Pysäköintikulttuuri ja liikenteenvalvonta Kankaanpäässä

Kankaanpäässä pysäköidään aivan huoletta suojatielle (Torikadulla Kelan edessä
ja Osuuspankin edessä). Kaiketi se on sallittua silloin kun on kova kiire ja tärkeälle ihmiselle tärkeän asian toimittamiseen menee vain hetki. Mikä sitten on kenenkin hetki.
Kankaanpäässä pysäköidään surutta myös niin, että tukitaan porttikäytävä. Pihassa asuvillahan tuskin koskaan on yhtä kova kiire päästä joko ulos tai sisään kuin keskelle porttikäytävää pysäköineellä.
Paakarin puodin sekä Pisaran edessä on invapaikka. Jokunen tällää piilinsä luvatta suoraan invapaikalle - härskiä - osa katsoo, ettei kehtaa pysäköidä invapaikalle ja jättää autonsa invapaikasta katsoen porttikäytävän puolelle ja tukkii kulun tai ainakin näkyvyyden kokonaan. Eräskin yrittäjä on ominut Pisaran edestä paikan, joka on kulkuväylän puolella, parkkiruutujen ulkopuolella.
Koskaan en ole nähnyt poliisin puuttuvan näihin. Miksei? Lappuliisat tai Parkkipirkot olisivat paikallaan täälläkin.
11536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kankaanpään Poliisi on mielestäni onnistuneesti järjestänyt aika-ajoin tehovalvontaa esim. ajonopeuksien suhteen taajamissa.
Poliisi voisi järjestää myös pysäköinnin osalta vastaavanlaisen tehovalvontaviikon - mikäli vain resurssit riittävät.
Surukseni olen myös huomannut Ruutanan viestissä mainitut ongelmakohdat - uusina ongelmina ovat tulleet esim Lidlistä poistumistie, Virastotalon edessä oleva liikenneympyrä (jossa ajetaan surutta toisen eteen) sekä Jämintien sekä Keskuskadun ajonopeudet.

Äänestä

ei taida olla varaa ostaa autoa vai mitä ihmettä pitää rutista kaikesta turhasta!

Äänestä

Tuossa Kuninkaanlähteenkadun varressa olevassa koulussa ainakin näytetään nuorisolle mallia, että INVA-paikalle ainakin saa pysäköidä terveetkin. Joka päivä näyttää ainakin hyvin reippaasti liikkuva nainen
jättävän autonsa INVA-paikalle.

Äänestä
  • Kankilaisethan on invoja.

    Äänestä

Ruokojärvenkadun Pysäköinti kieltoalueelle JÄTTÄÄ Autonsa Eräs ulkomaan (SAKSASTA) Tuontiautojaan TUOVA Autokauppias ei koske HÄNTÄ kai Mitkään Pysäk. KIELLOT ? ? ? .

Äänestä
  • Eipä taida koskea, ei.

    Äänestä

Ei koske ei.. Ja ihan oikein on.. vai onko jollain niin levee perse ettei mahu sie kulkee ku on auto parkis!!!??? lakakkaa nyt tuo vitun kitinä ja rikkokaa tekin kerran jotain sääntöä ei se oo maailmanloppu, se harvoin edes häiritsee OIKEESTI ketään!!!

Äänestä
  • Samaa mieltä "havan" kanssa!
    Yleensä Kankaanpään kitisijät ovat vanhempia senioreita, joiden elämä rajottuu muiden kyyläämiseen ja satakunnan yleisradiota kuunnellen.

    Äänestä

Kauppojen ovien eteen ja vastaaviin paikoihin saa pysäköidä autonsa, kunhan auton merkki on Mercedes-Benz. Mallilla ei ole merkitystä. Ja tätä ohjetta on noudatettu tinkimättä myös Kankaanpäässä, joten mitään ongelmaa ei ole.

Kateelliset saavat itkeä ihan rauhassa. Meitä mersumiehiä se lähinnä naurattaa.

Äänestä
  • Asia on näin.

    Äänestä

NAURU PITKÄSTÄ ILOSTA !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruutana kirjoitti:

Kankaanpäässä pysäköidään aivan huoletta suojatielle (Torikadulla Kelan edessä
ja Osuuspankin edessä). Kaiketi se on sallittua silloin kun on kova kiire ja tärkeälle ihmiselle tärkeän asian toimittamiseen menee vain hetki. Mikä sitten on kenenkin hetki.
Kankaanpäässä pysäköidään surutta myös niin, että tukitaan porttikäytävä. Pihassa asuvillahan tuskin koskaan on yhtä kova kiire päästä joko ulos tai sisään kuin keskelle porttikäytävää pysäköineellä.
Paakarin puodin sekä Pisaran edessä on invapaikka. Jokunen tällää piilinsä luvatta suoraan invapaikalle - härskiä - osa katsoo, ettei kehtaa pysäköidä invapaikalle ja jättää autonsa invapaikasta katsoen porttikäytävän puolelle ja tukkii kulun tai ainakin näkyvyyden kokonaan. Eräskin yrittäjä on ominut Pisaran edestä paikan, joka on kulkuväylän puolella, parkkiruutujen ulkopuolella.
Koskaan en ole nähnyt poliisin puuttuvan näihin. Miksei? Lappuliisat tai Parkkipirkot olisivat paikallaan täälläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu