Mihin ihmeeseen ovat tiaiset sun muut tirpuset kadonneet lintulaudoilta, talipötkylöistä, lyhteistä jne.? Samaa ihmetteli jo jokunen muukin haja-asutusalueen immeinen täällä Varsinais-Suomessa. Keinutuolibongaile tässä sitten!
Linnut katosivat taannoisten pakkasten aikana, eivätkä ole palanneet.
Joku haukka vielä syksyllä kierteli näillä main, yksi Isolepinkäinen eli Lapinharakka nähtiin, juu ja yksi kissa kerran (naapurin miltei pääsääntöisesti sisäkissa). Lumessa ei näy jälkiä kutsutuista tai kutsumattomista ruokavieraista. Maa on autio ja tyhjä.
Nuo haukka- kissa- pöllö - "ongelmat" voisivat olla hyväkin selitys, kun monipuolinen ruokatarjontamme ei houkuttele enää yhtikäs ketään. Käpytikkatyttö ja poika sentään vielä piipahtavat. Harakat ja kaikki isommatkin lintuset ovat kuin poispyyhkäistyjä.
Syksyllä ja alkutalvella ruokintapaikkamme kuhisivat lintuvieraita. Silloin oli niin tuhottomasti jengiä, että huvittuneina ja myös innoissamme ajatelimme niiden syövän meidät perikatoon ennen kevättä.
Ruokintojemme puhtaudesta olemme pitäneet erittäin tarkkaa huolta. Yhtään sairastuneen näköistä tai -oloista lintua emme ole nähneet. Paitsi yksi talitiainen jolla oli toisen silmämän ympärillä aivan kuin jokin kellertävä sarveiskerrostuma, mutta sekin tintti oli oikein terhakka.
Kaikki täällä, ehkä muutaman talon alueella kierrelleistä tiaisista ja muista linnuista, olivat hyväkuntoisia ja vireitä.
Ensin, kauan sitten, katosi erittäin agressiivinen töyhtötiainen, sitten kuusitiainen, sitten homötiaiset, sitten talitiaiset ja nyt on sinitiaisetkin menneet menojaan. Keltasirkut poistuivat; kaik mänt!
Pakkasilla ajattelimme että linnut menivät metsien suojiin, vaikka pellonreunusmetsää tämäkin on.
Nyt on mittari taas plussan puolella; eipä näy ketään.
Onko nyt joku tauti tiaisten, keltasirkkujen, peippojen, harakoiden yms. riesana, vaikka kaikki näyttivät olevan elämänsä vedossa?
Harmittaa, jos niille on jotain kurjaa tapahtunut.
Misä ne kaik ova?
SiriusH1959
2
219
Vastaukset
- tupas
tätä samaa asiaa olen ihmetellyt täällä Pohjois-Satakunnassa. Missä ovat keltasirkut joita ennen oli sankat laumat? Ei ainuttakaan keltasirkkua tai vihervarpusta ole näkynyt. Vain Talitintti, muutama punatulkku, tikka, pikkuvarpunen ja tietysti orava käy lintulaudoilla.
- Lullula
Sirkut sun muut 'tirpat' syödään nykyään parempiin suihin molemmin puolin välimerta.
Ei niitä enää tänne asti jouda.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 141761
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271507Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101477Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501167Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7830