Joskus aikoinaan jossain Helsingin kabinetissa päätettiin ajaa Keskusta puolueena loppuun. Tätä hanketta pidettiin sitkeästi yllä. Vuosikymmeniä jatkunut Etelän median vihamielisyys ja kaunainen puolueellisuus Keskustaa ja keskustalaisia kohtaan onnistui tavoitteessaan uuvuttaa nuoremman keskustalaisen poliitikkosukupolven edustajat toinen toisensa jälkeen. Näytti siltä, että tarvitaan vain enää armonisku.
Lopullinen kuolinisku suunniteltiin tehtäväksi Soini-bulvaanin ja hänen avukseen kootun joukkion avulla. Taustalla naruista vetelevät voimat onnittelivat toisiaan kun Keskustan kannatus väheni vähenemistään.
Keskustan lopun odotuksen kiimassa harkintakyky kuitenkin petti, eikä huomattu, että ollaankin synnytetty eräänlainen kaunalla ja vihalla ratsastava hirviö joka voimaa saatuaan hyökkää myös isäntiensä kimppuun. Tämä tuli ikävä yllätyksenä kun Soini-bulvaani ei enää totellutkaan jytky-voiton saatuaan, vaan luuli oikeasti olevansa puolueensa vaaleissa samansa kannatuksen kokoinen.
Häntä heiluttaa koiraa - ollaan ajauduttu umpikujaan eikä kukaan näyttänyt tietävän tietä ulos.
Kaikki muut ovat yhä halvauksen tilassa neuvottomina ja sormi suussa - paitsi yksi joka vannoi valan:
PAAVO VÄYRYNEN
Häneen katsoo kansa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.