Se*siä paikassa jossa erikoinen energia

Minulla on ollut vuosia tarve saada tietää epätavallisista energiapaikoista jotka olisivat sellaisia jossa saisi olla rauhassa ja aistia/kokea sen. Lisäksi tahdon kovasti kokea se*siä sellaisessa paikassa. Minua ei haittaa vaikka tuonpuoleinen katselisi/tulisi mukaan. En ole sairas, vaan tahdon päästä käsityksiin vielä nykyään näkymättömän kanssa.
10804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos saat tietoa niin olisin itsekkin kiinostunut samasta, tosin mieheni ei varmaankaan suostuisi, hän kun ei usko näihin asioihin. En kuitenkaan uskalla nyt kirjoittaa omalla tunnuksellani, sillä mieheni voisi sen täältä bongata, mutta ota yhteyttä jos asia etenee.

Äänestä

Minäkin olen kiinnostunut näistä asioista.

En tosin niistä kummituksista niin välittäisi.

:D

Äänestä

Tämähän liitetään myös okkultismiin, sen erilaisiin 'äärimuotoihin', ja satanismiinkin. Että sekstaillaan paikassa jossa on voimakkaita henkiä, jotkuthan varsin tunnetut kultithan jopa manaavat henkiä hedelmällisyys riitteihinsä. Lisäksi on alempia henkiä, jotka 'tarrautuvat' kiinni tälläisiin 'intohimoenergioihin', jotka seksuaakisuus nostaa pinnalle. Oletko kuullut näistä!? Asialla on omat vaaransa siis, mutta en halua enempää säikytellä...

Äänestä

Tämähän liitetään myös okkultismiin, sen erilaisiin 'äärimuotoihin', ja satanismiinkin. Että sekstaillaan paikassa jossa on voimakkaita henkiä, jotkuthan varsin tunnetut kultithan jopa manaavat henkiä hedelmällisyys riitteihinsä. Lisäksi on alempia henkiä, jotka 'tarrautuvat' kiinni tälläisiin 'intohimoenergioihin', jotka seksuaalisuus nostaa pinnalle. Oletko kuullut näistä!? Asialla on omat vaaransa siis, mutta en halua enempää säikytellä...

Äänestä

Riittääkö jos sellaisessa paikassa ns. vetelee kuivat? Tarrautuuko henki vehkeeseen?

Äänestä
  • Enpä usko, että tarttuu vehkeeseen, juuri missään tilanteessa. Tantran juttujenkin yhteydessä painotetaan ns.'maadoittamista' (energian maadoitus. Joku fyysinen paikka jos sanottava niin sanon kaksi: selkä ja pää. Enemmän uskoisin sen 'ylimääräisen' ikään kuin kulkevan mukana, kun seksiaktin huumassa on tietoisuus itse aktissa. Eli jokseenkin näin, että jotakin ylimääräistä jää mukaan, luulisin että sen moni 'tuntee' ennenpitkää, että kaverilla jotakin outoa, ylimääräistä mukana. Enkä tod.tiedä miten tuo 'vehkeeseen takertuminen' tapahtuisi ja tekisikö jotakin, alitajuntaanhan henget eniten vaikuttaa, tai onhanse siitinkin liskoaivojen vaistoilla toimiva ...

    Äänestä

Aivan niin.

Äänestä

Tässä siis tulevia suosittuja kutupaikkoja:

Kuvaamaasi tarkoitukseen ei taida useimpiin näihin paikkoihin olla pääsyä.
Puotilan kartanon puistoa ja Hvittorpin siltaa ehkä lukuun ottamatta. Hvittorp on vuokrattavissa.

Muita "kummitushotelleja" Suomessa lienee Hämeenlinnan Vanajanlinna, ja Vaasassa oleva Hotelli Central.

Vaasasta lisää:

http://www.aaveet.com/


Raaseporin linnan nurkilla voi käydä kesällä...


Helsinki:

-Villa Kleineh, Itäinen Puistotie 7
-Kaivohuoneen kummitus
-Kappelin kellarin kummitus
-Savoy-ravintolan kummitus
-Dante´s highlight, Fredrikinkatu 42
-Kaivopuiston rautatien kolme ristiä
-Vanhan Oopperan kummitus
-Kansallisteatterin kummitukset
-Vanhan Raatihuoneen Harmaa Rouva
-Kruununhaan harmaa rouva Maurinkatu 6
-Ruiskumestarintalon kummitus, Kristianinkatu 12
-Kruununhaan päätön Aleksi, Vironkatu 1
-Carl Olof Cronstedt, Herttoniemen kartano
-Tuomarinkylän Valkea Rouva
-Puotilan kartanon nuori morsian
-Lönnrotinpuistikko 5 (1917 "rahasateen" paikka)
-Eläintarhanlahden Gröna Villanin neito
-Linnunlaulun "Sininen huvila"
-Pohjankylän puutarhan kummitus (Yrttimaantie)
-Suomenlinnan Merisotakoulu
-Viikinkaari 8, äänekkäät juhlijat
-Vantaanjoen kirkonkellot (Ollilantie 33)
-Valtioneuvoston linna
-Bulevardin musta surma (Ruttopuiston nurkilla?)
-Albertinkatu 18 (Matti Haapojan uhrit)

Sami Aaltosen "Aavetaloja" monessa lähteenä.



Espoo:

-Mäkkylän poltergeist, Fonseenintie 1
-Pitäjänmäen työväen talon kummitukset, Vermonkuja
-Albergan kartano
-Espoonkartano

Vantaa:
-Linnaisten kummitus

Kirkkonummi:

-Hvitträsk
-Hvittorpin tien silta

Äänestä

On olemassa henkimailma: Jumalan hallitsema ja langenneen enkeliruhtinaan saatanan maailma.
Jos tahtoo saada yhteyden noin vain mystisesti niin joutuu pimeyden verkkoihin. Toinen ja se paras mahollisuus on rukoilla, että itse Taivaan ja maan luoja, Isä Jumala saisi ilmestyä ja synnyttää uskon sisimpään.

Kaikki muut energait ovat sitä sun tätä valheen eksytystä.

Äänestä

Miksi teitä kiinnostaa nämä epämääräiset jutut: teille ei kelpaa totuus, joka ilmoitetaan Raamatussa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gurumeditation kirjoitti:

Minulla on ollut vuosia tarve saada tietää epätavallisista energiapaikoista jotka olisivat sellaisia jossa saisi olla rauhassa ja aistia/kokea sen. Lisäksi tahdon kovasti kokea se*siä sellaisessa paikassa. Minua ei haittaa vaikka tuonpuoleinen katselisi/tulisi mukaan. En ole sairas, vaan tahdon päästä käsityksiin vielä nykyään näkymättömän kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu