Naapuri hyökkäsi päälle.

Tässä on vähän pitempi tarina Oulun seudulta. Olen omistusasunnossa asuva mies. Tarina on vähän pitempi.

Joulukuussa 2009 ostin asunnon ja eka vuosi onnistui rauhallisissa merkeissä. Yläkerran naapurini kanssa oltiin hyvissä väleis ja kahviteltiin. Sitten alkoi valituksien ketju hissiä käytetään yöaikaan, yöaikaan liikutaan jne. normaalielämään kuuluvista asioista valitettiin.

No. Sitten alkoi uhkailusoitot ja viestittelyt. Sitä jatkui n. parisen kk ja tein asiasta ilmoituksen poliisille ja häirintä loppui.

Tammikuun alussa n. vuosi sitten rauhasta alkoi tapahtua. Heräsin yöaikaan 04.30 kun koira alkoi ulvahtelemaan ihan sen merkiksi, että kusella pitää lähtä käymään. Kusetin ja paskotin koiran. Silmat kierrossa avaan rapun oven ja kappas yläkerran naapuri kädet puuskassa.

"MITÄ vittua NÄ KÄYTÄT KOIRAA TÄHÄN AIKAAN PIHALLA?"
-koira ilmoittaa niin silloin käydään.
"MIKSET KÄYTÄ SAMAAN AIKAAN KUIN MUUT IHMISET?"
-se on niin että koira kusee kuin sitä kusettaa.

No hyökkäsi päälleni yllättäin ja eipä sitä muuta kerennyt kuin päätäni suojaamaan. Päässä pattia, silmässä mustelmaa, rustovaurio nenässä ja huulet auki ja mustelmaa rinnassa. Eli noin parikymmentä iskua.

Poliisi kuulusteluissa käyty ja terveystarkastukset käyty. Onko kellään kokemusta miten pääsis naapuristani eroon? En viittisi yhden kusipään takia asuntoa laittaa myyntiin, kun naapuri taas on vuokralainen. Ja minkälaiset on ns. kohtuulliset korvaukset?
0156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


mrwtf kirjoitti:

Tässä on vähän pitempi tarina Oulun seudulta. Olen omistusasunnossa asuva mies. Tarina on vähän pitempi.

Joulukuussa 2009 ostin asunnon ja eka vuosi onnistui rauhallisissa merkeissä. Yläkerran naapurini kanssa oltiin hyvissä väleis ja kahviteltiin. Sitten alkoi valituksien ketju hissiä käytetään yöaikaan, yöaikaan liikutaan jne. normaalielämään kuuluvista asioista valitettiin.

No. Sitten alkoi uhkailusoitot ja viestittelyt. Sitä jatkui n. parisen kk ja tein asiasta ilmoituksen poliisille ja häirintä loppui.

Tammikuun alussa n. vuosi sitten rauhasta alkoi tapahtua. Heräsin yöaikaan 04.30 kun koira alkoi ulvahtelemaan ihan sen merkiksi, että kusella pitää lähtä käymään. Kusetin ja paskotin koiran. Silmat kierrossa avaan rapun oven ja kappas yläkerran naapuri kädet puuskassa.

"MITÄ vittua NÄ KÄYTÄT KOIRAA TÄHÄN AIKAAN PIHALLA?"
-koira ilmoittaa niin silloin käydään.
"MIKSET KÄYTÄ SAMAAN AIKAAN KUIN MUUT IHMISET?"
-se on niin että koira kusee kuin sitä kusettaa.

No hyökkäsi päälleni yllättäin ja eipä sitä muuta kerennyt kuin päätäni suojaamaan. Päässä pattia, silmässä mustelmaa, rustovaurio nenässä ja huulet auki ja mustelmaa rinnassa. Eli noin parikymmentä iskua.

Poliisi kuulusteluissa käyty ja terveystarkastukset käyty. Onko kellään kokemusta miten pääsis naapuristani eroon? En viittisi yhden kusipään takia asuntoa laittaa myyntiin, kun naapuri taas on vuokralainen. Ja minkälaiset on ns. kohtuulliset korvaukset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu