Uskon vakaasti hintojen laskuun N:-20-30%.

Ensimmäisessä erässä laskua tapahtuu noissa prosenteissa,toinen lasku erä kasaantuu 2013-2015 väliselle osuudelle,kolmas on hämärän peitossa mutta arvioisin taantuman olevan vähintäänkin 2020 luvun loppuun saakka.

Asuntojen hinnoista todennäköisyydellä poistuu 50-90%.

70% ylittävällä määrällä kysymys olisi totaali katasrofista.

Mutta varmuudella poistuu -50%. eli 99% todennäköisyys toteutumiseen.
695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lukin historia: 99% varmuudella ennustanut 20-95% romahdusta jo vuosia, 74% varmuudella vuosi sitten noin 95%, vielä eilen 84% varmuudella kevääksi pientä nousua, sitten 65% varmuudella 95% laskua. Miten nyt noin pienet 20-30%.

Uutta toivoa kuitenkin; nyt talouskatsaus ennustaa jo 2020-luvulle, kuitenkin yli 70%

Luki olet 100% tuhnu ja umpihullu. Menestystä jatkossakin ja voimia, olet viimeisen vuoden ajan vastannut yli 30% paskakirjoituksista tällä palstalla.

Amerikassa sinä olisit jo oma uskonto.

Äänestä

Hyvä että edes jotain hyvää.Muulit on varmaan melkoisen panikissa oleet pari vuotta.Näkemättä ympärilleen.

Muistelkaapa tarkkaan pari-kolme vuoden takaisia juttuja muuleilta.

Eiväthän he nähneet kuin suuri taantuma on tulossa,monta kertaa mainitsin sen koskevan koko euroopaa ja jopa maailmaa.

Nyt sitten puheen aiheet on kääntyneet suomen ja euroopan kriisiaiheisiin koska se on nyt muuleilla nähtävillä.

Siinä paksukalloisellakin muulilla on tullut totuus eteen ja vänkytys ikuisesta noususta on menneen talven lumia.

Äänestä
  • Tulloin pari-kolme vuotta sitten oli erittäin otollinen aika ostaa asunto. Hinnat olivat alhaalla etenkin tuolloin kolme vuotta sitten. Ja korkotaso on ollut koko sen jälkeisen ajan naurettavalla tasolla.

    Äänestä

  • old_profile_23682 kirjoitti:

    Tulloin pari-kolme vuotta sitten oli erittäin otollinen aika ostaa asunto. Hinnat olivat alhaalla etenkin tuolloin kolme vuotta sitten. Ja korkotaso on ollut koko sen jälkeisen ajan naurettavalla tasolla.

    No näinpä, mutta turha tälle palstalle on mitään asiapitoista kirjoittaa, kunhan lurkki taas herää niin kohta on näyttö täys sylkeä kun vaahtoaa rommelista :D

    Äänestä

Onhan tosta lukin kirjoittelusta ollut se etu , että poika alkaa osata jo kirjaimet näppäimistöllä. Hienoa , pian myönnämme Diblooooomin kirjoituksesta jossa ei ole yhtään lyöntivirhettä.

Tosin kuivaa luettavaa sellainen , naurettavampaa kun on ,,, limapäämärknä ,muli vaeltaa , olen varottnut monesti,,,jne

Äänestä

Muulit on vaeltaneet päämärkänä,ostamalla ajoissa tehden tappio ostoksen.

Esimerkkejä olisi ja paljon.Tämä kyllä muistaa aina,(ostin ajoissa)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luki. kirjoitti:

Ensimmäisessä erässä laskua tapahtuu noissa prosenteissa,toinen lasku erä kasaantuu 2013-2015 väliselle osuudelle,kolmas on hämärän peitossa mutta arvioisin taantuman olevan vähintäänkin 2020 luvun loppuun saakka.

Asuntojen hinnoista todennäköisyydellä poistuu 50-90%.

70% ylittävällä määrällä kysymys olisi totaali katasrofista.

Mutta varmuudella poistuu -50%. eli 99% todennäköisyys toteutumiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu