Helsingin sanomat Keskustelu-palsta tänään. Varmasti kuin piikki lihaan tälläkin palstalla, mutta erittäin hyvä piikki. Ei synnytys eikä odottavan äidin lääkärissäkäynti ole elämysmatkailua tai parisuhdeterapiaa.
Ja vielä tarkemmin, ne ovat usein lääketieteellisisä toiminnan tilanteita, joissa ei hempeillä eikä olla osoittamassa rakkautta ja yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista toiselle.
Kun vertaa aikaan, jolloin miehet eivät osallistuneet synnytykseen, huomaan ettei tuo "suuren hetken jakaminen" ole ainakaan ole avioeroja vähentänyt. Eikä tehnyt lapsista parempia aikuisia (tai edes parempia lapsia).
Ja vielä tarkemmin, ne ovat usein lääketieteellisisä toiminnan tilanteita, joissa ei hempeillä eikä olla osoittamassa rakkautta ja yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista toiselle.
Kun vertaa aikaan, jolloin miehet eivät osallistuneet synnytykseen, huomaan ettei tuo "suuren hetken jakaminen" ole ainakaan ole avioeroja vähentänyt. Eikä tehnyt lapsista parempia aikuisia (tai edes parempia lapsia).
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mää itte olen synnyttämässä esikoiseni kuukauden kuluttua. Syntyvän lapsen isä tulee mukaan synnytykseen.
Sano mua hulluks, mutta itse näen tulevan synnytyksen parisuhdetta koventavana tapahtumana ja ERITTÄIN rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta lisäävänä tekijänä.
Ei varmaan ole sinänsä kovin romanttista tai hempeetä kattella verta ja muita nesteitä, mutta jos molemmat haluaa kokea synnytyksen, yhteinen kokemus lapsen syntymästä voi varmasti olla "kauniskin" asia?
Ei kannata lähteä mukaan synnytykseen jos ei osaa tukea synnyttävää naista, veren näkeminen heikottaa tai muuta vastaavaa..
Ennen ei isät saaneet tulla synnytykseen mukaan ja erot oli jokseenkin harvinaisempia ja vaikeampia hankita kuin nykyaikana. Niillä ei ole keskenään mitään tekemistä oliko mukana synnytyksessä! Se, onko isä mukana synnytyksessä on nykyään hyvin pitkälti omasta valinnaista kiinni eikä isän puuttuminen synnytyssalista ole merkki siitä onko liitto hajoamassa vai ei..
Ihmettelen, miten yliopistokoulutuksen saanut lääkäri osasi kirjoittaakaan noin omituisen ja sekavan artikkelin Hesariin. Otsikkohan oli jotain "Mitä isä tekee synnytyksessä?", mutta kirjoituksessa puhuttiin mielestäni odotusajasta enemmänkin.
Käsitykseni mukaan lääkäriä ei normaalissa synnytyksessä pahemmin näy, enkä minä ainakaan ole kaivannutkaan miestäni gynekologisiin tutkimuksiin mukaan.
Neuvolassa kuitenkin kovasti kehotetaan isiä osallistuman neuvolakäyneihin, koska myös he "odottavat" ja ainakin oma mieheni haluaakin kuulla sydänääniä ja osallistua odotukseen. Ja tulevassa synnytyksessä en mielestäni ole SAIRAS, vaikka sairaalaan joudunkin, vaan olemme yhdessä mieheni kanssa hakemassa vauvaa kotiin. Uskon, että mieheni läsnäololla on suuri positiivinen vaikutus olotilaani.
Onneksi en synnytä Seinäjoella, sillä saattaisin joutua tuon hirveän lääkärin kynsiin. Tosin harvemmin olen tavannut miellyttävääkään lääkäriä...
Nii, lisäisin vielä tuohon artikkelin sekavuuteen:
Miten ihmeessä isän oleminen mukana synnytyksessä vaikuttaa siihen, että lapset ja nuoret ovat Suomessa pahoinvoivia?!? Juu, jotain vanhemmat ja YHTEISKUNTA tekee pahasti väärin, kun suomalaislapset ja -nuoret voivat pahoin niin kotona kuin koulussakin, mutta tuskinpa sitä voi synnytykseen liittää...
Puoskarilääkäri taitaa olla.
Ottamatta kantaa tuon mielipidekirjoituksen rakenteellisiin ansioihin, niin minusta siinä nostettiin tärkeä asia esille. Synnyttämisessä ei ole kyse miehen ja naisen parisuhdeterapiasta tai ekstreme-elämyksestä. Synnytys on lapsen syntymähetki, jossa moni juttu voi mennä pieleenkin. Lääkärin tehtävänä on tarkkailla syntymän tapahtumaa ja toimia niin, että lapsi syntyy terveenä ja äiti ei saa tarpeettomia vauroita. Siinä voi olla isä JOSKUS tiellä.
Oman mieheni kanssa parisuhde ja suhde lapsiin on saanut hyvää lisää yhteisistä synnytyskokemuksista. Tiedän kuitenkin miehiä ja suhteita, joissa yhteinen synnytyskokemus on kääntynyt suhteen tuhoksi. Kaikille miehille ei sovi "rakkauselinten" muuttuminen veriseksi synnytyskanavaksi. Kypsää tai ei, niin silti todellisuutta.
Tämän pitäisi pohjautua vapaaehtoisuuteen. Mies mukaan synnytykseen vain omasta halustaan - ei puolison toiveista.
Minun näkökulmastani...
Vaikea sanoa (kun en ikinä pääsyt kokemaan) millainen suhteemme olisi jos mieheni ei olisi ollu mukana synnytyksessä. Yhdestä asiasta olen kuitenkin vakuuttunut (ja sen on tunnustanut miehenikin), eroottiselle elämällemme miehen synnytyksessä mukana olo oli _PAHA_ isku. Pitäkää minua vaikka nymfomaanina mutta mulle toimiva ja tyydyttävä seksielämä on merkki suhteen hyvinvoinnista.
Nainen ei _todellakaan_ ole herttaisimmillaan synnytys vaiheessa kun verisuonet pullistuu päästä, paska lentää ja mamma manaa kuin itse perkele! Jos huono säkä käy (kuten allekirjoittaneelle) niin tämä mielikuva puolisosta syöpyy miehen mieleen ties kuinka pitkäksi aikaa. Olemme tottuneet puhumaan toisillemme suoraan mutta seksin jälkeen saamani kommentit (vaikkakin ovat tarkoitettu imarteleviksi..) "ei ikinä uskois kuinka hyvältä toi tuntuu kun on NÄHNYT sen synnytyksen jälkeen.." Käääääk!!!! Mua kaduttaa vallan tavattomasti että otin hanini mukaan synnytyssaliin.
Seuraava kun tulee (tammikuussa) niin lähden vaikka salaa sairaalaan turvatakseni nyt jo korjaantuneen seksielämämme. Melkein unohtui mainita...mieheni oli mukana synnytyksessä omasta pyynnöstään ja suostuin siihen koska joka paikassa hehkutettiin sen tekevän NIIIIN hyvää parisuhteelle.
Mitä sitten vaikka näkee räjähtäneen värkin, ei se synnytyksen jälkeen IKINÄ ole juuri sen kummemman näköinen kyllä se semmoiseksi jää kun on synnytyksessä päässyt räjähtämään!
kyseisen lääkärin kirjoitusta.
Luultavasti kyseessä on uraantunut lääkäri joka
ei välitä ihmisten tunteista, vaan itsestään tai ei pysty tekemään työtään kun isät on mukana synnytksessä.
Toivon ettei kukaan ensikertalainen synnyttäjä
joutuisi kyseisen lääkärin potilaaksi.
Kyllä siinä ollaan tekemisissä myös hyvinpaljon
peruuttamattomasta kokemuksesta.
Joten hyvin tärkeää on synnyttäjälle miten
ammattitaitoista henkilökuntaa on mukana.
Ja ilmeisesti kyseinen lääkäri ei käy muualla
kun kotona ja sairaalassa kun ei ole huomannut
koskaan olevansa ammattimiehen työhuoneessa
tai sitten ei arvosta kun omaa ammattia.
Ja käsittäkseni nykyisin naiset on halunneet isäiä
enemmän isyyslomalle kun itse haluavat palata töihin luomaan uraa.
Minusta myös on tärkeää että työpaikka ottaa huomioon myös kokoperheen sillä eläkeytyminen on nykyisin sitä luokkaa ettei niitä synnytys osastoja enää tarvita.
Ja olen aina kiitollinen työnantajille jotka auntoivat meille MOLEMMILLE vapaata kun synnytimme sairaan lapsen siinä oli molempien yhteinen tuki koko ajan tärkeä.
Sitä tukea ei ainakaan saanut lääkäreiltä.
Tuskinpa kukaan nainen, joka haluaa miehensä mukaan synnytykseen ajattelee sen olevan parisuhdeterapiaa tai elämysmatkailua. Mies voi olla korvaamaton tukihenkilö naiselle aivan uudenlaisessa tilanteessa. Kaikki lääkärithän eivät kestä, että joutuvat työskentelemään tilanteessa, jossa joku heidän työskentelyään seuraa....:) Lääkärit käyttäytyvät itse jo muutenkin tarpeeksi ylimielisesti muita ihmisiä kohtaan, onneksi poikkeuksiakin on myös tässä ammattiryhmässä. Lääkärit ovat kuitenkin paikalla asiakkaan l. synnyttäjän tarpeita varten, eikä synnyttäjät lääkärin tutkimuksia varten....Eikös sen täytyisi toimia näin, kuten muuallakin asiakaspalvelutyössä...
Aika vanhanaikaista ajattelua minun mielestäni. Totta kai miehen täytyy osata käyttäytyä herkässä tilanteessa asiaankuuluvalla tavalla, mutta jos tällainen epäilyttää synnyttävää naista, voi jokainen kohdallaan miettiä miksi ko. miehen kanssa on ylipäätänsä lapsia hankkinut...
Jokainen saa toimia tilanteessa kuten itse parhaimmaksi katsoo.
Synnytys ei kyllä ole parisuhdeterapiaa. On huono lähtökohta, jos mies tulee mukaan synnytykseen "nähdäkseen" synnytyksen.Hän ei ajattele vaimonsa kärsimyksiä eikä hänen tukemistaan vaan omaa elämystään. Tuo peruste on omiaan vieroittamaan pariskuntaa toisistaan. Jos mies todella on kiinnostunut vaimostaan, häntä ei haittaa veren ja kivun kohtaaminen, vaan hän aidosti haluaa tukea vaimoaan. On tutkittu, että pariskunnat ,joissa mies on mukana synnytyksessä,eroavat muitakin enemmän. Minua itseäni harmittaa, kun rentut eronneet miesystäväni, joista vaimo on joutunut hankkiutumaan eroon ja jotka eivät juuri välitä jälkikasvustaan, kehuskelevat synnytyskokemuksillaan. Se ei varmasti ole kivaa entisestä vaimostakaan.
Halusitko nyt kostaa jotenkin tämän epäonnistuneen parisuhteesi tällä tekstillä.
"MINUA ITSEÄ HARMITTAA, KUN RENTUT ERONNEET MIESYSTÄVÄNI",.
Miten tämä liittyy synnytykseen eikö tämä asia ole ollut jo selvä ennen synnytystä, vai oliko synnytys syypää tähän että MIEHESTÄ/MIEHISTÄ tuli kyseisiä.
Sitten vielä mikä tutkimus ?
Tarkoitin kirjoituksellani sitä, että koen, että miehet ovat menneet mukaan synnytykseen nähdäkseen naisen oikein avuttomana ja avoimena. Vaimo varmaan haluaisi, että mies oitäisi heidän synnytyskokemuksensa kahdenkeskisinä. Uskon, että harmittaa, kun mies on tullut mukaan noin intiimiin kokemukseen, kun hän ei sitten osoittaudukaan vastuuntuntoiseksi perheenisäksi. Seurustelen miehen kanssa, jolla on 7 lasta. Hän on ollut mukana kaikkien lastensa synnytyksissä. Hän oli silloin uskossa ja lapset syntyivät peräjälkeen, ehkäisyä ei oltu käytetty. Kun lapset sitten olivat maailmassa, ei hänestä ollutkaan perheenisäksi. Lapset ovat vaimon vastuulla Hän muistlee kauhulla synnytyskokemuksia ja sitä, miten vaimo kärsi. Hän halusi sen aina kuitenkin uudelleen nähdä. Olisi varmaan ollut parempi, ettei hän olisi mennyt mukaan. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, olemmekin jo viisikymppisiä. Emme tee toisillemme lupauksia, olemme vain yhdessä.
Voin sanoa,että mieheni oli mukana synnytyksessä sekä raskausajan lääkärikäynneillä eikä se meistä tuntunut mitenkään oudolta tai vastenmieliseltä.Itseasiassa minusta tuntuu etten olisi selvinnyt synnytyksestä ilman hänen apuaan,kun oli tipassa ja sydänkäyrä koneessa kiinni...niin oli helpottavaa kun oli joku joka antoi juotavaa,ei tarvinnut aina soittaa hoitajaa paikalle...ja muutenkin oli tosi helpottavaa ja rauhoittavaa kun tiesi ettei ole siellä synnytyssalissa yksin,kun siellä nyt oli muitakin synnyttämässä ja hoitajia kuitenkin oli rajallisesti...niin itsellä oli kuitenkin apu lähellä jos jotain tarvitsi.Ja muutenkin meille lapsen syntymä oli kuitenkin niin suuri perhetapahtuma,että täytyyhän isän voida olla läsnä.
Mä en lukenut sitä alkuperäista juttua hesarista, muutaman vastineen kylläkin. Mieleen jäi se kuinka joku ihmetteli mitä mies sitten tekee gyn. tutkimuksessa raskausaikana. Sitä mäkään en ole ymmärtänyt. Tai neuvolassa ylipäätään.
Mä olen aina ymmärätnyt niin että neuvolassa käydään jotta tulevan äidin ja lapsen hyvinvoinnista voitaisiin pitää huoli. Ei ihan ekana ole tullut mieleen ottaa miestä mukaan katsomaan kun multa mitataan verenpainetta jne... Ei siinä ikään kuin ole mitään nähtävää.
Ja synnytyksestä puolestaan...
Mun mies on ollut mukana kahdessa neljästä synnytyksestä. Eli esikoisen ja kolmannen. Toisen ja viimenisen hän missasi, ja tuon viimeisen ihan suunnitellusti. Mä koen ettei mun miehenstä suoraan sanottuna ole ollut apua synnytyksessä mitenkään. Hän itse kokee olleensa avuton, hän on voinut vaan vierestä katsoa kuinka mua on sattunut. Mä en oikein käsitä miten kivun näkeminen voisi olla parisuhteelle autuaaksi tekevä asia?
Hassua kylläkin, nuo synnytykset joissa mies ei ollut mukana mä luokittelisin "kivuttomiksi". Niissa kahdessa en saanut kipulääkitystä, oman keskittymiseni avulla hallitsin kivun täydellisesti. Mulle oli helpotus se ettei mies ollut mukana, mä sain keskittyä vaan itseeni ja tulevaan lapseen, mun ei tarvinnut "viihdyttää" miestä mitenkään. Näissä synnytyksissä joissa mies ei ole nähnyt itse syntymää, on hän kuitenkin päässyt saliin katsomaan vauvaa hyvin pian synnytyksen jälkeen- viimeisessä pääsivät myös isommat sisarukset saliin ihmettelemään uutta pikkuveljeä.
Eli mä olen kyllä samoilla linjoilla ap kirjoittajan kanssa. Ei synnytys ole extreme- kokemus eikä mitään muuta sinne päinkään. Se on välttämätön paha, lapsen saamiseksi ulos äidistään.
Meillä mies piti itsestään selvyytenä että tulee synnytykseen mukaan.minä pelkäsin ettei hän kestä nähdä sitä kaikkea mutta hyvinhän tuo kesti ja oli se vaan upea hetki kun vauva syntyi.Kyllä minä olen sitä mieltä että syntymä lujitti suhdettamme entisestään.mieheni arvostaa suuresti kokemustaan ja sitä kuinka paljon nainen joutuu kestämään synnytyksessä(varsinkin luomu).että näin teille mutta kukin toimii tavallaan =)))