Väyrysen tai

Lipposen valinta presidentiksi olisi ollut Guggemheim pelureille ehkä paha takaisku.
Nyt tuo "museo" tulee, ja sen rahoittaa muiden museoiden alasajo.
Kokoomus on Helsingissä suurin puolue, ja sen takaajaksi tulee vihreät ja osa demareista, koska eihän nyt rahvaan ääniä sovi menettää.
Muuitahan nuo ei siihen tarvikkaan, ja se on siinä. Bisnes is bisnes, ja kansa maksaa.

Kuntaliitokset tulee Helsingissä tapahtumaan, ja Inkoosen? nousee "ylhälistölle"oma pikku "gehettonsa". Toki taas kansa maksaa, kunnallisen rahoituksen/tukien, ja eillaisten muiden "järjestörahoituksien/tukien" kautta.

Asukkaiksi sinne tulee mm. armeijjan johtoa, jonka kurssituksen on valtio maksanut, eli armaijassa ei tarvi kuin olla, ja puolueet siinä määräämässä, kuka nousee milloinkin ylös, ja kuka ei. Muttta kaikki nousee, ylläpitokin.
Siis puolustusvoimat ajetaan, alas, koska normaalivaruskuntia ei enää tarvita oikeastaan mihinkään. Se on jo liian moukkamaista päästää köyhää korkeisiin sotilasvirkoihin loisimaan vain siksi, jos tarvii kansaakin puolustaa. Eli sen nuo päättävät lopettavat nyt tyystin.
Normikansalaista koulutetaan armeissa sellaisia joukkoja, jotka nyt lähinnä hoitaa huoltoa, ja korjaa lunnonmullsistuksien aiheuttamia katastroffeja nopeasti, ja suojelee herroja kansan vihalta.
Muut paskansa ja korjauksensa kansa saa itse hoitaa ja maksaa.
Toki niihin saa "vakuutuksen". Lähivakuutuskin yhdistyi Tapiolaaan, kun oli ensin käynyt kuopasemassa kauhallaan asiakkaita itselleen. Niin ja maksuthan eivät suinkaan halventuneet, kuten "suurissa ja keskitetetyissä" yksityissä tulee aina tapahtumaan.

Tämä on vain pelkkää lehtienlukua ja television uutisointeja, joten olen varmaan jälleen ymmärtänyt kaikki väärin.
Minä nyt vain ymmärrän noin tyhmästi kaikki asiat, joten jääpähän viisaammille korjaamista.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Lehtien lukua kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu