RAKASTA MYÖS HOMOA

Ihminenonihminen

Kristillisdemarit on pahin natsipuolue mitä olla saattaa. Puhutaan naamat punaisina lähimmäisenrakkaudesta, ja kuitenkin ihmisiä kohdellaan väheksyttävästi esim. seksuaalisen suuntautumisen johdosta. Melkoisen kaksinaamaista touhua.

Homopareille voitaisiin myöntää parisuhteen rekisteröimisoikeus. Tämän jälkeen samat adoptio-oikeudet kuin heteropareille! Lapset saisivat rakastavan kodin, toisin kuin useat juoppo/narkkariheteroiden lapset!

4

89

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajatollah

      Tuo rakastava koti-näkökulma onkin mielenkiintoinen.

      Onko parempi, että lapsi kasvaa KD:n peräänkuuluttamassa miehen ja naisen väliselle parisuhteelle pohjautuvassa perheessä, missä lapselle ei kyetä takaamaan tasapainoisen aikuiseksi kehittymisen mahdollisuuksia vai homoperheessä, missä lapsi kasvatetaan tasapainoiseksi, muita suvaitsevaksi aikuiseksi ja tuottavaksi yhteiskunnan jäseneksi? Ajaako 2000 vuotta vanha paimentolaiskansan satukirja niiden tutkimustulosten ohi, joita mm. psykologia ja kasvatustieteet tarjoavat ja nämä tutkimustulokset eivät ole osoittaneet homoperheessä kasvamisen olevan lapselle haitallista, jos perheen edellytykset suorittaa kasvatustehtävänsä ovat muutoin kunnossa.

      Tähän asiaan liittyy myös KD:n paradoksaalinen abortinkieltovillitys, mitä perusteellaan ihmisarvon osalta myös väestön huoltosuhteella. Jos abortti kiellettäisiin niin meillä olisi pian tuhansien ei-toivottujen lasten armeija, joista heidän vanhempansa eivät kykenisi huolehtimaan ja nämä lapset päätyisivät hillittömästi paisuvan ja kalliin lastenkotijärjestelmän harteille samaan aikaan kun yhteiskunta on taloudellisesti kuralla muutoinkin mm. vanhusten suuren määrän vuoksi. On lupa odottaa, että tällaisissa laitosolosuhteissa eläville yksilöille lähtökohdat tasapainoisiksi ja tuottaviksi aikuisiksi kasvamiselle eivät ole häävit.

    • joskus oli seli seli

      Toiset vaan ei erota sitä mikä on syntiä ja mikä lähimmäisenrakkautta.
      Lähimmäistään rakastaa jos huomaa tien vievän kadotukseen ja siitä varoittaa.
      Mutta on niitä jotka eivät varoituksista ota vaaria,sillehän ei mahda mitään.
      He vain selittelevät ja selittelevät,eikä sillekkään mahda mitään,mutta rajan yli kun mennään ei enää selitellä.

      • Synnillä argumentointi ei toimi, kun puhutaan ihan tavallisten ihmisten elämästä, eikä siis piitata uskonnoista mitään. Hyvä keskustelija kykenee perustelemaan mielipiteensä turvautumatta eri uskontojen dogmeihin. Uskonnon sekoittaminen politiikkaan on kauniisti sanottuna surkuhupaisaa.


      • Mielipidevapaus
        patriklind kirjoitti:

        Synnillä argumentointi ei toimi, kun puhutaan ihan tavallisten ihmisten elämästä, eikä siis piitata uskonnoista mitään. Hyvä keskustelija kykenee perustelemaan mielipiteensä turvautumatta eri uskontojen dogmeihin. Uskonnon sekoittaminen politiikkaan on kauniisti sanottuna surkuhupaisaa.

        Missä ihme harhaisessa maailmassa sinä oikein elät? Jokaikisessä valtiossa on valtauskonto ja on jotain käsittämätöntä kuvitella, ettei valtauskonnon arvot välity myös politiikkaan. Homojen ajatuksenkulku on vain niin yksipuolinen, että heidän mielestään vain heidän katsantokantansa on se ainut oikea ja ainoastaan siitä saa puhua, muiden pitäisi jättää oma arvomaailmansa ja sulautua heihin. Noh, ei onnistu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      130
      1136
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      778
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      577
    5. 42
      535
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      521
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      437
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      431
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      36
      417
    Aihe