Kärsimykseen astuminen päättäväisellä ilmeellä

Lopetin tupakoinnin klo 11.40 tänään 13.2.2011. Päätöstä on kauan mietitty. 3 tupakkaa oli askissa ja jauhoin ne käsissäni muruiksi. Kun 3 viikkoa on mennyt niin silloin on taatusti pahin takana. Nyt pahin on edessä. Asenne on nyt kuitenkin se, että olen tilapäisesti kuollut. Mun ei tarvitse oppia mitään, tajuta mistään mitään 3 viikkoon. Pelottaa etukäteen odottaa hetkeä kun pinna alkaa kiristymistään kiristymään. Unta odotan pelastaviksi hetkikseni. Toiveena on GTA 5 pelin pelaaminen ilman nikotiiniriippuvuutta. GTA 5 ilmestyy veikkauksien mukaan 24.5.2011, heinäkuussa 2011, tai myöhemmin.

Jos sinä olet miettinyt lopettamista ja haluat lopettaa ja tupakat lopussa tai loppumassa niin ala tukikaverikseni ja kerrotaan miten menee aina toisinaan. Puretaan raivokkuutta, tuntoja, ärsytystä, onnistumisen fiilistä, olotilan vaikeutumista ja siitä ylipääsemistä päivä kerrallaan. Jokaisessa päivässä on niitä vaiheita, että tekee sikana mieli tupakkaa ja sitten yllättäen se vaihtuu siihen että naurattaa, on niin hyvä olo ja taas se vaihtuu pahaan oloon.

Mitä kauemmin jaksetaan olla tupakatta sitä paremmiksi mahdollisuutemme käyvät. Jos luet tämän viestin myöhemmin kuin päivämäärä, jona tämän kirjoitin niin se ei ole esteenä tupakanlopetuksellesi.

Se on lupaus vaikka tiedän, että odotettavissa on raju taistelu ja onnistumisprosentti huitelee muistaakseni 3 prosentissa niiden joukossa, jotka ilman nikotiinipillereitä ja laastareita tätä alkavat tekemään. Kulta, hopea ja pronssisijoista täytyisi jokin saavuttaa. 100 lopettajaa ja 3 onnistuu. Kuulostaa lupaavalta.Periksi en anna.

Kärsimys tuo voiton, onneksi se on aikasidonnaista. Joskus on se päivä, jolloin voin sanoa että ohi on eikä mulla ollut tänään ainuttakaan vieroitusoiretta ja sama ihmeellinen olo sitä seuraavana päivänä, ei hajuakaan nikotiinintuskasta. Etkö sinäkin halua kokea sen päivän illan joskus tulevaisuudessa? Kelaa sitä hymyä, joka silloin huulillasi on. Tehdään tämä joko yhdessä tai erikseen. Joka päivä on tilaisuus lopetukselle.Ok, mulla on nyt tupakoimattomuutta takana vaivaiset 47 min mutta joka sekunti tuo seuraavan minuutin lähemmäs ja eräs päivä se on mahtavat 3 viikkoa.

Onko sulla se, mitä tässä vaaditaan? Tupakkaa ei kannata olla saatavilla kun päättää lopettaa.
459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tupakatta on mennyt kohta 7,5h ja on sellainen olo, että en pysty olemaan paikoillani. Todella vaikea olo. Melkein kuin kipua. Ei emmetti kun tuntuu veemäiseltä. Toivottavasti menee äkkiä ohi. Tupakka ei ole vihtoehtona enää. Kärsin minkä kärsin. Ja just nyt on pahimmat paikat menossa ja tulossa. Ai jai saamari kun tuntuu ilkeältä. Olen kyllä kovilla nyt. Apua!

Äänestä
  • Yksi kysymys.

    Kauan olet polttanut ja monta päivässä?

    Itse olen polttanut noin 6kk, joskus voi mennä 20 päivässä, aina ei lainkaan.

    Vaikka en itse olekaan tällä hetkellä lopettamassa, toivon että pääset riippuvuudestasi yli!

    Äänestä

Laskin kylläkin kaksi kysymystä, mutta laskin varmaan väärin. Onhan siinä yksi kysymysmerkkikin yhden kysymyksen merkiksi.

Olen polttanut varmaan 2007 alkaen eli 5 vuotta ja parin tunnin välein keskimäärin punainen mallu mennyt. On ollut tiheämpääkin välillä ja toisinaan taas välit olleet 5h.

