Apua, orkideani paleltui (+juurista kysymys)

kasvintappaja

Epähuomiossa laitoin kukkani saunanlauteille juopottelemaan (tunnin uittokastelu) - vesi oli kyllä sopivaa, mutta lasten läimäyttäessä oven kiinni alkoi sauna kylmetä siihen malliin että uittokastelua seuraavana päivänä kukat oli nahistuneita ja putosivat.
Itse kasvi on kyllä vihreä, näyttää voivan hyvin muuten, lehdet on napakat ja juuret varsi on vihreitä (pääosin) mutta mietin silti sainko pysyvää vauriota aikaiseksi?

Tää on mun ensimmäinen orkideani ja on nyt vähän hakusessa hoito vielä.
ostin tän siis n.2vko:a sitten ja mun hoidollani juuret on alkanut kasvaan mahdotonta vauhtia ja myös ruukun ulkopuolelle ylöspäin nousee muutama - normaalia? Ruukussa on myös ruskeita juuria jotka ei reagoi kasteluun, ne kai voin alustanvaihdon yhteydessä napsia pois? alusta tarvitsee todennäköisesti vaihtaa; tuo näyttää nimittäin mullalta enemmän kuin miltään kaarnaseokselta.

Kukkakaupasta ihan tämän ostin, muuta ohjeistusta en saanut kuin että päivittäin vettä kaadetaan yläpuolelta juurille ja myi vielä tiiviin lasiastiankin (uittokastelen silti ja lasiastia odottaa nyt nettin pläräyksen seurauksena muuta käyttöä)

7

1844

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei
      Älä hoida orkideaasi kuoliaaksi!
      Uppokastelu on ihan OK kesäkuumalla,mutta ei talvella
      Se kukkien pudotus johtui kai shokkimaisesta paikan vaihdosta
      ja alilämpötilasta. No, puolenvuoden kuluttua se todennäköisesti
      kukkii uudelleen. Mikäli huoneistosi ilma on kuiva, niin suihkuta mieluiten
      kerran paivässä kalkki vapaalla vedellä ja kastele niukasti.
      Orkidea on helppohoitoinen kasvi, mutta ei siedä kylmää ei vetoa
      eikä pidä suorasta auringonvalosta.

    • Ei huolta "Kasvintappaja", kyllä se siitä.
      Olen kyllä sitä mieltä, että tuosta uppokastelusta pidetään turhan paljon juttua yllä. Siellä missä näitä kukkia kasvaa jopa luonnossa on puutarhureillakin tapana lyhyesti käyttää
      ruukku vedessä, jonka jälkeen heti ripustetaan taas jostakin oksasta roikkumaan.
      Kaupoissa on olemassa oikeaa orkideamultaa. Kun sen kerran vaihdat, niin sen jälkeen sitä ei juurikaan tarvitse tehdä uudelleen. Lannoketta kyllä on hyvä silloin tällöin antaa.
      Niitten "ilmajuurien" kasvaminen on ihan luonnollinen juttu ja eikä niitä tarvitse leikata pois.Parhaimmillaan orkidealla on tosi pitkä kukintakausi. En tiedä vielä, kuinka kauan se voi jatkua. Yksi omistani kukkii jo lähes kaksi vuotta yhteen menoon.

      • husovarnatar

        Kasvualustan voit koota itse.Tarvitset lehtipuun hiilenpaloja, männynkaarnaa pienittynä ja itse olen pilkkonut vielä koivun puun ja tuohen välissä olevaa nilakerrosta sekaan.Kasvualustan vaihdan noin kahden vuoden välein, samalla
        poistan "kuolleet", ruskeat juuret.


      • Lusidia
        husovarnatar kirjoitti:

        Kasvualustan voit koota itse.Tarvitset lehtipuun hiilenpaloja, männynkaarnaa pienittynä ja itse olen pilkkonut vielä koivun puun ja tuohen välissä olevaa nilakerrosta sekaan.Kasvualustan vaihdan noin kahden vuoden välein, samalla
        poistan "kuolleet", ruskeat juuret.

        Tuolla kasvualustalla kasvaa ja on hieno kun itsekin saa kasvualusta neuvoja vaikka mun perhosorkideat voi tällä hetkellä hyvin. :)


    • eip62

      Orkideaa ei saa kastella kun kerran viikossa. Upotat ruukun veteen tunniksi ja ei muuta kastelua. Ei ruukun yläkautta vaan se imee tarvittavan veden alhaalta. Jokapäiväinen kastelu mädännyttää orkidean ihan varmasti. Vesi ei saa seistä alusastiassa ja suihkutta voit päivittäin, mutta et kastella.

      • Viime kesänä kukkinut keiki-poikanen (tyttönen) kasvatti keväällä yhden lehden
        eikä muuta tapahtunut.Siirsin sen tänään pihalle, viime yönäkin vain 7 lämmintä.
        Katsotaanpas viikon, parin päästä, mitä kuuluu ;-)
        Emokasvi aukoo kukkiaan itäikkunalla.


      • eip62
        timarni kirjoitti:

        Viime kesänä kukkinut keiki-poikanen (tyttönen) kasvatti keväällä yhden lehden
        eikä muuta tapahtunut.Siirsin sen tänään pihalle, viime yönäkin vain 7 lämmintä.
        Katsotaanpas viikon, parin päästä, mitä kuuluu ;-)
        Emokasvi aukoo kukkiaan itäikkunalla.

        Minulle tuli myös noita poikasia orkideaani ainakin kolme kappaletta. Laitoin ne omaan ruukkuun ja kyllä ne seuraavana kesänä kukkivat jo. Minulla on kolme eriväristä orkideaa ja kun ne kukkivat, kussakin on siinä 50 kukkaa, tosi upeita. Vien ne aina kesäksi mökille ja pidän niitä varjoisessa paikassa, ettei aurinko pääse niitä polttamaan. Aina saunomisem jälkeen nostan ne saunan lauteille ja annan niiden olla siellä yön yli. Saavat trooppisen ilma, kun on lämmintä ja kosteaa. Sadevettä kerään kastelua varten tai sitten metsästä suovetta, josta ne pitävät. Ne pitävät myöskin sateesta ja vienkin ne aina sateeseen, kun sataa. Sitten kun tuon ne syksyllä kaupunkinn ja annan niille 12 tuntia päivässä lampun valoa, niin kyllähän ne alkavat taas nuppuja tuottamaan ja kukkivat todella pitkään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      33
      2192
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1985
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1951
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1663
    5. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1607
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      491
      1527
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1504
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      49
      1330
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      76
      1218
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1189
    Aihe