Nettirakkauksien suolaiset haavat

Aamulehden E-S 15.02.2012 avauttuani vastaan tulvahti palsta joka kertoi netistä toisensa kohdanneen rakkaustarinan, jota nyt puitiin oikeudessa ulkoisten ja sisäisten mustelmien jälkeen. Miksi nainen kesti niinkin pitkään myllytystä. Matkustettiin vietettiin hotelliöitä, rakkauden todisteina oli mustelmat missä milloinkin. Oikeus tuomitsi rakastajan korvauksiin ja ehdolliseen vapaudenmenykseen.

Tulipa mieleeni, millaisia kirjoittajia oikein palstoilla vilisee kunnollisten kirjoittajien joukossa. Kuinka moni uskoo menee lankaan puolin ja toisin kun arviointi uudesta ystävästä on puutteellinen? Päivätansseja ja muita kohtaamispaikkoja on yllin kyllin eri puolilla Suomea joissa on mahdollisuus tutustua ja solmia uusia ystävyyssuhteita.

Eittämättä, yksinäisyys halu - v i e l ä k e r r a n - yritys solmia läheinen ystävyyssuhde joka kestäisi loppuun saakka. Eikö järjen käyttö ole tällakin alueella sallittua.

Palstakirjoittelu on ihan hauskaa ajanvietettä on vain mietittävä ettei mene liian pitkälle herra Auervaarojen tai rouva Matroosien ehdotelmien ansaan.
21122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Netissä kirjoittaa ne samat ihmiset kuin mitä tapaa muutenkin, ja sekaan sopii monen moista väkeä, laidasta laitaan.

Äänestä

Jokainen uusi ihmissuhde on arvoitus, oli sitten tavattu missä tahansa.

Kyllä niitä mustasilmäisiä naisia kulki jo ennen nettiäkin. Entinen työkaverini tapasi miehen tansseista ja muutaman päivän päästä löytyi murhattuna.

Äänestä
  • Yksi kanava on netti - miksikäs ei keskustelupalsta, mutta treffipalstoilta löytyy ystävyyttä etsiviä lisää. Niinhän se on "ihmissuhteet ovat kuin arvan osto" arpa voi sisältää tyhjää tai sitten voitto. Toivoisin että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan tie uuteen turvalliseen elämänvaiheeseen.

    Äänestä

noinhan voi käydä livessäkin tavatun kanssa mulla on sukulainen joka on onnellisesti naimisissa nettituttavuuden kanssa kummallakaan ei ollut aikaa eikä halua lähtee etsimään ravintolasta sitä samanhenkistä ystävää molemmille avioliitto on toinen ja niin sopiva pari toisilleen kun vaan voi tässä tapapuksessa ei voi sanoo muuta kun että hyvä kanava on tämä netti niin rakkaus kun ystävyyssuhteiden solmimiselle.

Äänestä

Lorena@

Olen itse kokenut huikeita seikkailuja keväällä 2006 kun kirjauduin treffeille.
Mikähän lienee, että vedin puoleeni komeita nuorehkoja huijareita kuin hunajapotti. Olen kirjoittanut novellinkin yhdestä tosi vaarallisesta nettisuhteesta. Kirjoittajan- ja näyttelijän lahjat pelastivat minut eroon tästä miehestä. Kaikki eivät ole kuten minä voimakkaita, vaan sortuvat näiden paskanpuhujien pauloihin. Säälin heitä sillä he uskovat miesten kirjoituksiin, tajuamatta, että miehellä on useita naisia pyörityksessään.

Olin minäkin aika koira, kusetin yhtä prinssiä, joka yritti kusettaa minua. Hän oli tyhjätasku naisten naurattaja. Tein feikkiprofiilin ja leikin miehen kanssa, samaan aikaan kun hän kosiskeli myös toista treffien sivuilla.

Hormoonikorvaushoidolla pyörivät nuorekkaat plus viiskymppiset ja kuuskymppiset naiset ovat tosi halpaa riistaa nettihuijareilla ; )

Äänestä
  • huijareitahan on aina ollut, niin miehissä, kuin naisissakin. Mikäs se olikaan tää "kreivi". Ihan ilman nettiähän tuo huijas. ;)

    Sen mitä olen noita treffipalstoja katsonut, niin paljon on tuttuja tanssipaikoilta mukana.

    Äänestä

  • Minulla on se tuntu, että aika moni mies noilla treffipalstoilla on naimisissa ja etsii vähän iloja muualta, tai sitten on jotenkin vähän niinkus peräkamarin poeka.

    Vanhat 50-60-vuotiaat ukot hakevat itselleen paljon nuorempaa seuralaista. Eivät kelpuuta vanhoja ikäisiään naisia, jotka ovat elämää kokeneita ja tietty myöskin "reissussa rähjääntyneitä", eli eivät enää niin nättejä ja nuorekkaita. Vaan kyllä siistejä ja nuorekkaitakin naisia tässä ikäluokassa on, vaan he eivät kelpuuta noita "turjakkeita".

    Kaikenlaista onnenonkijaa siellä luuraa vuosikaudet, kun eivät hyväksy ketään naista vaan etsivät sitä saavuttamatonta unelmaa.......

    Varovainen pitää olla noilla poluilla. Enpä ole siellä enää aikaani viettänytkään.

    Äänestä

No enpä lähtis netistä rakkauksia etsimään. Niin epätoivoinen en vielä koskaan ole ollut, ettenkö olis voinut itse ihan livessä valita kulloistakin seuralaistani.

Äänestä
  • tarviiks olla epätoivoinen jos netistä etsii itselleen kumppanin kaikki ei viihdy ravintoloissa on sellainen työ joka vie paljon aikaa on lapsia joiden kanssa menee kaikki vapaa aika kotona ja toiset vaan tykkää että on se kumppani jonka kanssa jakaa elämänsä eikä ne kyllä kotoo tuu hakemaan sen nyt tietää jokainen.

    Äänestä

  • -einetistä-

    Sainpas päivän naurut.

    Mitä ihmettä sillä on epätoivon kanssa tekemistä, jos netistä etsii seuraa?

    Tukka pystyssä, kasvonaamio naamalla, aamutakki päällä, voi etsiä mukavaa kirjoituskumppania ja jos sytyttää, niin sitten treffit yleiselle paikalle.Se ei ole epätoivoista, vaan mukavuuden halua.

    Äänestä

  • päivän naurut kirjoitti:

    -einetistä-

    Sainpas päivän naurut.

    Mitä ihmettä sillä on epätoivon kanssa tekemistä, jos netistä etsii seuraa?

    Tukka pystyssä, kasvonaamio naamalla, aamutakki päällä, voi etsiä mukavaa kirjoituskumppania ja jos sytyttää, niin sitten treffit yleiselle paikalle.Se ei ole epätoivoista, vaan mukavuuden halua.

    Minua ei millään kirjoituksilla sytytetä, että siitä vaan sitten treffeille, kun joku satusetä ensin runoilee sopivaa tekstiä. Eipä ihme, että niin paljon huijattuja löytyy, kun ollaan niin sinisimmuja.
    Kiva muuten, että sait tänäänkin nauraa:))

    Äänestä

  • einetistä kirjoitti:

    Sua varmaankin huijataan sitten puheilla. :-))

    Äänestä

  • Mirrian kirjoitti:

    Sua varmaankin huijataan sitten puheilla. :-))

    Joku on suattanna yrittee, mutta ei oo onnistunna.

    Äänestä

Huiputtajia ja huiputettavia on sekä livessä, että virtuaalissa.
Realismi ja utopia ovat luonteenpiirteitä, eivät ne synny itsestään.
Toki juuri vaikkapa yksinäisyys voi sumentaa ihmisen yläpäätä, ja saa tekemään järjenvastaisia tekoja.

Itsellä aina on ollut tarpeeksi maanläheisyyttä, ettei ole tullut jymäytetyksi, eikä ole ollut niin turhautunut, että olisi tullut mieleen muita huiputtaa.

Netissä ihastuu/rakastuu omiin kuvitelmiinsa, joilla ei tarvi aina olla pätkääkään todellisuuden kanssa tekemistä.

Äänestä
  • mää oon tän joskus kertonutkin mutta mää oon rakastunu puhelimessa työasioissa tietämättä vastapuolesta muuta kun nimen enkä oo päivääkään katunu puoli vuotta lämmiteltiin ja sen jälkeen ollaan oltu yhdessä jo yli kakskyt vuotta mää en rakastunu kuvitelmaan vaan ihmiseen kävi vaan yksiin jutut ja käy edelleen.

    Äänestä

  • UPDATE_9889759 kirjoitti:

    mää oon tän joskus kertonutkin mutta mää oon rakastunu puhelimessa työasioissa tietämättä vastapuolesta muuta kun nimen enkä oo päivääkään katunu puoli vuotta lämmiteltiin ja sen jälkeen ollaan oltu yhdessä jo yli kakskyt vuotta mää en rakastunu kuvitelmaan vaan ihmiseen kävi vaan yksiin jutut ja käy edelleen.