Kiva toive sulla, mulla on sama toive itsellänikin. Voin luvata, että toiveemme toteutuu. Mä teen tämän tuntuu miltä tuntuu se tehdessä. Oli tuossa hetki sittten n. 40 kestävä olotila sellainen, etten ihmettele, kun ihmisillä on vaikea päästä nikotiiniriippuvuudesta eroon.

Sun kannattaa lopettaa ennen kuin olet pahasti koukussa. Jos päivä menee ilman niin kannattaa antaa mennä seuraava vuosi siihen päälle ja ostaa säästyneillä rahoilla suklaata ja limua.

Äänestä

Edellisen viestin " n. 40 kestävä olotila " tarkoitti 40 min kestävää jatkuvaa piinallisuutta, joka ei ole niin voimakkaana enää palautunut.

Noissa tilanteissa täytyy vain pysyä kovana ja onhan tässä mulla selvästi lähes koko aika hermostunut olo, joka lopuuisi tupakalla ja jatkuisi "aina vaan".

Nyt voi jahdata ensimmäisen vrk:n täyttymistä tupakatta. Siihen on enää alle 3h.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mika Helsingistä kirjoitti:

Lopetin tupakoinnin klo 11.40 tänään 13.2.2011. Päätöstä on kauan mietitty. 3 tupakkaa oli askissa ja jauhoin ne käsissäni muruiksi. Kun 3 viikkoa on mennyt niin silloin on taatusti pahin takana. Nyt pahin on edessä. Asenne on nyt kuitenkin se, että olen tilapäisesti kuollut. Mun ei tarvitse oppia mitään, tajuta mistään mitään 3 viikkoon. Pelottaa etukäteen odottaa hetkeä kun pinna alkaa kiristymistään kiristymään. Unta odotan pelastaviksi hetkikseni. Toiveena on GTA 5 pelin pelaaminen ilman nikotiiniriippuvuutta. GTA 5 ilmestyy veikkauksien mukaan 24.5.2011, heinäkuussa 2011, tai myöhemmin.

Jos sinä olet miettinyt lopettamista ja haluat lopettaa ja tupakat lopussa tai loppumassa niin ala tukikaverikseni ja kerrotaan miten menee aina toisinaan. Puretaan raivokkuutta, tuntoja, ärsytystä, onnistumisen fiilistä, olotilan vaikeutumista ja siitä ylipääsemistä päivä kerrallaan. Jokaisessa päivässä on niitä vaiheita, että tekee sikana mieli tupakkaa ja sitten yllättäen se vaihtuu siihen että naurattaa, on niin hyvä olo ja taas se vaihtuu pahaan oloon.

Mitä kauemmin jaksetaan olla tupakatta sitä paremmiksi mahdollisuutemme käyvät. Jos luet tämän viestin myöhemmin kuin päivämäärä, jona tämän kirjoitin niin se ei ole esteenä tupakanlopetuksellesi.

Se on lupaus vaikka tiedän, että odotettavissa on raju taistelu ja onnistumisprosentti huitelee muistaakseni 3 prosentissa niiden joukossa, jotka ilman nikotiinipillereitä ja laastareita tätä alkavat tekemään. Kulta, hopea ja pronssisijoista täytyisi jokin saavuttaa. 100 lopettajaa ja 3 onnistuu. Kuulostaa lupaavalta.Periksi en anna.

Kärsimys tuo voiton, onneksi se on aikasidonnaista. Joskus on se päivä, jolloin voin sanoa että ohi on eikä mulla ollut tänään ainuttakaan vieroitusoiretta ja sama ihmeellinen olo sitä seuraavana päivänä, ei hajuakaan nikotiinintuskasta. Etkö sinäkin halua kokea sen päivän illan joskus tulevaisuudessa? Kelaa sitä hymyä, joka silloin huulillasi on. Tehdään tämä joko yhdessä tai erikseen. Joka päivä on tilaisuus lopetukselle.Ok, mulla on nyt tupakoimattomuutta takana vaivaiset 47 min mutta joka sekunti tuo seuraavan minuutin lähemmäs ja eräs päivä se on mahtavat 3 viikkoa.

Onko sulla se, mitä tässä vaaditaan? Tupakkaa ei kannata olla saatavilla kun päättää lopettaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu