Onko Kuopion kaupungin kehittämisjohtaja Heikki Helve pätevä ja sopiva pomo? Onko Helve saanut aikaan jotakin merkittävää kaupunkimme eteen?
Helve hyvä johtaja?
31
3804
Vastaukset
- On se!
hessu oli jo joensuun yliopistossa opiskellessaan fiksu, uratietoinen ja sosiaalinen kaveri.
Erottui meistä "rupusakista" joka otettiin opiskelu huolettomasti ja nyt sitten patsastellaan pskaduunissa kolme neljä kertaa pienemmällä liksalla.
Hyvä pomo varmasti. - Autobianchi
Parhaat kyvyt eivät hakeudu julkiselle sektorille vaan liike-elämään. Keskisuuriin kaupunkeihin kuten Kuopioon pätevöidytään ensin jossain eli Heikki Helve on keskinkertainen ja pätevä pomo. Henkilökohtaisesti en tiedä onko mukava mies eli sopiva pomo. Siilinjärven kunnanjohtaja Vesa Lötjönen on mukava mies ja Kuopion entinen kaupunginjohtaja Juhani Koskinen oli myös mukava.
- Kyvykäs olen
Parhaat kyvyt hakeutuvat nimenomaan julkiselle sektorille; ehdottomasti. Liike-elämässä maksetaan huonommin nykyisin ja työ muutenkin monesti yksinkertaisempaa.
- Anonyymi
Kaupunginjohtaja ja kaupunkineuvos Juhani Koskisella(kok) olin lisänimi "Kallis Koskinen".
Lisänimi johtui siitä, että Koskisen kaudella veroäyri nousi joka vuosi.
- Käy kysymässä
Varmaan on töitä tehnyt kun on tuohon hommaan valittu ja samalla on toimitusjohtajana Kuopion teknologiakeskuksessa.
- ainakin hakee
Tuohan on yrittänyt hakea melkein mihin tahansa kunnan tai kaupungin johtajan hommiin. Eikä ole päässyt. Ei edes synnyin ja nykyiseenkin kotikuntaansa Siilinjärvelle.
- kokoomusta
Voi olla että puoluekanta estää: Kokoomus
Heikin facebookissakin fanittaa Kataisen Jyrkiä, samalta paikkakunnalta kotoisin molemmat.
Liekö Hessu vielä fanaattinen Opel-mies? En usko, kova liksa ja varallisuus lienee tehneet Hessusta jo Bemari-, Volvo- tai Mersumiehen????? - onpa näyttöä
kokoomusta kirjoitti:
Voi olla että puoluekanta estää: Kokoomus
Heikin facebookissakin fanittaa Kataisen Jyrkiä, samalta paikkakunnalta kotoisin molemmat.
Liekö Hessu vielä fanaattinen Opel-mies? En usko, kova liksa ja varallisuus lienee tehneet Hessusta jo Bemari-, Volvo- tai Mersumiehen?????Kokoomusvetoisia kuntia riittää tässä maassa aivan riittävästi mikäli olisi puolue fanituksesta kiinni. Eikös tuonne Joensuujunkin tullut kokoomuslainen johtaja kokoomuslaissta Raisiosta. Helve jätti viime hetkellä henkilökohtaisista syistä leikin kesken. Oikeasti tajusi, että ei tulisi valituksi henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi. Jos olisi puoluepoliittinen syy, niin reilusti olisi ollut loppuun asti. Eikö tuo Joensuu ollut edes ainut paikka, jonka hakemuksen veti takaisin. Aikalaista selkärangattomuutta. Ei muuten asu ainakaan mitenkään varakkaalla alueella. Hän teki myös hyvän työnäytteen kehittämistyöstään. Muutettuaan ensitöikseen alkoi ajaa talonsa viereistä tehdasta pois. Ja lopulta tulikin työttömiä osin tämän kehittäjän toimesta.
- Kokoomuslaisia kaik
onpa näyttöä kirjoitti:
Kokoomusvetoisia kuntia riittää tässä maassa aivan riittävästi mikäli olisi puolue fanituksesta kiinni. Eikös tuonne Joensuujunkin tullut kokoomuslainen johtaja kokoomuslaissta Raisiosta. Helve jätti viime hetkellä henkilökohtaisista syistä leikin kesken. Oikeasti tajusi, että ei tulisi valituksi henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi. Jos olisi puoluepoliittinen syy, niin reilusti olisi ollut loppuun asti. Eikö tuo Joensuu ollut edes ainut paikka, jonka hakemuksen veti takaisin. Aikalaista selkärangattomuutta. Ei muuten asu ainakaan mitenkään varakkaalla alueella. Hän teki myös hyvän työnäytteen kehittämistyöstään. Muutettuaan ensitöikseen alkoi ajaa talonsa viereistä tehdasta pois. Ja lopulta tulikin työttömiä osin tämän kehittäjän toimesta.
Kansamme nyt on niin varakasta, että Kokoomus vetää suurimman osan äänet. Jos on "keskiluokkainen lapsiperhe", se tarkoittaa omakoti-rivitaloa, kesämökkiä ja venettä ja jopa prätkää -ja tietysti kaksi autoa. Palkkatyön lisäksi kun nykykansamme perii tai on jo perinyt vanhemmiltaan sievoiset omaisuudet. Kokoomus saa siten äänet, ja peruskansamme on todella vauras. Samaan elintasoon ei päässyt 40 vuotta sitten kuin joku iso johtaja, kuulu lääkäri tai huippuyrittäjä.
- Kait hän jottain
Kait hän jotain on tehnyt kun noissa hommissa pysynyt eikä politiikan viitan kanssa ole miestä missään puolueessa näkynyt. Hakenut vain paria hommaa ja mistä syystä lienee sitten luopunut? Hyvin valinnoissa kuitenkin pärjäsi. Taitaa olla turhaa häneltä yksityisiä ajatuksia udella tai täällä niitä turhaan pohtia.
- kova pomo
Helve on huippujohtaja, maamme kermaa. Kova jätkä, ruk:n käynyt pedantti jämerä luotettava.
- ura_nousussa
Nyt Helveen Hessu on jo näköjään Savon Koulutuskuntayhtymän johtaja. Ura etenee. Edeltäjä kuulemma siirtyi Opetushallitukseen. Veikkaan Hessusta jatkossa joko kaupunginjohtajaa, tai jopa Kevan toimitusjohtajaa.
Taitaa Hese olla nyt Audi-miehiä? Rautainen johtajapersoona. RUK:n käynyt terävä-älyinen mies. - niinpäon
Kivasti näyttää työt edenneen. Monipuolista tekemistä. Audia ei kylläkään ole miehellä näkynyt....
- reidarsökö
Viimeinen älykäs johtaja oli Häkämies.
- Aikalyhyt
Häksy oli kaupungilla ja hyvin lyhyen aikaa. Kivasti kyllä nosti esille tabuja, mutta johtiko miten on ihan eri asia.
- santosedperano
Liian lupsakasta menoa Häkämiehelle.
Kun Häkämies sanoi totuuksia,niistä pahoitettiin mieli. - Aikalyhyt
Niin siinä helposti kävi. No Helve ei ole tainnut paljon ihmisiä suututtaa?
- Tietäjäeikäarvailija
kova pomo kirjoitti:
Helve on huippujohtaja, maamme kermaa. Kova jätkä, ruk:n käynyt pedantti jämerä luotettava.
Ei pidä paikkaansa. Heikki ei ole reservin upseeri, mutta ylennyt hyvin aliupseerina.
- Armeijanseuraaja
Ylennettiin sotilasmestariksi kesäkuussa. Se on oikeasti kova suoritus! Ei ole armeijan hommat pieleen menneet,
- Anonyymi
santosedperano kirjoitti:
Liian lupsakasta menoa Häkämiehelle.
Kun Häkämies sanoi totuuksia,niistä pahoitettiin mieli.Häkäpönttö oli kävelevä katastrofi kuopiolaisille. Ei tule ikävä.
- Anonyymi
niinpäon kirjoitti:
Kivasti näyttää työt edenneen. Monipuolista tekemistä. Audia ei kylläkään ole miehellä näkynyt....
Mersu, BMW, Tesla, Volvo...?
- Anonyymi
Hessu vetää Savon koulutusyhtymää johtajana loistavasti. Helve on synnynnäinen johtaja ja ottaa asiat vakavasti. Oli jo nuorena vanhemman oloinen, vakaa rauhallinen ja asioihin syvästi perehtyvä.
- Anonyymi
Vaikka vanhan keskusteluketju onkin, tulen sen verran myös kehaisemaan, että Heikki vetää Savon koulutuskuntayhtymää hyvällä johtamisella. Ei istuskele valkoisessa luutornissaan, vaan on jalkautunut henkilöstön pariin, niinkuin pitääkin!
- Anonyymi
Mentiin taannoin yliopiston henkilökunnan voimin palaveriin kaupungintalolle. Mukana oli professoreita ym. Heikki Helve kysyi että minkä alan opiskelijoita ollaan. Ei ihan penaalin terävin kynä sanoisin.
- Anonyymi
Hessu on loisto pomo SAKKY:ssa. 👍
- Anonyymi
Helve on aikansa ”ihmelapsi” -valtavan etevä ja pätevä. Kukaan vain ei tiedä mihin.
- Anonyymi
no hitto mies on yleisjohtaja, osaa kehittää ja johtaa
- Anonyymi
Kohta on kuopiojoolaiset ihmeissään kun maakuntajohtaja Määtän sometus alkaa kiertee puijonsarven nennee ja muu unholaan jää
- Anonyymi
Hessu selvitti Savon sanomissa miksi ei hakenutkaan Kuopion kaupunginjohtajan paikkaa, tiedotti asiasta myös johtamalleen koulutuskuntayhtymälle. reilua ja avointa, hyvä Heikki!
- Anonyymi
Helve osoittaa onnistuneensa Sakkyn pääjohtajana. Reipas, päämäärätietoinen, pidetty. Jos onkin kovapalkkainen, niin on sen ansainnut!
- Anonyymi
Voisi sanoa että Helve(tin) hyvä johtaja. Tunnen miehen ja on siis tarkka, tunnollinen ja energinen eikä parempaa pomoa voisi kukaan saada.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743290
- 2012852
- 222676
- 492628
- 202506
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412345Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101803Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241747- 371620
- 181476