Dragsvik pelastettiin hallitusta muodostettaessa

nyt selvisi

Uudenmaan prikaatin säilyttämisestä on noussut kiivas sanasota erityisesti perussuomalaisten ja puolustusministeri Stefan Wallinin välille.

Ruotsinkielisen varuskunnan säilyttäminen Raaseporin Dragsvikissä oli Rkp:n vaatimus jo hallitusneuvotteluissa. Näin sanoo europarlamentaarikko Carl Haglund Hufvudstadsbladetin verkkolehden haastattelussa.

Haglund neuvotteli puolustuskysymyksistä Säätytalolla touko-kesäkuussa Rkp:n edustajana. Hänen mukaansa muut nykyiset hallituspuolueet hyväksyivät Dragsvikin säilyttämisen.

Hallitusohjelmaan kirjattiin, että "ruotsinkielinen varusmieskoulutus turvataan lainsäädännön edellyttämällä tavalla".

Haglund arvioi, että Puolustusvoimat on varuskuntien lakkautusta valmistellessaan lukenut hallitusohjelman. Jos Dragsvik olisi esitetty lakkautettavaksi, olisi puolustusministerin puolueesta riippumatta pitänyt Haglundin mielestä torjua esitys hallitusohjelman vastaisena.

"Me teimme aloitteen, mutta saimme vihreää valoa kaikilta viideltä muulta puolueelta. Jos perussuomalaiset ovat tyytymättömiä, heidän pitää haukkua koko hallitusta", Haglund sanoo.

Myös HS kertoi heinäkuun lopussa, että Dragsvik suojattiin hallitusneuvotteluissa. Perussuomalaiset olivat ehdottaneet ennen vaaleja Dragsvikin varuskunnan lakkauttamista. Hallituslähteiden mukaan hallitusohjelman kirjaus ”ruotsinkielisen varusmieskoulutuksen turvaamisesta” oli viesti juuri perussuomalaisille.

16

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • galsten

      Kysymyshän on vain maanpuolustuksellisista asioista, kielipolitiikastahan tässä ei ole kysymys, heh heh.

    • vale-emävale-RKP
    • 19

      Oletan, että asiasta sovittiin. Ei Haglund valehtele. Mutta sopimus on ns. suljettujen ovien takana -sopimus, jota ei saa sanoa julki. Jostain syystä Haglund yritti tuoda sellaisen sopimuksen avoimeksi. Se ei taas kuulu pelin henkeen, siksi se kiistetään.

      • Huomio.

        Ei tuollaisilla sovittiin-lausunnoilla ole mitään moraalista tai laillista merkitystä.

        Meinaatko, että varkaus on hyväksyttävää, jos varkaat sopivat asiasta ennakkoon?

      • nytidwilhrs dontr

        Pitää varoa ettei käy kuten Erlundille kalareissulla.

    • Näinhän se on..

      Eipä ole rautalapio-tollosta ja rautaako- neidistä kommentoimaan, ovat luikkineet koloihinsa hoh hoh hoooooooo......kun naurattaa niin pirusti tuo RKP:n kohellus hoh hoh hoooo......

    • sfgghö

      Viime viikon torstain Höblä toitotti juuri sitä että myös D. oli surujen hallitusneuvotteluissa yksi ehdoista että surut SUOSTUVAT TULEMAAN MUKAASN HALLITUKSEEN.
      Nyt olisi paikallaan saada tietää mistä muusta silloin sopivat

      Suomalaisille sakkoa jos puhuvat Suomea?
      Suomi liitetään Ruotsiin?
      Vain suomenkielisiä koulutuspaikkoja lopetetaan !!!!! no tämä jo toteutuikin.
      Lapsille ensin ruotsia ja sitten vasta suomea? Joo, Tammisaaressa
      ?????

    • twervig

      Voit käydä lukemassa niin tiedät eikä tarvitse satuja kertoa: http://www.vn.fi/hallitus/hallitusohjelma/pdf332889/fi.pdf

      Hallitusohjelmasta:
      "Puolustusvoimauudistuksella sopeutetaan puolustusvoimat pieneneviin ikäluokkiin ja kasvaviin kustan- nuspaineisiin ylläpitäen ja kehittäen puolustuksen ennaltaehkäisykykyä. Uudistuksen lähtökohtana ovat kriisiajan puolustusvoimien mitoitus ja tehokas toiminta. Puolustusvoimien säästöohjelman to- teuttaminen edellyttää sopeutustoimien aloittamista välittömästi vaalikauden alussa.
      Yleistä asevelvollisuutta kehitetään Siilasmaan raporttiin tukeutuen. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen roolia tarkastellaan osana puolustusvoimauudistusta. Ruotsinkielinen varusmieskoulutus turvataan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Puolustusvoimauudistus toteutetaan noudattaen hyvää ja vas- tuullista henkilöstöpolitiikkaa."

      • hhhlll

        4 998 5 181 5 195 5 206 5 220 5 237 5 256 5 277 5 300 5 326 5 351 5 375

        1. luku vuonna 1990,2. luku vuonna 2000, 2001, 2002.....

        Minun silmissäni Suomen asukasluku on kasvanut. Herää kysymys, että pieneneekö ne ikäpolvet sittenkään niin paljon. Maahanmuutto on kuitenkin onneksi taas maltillista Thorsin aikojen hulapaloo- aikoihin verrattuna eli siitä ei ole selitykseksi.Vai syntyykö suuret ikäpolvet uudelleen vanhaksi.

    • JooKylläEi

      Joo Kyllä Ei vai mitn se menikään Väysry-Paavolla silloin 70-80 -luvulla?

      Tyrmäys poliitikon Dragsvik-paljastukselle

      Julkaistu: 17.02.2012 17:33

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tyrmays-poliitikon-dragsvik-paljastukselle/art-1288449726179.html

      STT:n tietojen mukaan hallitusneuvotteluissa ei sovittu Dragsvikin varuskunnan säilyttämisestä. Päätökset koskivat vain euromääräisiä säästöjä.
      Europarlamentaarikko Carl Haglund kertoi Hufvudstadsbladetin verkkolehden haastattelussa perjantaina, että ruotsinkielisen varuskunnan säilyttäminen Raaseporin Dragsvikissä oli RKP:n vaatimus jo hallitusneuvotteluissa.

      Haglund neuvotteli puolustuskysymyksistä Säätytalolla touko-kesäkuussa RKP:n edustajana. Hänen mukaansa muut nykyiset hallituspuolueet hyväksyivät Dragsvikin säilyttämisen.

      - Me teimme aloitteen, mutta saimme vihreää valoa kaikilta viideltä muulta puolueelta. Jos perussuomalaiset ovat tyytymättömiä, heidän pitää haukkua koko hallitusta, Haglund sanoi.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/paljastus-hblssa-dragsvikin-sailyttamisesta-sovittiin-jo-hallitusneuvotteluissa/art-1288449719066.html

      Myöhemmin Haglund oikoi sanomisiaan Ilta-Sanomille. Lue juttu täältä!

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/dragsvik-paljastus-haglund-oikoo-vaitteita/art-1288449758975.html

      Haglund Hbl:ssä: Dragsvikin säilyttämisestä sovittiin jo hallitusneuvotteluissa

      Julkaistu: 17.02.2012 16:57, päivitetty: 17.02.2012 17:37

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/paljastus-hblssa-dragsvikin-sailyttamisesta-sovittiin-jo-hallitusneuvotteluissa/art-1288449719066.html

      Ruotsinkielisen varuskunnan säilyttäminen Raaseporin Dragsvikissä oli RKP:n vaatimus jo hallitusneuvotteluissa. Näin sanoo europarlamentaarikko Carl Haglund Hufvudstadsbladetin verkkolehden haastattelussa.
      Haglund neuvotteli puolustuskysymyksistä Säätytalolla touko-kesäkuussa RKP:n edustajana. Hänen mukaansa muut nykyiset hallituspuolueet hyväksyivät Dragsvikin säilyttämisen.

      Hallitusohjelmaan kirjattiin, että "ruotsinkielinen varusmieskoulutus turvataan lainsäädännön edellyttämällä tavalla".

      Haglund arvioi, että Puolustusvoimat on varuskuntien lakkautusta valmistellessaan lukenut hallitusohjelman. Jos Dragsvik olisi esitetty lakkautettavaksi, olisi puolustusministerin puolueesta riippumatta pitänyt Haglundin mielestä torjua esitys hallitusohjelman vastaisena.

      - Me teimme aloitteen, mutta saimme vihreää valoa kaikilta viideltä muulta puolueelta. Jos perussuomalaiset ovat tyytymättömiä, heidän pitää haukkua koko hallitusta, Haglund sanoo Hbl:ssä.

      STT julkaisi myöhemmin jutun, jonka mukaan hallitusneuvotteluissa ei olisi sovittu Dragsvikin säilyttämisestä.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tyrmays-poliitikon-dragsvik-paljastukselle/art-1288449726179.html

      Haglund puolestaan kertoi illalla Ilta-Sanomille, ettei hän ollut sanonut niin kuin Hbl:ssä kirjoitettiin.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/dragsvik-paljastus-haglund-oikoo-vaitteita/art-1288449758975.html
      STT-IS

      Dragsvik-paljastus: Haglund oikoo väitteitä

      Julkaistu: 17.02.2012 20:53, päivitetty: 17.02.2012 22:21

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/dragsvik-paljastus-haglund-oikoo-vaitteita/art-1288449758975.html

      Ruotsinkielisen varuskunnan säilyttäminen Raaseporin Dragsvikissa oli RKP:n vaatimus jo hallitusneuvotteluissa, uutisoi Hufvudstadsbladet perjantaina.
      Hufvudstadsbladetin mukaan väite on europarlamentaarikko Carl Haglundin (r).

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/haglund-hblssa-dragsvikin-sailyttamisesta-sovittiin-jo-hallitusneuvotteluissa/art-1288449719066.html

      Haglund kiisti illalla Ilta-Sanomille, että olisi sanonut, että nimenomaan Dragsvikin säilymisestä olisi sovittu.

      - Teoriassa joukko-osasto voi olla myös joku muu. Emme ole suoranaisesti sopineet Dragsvikin säilyttämisestä. Se on selvää, koska muutoin se olisi kirjattu hallitusohjelmaan, Haglund sanoo Ilta-Sanomille.

      Sen sijaan hallitusohjelmaan on kirjattu, että "ruotsinkielinen varusmieskoulutus turvataan lainsäädännön edellyttämällä tavalla".

      Silloin, kun asiasta puhuttiin, niin oliko oletus, että ruotsinkielinen joukko-osasto on juuri Dragsvik?

      - Se on jokaisen tulkittavissa.

      Haglund neuvotteli puolustuskysymyksistä Säätytalossa touko-kesäkuussa RKP:n edustajana.

      Hallitusneuvotteluiden ulko- ja turvallisuuspoliittisen ryhmän puheenjohtajan toiminut Alexander Stubb (kok) kommentoi asiaa perjantaina Facebook-seinällään.

      - Viittaan hallitusohjelman sanamuotoihin ja totean, että yhdestäkään yksittäisen varuskunnan lakkauttamisesta tai säilyttämisestä ei neuvotteluissa erikseen päätetty, Stubb toteaa.
      Tuuli Topelius

      Oikaisut

      Dragsvikin komentokieli on suomi

      11.2.2012 15:24

      http://www.hs.fi/kotimaa/Dragsvikin komentokieli on suomi/a1305555458940?ref=lk_is_ko_2

      Helsingin Sanomat

      Lauantaina 11. helmikuuta sivulla A 4 kerrottiin otsikossa, että Dragsvikissa ruotsi on komentokieli. Dragsvikin varuskunnan komentokieli on kuitenkin suomi. Uudenmaan prikaatin komentaja Juha Vauhkonen on sotilasarvoltaan kommodori.

    • Totuustorvi

      Enestam vs Katainen : kumpi valehtelee ?

      Enestam väittää, että hallitusneuvotteluissa sovittiin, että Dragsvikin varuskunta säilytetään. Katainen puolestaan väittää, että hallitusneuvotteluissa asiasta oli puhetta, mutta mitään suoraa päätöstä tästä ei tehty !

      Joku valehtelee tai sitten vain muisti palailee poliitikoilla pätkittäin.

      Osaisikohan joku kertoa asiasta TOTUUDEN ??

      Tosiasioita kehiin, pliis !

      • kakskielinen

        Totuus on sekin, että jos kerran pitää säästää, niin silloin lopetetaan taloudellisesti suhteellisesti raskaammat joukot, eli tässä tapauksessa yhden pataljoonan kokoinen Pohjois-Karjalan prikaati, samalla kun kahden pataljoonan kokoinen Uudenmaan prikaati säilytettiin.
        Toinen tosiasia on se, että Dragsvikin porukan sijoittaminen esim. Upinniemeen olisi vaatinut semmoiset lisäinvestoinnit mm. rakennuksiin, että nettosäästöjä olisi saatu odottaa kohtalaisen pitkään.
        Kolmas tosiasia on se, että jos maan ruotsinkielinen väestö tuottaa yhteen prikaatiin tarvittavia varusmiehiä, niin sellainen prikaati voi ihan hyvin olla olemassa - sillä ei niitä sen halvemmalla kouluteta suomeksikaan.
        Se on sitten ihan sama, kuka valehtelee ja kuka kertoo totuuden, samoin se, kuka tässä tekee asian sivussa myös kielipolitiikkaa. Sillä kielipolitiikkaahan tässä tekevät ainakin persut ja todennäköisesti myös RKP.
        Itse asiassa on kuitenkin kyse siitä, että nyt lakkautettava P-KarPr on ollut lakkautettavien listalla jo vuosia, ja edelleisellä kerralla sen pelasti kepulaisministeri Kääriäinen.
        Vaan sepäs ei tainnutkaan olla kielipolitiikkaa, vaikka kepulaispolitiikkaa tietysti olikin.
        Eli neljäs tosiasia on se, että ketään ei tunnu erityisesti kiinnostava esimerkiksi Lentosotakoulun sulkeminen Kauhavalla - kas kun siitä ei saa väännettyä kielipolitiikkaa.
        Ja kielipolitiikkahan on Dragsvikin taopauksessa persujen ainoa ärhentelyn syy, ja siis nimenomaan oikein puhdasveruinen, populistinen möykkäys.

      • 22
        kakskielinen kirjoitti:

        Minua ainakin kiinnostaa nimenomaan asiaan liittyvä retoriikka. Wallin sanoo omilleen, että jonkun toisen ministerin aikana olisi voinut käydä Dragsvikin miten vain. Haglund ja Enestam vakuuttavat, että asiasta on sovittu jo viime kesänä hallitusneuvottelujen yhteydessä. Kuitenkin suomenkieliseen mediaan kerrottiin aluksi, ettei kielipolitiikalla ole mitään tekemistä asian kanssa, ei liioin ministerin kielitaustalla ja puolueella.

        Tätä kaksinaispuhetta meillä käytetään joka asiassa. Tämän on jo tultava ilmi ja loputtava. Jos tehdään kielipolitiikkaa, jos sovitaan hallitusneuvotteluissa, kerrotaan se meille rahvalle myös.

      • C.E.
        kakskielinen kirjoitti:

        Totuus on sekin, että jos kerran pitää säästää, niin silloin lopetetaan taloudellisesti suhteellisesti raskaammat joukot, eli tässä tapauksessa yhden pataljoonan kokoinen Pohjois-Karjalan prikaati, samalla kun kahden pataljoonan kokoinen Uudenmaan prikaati säilytettiin.
        Toinen tosiasia on se, että Dragsvikin porukan sijoittaminen esim. Upinniemeen olisi vaatinut semmoiset lisäinvestoinnit mm. rakennuksiin, että nettosäästöjä olisi saatu odottaa kohtalaisen pitkään.
        Kolmas tosiasia on se, että jos maan ruotsinkielinen väestö tuottaa yhteen prikaatiin tarvittavia varusmiehiä, niin sellainen prikaati voi ihan hyvin olla olemassa - sillä ei niitä sen halvemmalla kouluteta suomeksikaan.
        Se on sitten ihan sama, kuka valehtelee ja kuka kertoo totuuden, samoin se, kuka tässä tekee asian sivussa myös kielipolitiikkaa. Sillä kielipolitiikkaahan tässä tekevät ainakin persut ja todennäköisesti myös RKP.
        Itse asiassa on kuitenkin kyse siitä, että nyt lakkautettava P-KarPr on ollut lakkautettavien listalla jo vuosia, ja edelleisellä kerralla sen pelasti kepulaisministeri Kääriäinen.
        Vaan sepäs ei tainnutkaan olla kielipolitiikkaa, vaikka kepulaispolitiikkaa tietysti olikin.
        Eli neljäs tosiasia on se, että ketään ei tunnu erityisesti kiinnostava esimerkiksi Lentosotakoulun sulkeminen Kauhavalla - kas kun siitä ei saa väännettyä kielipolitiikkaa.
        Ja kielipolitiikkahan on Dragsvikin taopauksessa persujen ainoa ärhentelyn syy, ja siis nimenomaan oikein puhdasveruinen, populistinen möykkäys.

        "Eli neljäs tosiasia on se, että ketään ei tunnu erityisesti kiinnostava esimerkiksi Lentosotakoulun sulkeminen Kauhavalla - kas kun siitä ei saa väännettyä kielipolitiikkaa."
        Jep, se on kyllä yllättävää miten vähän se on ollut muualla julkisuudessa, kuin täällä Pohjanmaalla. Kyse on kuitenkin paikallisesti yhtä tärkeästä toimijasta kuin mitä Pohjois-Karjalan yksikkö oli ainakin taloudellisesti. Lisäksi ilmeisesti Kauhavan yksikön sulkeminen tekee koko entisestä Vaasan läänin alueesta täydellisen sotilaallisen tyhjiön kun Ilmasotakoulun sulkemisen jälkeen ei ole enää järkevää käyttöä Vaasan sotilassoittokunnalle, eli sekin ilmeisesti lakkautetaan.

        Minusta Dragsvikin säilyttäminen ei sinänsä ole väärin, vaan enemmänkin se tapa jolla se tehtiin eli salailemalla sekä kiistämällä tosiasioita ja vierittämällä päätökset sotilaiden tekemiksi vaikka jokaisella oli varmasti itsestään selvänä tosiasiana tiedossa että ainoa syy miksi Dragsvikia ei nostettu esille oli RKP:n puolustusministeri.

    • hallitusohjelmassa!

      Hallitusohjelmassa sanotaan sanatarkasti näin:
      ”Ruotsinkielinen varusmieskoulutus turvataan lainsäädännön edellyttämällä tavalla.”

      Eli suomenkielinen varusmieskoulutus voidaan kokonaan lakkauttaa kun sen turvaamisesta ei ole mitään mainintaa hallitusohjelmassa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe