Ei yksityistä eläinlääkäriä Iisalmessa?

Pitääkös tämä oikeasti paikkansa?? Tuoreena iisalmelaisena olen yrittänyt etsiä eläinlääkäriä, mutta en ole löytänyt kuin kunnallisen eläinklinikan, joka on klo 8-16 auki? Pitääkö tämä paikkansa, näin iso kaupunki kuitenkin, luulisi kysyntää riittävän? Onko jossain lähikunnassa hyvää yksityistä eläinlääkäriä?
152797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Luulisi kepulaisessa kaupungissa olevan yksityisiäkin.Sairastunee nuo lehmätkin joskus muulloin,kuin virka-aikaan.

Äänestä
  • Klo 16 jälkeen on sitten kunnallinen päivystys joko Iisalmessa tai jossain lähikunnassa.

    Äänestä

Ei kai ne eläinlääkärit näe kannattavaksi yksityispraktiikan perustamista muualla kuin suurissa kaupungeissa. Eläinlääkärien saaminen ns. kehitysalueille vaikuttaa olevan yhtä vaikeaa kuin ihmislääkärienkään, hyvä kun kesälomien sijaisiakaan saavat nykyään kun ell-opiskelijatkin jo kilpailuttaa työnantajansa. Kysyntää varmaan olisi, mutta eri asia sitten miten ihmiset suostuivat palvelusta maksamaan kun joku alkaisi eläinlääkäriasemalla oikein bisnestä tekemään ja hinnatkin olisivat sitten sen mukaiset. Ns. kunnaneläinlääkärithän saavat osan palkastaan kunnalta ja suurimman osan tuloistaan yritystulona. Mutta hinnoistahan valitetaan aina, myös tuolla Iisalmen klinikalla.

Hyvät eläinlääkäripalvelut täällä silti minusta on (kokemusta yli 15 v. ajalta) ja voihan sitä vaikka suoraan jonkun lääkärin kanssa sopia ajasta klo 16 jälkeenkin, riippuu sitten lääkäristä, mutta minulla on ainakin onnistunut. Joskus tietenkin olen joutunut lähtemään töistä kun lääkäri on tulossa meille tai pitää vielä pieneläin klinikalle, semmoista se on eläinten kanssa. Onneksi on päivystys, joka on myös kohdallani toiminut hyvin! Ja muistetaanhan, että päivystys on hätätapauksia varten ja niitä eivät ole rokotukset ja kynnenleikkuut ja muut sellaiset.

Äänestä

Tarkoittaako tuo sitä,että veronmaksajat joutuvat maksamaan osan kepulaisten lehmien hoidosta?Vai mitä tarkoittaa kunnallinen eläinlääkäri?Joko lehmien lääkinnässäkin on yhteiskunnan tuki??????

Äänestä

Minun mielestäni kunnallinen klinikka ei edes ole merkittävästi yksityistä halvempi. Aikoja saa tosiaan vain 8-16 ja aina joutuu odottamaan omaa vuoroaan, välillä kauankin. Ja hirveä kiire aina, eläimet hoidetaan kuin liukuhihnalla, tosin omilla eläimillä on ollut aina vain pientä hoidettavaa, en tiedä panostavatko enemmän sitten vaikeampiin tapauksiin. Ja sinänsä ihan hyvin on aina hoidettu se mitä olen pyytänyt, mutta mielelläni kyllä maksaisin vähän enemmän, jos joku keskittyisi meihin asiakkaina rauhassa ja huolella.

Äänestä
  • Kyllä Iisalmessa yksityinen eläinlääkäri-asema on.
    Behm Matti kuutolankatu 9D.
    puh. 0400-144492

    Äänestä

Maija Eskelinen Sonkajärveltä on hyvä eläinlääkäri. Osaa homman.

Äänestä

Eläinklinikka Savonialla on kyllä meidän koiran vaivoissa ollut aina hyvä paikka. Ajan saa nopeasti ja lääkärit ovat asiantuntevia. Kallishan tuo on vaikka onkin kunnallinen, mutta ollaan oltu tyytyväisiä.

Äänestä

Tiistai iltaisin eläinklinikalla taisi olla myös iltavastaanotto eräällä oikein mukavalla eläinlääkärillä. Osaa todella hienosti käsitellä eläimiä, jopa meidän arkajalka koirulia :)

Äänestä

Ei iisalmessa olekkaan kuin yksityisiä, ne vain ovat kunnalla vuokralla savonian tiloissa..

Äänestä

Mihin täällä mitään yksityisiä eläinlääkärejä tarvitaan, kun klinikalla on aivan loistavat ja asiantuntevat eläinlääkärit. Jopa eksoottisempia lemmikkejä osataan hoitaa ja ollaan valmiita ottamaan asioista selvää jos itse ei varmaksi tiedetä.

Äänestä

Ja kalliilla hinnalla ja aikaa ei saa sitten puhelimella millään.

Äänestä

Siis mistä ihmeestä saan päivystävän eläinlääkärin numeron?? Haluaisin jo valmiiksi tallentaa puhelimeen, sellaisen mistä vastataan keskellä yötäkin. Ei ole kiva kuolevan eläimen kanssa alkaa etsimään ja en löydä mistään :/

Äänestä
  • Torstain Iisalmen sanomassa on viikonvaihde-osio, jossa on mm. päivystävien eläinlääkärien numerot seuraavaksi vikoksi. On kaksi aluetta ja niillä omat numerot, soita jompaankumpaan, he delekoivat kiireenkin mukaan keskenään kumpi ehtii tulemaan.

    Äänestä

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä on käytössä pysyvät eläinlääkäripäivystysnumerot:

Läntinen alue 0600 11677 ja Itäinen alue 0600 11678.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hukka6 kirjoitti:

Pitääkös tämä oikeasti paikkansa?? Tuoreena iisalmelaisena olen yrittänyt etsiä eläinlääkäriä, mutta en ole löytänyt kuin kunnallisen eläinklinikan, joka on klo 8-16 auki? Pitääkö tämä paikkansa, näin iso kaupunki kuitenkin, luulisi kysyntää riittävän? Onko jossain lähikunnassa hyvää yksityistä eläinlääkäriä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu