Eihän sillä ole väliä, vaikka Beatles olisi aina teidän suosikkinne - tai Popeda tai Rollarit.
Ihmettelen vain, miksette milloinkaan tutustu klassiseen joka olisikin sitten loputtoman rikas ja "antava" genre: toisin kuin hyvin tehty pop, jota on niin suunnattoman vähän.
Ja edelleen rohkenisin väittää, ettei paraskaan pop ole likimainkaan klasisen nerokkaan harmonian ja rakenteen tasolla. Mutta tämä on vain sivutieto: suositus.
Klassista on suositeltu, ja suosittelu perusteltu: musiikinystävänä sinut on siis haastettu ottamaan KUNNOLLA selvää, mikäs se tämmöinen juttu on.
Ihmettelen vain, miksette milloinkaan tutustu klassiseen joka olisikin sitten loputtoman rikas ja "antava" genre: toisin kuin hyvin tehty pop, jota on niin suunnattoman vähän.
Ja edelleen rohkenisin väittää, ettei paraskaan pop ole likimainkaan klasisen nerokkaan harmonian ja rakenteen tasolla. Mutta tämä on vain sivutieto: suositus.
Klassista on suositeltu, ja suosittelu perusteltu: musiikinystävänä sinut on siis haastettu ottamaan KUNNOLLA selvää, mikäs se tämmöinen juttu on.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joo, kannatetaan. Aloitaamme välittömästi selvän oton konserttimusiikin suurimmista saavutuksista.
Parasta klassista ikinä ja samalla korkein saavutus johon ihminen on konserttimusiikkia esittäessään koskaan päässyt on ilman muuta Cream ja versionsa kappaleesta Crossroads, jonka bluesin muuan Robert Johnson sävelsi ja sanoitti joskus jo ennen toista mailmansotaa. Creamin konserttilevytys on vuodelta 1968.
http://www.youtube.com/watch?v=YdwVVI4B3oY
Uuden maailman puuvillapeltojen blueslauluilla ei ole mitään tekemistä länsimaisen säveltaiteen kanssa.
Cream olisi muutenkin huono valinta tähän, koostuuhan se kolmesta synnynnäisestä epämelodikosta, joilla ei ollut edellytyksiä harmonisesti rikkaan säveltaiteen luomiseen.
Lisäksi Cream koostui sähkösoittimia vinguttaneista poppareista; lähtökohta, joka ei ole koskaan tuottanut mitään säveltaiteeseen rinnastettavaa yli 50 vuoden olemassaolonsa aikana.
Meidän on sii edelleenkin turvauduttava pitkät perinteet omaavaan, länsimaiseen taidemusiikkiin. Ja mikäpä ei olisi turvautuessa: palatsin taivaallinen valo kun alnkeaa osaksemme, niin siinä riittää kultaista sävelten säihkettä silmankantamattomiin...!!!
Jos joku epäili klasaridorkan olevan kajahtanut, niin nyt ei enää tarvitse epäillä. Sairrrrrraan pakkomielteistä oman merkityksettömän asian esilletuontia joka päivä kellonajasta riippumatta.
Kukaan ei ole kiinnostunut ja silti klasupelle kirjoittaa järjetöntä paskaansa mm. näin: kukaan muu ei osaa soittaa kuin klasarit, kaikki muut ovat synnynnäisesti epämusikaalisia, heillä ei ole edellytyksiä musiikin luomiseen. Klassinen on nerokasta, muu on roskaa :D
Uskokaa klasaria, hänen osakseen on langennut palatsin taivaallinen valo. Kultaisten sävelten säihkeen lisäksi häneen on myös osunut kultainen suihku :D
Mitä jos lakkaisit haukkumasta ihmisiä, jotka ymmärtävät musiikista?
Onko Beatles-apinoiden aivot täynnä kusta vai paskaa, se on mielenkiintoinen kysymys.
Joku Rubber Soul -levy on läpeensä alkeellinen sävelteos, jossa on toki muutamia kauniita sointuja (Michelle, In My Life) - se melodiapuoli joka Beatlesilla on vahvempi kuin ne muut alueet (jotka Beatleseilla yleensä kusee pahasti metsään) ei tässä kumisielu-rallattelussa oikein ole onnistunut.
No, Beatles harvoin onnistui edes alkeellisen popin tasolla.
Ymmärrys sinfonioista on kaamean paljon miinuksen puolella, jos väittää että Beethoven häviäisi muutaman soinnun "henkilökohtaisesti merkittäville" beatles-tusinalauluille - on surullista, että jotkut elävät tuollaisissa harhoissa-
Klassisen säveltaiteen iki-ihanuuden tunnustaneitten sijasta tulisi kai suositella sitä lääkekuuria Beatles-sakille - mutta edelleen uskon ehkä optimisesti että klassisen musiikin teosten haltuun ottaminen olisi paras lääke täydelliseen harmoniakuurouteen jota voi myös "Rubber Soulin sinfonisuudeksi" nimittää
Ei beatle, en edes ole kiinnostunut Beatlesista. Sinun sairaalloinen pakkomielteesi kiinnostaa. Minkä ikäisenä ja miten se alkoi?
"Ei beatle, en edes ole kiinnostunut Beatlesista. Sinun sairaalloinen pakkomielteesi kiinnostaa. Minkä ikäisenä ja miten se alkoi?"
Kun olin lapsi, toivat luokkatoverini ala-asteen levyraatiin pinnallisia poplevyjä.
Soitin pianoa, ja rakastin Sibeliusta ja Brahmsia. Olin jo silloin kiinnostunut syvällisemmistä asioista, joita ei myöskään popin melodisimmat edustajat tai sarjakuvakirjallisuuden hauskimmat tekijät ole horjuttaneet.
Kirjallisuus, kuvataide ja musiikki ovat rakkauteni kohteita, eikä siinä ole mitään sairaalloista.
Sen sijaan pakkomielteinen ja henkisesti ruma itsekriitikittömyys ja ponteroon juttuneisuus ovat todella vakavia asioita.
Lakkaa esittämästä netissä lääkäriä ja hanki apua - sivistyksen puutteeseen.
Kukaan ei voi väittää - ei klasari, ei beatle, ei rollarifani, ei jazz-ihminen, ei intialaisen musiikin ystävä, ei afrikkalaisen polyrytmiikan ammattilainen - etteikö länsimainen sivistys olisi vajonnut alas kaiken Idolssin ym. myötä.
Eikä sitäkään voi musiikki-kriteerein väittää, että Beatles pärjäisi messuille, joita Händel sävelsi.
-kysy klasarihimofani sitä elämää vaikka kiskalta..ehkä siellä on....?
ei voi perustella millään muulla kuin musiikilla-
Beatles-fani perustelee sen milloin milläkin MUULLA kuin musiikilla.
Jos John Lennonilta, Paul McCartneylta tai George Martinilta olisi kysytty, ovatko he mielestään tehneet sinfonioita, vastaus kuuluisi:
John: "No, we are not doing anything in high level, we are just a simple rock group."
Paul: "Certainly not, we are pop and enterteiment, not symphony music that is a bit more complicated thing"
George Martin: "I have studied classical music, and produced classical recording sessions and I admit, off course that Lennon and McCartney are just pop writters, Im proud of them but they are nothing special musically. Only people that would say differently are rock critics ja beatle fans who forms their opinion based on emotional and totally unmusical criterias only"
Nyt ei enää kenenkään todellakaan tarvitse epäillä poppareitten järjenjuoksun mataluutta. Tähän syöttiin lankeamisessa se tuli tyhjentävästi osoitettua.
Musiikilliset perustelut kun annetaan, eikä niihin ole mitään kompetenssia vastata homma repeää samantien tutulle alatyyliselle uralle.
Illusoraaninen Beatles'totuus' ei kestä realistamista, se on kuin tappeluun kehottaminen leikkikentällä. Vaikka crossroadsin työntäminen edellä oli provokaatio, niin sen takana oleva täydellisyyttä hipova tideonpuute ja yleinen sivistymättömyys on totisinta totta. Tästä näkökulmasta häpeällinen crossroadsin esilletuonti tässä kontekstissa ansaitsee riittävästi halveksuntaa taidemusiikin kannattajilta.
Jos ja kun osa ihmisistä on niin lähtökuopissa, musiikillisesti harjaantumattomia, tiedonpuutteesta vakavasti kärsiviä tai mitä tahansa vastaavaa, ei se anna perusteita jatkuvien ohilyöntien laukomiselle missään yleisissä musiikkikeskusteluissa. Jos siis Creampelle haluaa jauhaa järjetöntä paskaansa yhtyeen musiikillisesta merkityksestä, niin tämä otsikko ei oikeasti toimi kanavana siihen. Creampellehän voi kuunnella Johnsonin akustisesta sähköiseksi rockpluusiksi säröiltyä crossroadsia vaikka loputtomasti tästä(kin) eteenpäin jos menneet reilut 40 vuotta eivät siihen vielä ole riittäneet. Tosin ainakin itse ajattelisin tällaisessa tilanteessa hyvin vakavasti sitä mahdollisuutta, josko pöpilästä sittenkin lohkeaisi minullekin - mieluiten pysyväisluonteinen - paikka. Vankat perustelut sinulla siihen kyllä silloin ainakin olisivat, toisin kuin on asiainlaita näissä musiikin sisältöön liittyvissä kommentaareissa.