Kerrostalojen lapset

nainen vm75

Vanhemmat voisivat heittää ne tokaluokkaiset lapsensa EDES JOSKUS ulos leikkimään ja tekemään vaikka lumilinnaa pihalle. Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään se kun sisällä mesotaan ja pelataan sählyä niin että seinät vaan ryskyy. Tämäkin poika on vanhojen vanhempien lellikki, poika ei edes moikkaa naapuriaan, puhumattakaan siitä, että olisi pitänyt ovea auki kun kauppakasseineni kotiin tulin. Pihalla kun hänet tapaa ei katso edes päin, mutta ääntä löytyy ja aamulla klo 6 alkaa jumalaton joiku.

Missä on käytöstavat, missä on kasvatus?!
Asuin lapsuuteni omakotitalossa, mutta en saanut huutaa enkä riehua, sitä varten oli lähellä jalkapallokenttä. Opettiin jo pienestä että vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa ja tervehtiä myös naapureita. Jossain "säännössä" sanotaan, että vanhemman pitäisi ensin tervehtiä nuorempaa, niin teinkin, mutta vastausta en saanut. Tekisi mieli vähän opettaa lasta tavoille, kun vanhemmat eivät siihen pysty, munattomia ovat molemmat.

Puolustelkaa vaan mutta astukaa ensin saappaisiini todetaksenne että missä mennään...

Onneksi en itse saa lapsia, luojalle siitä suuri kiitos!

7

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saratar

      Sen lapsen vanhemmat ovat varmaan tietokoneen kimpussa Facebook:ssa tai ovat "hällä väliä" tyyliä.
      Nykyajan lapset eivät leikki ulkona niinkuin me nuorena silloin kauan sitten.
      Vanhemmat taitaa olla uusavuttomia, kuri puuttuu....

    • jjdjdjdjdjdjzjzbbz

      Huolestuttaa nykylasten terveys. 80-luvulla kävin ala-asteen ja silloin mentiin lähes aina koulun jälkeen pelaamaan rutista, häkistä tai jotain muita pelejä ulos
      Ei liikunnan takia vaan se oli hauskaa yhdessäoloa ja totta mooses siinä sivussa kuntokin nousi. Mutta meneppä tänä päivänä koulun jälkeen luistelukentälle, ei näy lapsia pelaamassa!

    • Ex doku minäkin

      Ennen oli enne ja maailma muuttuu,valitettavasti.Minäkin elin lapsuuden 60luvulla ja kotona käytiin lähinnä syömässä/nukkumassa.Mutta löytyihän niitä kyttääjiä/valittajia silloinkin ja varsinkin lapsettomat puuttui joka asiaan(katkeruuttako?).Ei siihenkään maailman aikaan niin kohteliaita ymmärretty olla mutta kunto meillä muksuilla oli taatusti paljon parempi kuin nykykakaroilla.Nyt isofaijana kyllä oikein odottaisi lasten/ELÄMISEN ääniä mutta kun on niin kirotyn hiljainen taloyhtiö,että oikein kyrsii!Paljon mieluummin kuuntelen normaalia elämisen ääntä=astioiden kolinaa,lasten mekastusta,imuroimisen ääniä yms.kuin tappelevien aikuisten juoppojen metakkaa!

    • NainenHiirijaOtava

      Asustelen kerrostalossa ja olin puolivuotta sitten niin iloinen kun näin lapsiperheen muuttavan kerrokseeni. Ihanaa ääntä, ajattelin. Olin kyllästynyt mummojen tasaiseen valitukseen ja kuiskutteluun. Ihanaahan se on, että on ääntä. Ääniä ilon kiljahduksista ja itkua pahasta mielestä, tai koliikista. Tosin äänistä, joita tulee hissin nappien paineluista ja juoksemisesta rappukäytävässä edes takaisin, en pidä.En pidä siitä siksi, koska talossamme ei ole äänieristyslevyjä, ja pelkään että mukuloiden kallot halkevat kaatuessaan. Eikä tuo talon hissikään taida kestää leikkimistä (nim. itsekin jumiin jäänyt). En myöskään pidä siitä, että pikku lapset leikkivät viidennen kerroksen parvekkeella. En pidä siitä siksi, etteivät sattuisi tippumaan ja kuolemaan. Pihalla saa huutaa ja touhuta, juosta nurmikolla niin, että hikikarpalot nousee otsalle.

    • Hiipivä hölmöys

      Koriston VVO:n kerrostalossa on vain kaksi lapsiperhettä, ja niistäkin toisen on talon muut asukkaat yrittänyt häätää pois.

      Vaikuttaisi siltä, kun nykylasten pitäisi olla äänettömiä, hajuttomia, mauttomia ja näkymättömiä.

      Täysin normaalia toimintaa on sen sijaan talon mahorkalle haisevien kaljajuoppojen ympärivuorokautinen örinä, joka kaikuu seinien läpi, näistä ei kukaan valita.

      Nämä wannabe talonmiehiksi itsensä ylentäneet ovat ottaneet tavakseen jopa huudella pihalla leikkiville lapsille.

      Eikö lapset saa olla lapsia enää missään?

    • ei pikkuj. valiteta

      Olen vuosia asunut VVO:n vuokra-asunnossa ja ihmettelen, että miten siellä pitäisi asua kun
      - lapsi häiritsee
      - naapurit häiritsevät
      - koirat, kissat ym. eläimet häiritsee
      - eläinten haju häiritsee
      - muutot häiritsee, mutta onneksi saavat 40 €:n valvontamaksun/auto
      - rappusissa äänellinen liikkuminen häiritsee
      - ruoan haju rappusissa häiritsee
      - tupakointi parvekkeella häiritsee
      - nikkaroiminen häiritsee
      - skeittaaminen häiritsee
      - häiritseminen häiritsee jne. jen.....

      Mikä VVO:n asunnossa häiriköinnistä pysyt erossa vain olemalla muuttamatta sinne ja kysyt mahd. toiselta vuokranantajalta kriteerejä valituksiin/norm. elämään.

      • Diudso

        Muuttakaa omakotitaloo ni saatte olla rauhassa....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      288
      26874
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      48
      2294
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      201
      1630
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      154
      1550
    5. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      35
      1341
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1311
    7. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1018
    8. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      932
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      89
      869
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      81
      810
    Aihe