Mainitsin hetki sitten Matti Wigeliuksen viestiin kirjoittamassani vastineessa Jaakko Seikkulan tutkimukset, joissa on saatu erittäin positiivisia tuloksia (itse asiassa niin positiivisia, ettei niitä aluksi uskottu tiedelehdistössä) kokeiltaessa hoitaa psykoosipotilaita perhettä ja muita läheisiä voimavarana käyttäen sekä mahdollisuuksien mukaan ilman neuroleptilääkitystä ja osastohoitoa. Ajattelin jälleen kerran mainita näistä tohtori Seikkulan tutkimuksista täälläkin ja kehottaa samalla tutustumaan hänen työryhmänsä laatimaan kirjallisuuteen (etenkin Haarakangas, K. & Seikkula, J. (toim.): "Psykoosi: uuteen hoitokäytäntöön", mutta myös Seikkula, J.: "Sosiaaliset verkostot: ammattiauttajan voimavara kriiseissä"). Nämä teokset jo osoittavat, että alalla kyllä tiedostetaan lääke- ja osastohoitoon liittyvät ongelmat ja niitä pyritään ratkomaan. Muutokset vain näkyvät käytännön työssä viiveellä mm. syistä, joita käsittelen jo edellä mainitussa vastineessani:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000003846365
Liitän oheen myös Keskisuomalaisen verkkosivuilta bongaamani artikkelin perhekeskeisestä työstä. Artikkeli on muuten alkuperäisessä asussaan, mutta olen muuttanut pää- ja väliotsikoiden muotoilun mielestäni luettavampaan muotoon. Artikkeli käsittelee varsin suurpiirteisesti hoitomuotoa, mutta antanee edes jotain kuvaa siitä, mistä on kysymys:
"PERHEKESKUSTELULLA ON SAATU HYVIÄ TULOKSIA PSYKOOSIN HOIDOSSA (Ulla Jylhä)
Perheenjäsenten mukana olo hoitotapahtumassa heti sairauden alkuvaiheessa edistää olennaisesti potilaan paranemista, sanoo Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella työskentelevä dosentti Jaakko Seikkula, joka on tutkinut perhekeskeisen hoidon vaikutuksia psykoottisilla potilailla.
-On tärkeää, ettei psykoottista henkilöä viedä heti sairauden ilmaannuttua sairaalaan, vaan että ensin luodaan hyvä yhteistyösuhde omaisiin ja aloitetaan keskustelut heidän kanssaan. Hyvä paikka tapaamiselle on yleensä koti.
Verkosto- ja perhekeskeisyys on tärkeää hoidon alussa siksi että omaiset ovat nähneet ja kokeneet, miten potilaan tila on kehittynyt psykoosiin. He ovat yhdessä kokeneet vaikeita tunnetiloja ja tapahtumia, jotka on hyvä purkaa yhdessä. Yleensä perheenjäsenet ovat mielellään mukana hoitokeskusteluissa, varsinkin kun heille selvitetään mitä hyötyä yhteisestä dialogista on.
Seikkula korostaa, että psykoosista kärsivälle tulee antaa apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Perheenjäsenten lisäksi myös ystävien ja työtovereiden tulee kääntyä ammatti-ihmisten puoleen, kun he havaitsevat psykoosin oireet läheisessään tai työtoverissaan. On otettava yhteys esimerkiksi terveyskeskusten tai perheneuvoloiden ja sairaanhoitopiirien kriisivastaanotoille.
Myös ammattiauttajien rooli on tärkeä kriisin alussa. Heidän tulee varata aikaa rauhallisiin keskusteluihin, sillä hoidon tavoitteena on turvallisuuden rakentaminen potilaan ja läheisten mieleen.
POTILASTA EI SAA ERISTÄÄ PERHEESTÄ
Entisessä, monin paikoin nykyisinkin käytössä olevassa hoitomallissa potilas viedään hetimiten sairaalaan jossa hän joutuu eristyksiin sekä omaisistaan että muusta maailmasta. Lisäksi potilasta aletaan heti lääkitä vahvoilla antipsykoottisilla lääkkeillä.
Useissa tapauksissa psykoosista on mahdollista parantua kokonaan ilman pysyvää lääkitystä, korostaa Seikkula.