    Minäkin olen kertonut, kuinka järkyttävän ihastunut olin aikoinaan puhelinääneen.

    Toinnuin tolpilleni, kun näin äänen livessä. Varmaan toisinkin päin, jos ihastus olisi ollut kaksipuolista. :))

    Ei rakkaus katso aikaa, ei paikkaa.

    Äänestä

  • keijuliini kirjoitti:

    täytyy sanoo että jos olisin törmännyt tähän puhelinääneeni livessä en olisi kiinnittänyt mitään huomiota häneen mutta joskus vaan se ulkonäkö on sivuseikka ei katso aikaa ei paikkaa.

    Äänestä

  • UPDATE_9889759 kirjoitti:

    täytyy sanoo että jos olisin törmännyt tähän puhelinääneeni livessä en olisi kiinnittänyt mitään huomiota häneen mutta joskus vaan se ulkonäkö on sivuseikka ei katso aikaa ei paikkaa.

    No mulla se oli vain sellainen iiiihastus, kun oli tuo maailman paras kulta jo lassottuna. :))
    Voi ääneenkin todella rakastua, mutta sen tuottaja voi olla ihan muuta, kuin omat haavekuvat.
    Kaipa siis kirjoitettuihin sanoihinkin voi langeta?

    Äänestä

  • keijuliini kirjoitti:

    No mulla se oli vain sellainen iiiihastus, kun oli tuo maailman paras kulta jo lassottuna. :))
    Voi ääneenkin todella rakastua, mutta sen tuottaja voi olla ihan muuta, kuin omat haavekuvat.
    Kaipa siis kirjoitettuihin sanoihinkin voi langeta?

    Kuten voi livessä tavatun henkilön puheisiinkin langeta. DDDD

    Äänestä

Todella hyviä ystävyyssuhteita olen solminut näiden palstojen kautta, tänäänkin olen jutellut puhelimessa heistä kahden kanssa. Molemmat olen tavannutkin useita kertoja ja hyvin tullaan toimeen.
Rakkauteen pelkän kirjoittamisen kautta en usko, kyllä siihen vaaditaan muutakin yhteydenpitoa ja kasvokkain kohtaamisia.
Ja tuntea toinen paljon paremmin.
Ihastua toki voi, siihen kuviteltuun ja oman mielikuvituksensa aikaan saamaan henkilöön. Ja täällähän voi esittää vaikka minkälaista hurmuria, eikös vaan. :)

Äänestä

Minua ihmetyttää se, kun samat naamat kiertävät noissa seuran hauissa, eivätkö ne ollenkaan saa kumppania vai vaihtavatko jatkuvasti niitä.
Vähän epäillyttää jo tuokin asia, eivät varmaan haekaan tositarkoituksella, vaikka niin väittävät olevansa yksinäisiä.
Hakevat vain omaa hupia ja sellaisia, jotka sitten maineensa pelosta eivät uskalla kertoa tilanteen oikeasta tarkoituksesta.
Siis juuri väkivallastakin vaikenevat ja rahankäytöstä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lorena* kirjoitti:

Aamulehden E-S 15.02.2012 avauttuani vastaan tulvahti palsta joka kertoi netistä toisensa kohdanneen rakkaustarinan, jota nyt puitiin oikeudessa ulkoisten ja sisäisten mustelmien jälkeen. Miksi nainen kesti niinkin pitkään myllytystä. Matkustettiin vietettiin hotelliöitä, rakkauden todisteina oli mustelmat missä milloinkin. Oikeus tuomitsi rakastajan korvauksiin ja ehdolliseen vapaudenmenykseen.

Tulipa mieleeni, millaisia kirjoittajia oikein palstoilla vilisee kunnollisten kirjoittajien joukossa. Kuinka moni uskoo menee lankaan puolin ja toisin kun arviointi uudesta ystävästä on puutteellinen? Päivätansseja ja muita kohtaamispaikkoja on yllin kyllin eri puolilla Suomea joissa on mahdollisuus tutustua ja solmia uusia ystävyyssuhteita.

Eittämättä, yksinäisyys halu - v i e l ä k e r r a n - yritys solmia läheinen ystävyyssuhde joka kestäisi loppuun saakka. Eikö järjen käyttö ole tällakin alueella sallittua.

Palstakirjoittelu on ihan hauskaa ajanvietettä on vain mietittävä ettei mene liian pitkälle herra Auervaarojen tai rouva Matroosien ehdotelmien ansaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu