Minulla on 4kk vanha suomenlapinkoira-karjalankarhukoira risteytyspentu. Sen saa olla vapaasti ulkona ja hihnalenkit tehdään aamuin illoin. Nyt etsin sopivia haasteita tuolle rotuyhdistelmälle.
Se on ehdottomasti luonteeltaan ja ulkonäöltään enemmän karhukoira kuin suomenlapinkoira. Näitä normaaleja veto- ja hakuleikkejä leikitään sekä ulkona että sisällä, vaikka pyrin siirtämään aktiviteetit pihalle, ja levon sisälle. Keksisikö joku sopivaa haastetta sisällä oloon silloin, kun on näitä tuiskukelejä, eikä pentu tykkää itsekään ulkona olla kuin max 10min kerrallaan ja on heti ulisemassa takaisin sisälle.
Olen jo kouluttanut leikin varjolla perusasioita, mutta se tuntuu palvelevan enemmän minua kuin koiraa. Tänään testasin, tykkäisikö se etsiä makupaloja. Tein hajujäljistä polun makupalan luo. Tämän se hoksasi helposti ja tajusi parin kerran jälkeen mitä "etsi" tarkoitti. Mutta makupaloja en tahdo sille kovin usein syöttää, kun on niin ruoanahne muutenkin.
Minua myös kiinnostaisi tietää, mitä tuollaisen rotuyhdistelmän kanssa voisi harrastaa myöhemmin, kun se on aikuinen. Metsästys ei tule kysymykseen, joten teenkö nyt itselleni karhunpalveluksen, jos yllytän sitä seuraamaan jälkiä? Haluaisin harrastaa jäljestystä. Olen aina rakastanut metsässä liikkumista, patikkainnostukseni minut inspiroi ottamaan tämän rotuisen koirankin. Ajattelin, että se rakastaisi luonnossa samoilua yhtä paljon kuin minä. MUTTA jos ei metsästä, uskaltaako tällaista koiraa opettaa riistan jäljille?
Entä millaista on rauniokoira -toiminta? Voiko sitä harrastaa Pohjois-Suomessa ja jos voi, missä täällä? Olisiko se hyvä keino kanavoida mahdollinen riistavietti johonkin, mistä ehkä joskus voisi olla todellista hyötyäkin. Toki arvostan metsästystä, ei siitä ole kyse. Täällä vaan on hyvin kiinteät metsästysporukat, ja koiriakin joka lähtöön. Mukaan on turha pyrkiä, sen verran sisäsiittoista touhua tuntuu olevan, eikä sinne tällaista ämmänkäppänää huolita muutenkaan. Sellaisen kuvan kyselyitteni perusteella sain. Ei minulla siihen niin suurta intoa olekaan.
Tokon ja agilityn voi sulkea heti pois. Vaikka tässä on puolet suomenlapinkoiraa, sillä ei ole vähääkään innostusta hypellä esteitten yli muualla kuin metsässä, eikä sellainen leikkitouhu kiinnosta minuakaan. Joku sellainen harrastus, missä koira tuntisi tekevänsä sitä mistä tykkää. Ja kaikki nämä, jotka pitävät aivan typeränä tuollaisen rotuyhdistelmän hankkimista voivat tukkia ruman turpansa ja painua helvettiin. Päivääkään en ole valintaani katunut.
Se on ehdottomasti luonteeltaan ja ulkonäöltään enemmän karhukoira kuin suomenlapinkoira. Näitä normaaleja veto- ja hakuleikkejä leikitään sekä ulkona että sisällä, vaikka pyrin siirtämään aktiviteetit pihalle, ja levon sisälle. Keksisikö joku sopivaa haastetta sisällä oloon silloin, kun on näitä tuiskukelejä, eikä pentu tykkää itsekään ulkona olla kuin max 10min kerrallaan ja on heti ulisemassa takaisin sisälle.
Olen jo kouluttanut leikin varjolla perusasioita, mutta se tuntuu palvelevan enemmän minua kuin koiraa. Tänään testasin, tykkäisikö se etsiä makupaloja. Tein hajujäljistä polun makupalan luo. Tämän se hoksasi helposti ja tajusi parin kerran jälkeen mitä "etsi" tarkoitti. Mutta makupaloja en tahdo sille kovin usein syöttää, kun on niin ruoanahne muutenkin.
Minua myös kiinnostaisi tietää, mitä tuollaisen rotuyhdistelmän kanssa voisi harrastaa myöhemmin, kun se on aikuinen. Metsästys ei tule kysymykseen, joten teenkö nyt itselleni karhunpalveluksen, jos yllytän sitä seuraamaan jälkiä? Haluaisin harrastaa jäljestystä. Olen aina rakastanut metsässä liikkumista, patikkainnostukseni minut inspiroi ottamaan tämän rotuisen koirankin. Ajattelin, että se rakastaisi luonnossa samoilua yhtä paljon kuin minä. MUTTA jos ei metsästä, uskaltaako tällaista koiraa opettaa riistan jäljille?
Entä millaista on rauniokoira -toiminta? Voiko sitä harrastaa Pohjois-Suomessa ja jos voi, missä täällä? Olisiko se hyvä keino kanavoida mahdollinen riistavietti johonkin, mistä ehkä joskus voisi olla todellista hyötyäkin. Toki arvostan metsästystä, ei siitä ole kyse. Täällä vaan on hyvin kiinteät metsästysporukat, ja koiriakin joka lähtöön. Mukaan on turha pyrkiä, sen verran sisäsiittoista touhua tuntuu olevan, eikä sinne tällaista ämmänkäppänää huolita muutenkaan. Sellaisen kuvan kyselyitteni perusteella sain. Ei minulla siihen niin suurta intoa olekaan.
Tokon ja agilityn voi sulkea heti pois. Vaikka tässä on puolet suomenlapinkoiraa, sillä ei ole vähääkään innostusta hypellä esteitten yli muualla kuin metsässä, eikä sellainen leikkitouhu kiinnosta minuakaan. Joku sellainen harrastus, missä koira tuntisi tekevänsä sitä mistä tykkää. Ja kaikki nämä, jotka pitävät aivan typeränä tuollaisen rotuyhdistelmän hankkimista voivat tukkia ruman turpansa ja painua helvettiin. Päivääkään en ole valintaani katunut.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuo jäljestys kyllä sopisi kuin nenä päähän. HIRV-J erityisesti. Voisitte isona ruveta avustamaan kun etsitään mahdollisia haavakkoja, esim. liikenneonnettomuuden jäljiltä. Rauniokoira-toiminta varmaan olisi toinen ihan OK harrastus muuten, mutta haasteena on pitää koira pois hirven (ja muun riistan) perästä kun se on irrallaan. Onnistunee ehkä, mutta vaatinee kovasti koulutusta. Riippuu vähän, että paljonko on luonteessa karhukoiraa ja niitä riistaveriä... Jäljestäminen jos kerran kiinnostaa, niin kyllä ehdottomasti suosittelen sitä.
Tuo herkkujen etsiminen on kyllä se paras keino väsyttää koira...
Patikkaintoiluun valitsit kyllä vähän väärän koiran. Karhukoiran on tarkoitus lähteä sun luotas ja kauas. Koiran irtipitoon vaaditaan maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupa ja koiraa saa pitää silloinkin irti vain 20.8.-31.12. Voit toki yrittää tuota koiraa opettaa, ettei lähtisi, mutta siltikin nuo lait ja säännöksetkin on otettava huomioon.
Kiitos vastauksesta. Nyt se on vielä niin pieni, että on ollut metsässäkin vapaana, mutta varsinaisilla patikkaretkillä en koskaan pidä koiraa irti, oli pentu tai aikuinen, koska kuljen paljon suoalueilla, luonnonpuistoissa, ja poronhoitoalueella. Ei ole kyse ainoastaan tuhosta, jota koira voi saada aikaiseksi, mutta myös poroisäntien todella vihamielisestä suhtautumisesta vapaana juokseviin koiriin.
Aijon ottaa selvää tästä jäljestyksestä. Kun tuota on pentuajan seurannut, voisin kuvitella sen hyvinkin innostuvan siitä. Ja mikä parasta, se olisi molemmille mielekäs harrastus.
Joo, jokunen poroisäntä on kyllä sortunut vähän laittomuuksiinkin koiravihansa kanssa...
Jos koirasi on perinyt karhukoirien ilmiömäisen suuntavaiston, niin kannattaa opettaa sille käsky autolle. Eli, jos sattuisit eksymään niin koira tuo sut autolle. Karhukoirilla on todellakin aivan järkyttävän hyvä suuntavaisto. Jaksaa tuo ihmetyttää aina vaan muakin. Ne ovat kuin saamelaiset, kun ne eksyy niin ne lähtee kotio.