-Tekemässämme tutkimuksessa todettiin, että yli puolet potilaista selvisi käyttämällä alkuvaiheessa rauhoittavia lääkkeitä jonkin aikaa.
Psykoosin puhkeamisen alkuvaiheessa potilas on eniten sekaisin ja juuri silloin hänen on hyvä olla läheistensä kanssa. Sairaalaan menoa on hyvä viivästyttää. Potilas voi selviytyä pahimmasta ahdistuksestaan ja hänen mielensä voi koostua kokonaan ilman sairaalahoitoa. Keskustelut auttavat myös yhteistyöhön osallistuvia perheenjäseniä; he saavat paljon sellaista oppia, joka on hyödyksi heille itselleenkin. Kriisin yhteydessä tulee esiin yleensä sellaisia tapahtumia ja tunteita, joista ei ole muuten mahdollista puhua.
Sairastumiseen liittyy monesti paljon häpeää, vihaa ja ahdistusta sekä voimakkaita syyllisyyden tunteita, joita ei ole aiemmin voitu käsitellä. Yhteiskeskusteluissa patoutumia voivat purkaa potilaan lisäksi myös läheiset omaiset. Saatujen kokemusten mukaan ammattiauttajien ja perheen yhteistyöstä välittyy ajatus, että omaiset ovat tärkeä voimavara potilaan parantumisprosessissa.
MIKÄ PSYKOOSI ON?
Psykoosi on kauhun maailma eikä siihen pidä tietoisesti pyrkiä. Potilaskin toivoo, että hän pääsisi siitä mahdollisimman pian yli. Tosin asianomaisen itsensä on vaikea tunnistaa tilannettaan, ainakin aluksi, sillä mielen harhat ovat hänelle todellisuutta. Läheiset perheenjäsenet voivat epäillä psykoosia, jos hän ei nuku lainkaan ja hänen havaitaan puhuvan jonkun kanssa jota ei näy tai jos henkilö suuttuu äkillisesti ja on väkivaltainen ilman näkyvää syytä. Lisäksi psykoosiin joutunut pyrkii usein eristäytymään omaan huoneeseensa ja saattaa lakata lopulta hoitamasta itseään.
Psykoosilla ei sinänsä ole syytä, vaan se näyttää enemmänkin olevan potilaan vastaus paineen alla vaikeisiin kokemuksiin. Hänellä saattaa olla kokemuksia onnettomuudesta, hylkäämisestä tai seksuaalisesta väkivallasta.
Erään psykoosipotilaan kokemukset juontuivat aina lapsuuteen saakka, jolloin hän oli nähnyt isänsä kuolevan kaatuneen traktorin alle.
Pitkään unohduksissa olleet kokemukset saattavat nousta pintaan jonkin merkittävän tapahtuman vuoksi. Sellainen voi olla esimerkiksi työpaikan menetys tai vakava kiusaamistapaus työpaikalla tai auto-onnettomuus tai jokin väkivaltainen kokemus.
Seikkulan mukaan hoitokeskusteluissa potilaan kertomia kokemuksia ei tule vähätellä, vaan niitä pitää kuunnella ja ne tulee ymmärtää todellisina tapahtumina eikä selittää niitä harhoiksi. Tärkeää ei ole etsiä kriisin taustalla olevaa alkuperäistä tapahtumaa, vaan odottaa että ne selviävät hoidon edetessä.
-Meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mikä potilaalle on totta. Hyvin monille ihmisille on sattunut asioita, joita ei voida selittää. Australiassa tutkittiin opiskelijoiden kokemia ilmiöitä ja sen mukaan 40 prosentilla kyselyyn osallistuneista on ollut yliluonnollisia kokemuksia, kertoo Seikkula.
Useimmat ihmiset, joille tapahtuu outoja asioita, eivät osaa pukea käsittämättömiltä tuntuneita kokemuksiaan sanoiksi, mutta hoidon kestäessä keskustelut auttavat oikeiden ilmausten löytymiseen, mikä edistää paranemista.
HOITOMALLISTA SÄÄSTÖJÄ
Psykoosipotilaiden avohoitomalli tuottaa yhteiskunnalle runsaasti säästöjä. Sairaaloiden hoitopäivät ovat vähentyneet radikaalisti. Kemin-Tornion seudulla vuosina 1981-1998 tehdyn seurantatutkimuksen tuloksena hoitokustannukset vähenivät puoleen ja samaan aikaan hoidon laatu kuitenkin parani. Alueella voitiin uuden hoitomallin ansiosta sulkea kuntainliiton toinen mielisairaala.
Kun 1980-luvun lopussa kuntien maksamat kulut mielisairaaloille olivat enimmillään 40 miljoonaa markkaa vuodessa, olivat ne vuonna 1997 vain 25 miljoonaa markkaa vuodessa. Sairaansijat vähenivät kyseisenä ajanjaksona 255 paikasta 55 paikkaan.
Ensimmäiset psykoosihoitoryhmät perustettiin Turkuun, jossa professori Yrjö Alasen johdolla toteutettiin laaja skitsofrenian psykoterapian seurantatutkimus. Työn tuloksena saatiin myönteisiä kokemuksia akuutin psykoosin hoidon kehittämiseksi.
Kemin-Tornion seudulle luotiin kokeilumalli, jossa koko psykiatrinen hoitojärjestelmä järjestettiin perhe- ja verkostoajatuksen pohjalle. Jaakko Seikkula työskenteli kyseisessä kokeiluprojektissa psykoterapeuttina ja on tehnyt analyyseja sekä perhehoidon tuloksista että lääkityksen vähentämisestä.
-Neuroleptilääkityksellä on sekä neurologisia että psykologisia haittavaikutuksia. Lääkkeet muun muassa passivoivat potilasta. Tutkimuksen perusteella havaittiin, että pienillä annoksilla tai kokonaan ilman psyyken lääkitystä useimmat psykoosipotilaat pystyivät säilyttämään aktiivisen elämänotteensa. He voivat palata työhön ja pitää yllä sosiaalisia suhteitaan, selvittää Seikkula.
KOKEILUN TULOKSIA
Kemin-Tornion seurantatutkimuksessa oli mukana 80 potilasta, joiden keski-ikä oli 26-27 vuotta. Tuloksissa ei ollut miesten ja naisten välisiä eroja. Ei myöskään tullut ilmi että jokin tietty ikä olisi herkempi psykoosin puhkeamiselle. Hoitomallin ansiosta vaikeat kriisitilanteet hävisivät kotona. Psykoottisista potilaista suuri osa ei joutunut sairaalaan, vaan he paranivat perheen ja hoitohenkilöstön yhteistyöllä. Myös hoitopäivien määrät vähenivät ratkaisevasti. Osa potilaista viipyi sairaalassa alle kymmenen päivää. Lisäksi niiden määrä väheni, jotka joutuivat olemaan sairaalahoidossa yli kuukauden.
Kaikkiin potilaisiin ei hoitomalli kuitenkaan tehonnut ja jatkossa tutkimuksessa pyritäänkin ottamaan selvää, mistä tämä johtui.
Seikkulan mukaan perhekeskeisen pykoositerapian yhtenä etuna on että potilas ja omaiset voivat oppia tunnistamaan sairauden oireet jo niiden alkuvaiheessa. Hoitomallissa saadaan valmiuksia ottaa vastaan kriisejä ja opitaan suhtautumaan niihin oikealla tavalla. Kriisejä on ihmisten elämässä aina eikä niitä voi välttää, mutta niihin on voitava varustautua."
http://lehti.keskisuomalainen.fi/sl/2000-06/19/hom/seikkula.htm
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000003846365
Liitän oheen myös Keskisuomalaisen verkkosivuilta bongaamani artikkelin perhekeskeisestä työstä. Artikkeli on muuten alkuperäisessä asussaan, mutta olen muuttanut pää- ja väliotsikoiden muotoilun mielestäni luettavampaan muotoon. Artikkeli käsittelee varsin suurpiirteisesti hoitomuotoa, mutta antanee edes jotain kuvaa siitä, mistä on kysymys:
"PERHEKESKUSTELULLA ON SAATU HYVIÄ TULOKSIA PSYKOOSIN HOIDOSSA (Ulla Jylhä)
Perheenjäsenten mukana olo hoitotapahtumassa heti sairauden alkuvaiheessa edistää olennaisesti potilaan paranemista, sanoo Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella työskentelevä dosentti Jaakko Seikkula, joka on tutkinut perhekeskeisen hoidon vaikutuksia psykoottisilla potilailla.
-On tärkeää, ettei psykoottista henkilöä viedä heti sairauden ilmaannuttua sairaalaan, vaan että ensin luodaan hyvä yhteistyösuhde omaisiin ja aloitetaan keskustelut heidän kanssaan. Hyvä paikka tapaamiselle on yleensä koti.
Verkosto- ja perhekeskeisyys on tärkeää hoidon alussa siksi että omaiset ovat nähneet ja kokeneet, miten potilaan tila on kehittynyt psykoosiin. He ovat yhdessä kokeneet vaikeita tunnetiloja ja tapahtumia, jotka on hyvä purkaa yhdessä. Yleensä perheenjäsenet ovat mielellään mukana hoitokeskusteluissa, varsinkin kun heille selvitetään mitä hyötyä yhteisestä dialogista on.
Seikkula korostaa, että psykoosista kärsivälle tulee antaa apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Perheenjäsenten lisäksi myös ystävien ja työtovereiden tulee kääntyä ammatti-ihmisten puoleen, kun he havaitsevat psykoosin oireet läheisessään tai työtoverissaan. On otettava yhteys esimerkiksi terveyskeskusten tai perheneuvoloiden ja sairaanhoitopiirien kriisivastaanotoille.
Myös ammattiauttajien rooli on tärkeä kriisin alussa. Heidän tulee varata aikaa rauhallisiin keskusteluihin, sillä hoidon tavoitteena on turvallisuuden rakentaminen potilaan ja läheisten mieleen.
POTILASTA EI SAA ERISTÄÄ PERHEESTÄ
Entisessä, monin paikoin nykyisinkin käytössä olevassa hoitomallissa potilas viedään hetimiten sairaalaan jossa hän joutuu eristyksiin sekä omaisistaan että muusta maailmasta. Lisäksi potilasta aletaan heti lääkitä vahvoilla antipsykoottisilla lääkkeillä.
Useissa tapauksissa psykoosista on mahdollista parantua kokonaan ilman pysyvää lääkitystä, korostaa Seikkula.
-Tekemässämme tutkimuksessa todettiin, että yli puolet potilaista selvisi käyttämällä alkuvaiheessa rauhoittavia lääkkeitä jonkin aikaa.
Psykoosin puhkeamisen alkuvaiheessa potilas on eniten sekaisin ja juuri silloin hänen on hyvä olla läheistensä kanssa. Sairaalaan menoa on hyvä viivästyttää. Potilas voi selviytyä pahimmasta ahdistuksestaan ja hänen mielensä voi koostua kokonaan ilman sairaalahoitoa. Keskustelut auttavat myös yhteistyöhön osallistuvia perheenjäseniä; he saavat paljon sellaista oppia, joka on hyödyksi heille itselleenkin. Kriisin yhteydessä tulee esiin yleensä sellaisia tapahtumia ja tunteita, joista ei ole muuten mahdollista puhua.
Sairastumiseen liittyy monesti paljon häpeää, vihaa ja ahdistusta sekä voimakkaita syyllisyyden tunteita, joita ei ole aiemmin voitu käsitellä. Yhteiskeskusteluissa patoutumia voivat purkaa potilaan lisäksi myös läheiset omaiset. Saatujen kokemusten mukaan ammattiauttajien ja perheen yhteistyöstä välittyy ajatus, että omaiset ovat tärkeä voimavara potilaan parantumisprosessissa.
MIKÄ PSYKOOSI ON?
Psykoosi on kauhun maailma eikä siihen pidä tietoisesti pyrkiä. Potilaskin toivoo, että hän pääsisi siitä mahdollisimman pian yli. Tosin asianomaisen itsensä on vaikea tunnistaa tilannettaan, ainakin aluksi, sillä mielen harhat ovat hänelle todellisuutta. Läheiset perheenjäsenet voivat epäillä psykoosia, jos hän ei nuku lainkaan ja hänen havaitaan puhuvan jonkun kanssa jota ei näy tai jos henkilö suuttuu äkillisesti ja on väkivaltainen ilman näkyvää syytä. Lisäksi psykoosiin joutunut pyrkii usein eristäytymään omaan huoneeseensa ja saattaa lakata lopulta hoitamasta itseään.
Psykoosilla ei sinänsä ole syytä, vaan se näyttää enemmänkin olevan potilaan vastaus paineen alla vaikeisiin kokemuksiin. Hänellä saattaa olla kokemuksia onnettomuudesta, hylkäämisestä tai seksuaalisesta väkivallasta.
Erään psykoosipotilaan kokemukset juontuivat aina lapsuuteen saakka, jolloin hän oli nähnyt isänsä kuolevan kaatuneen traktorin alle.
Pitkään unohduksissa olleet kokemukset saattavat nousta pintaan jonkin merkittävän tapahtuman vuoksi. Sellainen voi olla esimerkiksi työpaikan menetys tai vakava kiusaamistapaus työpaikalla tai auto-onnettomuus tai jokin väkivaltainen kokemus.
Seikkulan mukaan hoitokeskusteluissa potilaan kertomia kokemuksia ei tule vähätellä, vaan niitä pitää kuunnella ja ne tulee ymmärtää todellisina tapahtumina eikä selittää niitä harhoiksi. Tärkeää ei ole etsiä kriisin taustalla olevaa alkuperäistä tapahtumaa, vaan odottaa että ne selviävät hoidon edetessä.
-Meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mikä potilaalle on totta. Hyvin monille ihmisille on sattunut asioita, joita ei voida selittää. Australiassa tutkittiin opiskelijoiden kokemia ilmiöitä ja sen mukaan 40 prosentilla kyselyyn osallistuneista on ollut yliluonnollisia kokemuksia, kertoo Seikkula.
Useimmat ihmiset, joille tapahtuu outoja asioita, eivät osaa pukea käsittämättömiltä tuntuneita kokemuksiaan sanoiksi, mutta hoidon kestäessä keskustelut auttavat oikeiden ilmausten löytymiseen, mikä edistää paranemista.
HOITOMALLISTA SÄÄSTÖJÄ
Psykoosipotilaiden avohoitomalli tuottaa yhteiskunnalle runsaasti säästöjä. Sairaaloiden hoitopäivät ovat vähentyneet radikaalisti. Kemin-Tornion seudulla vuosina 1981-1998 tehdyn seurantatutkimuksen tuloksena hoitokustannukset vähenivät puoleen ja samaan aikaan hoidon laatu kuitenkin parani. Alueella voitiin uuden hoitomallin ansiosta sulkea kuntainliiton toinen mielisairaala.
Kun 1980-luvun lopussa kuntien maksamat kulut mielisairaaloille olivat enimmillään 40 miljoonaa markkaa vuodessa, olivat ne vuonna 1997 vain 25 miljoonaa markkaa vuodessa. Sairaansijat vähenivät kyseisenä ajanjaksona 255 paikasta 55 paikkaan.
Ensimmäiset psykoosihoitoryhmät perustettiin Turkuun, jossa professori Yrjö Alasen johdolla toteutettiin laaja skitsofrenian psykoterapian seurantatutkimus. Työn tuloksena saatiin myönteisiä kokemuksia akuutin psykoosin hoidon kehittämiseksi.
Kemin-Tornion seudulle luotiin kokeilumalli, jossa koko psykiatrinen hoitojärjestelmä järjestettiin perhe- ja verkostoajatuksen pohjalle. Jaakko Seikkula työskenteli kyseisessä kokeiluprojektissa psykoterapeuttina ja on tehnyt analyyseja sekä perhehoidon tuloksista että lääkityksen vähentämisestä.
-Neuroleptilääkityksellä on sekä neurologisia että psykologisia haittavaikutuksia. Lääkkeet muun muassa passivoivat potilasta. Tutkimuksen perusteella havaittiin, että pienillä annoksilla tai kokonaan ilman psyyken lääkitystä useimmat psykoosipotilaat pystyivät säilyttämään aktiivisen elämänotteensa. He voivat palata työhön ja pitää yllä sosiaalisia suhteitaan, selvittää Seikkula.
KOKEILUN TULOKSIA
Kemin-Tornion seurantatutkimuksessa oli mukana 80 potilasta, joiden keski-ikä oli 26-27 vuotta. Tuloksissa ei ollut miesten ja naisten välisiä eroja. Ei myöskään tullut ilmi että jokin tietty ikä olisi herkempi psykoosin puhkeamiselle. Hoitomallin ansiosta vaikeat kriisitilanteet hävisivät kotona. Psykoottisista potilaista suuri osa ei joutunut sairaalaan, vaan he paranivat perheen ja hoitohenkilöstön yhteistyöllä. Myös hoitopäivien määrät vähenivät ratkaisevasti. Osa potilaista viipyi sairaalassa alle kymmenen päivää. Lisäksi niiden määrä väheni, jotka joutuivat olemaan sairaalahoidossa yli kuukauden.
Kaikkiin potilaisiin ei hoitomalli kuitenkaan tehonnut ja jatkossa tutkimuksessa pyritäänkin ottamaan selvää, mistä tämä johtui.
Seikkulan mukaan perhekeskeisen pykoositerapian yhtenä etuna on että potilas ja omaiset voivat oppia tunnistamaan sairauden oireet jo niiden alkuvaiheessa. Hoitomallissa saadaan valmiuksia ottaa vastaan kriisejä ja opitaan suhtautumaan niihin oikealla tavalla. Kriisejä on ihmisten elämässä aina eikä niitä voi välttää, mutta niihin on voitava varustautua."
http://lehti.keskisuomalainen.fi/sl/2000-06/19/hom/seikkula.htm
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikka edellisessä viestissäni käsittelin lähinnä sitä, kuinka menetelmää on sovellettu psykoosien hoidossa, on Seikkulan työryhmän työtapoja käsittääkseni kokeiltu myös hoidettaessa ainakin (muitakin on) insestiin syyllistyneitä isiä ja heidän perheitään, päihdeongelmaisia sekä erilaisiin elämän kriiseihin ajautuneita. Psykoosin hoidosta on kuitenkin kirjoitettu eniten - arvelisin syyksi sen, että psykoositapausten hoidossa ovat perinteisesti lääke- ja osastohoidon ongelmat olleet kaikista suurimmat.
Saapa nähdä, kuinka laajalti näitä Avoimen Dialogin ja verkosto-/perhekeskeisen työn menetelmiä tullaan jatkossa soveltamaan... Aika näyttää. Uskoisin kuitenkin, että niistä löydetään toimivia hoitomuotoja hyvin monenlaisiin elämän ongelmiin ja mielenterveyden häiriöihin.
vois tulla kentälle kattomaan, pystyykö näitä "hulluja" hoitamaan pelkästään puhumalla, vai tarvitaanko lääkkeitä. ihan huuhaa-juttua on kyseisen kaverin sepustukset.
siinä vaiheessa kun potilas puhuu itsekseen eikä ymmärrä ympärillä olevasta maailmasta mitään, on keskustelut turhia. (tosin en tiedä, josko tämä seikkula hoitaisi puhumalla kaikki psykoosit)
vuosien kokemuksella voin sanoa, että ilman lääkkeitä ei saada mitään aikaan. ehkä n. 1% tai alle selviää ilman lääkitystä, oli psyk. tauti mikä tahansa.
Näitä Seikkuloita sun muita löytyy aina, joilla ei ole mitään kosketusta siihen, mitä mielisairaalassa tapahtuu ja miten siellä potilaita hoidetaan.
Seikkula kyllä TOIMII kentällä... Ja varsin kauan on toiminutkin... Tällä hetkellä hän muistaakseni on Keroputaan sairaalan johtava psykologi Kemi-Tornion -sairaanhoitopiirissä. Myös muilla hänen työryhmänsä jäsenillä on pitkä kliininen kokemus kentältä.
Ei, Seikkula ei ole ajanut kaikkien neuroleptien heittämistä romukoppaan. Kannattaisi muutenkin ensin tutustua hänen työryhmänsä tutkimuksiin ennen kuin rupeat niitä nollaamaan - tutkimuksia ei aluksi uskottu edes perheterapia-alan lehdistössä, mutta tuloksien karttuessa oli pakko alkaa uskomaan.
Ja kyseisen herran opukset kuuluvat muuten nykyään varsin monen tulevan mielenterveysalan ammattilaisen opintovaatimuksiin. Niitä myös ollaan ottamassa koko ajan laajenevissa määrin käyttöön eri puolilla Suomea.
Sitä paitsi ainakin minusta on erittäin hyvä, että näitä asioita tutkitaan ja vaihtoehtoja etsitään - että uskotaan vaihtoehtoihin. Sinut työ kentällä on näköjään jo kyynistänyt ja kangistanut kaavoihin - ikävää.