Näin nuo

poliitikot näyttävät tyhmyytensä, kuten äänestäjätkin.
Vaalikäyttäytymisestä nyt tuon voi päätellä hyvinkin.
Jos minä olisin puolueenjohtajana presidenttiehdokkaana, niin takuulla äänestäisi kilpailijaa, edes toisella kierroksella, ja vieläpä möläyttelis sitä lehdistössä koko kanasalle.

Eli eikö hän olekkaan ollut aidosti ehdokkaana.
Sama on äänestäjän kohdalla.
Jos oma ehdokas on pudonnut, niin miksipä sitä sitten pitäisi äänestää vastoin tahtoaan.
Antaa vain jäljellä olevien kilpailla keskenään.
Sitähän tuo hybetys nytkin oli, että pölhöjä juoksutettiin aivan turhaa, ja bisnismiehet taputtivat käsiään.
Luulenkin, että seuraavalla kerralla vaalitapa on jälleen aivan perinteinen yksi kierroksinen., kun demut saivat takkiinsa tuolla omallakin systeemillään.

Kunnallisvaalien yhteyteen on saatava kansanäänestys kuntaliitoksista, ja siitä, nauttiiko hallitus enää eduskuntamme luottamusta ylipäätänsä.
Siis pidettäisiin ikäänkuin sellaiset välivaalit,
Äänestetäänhän eduskunnassakin hallituksen luottamuksesta, ja kuntavallien yhteydessä tulisi takuulla oikea otanta, ja äänestysvilkkaus kasvaisi.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taisi olla palstapolitrukeile arka aihe, kun alkoi trollaus välitömästi.

Kunnallisvaaleissa ei tarvitsi muuta, kuin että laittaisi rastin ruutuun, joko kannattaa nykyhallitusta, tai sitten ei.

Voisi siinä olla kyllä toinenkin systeemi, eli laittaa kannatttamansa puolueen kohdalle ruksin, niin tulispa myöskin samalla varma gallubbi.
Eihän kuntavaaleissa äänestetä puoluetta, vaan yleensä kyvykästä henkilöä, joten kuntavaaleista pitäisikin jättää puoluetunnukset pois kokonaan.

Kunnista pois kaikki joutoväki loisimasta, ja kortistoon työnhakuun, ei puoluejäsenkirja ole mikään työpaikka.
Helsingissä, Turussa, Vantaalla ym. suurissa kaupungeissa säästyisi satoja miljoonia euroja tuolla hommelilla. Käviskin melkoinen sutina, kun herrat joutuisivat esittämään pätevyyspaperinsa jäljelle jääneisiin tehtäviinsä.
Voi olla ettei olis pelkillä yo-papereilla eikä jäsenkirjoilla paljoa arvoa.

Äänestä
  • Varuskuntajuttuun tuolla kuntavaalien yhteydessä pidettävällä äänestyksellä ei kerkeäisi enää vaikuttamaan, kun se on jo tapahtunut tosiasia.
    Avoimmuutta kun on peräänkuulutettu, niin näkyy olevan ettei se demareilla ollutkaan jälleen muuta kuin turhaa hulenheittoa.
    Oppositiossa ne huusivat päät punaisina kaikkea sitä vastaan, minkä ovat itse nyt ilomielin olleet toteuttamassa.
    Kuka luotaa enää politiikkaan, kun sen taustat on ihmisillle paljastuneet?
    Ei kukaan täysjärkinen.
    Yhteiskunta on ilmeisesti tahallaan saatettu kaikensortin ketkujen käsiin, ja nyt sitten vaaditaan kansalaisilta suvaitsevuutta heidän kelmeilyilleen.
    Minä luulen, että kohta kansa alkaa ottamaan valtaansa takaisin, ja riitaahan ei kukaan halua, joten päättäjien onkin parasta alkaa kuuntelemaan, vaikkapa tuolla kuntavaali/kansanäänestys periaatteella ihmisten mielipiteitä asioihin.

    Olin tänään eräässä tilaisuudesa, ja olin hämmästynyt, kuinka ihmiset olivat suorastaan pettyneitä nykyhallitukseen, ja sen toimintaan.
    Heillä tuntui olevan melkoinen veetutus päällä oman äänestyskäyttäytymisensä suhteen pressanvaalienkin osalta. Olivat arveluni mukaan pettyneet siihen kuinka törkeästi media sahas heitä silmään tälläkin kertaa.

    Milloinkahan mediasa kuuluu ensikerran näistä ehdotuksistani?
    Luulenpa että melkokin pian.
    Jäänkin kuulolle, millä perusteella noin ei voisi tehdä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaaliasiaa vieläkin kirjoitti:

poliitikot näyttävät tyhmyytensä, kuten äänestäjätkin.
Vaalikäyttäytymisestä nyt tuon voi päätellä hyvinkin.
Jos minä olisin puolueenjohtajana presidenttiehdokkaana, niin takuulla äänestäisi kilpailijaa, edes toisella kierroksella, ja vieläpä möläyttelis sitä lehdistössä koko kanasalle.

Eli eikö hän olekkaan ollut aidosti ehdokkaana.
Sama on äänestäjän kohdalla.
Jos oma ehdokas on pudonnut, niin miksipä sitä sitten pitäisi äänestää vastoin tahtoaan.
Antaa vain jäljellä olevien kilpailla keskenään.
Sitähän tuo hybetys nytkin oli, että pölhöjä juoksutettiin aivan turhaa, ja bisnismiehet taputtivat käsiään.
Luulenkin, että seuraavalla kerralla vaalitapa on jälleen aivan perinteinen yksi kierroksinen., kun demut saivat takkiinsa tuolla omallakin systeemillään.

Kunnallisvaalien yhteyteen on saatava kansanäänestys kuntaliitoksista, ja siitä, nauttiiko hallitus enää eduskuntamme luottamusta ylipäätänsä.
Siis pidettäisiin ikäänkuin sellaiset välivaalit,
Äänestetäänhän eduskunnassakin hallituksen luottamuksesta, ja kuntavallien yhteydessä tulisi takuulla oikea otanta, ja äänestysvilkkaus kasvaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu