Aika vekkulia, rkp:läinen johtaa saamelaiskäräjiä!

Mutta nyt taitaa kuitenkin olla niin, että rkp:läisyys loppuu seuraavalla kerralla sillä siitä tulee pitämään huolen käräjien uusi ääniharava Tiina Sanila-Aikio.

Tiina Sanila-Aikio ääniharavana

4.10.2011 klo 14.57 Julkaissut Satu Moshnikoff

Sunnuntaina päättyneiden Saamelaiskäräjävaalien tarkistetun ääntenlaskennan mukaan, joka vahvistetaan keskiviikkona, ääniharavaksi tänä vuonna nousi kolttarokkari Tiina Sanila-Aikio 148 äänellä. Toiseksi eniten ääniä (142) sai Saamelaiskäräjien istuva puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ja kolmanneksi eniten ääniä (110) keräsi nellimiläinen Tauno Haltta. Kolmaskin kolttaedustaja, Pertti Heikkuri keräsi tarvittavan äänimäärän (80) tullakseen valituksi käräjille.

Saamelaiskäräjävaaleissa oli 40 ehdokasta, joista valittiin 21 varsinaista ja neljä varajäsentä Saamelaiskäräjille. Heidän toimikautensa kestää seuraavat neljä vuotta 2012-2015. Tänä vuonna vaaleissa oli 5 483 äänioikeutettua ja äänestysprosentti oli noin 49,6.

Saamelaiskäräjät uudistuivat melko radikaalisti, sillä 21 valituiksi tulleista peräti 11 on kokonaan uutta jäsentä. Saaʹmi Nueʹtt toivottaa valituiksi tulleille onnea ja taitoa tehdä hyviä päätöksiä!


http://yle.fi/alueet/lappi/2012/02/klemetti_nakkalajarvi_jatkaa_saamelaiskarajien_puheenjohtajana_3260477.html
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


45 kirjoitti:

Mutta nyt taitaa kuitenkin olla niin, että rkp:läisyys loppuu seuraavalla kerralla sillä siitä tulee pitämään huolen käräjien uusi ääniharava Tiina Sanila-Aikio.

Tiina Sanila-Aikio ääniharavana

4.10.2011 klo 14.57 Julkaissut Satu Moshnikoff

Sunnuntaina päättyneiden Saamelaiskäräjävaalien tarkistetun ääntenlaskennan mukaan, joka vahvistetaan keskiviikkona, ääniharavaksi tänä vuonna nousi kolttarokkari Tiina Sanila-Aikio 148 äänellä. Toiseksi eniten ääniä (142) sai Saamelaiskäräjien istuva puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ja kolmanneksi eniten ääniä (110) keräsi nellimiläinen Tauno Haltta. Kolmaskin kolttaedustaja, Pertti Heikkuri keräsi tarvittavan äänimäärän (80) tullakseen valituksi käräjille.

Saamelaiskäräjävaaleissa oli 40 ehdokasta, joista valittiin 21 varsinaista ja neljä varajäsentä Saamelaiskäräjille. Heidän toimikautensa kestää seuraavat neljä vuotta 2012-2015. Tänä vuonna vaaleissa oli 5 483 äänioikeutettua ja äänestysprosentti oli noin 49,6.

Saamelaiskäräjät uudistuivat melko radikaalisti, sillä 21 valituiksi tulleista peräti 11 on kokonaan uutta jäsentä. Saaʹmi Nueʹtt toivottaa valituiksi tulleille onnea ja taitoa tehdä hyviä päätöksiä!


http://yle.fi/alueet/lappi/2012/02/klemetti_nakkalajarvi_jatkaa_saamelaiskarajien_puheenjohtajana_3260477.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu