Pari iältään 20-30 välillä olevaa naista suunnittelee viikon matkaa Turkkiin loppukesästä/alkusyksystä ja miettii mihin mennä...Hieman tuo Marmaris kiinnostaisi enemmän mutta Alanya ja Antalyakin ovat harkinnassa.
Itse olen nähnyt jokusen maan (perusjuttujen lisäksi Malediivit, Intia, Kanaria yms. eli on nähty turistirysää ja sekä luxusta että vähemmän luxusta), ystäväni taasen ei ole käynyt etelän lämmössä koskaan (haluaisi nyt siis Bulgariaan (jonne minua ei saa millään) tai Turkkiin). Omat aiemmat reissuni ovat olleet omatoimimatkoja, joista kyllä paremmin on vastannut joku muu kuin minä (eli ei siis oikeastaan mitään kokemusta omatoimimatkan varailuista ym.) ja matkalla ollaan viihdytty viikosta pariin kuukauteen.
Mietinnässä nyt on valmismatkapaketit helppouden vuoksi ja kiinostaisi AM:lta Marmariksen Örsmaris, toisaalta omatoimimatkameiningillä saisi ihan jonkin muun kuin suomalaisten turistien täyteen änkemän hotellin. Itseäni turistirysät hieman ärsyttää, mutta kivahan tuolla Turkissa olisi käydä kurkkaamassa mitä sieltä löytyy.
Vedessä läträäminen kiinostaa aina rantsussa ja poolilla makailusta/polskuttelusta venereissuihin ja snorklailuihin; jonkinlaista vene( snorklaus)reissua ja vesipuistoa haikaillaankin ja kaikenlaista kivaa actionia toivotaan. Ympäristöön tutustutaan mielellään ihan jalankin ja shoppailulöytöjä olisi kiva tehdä, ja kiva olisi päästä baariin/clubille jos parille drinksulle tai siinä tapauksessa jos menojalka alkaa pahemman kerran vipattamaan. Lapset ei haittaa (kunhan niitä on kohtuullisesti), känniset (suomalais)turistit kylläkin.
Eli pääpaino tekemisessä ja näkemisessä ja siinä sivussa pientä makoilua, rentoutumista ja shoppailua; millekään rellestysreissulle ei olla lähdössä.
Marmarikseen (Örsmaris?) vai muualle?
34
660
Vastaukset
- Menossa taas
Örsmaris Marmariksessa on ihan hyvä valinta. Jonkun mielestä se on kaukana keskustasta, mutta jos vähänkin tykkää kävellä, niin rantakatua se on vain kiva lenkki. Hotellissa ei viime matkallamme ollut kovinkaan monta suomalaista, mutta sehän on aivan sattumaa millasta porukkaa sattuu kohdalle. Ehdottomasti kannattaa tehdä reissuja Marmariksen ympäristöön. Esim bussilla Muglaan, joka on perinteinen turkkilainen kaupunki ja jossa aika harvoin törmää ainakin suomalaisiin, jos ei niin välitä omanmaalaisia tavata. Muglan markkinoilla ovat hinnatkin vielä halvempia kuin Marmariksessa. Am teki ainakin viimevuonna retkenkin Muglaan ja silloin pysähdyttiin muutamaan tehdasmyymälään ja ostettavaa löytyi. Dolmukset ajavat myös lähikyliin ja ne ovat mielenkiintoisia reissuja. Veneretkiä on tarjolla satama pullollaan ja paljon semmoisia veneitä, joita voi vuokrata vaikka vain omaan käyttöön, kapteenin kera. Marmariksessa on aika uusi iso vesipuisto, jossa päivä kuluu hulppeesti.
- Mari Marmaris
Kuulostaa kyllä hienolta. Muistatko mitä hintaluokkaa tuollainen AM:N Muglan retki oli?
Minkähänlaisia noi rannat on tuolla Marmariksessa, sain käsityksen että eivät kovin hienohiekkaisia... löytyykö Örsmariksen läheltä moista? - Mari Marmaris
Hei muuten ("menossa taas"), Örsmariksessa kun olet oleillut, osaatko sanoa mitään tuosta turvasäilösysteemistä (safe box). Ilmeisesti ei ole boxia huoneessa mutta hotellissa kylläkin? Onko sellainen että uskaltaa jättää rahoja ja elektroniikkaa yms..? Maksullinen tuo taisi olla, jossain sivuilla näytti olevan mainintaa että olisi jtn 3-4€ luokkaa per vrk?
- tyhmyttää kerrakseen
Mari Marmaris kirjoitti:
Hei muuten ("menossa taas"), Örsmariksessa kun olet oleillut, osaatko sanoa mitään tuosta turvasäilösysteemistä (safe box). Ilmeisesti ei ole boxia huoneessa mutta hotellissa kylläkin? Onko sellainen että uskaltaa jättää rahoja ja elektroniikkaa yms..? Maksullinen tuo taisi olla, jossain sivuilla näytti olevan mainintaa että olisi jtn 3-4€ luokkaa per vrk?
No voi elämä.... Sä matkustelet paljon ja kyselet jonkun safetyboxin perään... Kukaan ei koskaan pölli ton tasosesta hotellista mitään, ole huoleti. Me aina oppaiden kanssa nauretaan näille pelleille, jotka menee boxille ja ottaa sieltä 5 kertaa päivässä sen muutaman kymmenen liiraa... Älä ole naurettava. Boxit on hyviä hostelleissa, ei niitä tarvita hotelleissa.
- Mari Marmaris
tyhmyttää kerrakseen kirjoitti:
No voi elämä.... Sä matkustelet paljon ja kyselet jonkun safetyboxin perään... Kukaan ei koskaan pölli ton tasosesta hotellista mitään, ole huoleti. Me aina oppaiden kanssa nauretaan näille pelleille, jotka menee boxille ja ottaa sieltä 5 kertaa päivässä sen muutaman kymmenen liiraa... Älä ole naurettava. Boxit on hyviä hostelleissa, ei niitä tarvita hotelleissa.
No ollaanpa siellä kovia arvostelemaan. Voi miettiä kenen kohdalla on tyhmyydestä kyse kun ei osata edes asiallisesti ja kohteliaasti kommunikoida. Toivottavasti SINÄ et ole opas.
Ja ei, en osaa olla huoleti. Jos matkassa on kahden ihmisen kalliit läppärit/tabletit, kamerat, puhelimet, luottokortit, ym ym eli TONNIEN arvosta kamaa, niin kyllä se vähän pistää mietityttämään että mihin ne jättää... erityisesti Turkissa. Jossain hotelleissa henkilökuntaankaan ei voi luottaa, niin miten sitten yhtään mihinkään?
Aina on ollut reissussa arvokkaampaa tavaraa, aina ollut boxeissa (jotka aina olleet kyllä hotellihuoneissa) eikä niitä viitsi ehdoin tahdoin jättää esille. Se jos mikä on tyhmyyttä. Todennut olen että liian huolettomaksi ei parane heittäytyä. Minä en luota hotellien henkilökuntaan juurikaan sen enempää kuin kadulla vastaan tuleviin ihmisiinkään.
... Nimim. tutulta pöllitty arvokorut pöydältä siivoojien toimesta kun itse oli parvekkeella. - tyhmyyttä kerrakseen
Mari Marmaris kirjoitti:
No ollaanpa siellä kovia arvostelemaan. Voi miettiä kenen kohdalla on tyhmyydestä kyse kun ei osata edes asiallisesti ja kohteliaasti kommunikoida. Toivottavasti SINÄ et ole opas.
Ja ei, en osaa olla huoleti. Jos matkassa on kahden ihmisen kalliit läppärit/tabletit, kamerat, puhelimet, luottokortit, ym ym eli TONNIEN arvosta kamaa, niin kyllä se vähän pistää mietityttämään että mihin ne jättää... erityisesti Turkissa. Jossain hotelleissa henkilökuntaankaan ei voi luottaa, niin miten sitten yhtään mihinkään?
Aina on ollut reissussa arvokkaampaa tavaraa, aina ollut boxeissa (jotka aina olleet kyllä hotellihuoneissa) eikä niitä viitsi ehdoin tahdoin jättää esille. Se jos mikä on tyhmyyttä. Todennut olen että liian huolettomaksi ei parane heittäytyä. Minä en luota hotellien henkilökuntaan juurikaan sen enempää kuin kadulla vastaan tuleviin ihmisiinkään.
... Nimim. tutulta pöllitty arvokorut pöydältä siivoojien toimesta kun itse oli parvekkeella.Voivoi, Turkissa voit jättää nuo normaalit läppärit, kamerat, puhelimet ja kortit huoneeseen. Pikemminkin olisin huolissani niistä Suomessa.
Tee elämästäsi hankala ja tunge tablettisi tallelokeroon, jos se sinusta hyvältä tuntuu.
- odottaja täällä
Älä varaa vielä! Odota äkkilähtöjä, varsinkin kun koulut alkaa elokuun puolivälin jälkeen viikon reissuja Marmarikseen saa yleensä 200-250,-/vko.
- Mari Marmaris
Äkkilähdöt on muuten ok, mutta huoneet on äkkiä sieltä huonoimmasta päästä -> jämät mitä on jäänyt jäljelle ja on syyskuulle otettu noin viikko töistä lomaa joten loman Turkkiin on onnistuttava tismalleen tuona aikana...
Tarkoitus oli alunperin varailla reissua tuossa toukokuun aikana vasta.. - odottaja täällä
Mari Marmaris kirjoitti:
Äkkilähdöt on muuten ok, mutta huoneet on äkkiä sieltä huonoimmasta päästä -> jämät mitä on jäänyt jäljelle ja on syyskuulle otettu noin viikko töistä lomaa joten loman Turkkiin on onnistuttava tismalleen tuona aikana...
Tarkoitus oli alunperin varailla reissua tuossa toukokuun aikana vasta.."Faktasi" hotellihuoneista ei pidä paikkaansa. Vai miten kuvittelet, että hotellin respa tietää, milloin olet matkasi varannut ja mihin hintaan? Hotelliin tulee matkatoimistolta listat, joissa mainitaan ainoastaan erityisvaatimukset, ei muita tietoja.
Joskus voi saada kovinkin hienon hotellin/huoneen, kokemusta siitäkin on.
Mutta jokainen tyylillään. Kaksi vuotta sitten kesällä olin ottanut äkkilähdön matkalle hintaan 215 euroa ja eräs pariskunta oli maksanut samasta hotellista ja heikompitasoisesta huoneesta (ei merinäköalaa) 700 euroa/hlö. - Mari Marmaris
odottaja täällä kirjoitti:
"Faktasi" hotellihuoneista ei pidä paikkaansa. Vai miten kuvittelet, että hotellin respa tietää, milloin olet matkasi varannut ja mihin hintaan? Hotelliin tulee matkatoimistolta listat, joissa mainitaan ainoastaan erityisvaatimukset, ei muita tietoja.
Joskus voi saada kovinkin hienon hotellin/huoneen, kokemusta siitäkin on.
Mutta jokainen tyylillään. Kaksi vuotta sitten kesällä olin ottanut äkkilähdön matkalle hintaan 215 euroa ja eräs pariskunta oli maksanut samasta hotellista ja heikompitasoisesta huoneesta (ei merinäköalaa) 700 euroa/hlö.Liekö sitten johtunut siitä että matkatoimistoilla on omat kiintiöt huoneista, viime hetken varauksia kun on suoraan tehty hotelliin niin saatu huone tiemaisemalla aidan kupeesta eikä terassille aurinko pääsyt oikein paistelemaan, mahtavaa (kun vaihtoehtona olisi ollut näkymä altaalle tai merelle). Sama tuo sinänsä tietysti jos kokoajan on menossa, eipä sitä huoneessa ehdi kuin nukkumaan. Mutta ystävättärelleni ensimmäinen etelän reissu, joten en tietenkään halua että hän jää reissusta osittain harmistuneeksi hotellihuoneen takia eikä se nyt itseänikään huvita ärsyyntyä huonosta huoneesta.
Kylläkin viime vuonna tuli katseltua noita valmismatkapaketteja juuri kun äkkilähtöä tehtiin, eikä ollut kovin hääppöisiä jäljellä. Otettiin sitten äkkilähtönä lennot ja hotelli varattiin erikseen.
On sitä oltu mahtavissakin kohteissa pikaisella päätöksellä (huoneen vrk-hinta normi pulliaisen viikon reissun hintaan tosin.... "firman piikkiin, ninnunnannu"). :) Oikeastaan Intian pitkää reissua lukuunottamatta mitään reissua ei ole ehditty oikeasti suunnittelemaan. Malediiveille (jossa hotsku ja paikka oli ihan täysi 10 ) ja Goalle lähdötkin päätettiin saman viikon aikana. Minulle olisi sinänsä ihan sama matkustaa minne tahansa eli äkkilähdöt toimisivat itselleni paremmin (kohteella ei niin suurta väliä, tutustun mielelläni kaikenlaisiin paikkoihin missä en ole ennen käynyt) mutta ystäväni haluaa nimenomaisesti Turkkiin enkä minä ala sellaisesta asiasta hyvän ystävän kanssa vääntämään, mielelläni Turkkiin lähden katsomaan mitä sieltä löytyy ja suon hänelle ilon lähteä reissuun siihen kohteeseen mihin haluaa.
Olen kovasti muuten kyllä äkkilähtöjen kannalla jos työ tai muu sen sallii... Tässä tapauksessa en viitsisi jättää tuurin varaan tuota että saako kohteesta pakettia juuri ennen lähtöä...
Hulluahan se kyllä on kun samaan paikkaan voi päästä monien satojen eurojen erolla ja mielellään sitä itsekin sadat eurot säästäisi kun ei tuota rahaa ole kuin roskaa ja säästetyillä rahoilla tekee äkkiä kaikenlaista kivaa kohteessa. Jos ajankohta (ja kohde) ei olisi tarkka, varmaan vahtisinkin äkkilähtöjä ja lähtisin kun sopiva osuu kohdalle. Äkkilähdötkin tosiaan menee sitten nopeasti, viime vuonna vahdattiin viikon varoitusajalla reissuja Gambiaan, hetki kun mietittiin niin heti olivat menneet joten jäipä Gambian turistirysä näkemättä ja kokka kääntyi kohti Kanariaa.
- Menossa taas
Enpä muista Muglan retken hintaa, mutta oiskohan ollut jotain 30 € tai allekkin. Ei se kumminkaan kovin kallis ollut.
Hotellihan on ihan rannalla ja Marmariksen rannathan eivät ole kovin vertailukelpoisia jos vaikkapa ajattelet Aasian maiden rantoja, mutta ihan mukavia kuitenkin ja aivan tavallisia hiekkarantoja.
Noi äkkilähdöt ois tietysti halpoja, mutta siinä saattaa jäädä luu käteen. Vaikka matkustan yksin, olen jäänyt pari kertaa ilman, kun olen nuukuuksissani oottanut aina vain halvempia matkoja. Eikä ne ainakaan sovi jos matkaan pitää päästä jonain tiettynä aikana.- Mari Marmaris
No ei nyt ihan hinnalla pilattu tuo reissu kyllä... Kohtuu hinta. :)
Juu sitä en odottanutkaan että Turkin biitsit yltäisi ikinä oikeiden unelmarantojen tasolle.. Ja niistä kuvista mitä nähnyt olen, olen saanut sellaisen käsityksen että Marmariksen rantsut eivät ole vastaavia kuin esim. Alanyassa tai Antalyassa...?
Voi sellaisia eksoottisia unelmabiitsejäkun olisikin tässä ihan lähinurkilla. :) Sellaisessa kun kerran on käynyt, unelma uudesta reissusta kytee kokoajan päässä. Sitten taas joskus.......
Kiva kun viitsit kommentoida kokemuksiasi asiallisesti! :)
Edullisestihan noita äkkilähtöjä saisi vähän eksoottisempiin kohteisiinkin, mutta eipä paljoa järkeä viikon lomalle lähteä kauemmaksi kun matkoihin menee 2 vrk. - odottaja täällä
Mari Marmaris kirjoitti:
No ei nyt ihan hinnalla pilattu tuo reissu kyllä... Kohtuu hinta. :)
Juu sitä en odottanutkaan että Turkin biitsit yltäisi ikinä oikeiden unelmarantojen tasolle.. Ja niistä kuvista mitä nähnyt olen, olen saanut sellaisen käsityksen että Marmariksen rantsut eivät ole vastaavia kuin esim. Alanyassa tai Antalyassa...?
Voi sellaisia eksoottisia unelmabiitsejäkun olisikin tässä ihan lähinurkilla. :) Sellaisessa kun kerran on käynyt, unelma uudesta reissusta kytee kokoajan päässä. Sitten taas joskus.......
Kiva kun viitsit kommentoida kokemuksiasi asiallisesti! :)
Edullisestihan noita äkkilähtöjä saisi vähän eksoottisempiin kohteisiinkin, mutta eipä paljoa järkeä viikon lomalle lähteä kauemmaksi kun matkoihin menee 2 vrk.Matkailkoot tosiaan jokainen tyylillään. Toiselle merkkaa se hinta, toiselle se näköala altaalle.
Marmariksessa on yksi ja ainoa ranta, long beach, joka ulottuu satamasta Icmeleriin. Pikkukivistä hiekkaa ja aurinkopetejä 30 cm raolla kylki kyljessä kiinni vesirajasta kävelytiehen. Eli ei siellä rannalla kävellä vesirajassa tai pelailla biitsiä. Pari poikkeusta on, kaupungin omat pikku kaistaleet, muutama kymmenen metriä, joilla ei ole aurinkotuoleja. Toki tuolit on ilmaisia, jos päivän aikana tilaat jotakin baarista/ravintolasta.
Mutta unelmabiitsejä löytyy sitten Turuncin Kumlubûkista, Icmelerin "takaa". Monet tuntevat sen rantana, johon veneretket usein pysähtyvät uimatauolle. Siellä ainakin vielä viime kesänä sai olla kohtuu rauhassa, mutta tänä vuonna Aurinkomatkat alkaa tekemään matkoja Turunciin, saa nähdä kauanko se kylä pysyy rauhallisena.
Muglaan kannattaa tehdä omatoimiretki, ottaa bussin otogarilta (noin 6 euroa) ja tutustuu paikkaan omatoimisesti. Tosin mitään ihmeellistähän siellä ei ole, Marmariksen omat torstaimarkkinat ovat paljon laajemmat ja edullisemmat. Tosin Muglassa enemmän paikallisväriä ja todella vähän turisteja.
- Menossa taas
Näin me jokainen näemme asioita omalta kantiltamme. Minähän olen sitä mieltä, että Muglan markkinat ovat laajemmat ja edullisemmat kuin Marmariksen. Tosin samaa tavaraa siellä paljolti myydään. Marmariksen markkinat ovat markkinatalossa, jossa ainakin minä ahdistun siitä huudosta ja ihmispaljoudesta ja huonosta ilmasta.
Turuncin rantaa en kyllä miellä unelmarannaksi. Ei sen kummallisempi kuin Marmariksenkaan. Mutta sinnekkin on kiva hurauttaa dolmuksella ja näköalat on upeat. Itselläni on kyllä tapana Marmariksessa kävellä rannassa vesirajassa ja se onnistuu kyllä. Örsmarista voi kävellä kohti keskustaa ja takaisin. Välillä pitää poiketa laiturien kohdalla rantakadulle, mutta se on kävelykatu, joten ei haittaa. Kleopatran paratiisirannalla en ole ollut, mutta siellä on kuulemma hieno hiekka, johon ei saa edes pyyhkeitä laittaa. Liekö totta, mutta näin olen kuullut. Sinne tehdään päivän veneretkiä.
Muglan reissu on kiva tehdä tosiaan paikallisella bussilla, mutta AM:n retkenä se oli tosi helppo.- odottaja täällä
Jänkätijää.... En puhunut nyt Turuncin kivirannasta, vaan Kumlubûkista. Et varmaan ole siellä koskaan käynyt, koska sinne ei juurikaan bussilla pääse, ainoastaan mopolla.
Marmariksessa on muitakin markkinoita kuin torstaisin markkinatalossa. Esim. tiistaisin on Sitelerin markkinat ja Armutalanissa on omansa... - Mari Marmaris
odottaja täällä kirjoitti:
Jänkätijää.... En puhunut nyt Turuncin kivirannasta, vaan Kumlubûkista. Et varmaan ole siellä koskaan käynyt, koska sinne ei juurikaan bussilla pääse, ainoastaan mopolla.
Marmariksessa on muitakin markkinoita kuin torstaisin markkinatalossa. Esim. tiistaisin on Sitelerin markkinat ja Armutalanissa on omansa...Eipäs aleta tappelemaan! :)
Ihan kiva kuulla eri näkökulmista erilaisia kokemuksia ja tämän pohjalta ollaan taas vähän viisaampia :)
- Menossa taas
Ei riidellä ei. Olen käynyt Kumlubükissa veneellä. Olen myös tietenkin ollut Sitelerin ja Icmelerin markkinoilla. Armutalanin markkinat jääneet väliin :) Kirjoitin nämä lähinnä ketjun aloittajalle, mutta tämä riittänee.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä722419Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2561429- 841259
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3871232Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3481176