Miettikää ja perustelkaa, pitääkö alla olevat väittämät paikkansa:
Onni ei tule ihmistä vaihtamalla - toisen ihmisen kautta, vaan se on löydyttävä omasta itsestä.
Se joka parisuhteessa on joskus ollut kahden ihmisen välillä, on löydettävissä vielä uudelleen? Eli ne ominaisuudet, mitkä parisuhteessa alkuaikoina oli - piilevät edelleen näissä ihmisissä. Ne on vaan kaivettava sieltä esiin. (Tosin helpommin sanottu, kuin tehty)
Onni ei tule ihmistä vaihtamalla - toisen ihmisen kautta, vaan se on löydyttävä omasta itsestä.
Se joka parisuhteessa on joskus ollut kahden ihmisen välillä, on löydettävissä vielä uudelleen? Eli ne ominaisuudet, mitkä parisuhteessa alkuaikoina oli - piilevät edelleen näissä ihmisissä. Ne on vaan kaivettava sieltä esiin. (Tosin helpommin sanottu, kuin tehty)
Vastaukset 157
Vanhimmat
"Onni ei tule etsien, se tulee eläen." Eikä toisen puolesta voi elää, joten jokaisen onni on jokaisen omassa taskussa, sitä ei voi, eikä edes kuulu, toiselle antaa vaikka kuinka haluaisi ja tahtoisi. Aikuisella on vastuu omastaan.
Yleensä ottaen ihmisillä on tapana muuttua, kasvaa, kehittyä, oppia uutta ja lisää, jne. elämänsä aikana. Liitoissa ja suhteissa voi etsiä ja löytää ihan mitä tahansa, jos tahtoa ja halua on molemmin puolin ja yhteisymmärryksessä. Mutta nuoruuden vaaleanpunaiset hörhöpilviajatukset 'rakkaudesta' yms. hempeästä, eivät tule - onneksi - takaisin edes kaivamalla jos eteen päin menoa on tapahtunut.
Hyvää oloa, harmoniaa, välittämistä, vastuuta, ymmärrystä, oikeamielisyyttä, tasapuolisuutta, vapautta ... kun löytyy sopivissa annoksissa puolin ja toisin, niin mikään ei estä yhteiseloa hamaan hautaan saakka. Em. ominaisuudet ovat ne, joita liitoissa ja suhteissa olisi hyvä "kaivella", muuten ne ovat eroon tuomittuja - ja saavatkin olla.
Nimenomaan molemmin puolin ja yhteisymmärryksessä.
"Hyvää oloa, harmoniaa, välittämistä, vastuuta, ymmärrystä, oikeamielisyyttä, tasapuolisuutta, vapautta ... kun löytyy sopivissa annoksissa puolin ja toisin, niin mikään ei estä yhteiseloa hamaan hautaan saakka."
Antamalla toiselle vapautta sitoo hänet vahvimmin itseensä. Noin se yleensä meneekin.
No eikä mene. Ironisoitko ? Vapaus on parisuhteissa ja liitoissa, jotka ovat kautta aikain perustuneet puolison omistamiseen ja paikoilleen sitomiseen 'hellan ja nyrkin väliin', ihan kaikkein viimeisimmäksi toiselle suotu asia.
Jokaisella on onni omassa taskussa. Ihminen on sinkkunakin onnellinen, etenkin jos sinkkuus on toivottu. Huonossa parisuhteessa ei sensijaan voi olla onnellinen. Mikäli toinen ei ollenkaan huomioi missään asiassa, vaan pikemminkin mitätöi, ohittaa, jumittaa jne. niin liitossa on täysin mahdotonta olla onnellinen. Pelkät ikivanhat hyvät muistot eivät kannattele eikä tee liittoa onnelliseksi.
Jos koet, että toinen vain mitätöi, ohittaa ja jumittaa, on syytä miettiä, miten itse myötävaikutat tällaisen vuorovaikutuksen syntyyn ja ylläpitämiseen? Onnellinen puoliso ei käyttäydy kuvaamallasi tavalla.
Kyllä se puoliso voi olla oudon onnellinen saadessaan pomottaa toista, ja kun on kerran päässyt niskan päälle niin puheet ja teot vain kovenee.
Tällähän ei ole mitään tekemistä terveen parisuhteen kanssa, mutta silti hyvin yleinen "parisuhdemalli" huonoissa liitoissa.
Yleensä silloin kun on jo lapsia ja toinen laskee voivansa tehdä mitä lystää, ei se puoliso saa erottua kuitenkaan vaan pysyy "lasten tähden" huonossakin liitossa.
Se, että toinen esim. mitätöi puolisoaan on ihan normaalia ihmiselle, joka haluaa valtaa ja alistaa. Vallanhalu ja alistaminen ei tietenkään tee ketään onnelliseksi. Myös kumppaniaan mitätöivä ihminen on vastuussa omasta onnestaan. Kuten mitätöinnin kohteena oleva puolisokin. Mikäli toinen mitätöi, ohittaa ja jumittaa suhteesta puuttuu vuorovaikutus kokonaan. Sitä vähemmän toinen mitätöi, mitä nopeammin kumppani ymmärtää lopettaa tuollaisen huonon, riistävän suhteen.
Parisuhteessa on aina kaksi ihmistä ja molemmat vaikuttavat liiton onnellisuuteen omalta osaltaan. Kukaan ei voi yksin saada aikaan "huonoa liittoa", vaan siitä on aina vastuussa kaksi ihmistä. Jos kokee liittonsa huonoksi, on paras katsoa peiliin ja miettiä, miksi ei itse osaa luoda hyvää liittoa.
Kukaan ei voi olla yksin vastuussa avioliiton vuorovaikutuksesta, vaan molemmilla on siinä oma osansa ja vastuunsa. Jos liitosta puuttuu vuorovaikutus, molemmilla puolisoilla on silloin valta ja vastuu muuttaa tilannetta. Syyttelyn sijaan kannattaa katsoa peiliin ja miettiä, miksi kokee oman suhteensa riistäväksi ja huonoksi ja mikä on oma osuus tällaiseen liittoon.Vastaus ei ole, että vika on kokonaan puolisossa.
Jokainen on vastuussa vuorovaikutuksesta (ja kaikelta muilta osin) vain omalta osaltaan. Peiliin katsominen ei auta pätkääkään, jos kumppani ei ole liiton aikana siihen kertaakaan katsonut. Eipä liioin auta sekään, kun tietää tasan tarkkaan asiat, joiden vuoksi suhde ei omasta mielestä toimi eikä toinen ota kuuleviin korviin. Kumppania ei voi muuttaa eikä suhde muutu, ellei molemmat sitä halua.
Oma "vikani" oli se, etten enää jaksanut huonoa suhdetta. 10 vuotta, missä oli puolet liikaa, jaksoin pitää asiaa esillä, yrittää ja toivoa, mutta kun mitään ei tapahtunut, niin se oli eron paikka. Se mistä luistin vastuusta omalta kohdaltani oli eron pitkittäminen. Sen tein loputtomassa lapsenuskossani: uskoin kaiken kääntyvän jälleen hyväksi, vaikka kaikki edellytykset puuttuivat.
Tuo on totta. Tosin monesta suhteesta puuttuukin vuorovaikutus kokonaan, muttei se merkitse mitään, jos molemmat ovat tyytyväisiä. Ongelmia tulee heti kun toinen ei halua enää olla alistettu. Tällä palstalla suurin osa ihmisistä on sinisilmäisiä haihattelijoita. He kuvittelevat että vuorovaikutuksen saa aina aikaiseksi puhumalla. Tosiasia on, ettei kukaan alistaja ei luovu vallastaan vapaaehtoisesti. Todennäköisesti ei koskaan.
Tuo ei pidä paikkaansa. Liiton onnellisuuteen voi vaikuttaa vain parin keskinäisen vuorovaikutuksen avulla. Huonosta liitosta puuttuu vuorovaikutus. Kun mennään täysin toisen ehdoilla, niin toisen mahdollisuutta vaikuttaa liittoon ei ole. Kaikenlaiset muutosehdotukset ovat täysin turhia, eivät johda mihinkään. Kuten tuossa jo kirjoitinkin " Tosiasia on, ettei kukaan alistaja ei luovu vallastaan vapaaehtoisesti. Todennäköisesti ei koskaan."
Juuri näin. Vaikeinta erokriisissä onkin hyväksyä eroa edeltävä aika. Se minkä takia on suostunut jatkamaan liittoa, vaikka mitään edellytyksiä ei ole ollut. Ihmisellä on taipumus sopeutua sokeasti liittonsa epäkohtiin.
Kuten edellä kirjoitin, parisuhteessa on kaksi ihmistä ja kumpikin vaikuttaa liiton vuorovaikutukseen ja kummallakin on oma vastuunsa sekä liiton onnellisuudesta että kommunikoinnista. On turhaa kutsua toisia alistajiksi, vaan ennemmin miettiä, mikä omassa historiassa vaikuttaa niin, että kokee tulevansa alistetuksi. Minun veikkaukseni on, että lapsuudenperheen kiintymyssuhteet eivät ole olleet optimaalisia ja kyky hyvän ja onnellisen parisuhteen luomiseen on puutteellinen. Kukaan ei voi saada yksin aikaan huonoa liittoa, vaan liitto on aina kahden kauppa!
