Onko kokemuksia siitä, että antaako OK Perintä joustoa jo tehtyihin maksusuunnitelmiin? Minulla on heidän kanssaan sovittu 2 eri maksusuunnitelmaa, mutten pysty tässä kuussa noudattamaan niitä. Minun olisi pakko saada joko lyhennysvapaa kuukausi tai sitten pienempi summa maksettavaksi. Aion soittaa heille, mutta kysyisin teiltä jotta pystyn valmistautumaan puheluun paremmin.
OK Perintä
joustoa?
91135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Entä miten VIVUS suhtautuu samaisessa asiassa?
VIVUKSELLE pitää maksa eräpäivän siirrosta, mutta jos on perinnässä heillä niin ei tainnut tulla joustoa. Kannattaa kuitenkin kysyä, esim.s-postilla.
Ok Perintä on aika tiukka, mutta muistan että olisin saanut heiltä joustoa. Muistaakseni suostuivat siirtämään eräpäivää.
Vivus laittaa heti käräjille ku on mahollista
mutta ei o perintä kuluja vaan 200 käräjä lisä
Minulla purettiin maksusuunnitelma, kun olin epähuomiossa maksanut 4,45 e liian vähän ensimmäisessä erässä. En saanut enää uutta maksusuunnitelmaa tehtyä vaan velka piti maksaa kokonaisuudessaan. Ei jäänyt kovin joustavaa kuvaa.
Vahvasti uskon, että heillä on hyvin automaattinen järjestelmä maksujen valvontaan. Tuskin olet heidän ainoa asiakkaansa, joten vastuu oikein maksamisesta on sinulla.
No voi että. Hyvä että kerroit :D, kun en muuten olisikaan tiennyt. Toivottavasti sait itsellesi pätevän olon :).
Kunhan kerroi, miten minulle kävi, joten kannattaa olla tarkka.
En syyttäisi joustamattomuudesta ensi sijaisesti perintäfirmoja, vaan heidän toimeksiantajiaan eli juuri näitä vippifirmoja. Perintätoimisto suorittaa vain perintää vippaajan asiamiehenä eikä itse useinkaan laadi sääntöjä siitä, kuinka monta maksuvaatimuskirjettä lähetetään tai sinun tapauksessasi, mitä tapahtuu jos maksusuunnitelma purkautuu.
Helpommalla pääset kun et elä velaksi ;)
Näinhän se on :). Kyseessähän ei ollut edes pikavippi vaan tavallinen kauppahintasaatava. En myöskään syytä perintätoimistoa, totesimpa vain, että tarkkoja ovat ainakin tässä tapauksessa ja en sieltä saanut joustoa. Pikavippien perintää en tunne lainkaan, mutta kirjoituksesi perusteella joustavuus ilmeisesti on vähäistä.