Kun meidät liitettiin Kaarinaan niin meille kuulema virtasi rahaa ,ihan itte luin Kaarina palstalta että kalliiksi tuli Kaarinalaisille.
Voiskos joku valtuuteetu ja kassavirtojen tukkilainen tammenvartija kertoa mitä saimme?
Mitä hyvää saimme?
3
275
Vastaukset 3
- Se siitä
Suurin oli varmaankin veroäyrin laskeminen, toinen oli porkkanarahat, joilla kuitattiin monen Piikkiöläisen kunnan työntekijän palkkaan suuriakin korotuksia.Piikkiön puistoja on peruskorjattu runsaasti ja ehkä tärkeintä että monia järjettömiä rahanreikiä tukittiin, jäädyttämällä hankkeita.
Kuntaan saatiin uimahalli ja jäähalli ja lisää kulttuuritiloja.
Muuten kävi niin kuin kuntaliitoksissa yleensäkin osa palveluista etääntyi Kaarinan keskustaan, osa jopa kauemmaksikin. - Jhaskdjasjdhasd
Mitä tärkeitä palveluja on siirtynyt Kaarinan keskustaan? Piikkiössä toimii edelleen mm. kirjasto, terveyskeskus, yhteispalvelupiste sekä eritäin kattava yksityinen paövelusektori. Kaarinan keskustaan menee n. kerran tunnissa linja-auto, sekä Piikkiössä on oma palvelulinja.
En keksi mitään negatiivista liittymisestä Kaarinaan!- Piikkiö on hyvä
Kaarinan keskustaan siirtyi koko kunnantalo, myös rakennusvalvonta. Matka-aika piteni ja kilometrit.
Kunnan varasto siirtyi Rauhanlinnaan, monen työmatka piteni.
Valtuusto muutti Kaarinaan ja kaikki lautakunnat, joissa väki lisääntyi.
Kaarinalaiset kuittasivat Piikkiön velat, josta itkua riitti.
Henkilöstö ei vähentynyt, kulut kasvoivat, mutta veroäyri laski. Palvelumaksut taas nousivat ja palvelu hidastui, sekä kangistui.
Hyvä kuitenkin näin, 30 000 asukasta on tehokkain kuntakoko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681095
- 981054
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i22912Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔62852Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124835- 134817
- 57745
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27721Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20710- 45666
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol47650- 19617
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48600Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128594Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142592- 35590
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6583Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12559