkeenjääneitä, musiikissa vai älykkyydessä.

Vai voisiko sittenkin olla niin, että yksi ja sama ponterolainen sivupersoonineen jatkuvasti vastailee näihin asiaviesteihin jo tunnistettavalla, alkeellisella otteellaan?

Äänestä

on selkeitä ponterokeissejä, kuten ilmaisultaan epämääräiset ohilaukojat ja ilmaisultaan selkeämpi super-ohilaukoja. Asiasta keskusteleva ei ole yhtäkään :D

Äänestä
  • asiasta keskustelevia ei ole yhtäkään... piti sanoa.

    Eikä olekaan. Ponterojengi ei vastaa kysymyksiin.

    Ja mielenvikaisiakin osa, kun eivät tajua mistä puhutaan.

    Jo on sakkia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Doppiti kirjoitti:

Kirjastosta pääsee kuuntelemaan laatumusiikkia ja jos ei ole sakkoja tai velkoja, saa roudata kassillisen aarteita (kerrallaan) kotiin asti.

Ihana matka, ja sillä riittää teitä aina vain! Klassinen musiikki kun on parasta musiikillisesti, taiteellisesti ja emotionaalisesti.

Miksi annat pohjoisamerikkalaisen bisnesmiehen ottaa rahasi? Tajuatko että sama mies on ylikansallisten yhtiöitten leivissä tai toimenantaja muutenkin: samaan bisnekseen liittyy kaikenlainen riisto ja huijaus, kaupallisuus ja rahavalta.

Musiikki laaditaan pop-puolella milloin mistäkin syystä: syy ei ole aina kaupallinen, artisti ei ajattele sitä niin. Mutta hänen edustamansa formaatti nojaa silti rakenteisiin, jotka ovat tehty varta vasten rahanhuijaamismielessä.

Rahasi virtaavat törkeille, rikkaille ja ahneille sioille, bisnekseen, jota ei ole tehty musiikki mielessä.

On liian suppea kanta sanoa että kaikki on poppi on automaattisesti roskaa, koska alkuperäinen tarkoitus genressä on ollut rahastus. Joskus joku lahjakaskin voi eksyä säveltämään poppia, mutta genre latistaa hänet unohtamaan skillinsä tuota pikaa - ja jos popmaailmaan liiaksi ankkuroituu, ei oratiosäveltämisestäkään tule mitään.

Beatlesin sävelmät ovat lajissaan nerokkaita, mutta se laji on... poppia. Se olisi kirosana vain jos popissa olisi jotain pelättävää tai inhottavaa. Ei, poppi vain ei kestä parhaimmillaankaan, hyvin tehdyissä tapauksissakaan (ala Beatles, Wonder, Wilson) ollenkaan vertailu taiteeseen.

Klassinen palatsi on erilainen paikka: siellä ei rahanahnetta jenkkiä näy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu