Toivottavasti Asta Tolonen. Hänet tavataan toivottavasti muuallakin, kuin jouluavajaisissa.
0Äänestä
Vaihtoaskelija
Niin, jopa Hotellilla.Aviomies laulaa ja samalla voi tanssia Kunnanjohtajan kanssa. Hyvä aviopari Kunnanjohtoon.Ja oikeesti.
0Äänestä
Parastatoivotaan
Veit sanat suustani. Vihdoinkin kunnanjohtaja, joka uskaltaa jalkautua kuntalaisten pariin ja kuulee näin kentän ääntä. Peukkuja Astalle.
0Äänestä
jääviyskö asialla
Siis eikö tämä Asta ole kainuunmaakunnan Talousjohtaja?Ja on tullut alijäämää hänen johtajuus aikana?Jos paikkaansa pitää, niin en ottais Suomussalmen kunnanjohtajaksi.
0Äänestä
fakta homma
Ei maakuntayhtymän talousjohtaja ole julkisuudessa päivitellyt ollenkaan maakunnan rahanvähyyttä. Kunnanjohtajanakaan ei pääse rahojen käytöstä päättämään. Ja kun S:salmen kunnassa on tomera talousjohtaja niin mikäpä se kunnanjohtajana on pollistella ja paistatella.
0Äänestä
jääviyskö asialla
No mitä se sitten tekee se johtaja?Onko hän niin kuin kaikki johtajat ,kumileimaisin?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei jottaja, vaan Kunnanjohtaja ; )
Toivottavasti Asta Tolonen. Hänet tavataan toivottavasti muuallakin, kuin jouluavajaisissa.
Niin, jopa Hotellilla.Aviomies laulaa ja samalla voi tanssia Kunnanjohtajan kanssa. Hyvä aviopari Kunnanjohtoon.Ja oikeesti.
Veit sanat suustani. Vihdoinkin kunnanjohtaja, joka uskaltaa jalkautua kuntalaisten pariin ja kuulee näin kentän ääntä. Peukkuja Astalle.
Siis eikö tämä Asta ole kainuunmaakunnan Talousjohtaja?Ja on tullut alijäämää hänen johtajuus aikana?Jos paikkaansa pitää, niin en ottais Suomussalmen kunnanjohtajaksi.
Ei maakuntayhtymän talousjohtaja ole julkisuudessa päivitellyt
ollenkaan maakunnan rahanvähyyttä. Kunnanjohtajanakaan
ei pääse rahojen käytöstä päättämään. Ja kun S:salmen kunnassa on tomera
talousjohtaja niin mikäpä se kunnanjohtajana on pollistella ja
paistatella.
No mitä se sitten tekee se johtaja?Onko hän niin kuin kaikki johtajat ,kumileimaisin?