Ehkä yrität suhtautua toisiin palstalaisiin kunnioitusta osoittaen nimittelyn sijaan. Jokaisella ihmisellä on oma vastuunsa vuorovaikutuksen onnistumisesta. Toisten leimaamisen sijaan kannattaa enemmin keskittyä omien taitojen kehittämiseen, jos kokee liittonsa huonoksi!
Jos joku haluaa huonossa liitossa keskittyä kehittämään itseään, niin siitä vaan, miksei. Liittoa se ei kuitenkaan paranna.
Enpä tiedä ovatko sinisilmäisiä haihattelijoita... vai sulkevatko vain ajatuksensa, mielensä ja korvansa kaikelta sellaiselta minkä kokevat uhkaavan elämää. Kuten muutoksilta. Kun toinen voi liitossa huonosti haluten muutosta, niin se on väistämättä uhka myös toiselle.
Kärvistely ex-suhteessasi johtui siitä, että (myös?) sinä pelkäsit muutosta. Ihminen on sellainen otus, ettei kovin herkästi lähde muutokseen ennenkuin on asiastaan 101% varma. Joskus tämän saavuttamiseen tarvitaan useita vuosia.
Miksi et kykene ymmärtämään, että parisuhteissa on yleensäkin "vakka" ja "kansi"? Jos toista kutsutaan vakaksi, niin kyse ei ole ollenkaan nimittelystä, vaan sen tosiasian kertomisesta mikä rooli on itsellä (ja mikä kumppanilla). Eri rooleissa on myös omat vuorosanansa, joilla ei ole mitään tekemistä vuorovaikutuksen kanssa. Vuorovaikutus syntyy vain molempien vapaasta tahdosta ja toimesta. Erot johtuvat suurelta osin siitä, että toinen kaipaa vuorovaikutusta, joka ei toiselle ole yhtään tärkeä.
Vuorovaikutuksessa on aina kaksi osapuolta ja me itse teemme ja valitsemme omat roolimme. Rooleja voi myös muuttaa, jos niihin ei ole tyytyväinen.Lapsuuden kliintymyssuhde vaikuttaa suuresti siihen, miten hahamotamme tätä maailmaa ja omaa paikkaamme siinä. Jos koet olevasi alisttettu, kysy itseltäsi, miksi haluat valita kyseisen roolin ja mikä tarve sinulla on nähdä toinen alistajana.
Jälleen kerran: voimme itse vaikuttaa siihen, miten maailman näemme ja miten liittomme koemme. "Huono liitto" kertoo siitä, miten sinä hahamotat maailmaa. Koska jokaisessa liitossa on kaksi osapuolta, molemmat vaikuttavat "huonoon liittoon". Minä en henkilökohtaisesti haluaisi solmia suhdetta ihmiseen, jonka ainoa meriitti on "huono liitto" ja joka ei osaa nähdä omaa osuuttaan vuorovaikutukseen.
Haloo. Tosiasia on, että jotkut OVAT oikeasti parisuhteessaan alistajia. Kylmä tosiasia, jota kukaan ei voi muuttaa.
Just joo. Kumppanisi vetää sinua turpaan ja sanot häntä turpiinvetäjäksi. Ystäväsi sanoo moisen nimittelyn olevan turhaa. Miettisit vain mikä omassa historiassasi ja lapsuudenperheen kiintymyssuhteissasi vaikuttaa siihen, että koit tulevasi turpaanvedetyksi.
Annat ihmisille kirjoituksessasi vain yhden neuvon: koet mitä tahansa, syy on aina sinussa itsessä.
PS Turpiin voi vedellä niin fyysisesti kuin psyykisestikin.
Alistaminen vaatii aina alistetun. Miksi sinä haluat valita tämän roolin?
Lähtisin kyllä miettimään, miksi olen valinnut itselleni selkeästi turvattoman ihmisen, joka vetää minua turpaan? Kiintymyssuhde kun vaikuttaa myös parinvalintaan. Fyysinen väkivalta on silti asia, jota ei kannata sietää yhtään, vaan lähteä turvakotiin.
Minun mielestäni sinisilmäisintä haihattelua on kuvitella, että itsellä ei olisi osaa eikä arpaa oman parisuhteen kehitykseen ja laatuun!
Harva valitsee alistetun roolin. Heidät hivutetaan siihen ajan myötä. Alistaja on ovela ja hyvä näyttelijä. Toinen lähtisi oitis suhteesta, jossa kokisi heti tulevansa alistetuksi. Joskus ehkä vasta vuosien päästä alistettu ymmärtää pelin hengen ja haluaa muutosta. Alistajalle se ei käy. Alistaja ei kuitenkaan missään tapauksessa halua erota. Alistetulla on varsinainen Siperia edessään erotessa alistajastaan. Siksi monet myös jäävät alistetuiksi suhteeseen, koska he eivät uskalla hakea apua eikä heillä ole voimia erota.
Onko täällä missään sanottu, ettei itsellä olisi osaa eikä arpaa parisuhteen kehitykseen? Jokaisella on kuitenkin täysi oikeus erota huonosta parisuhteesta.
Huono liitto ei kerro ollenkaan siitä miten kukin hahmottaa maailmaa. Huonon liiton voi kuvata erittäin selkeästi. Esim. molemmat kirjoittavat paperille tärkeimmät asiat mitä liitolta toivovat - ja sen jälkeen todetaan ko. asian tilanne ja mitä voitaisiin tehdä sen eteen.
Ellei yhteistyö suju eikä muutamaa asiaa saada paperille asti, keskustelusta puhumattakaan, se kertoo paljon suhteen todellisesta tilasta/laadusta, ei kummankaan maailman hahmottamisesta.
Ei ketään hivuteta mihinkään ilman omaa suostumusta. On turhaa vinkua passiivisena, vaan pikemminkin tarkastella omaa kehityshistoriaa ja miettiä, miksi haluaa valita alistetun ja passiivisen marttyyriroolin. Apua voi hakea terapiasta!
"Huono liitto" ei ole mikään objektiivinen käsite: se kertoo vain ja ainoastaan ihmisen tavasta suhtautua lähisuhteisiin ja puolisoon eli toisin sanoen puolison negatiivisista sisäisistä malleista. Nämä mallit ovat nimenomaan lapsuuden kiintymyssuhteen tulosta. Kymmenissä tutkimuksissa on todettu, että turvatottomasti kiintyneet ovat tyytymättömiä parisuhteisiinsa ("huono liitto"), turvallisesti kiintyneet ovat puolestaan tyytyväisempiä.
Jos valittaa, että liitto on huono, mutta ei osaa/halua itse tehdä asialle mitään, ei ota vastuuta parisuhteen kehtiyksestä eikä näe omaa osuuttaan asioihin.
Jokaisella on liitostaan subjektiivinen käsitys ja niin täytyykin olla. Sillä ei ole mitään merkitystä miten huonoksi tai hyväksi joku muu ml. puoliso arvioi liiton.
Enemmän kuin turvallisesti tai turvattomasti kiintyneistä ihmisten suhteissa on kysymys kaikesta muusta. Kuten esim. hyödystä. Se joka yksipuolisesti saa suhteeltaan kaiken haluamansa, on suhteeseen tyytyväinen ja se, joka ei saa, on siihen tyytymätön. Ero koittaa väistämättä siinä vaiheessa, kun tyytymättömälle totuus aukenee: toinen ei tee mitään liiton hyväksi ja itse tekee kaiken. On hölmöä olla tyytyväinen epättyydyttävässä suhtessa. Tämän toteamiseen tarvitaan juuri subjektiivista käsitystä.
Monikaan ei vain valita, vaan on tehnyt paljon, kaikkensakin yrittäessään muotoilla liittoa omiin tarpeisiin sopivaksi. Usein kumppani on se, joka ei halua nähdä omaa osuuttaan toisen tyytymättömyyteen.
Jos todella ajattelet, että itse teet kaiken liiton hyväksi ja toinen ei tee mitään. sanoisin, että käsityksesi ovat vääristyneitä. Liitossa on aina kaksi osapuolta! Epätyydyttävä suhde on oma luomuksesi!
Tyytymättömyys on oman pääsi sisällä ja vain sinä itse voi muuttaa tilannetta.
Tapamme hahmottaa maailmaa määrää myös suhteemme onnellisuuden. Jos puoliso on turvallisesti kiintynyt ja tyytyväinen, on kyse hänen tavastaan hahmottaa maailmaa ja suhtautua puolisoon. Toki hänen käsityksensä on subjektiivinen, mutta yhtä tosi kuin toisen puolison käsitys huonosta liitosta. Puoliso ei valitettavasti voi muuttaa toisen turvatonta tapaa hahmottaa maailmaa, sen voi tehdä vain turvaton itse.
"mikä omassa historiassa vaikuttaa niin, että kokee tulevansa alistetuksi."
Monet TULEVAT alistetuksi eivät vain koe niin.
Jos puoliso raiskaa ja pahoinpitelee, vaikkapa "vain" henkisesti, niin se ei ole alistetun uhripuolison vika eikä hänen missään tapauksessa pidä ottaa siitä mitään vastuuta. Ikävä kyllä moni alistettu puoliso yrittää ja tekee kaikkensa vielä vähän päälle selittääkseen huonon kohtelun johtuvan hänestä itsestään. Näin huono kohtelu voi jatkua ikuisesti. Sinäkin oikein kehotat siihen: kun toinen tekee väärin, on se väärinteon kohteen vika - hänen on mietittävä miksi on puutteellinen.
Näin se menee "subjektiivisuus". Ihan järjetöntä nostaa liiton ydinasiaksi turvattomasti/turvallisesti kiintyneet, kun liitossa on kysymys ennenkaikkea kaikesta muusta.
Hyvin usein parisuhde rakentuu toisen osapuolen sanelemien sääntöjen ja vaatimusten varaan yksipuolisesti. Harvemmin sääntöjen sanelija on suhteeseensa tyytymätön. Päinvastoin hänhän on elämänsä suhteessa, jossa kumppani tanssii hänen pillinsä mukaan. Tanssijapuoliso sen sijaan on oikeasti epätyydyttävässä suhteessa, joka on hänen kumppaninsa luomus, ei hänen. Riskiluomus tosin tällainen suhde on, sillä se ennemmin tai myöhemmin tanssija lopettaa tanssin ja ottaa eron.
Tapa hahmottaa maailmaa ei yhtään määrää suhteen onnellisuutta, vaan kumppusten yhteispeli.
Parisuhteessa pystyy olemaan onnellinen vain silloin, kun kumpikin voi olla aidosti oma itsensä, kumpikin ottaa huomioon toisen. Parisuhteessa tärkeää on kompromissit. Sekä tietää mistä kumpainenkin voi tinkiä, mihin sopeutua,- mihin taas ehdottomasti ei voi sopeutua ja mistä ei voi tinkiä.
Kun on tarpeeksi tyytymätön suhteeseen eikä toinen ole moksiskaan asiasta, niin siihen ei auta kuin ero. Parisuhde on tuhoon tuomittu aina, jos toinen ei suhtaudu vakavasti toisen tyytymättömyyteen. Toisen tyytymättömyys johtaa aina siihen, että toisestakin tulee tyytymätön, viimeistään erossa.
Kaavoja:
Tyytyväinen tyytyväinen= onnellinen parisuhde.
Tyytyväinen tyytymätön= huono parisuhde
tyytymätön tyytymätön= jokeri. Ovat todennäköisemmin tyytyväisempiä tyytymättöminä kahdestaan kuin yksin :).
Tapa hahmottaa maailmaa vaikuttaa aivan varmasti suhteen onnellisuuteen ja onnellisuuteen ylipäätään. Asiat sinäsä eivät aiheuta kenenkään onnettomuutta/onnellisuutta, vaan tulkinnat asioista.
Ei se ole ollenkaan järjeöntä.Esimerkiksi kaikkein tehokkaimmaksi todettu pariterapia, jossa onnistumisprosentti on lähellä 70%, keskittyy vain ja ainoastaan parin kiintymyssuhteeseen. Onko sinulla vastaavaa dataa näkemystesi tueksi?
"Tanssijapuoliso" on ihan yhtä lailla vastuussa suhteesta ja sen luomisesta sekä säännöistä. Miksi ihmeessä luoda suhde, johon ei ole tyytyväinen?
Aikuinen ihminen on itse vastuussa omasta tyytyväisyydestään. Koska liitto on aina kahden kauppa, on syytä miettiä, miksi ei itse osaa luoda liittoa, johon on tyytyväinen. Marina ei auta, vaan kannattaa ottaa rakentavat keinot käyttöön.
Mietin miten jatkaa eteenpäin yhä enemmän vältteleväksi muuttuvan puolison kanssa. "Ajan myötä kiintymyksen tarpeiden kieltäminen automatisoituu ja kiintymyskäyttäytymisen aktivoituminen tukahtuu. " Näin on käynyt.
Pitäisikö vaan antaa periksi ja löytää se onni vaan itsestään ja elää omaa elämää, vaikkakin avioliitossa.
Ja miten sellainen suhde toimii, jossa molemmat ovat takertuvia.
Aivan viime aikoihin saakka olen ollut siinä uskossa, että onni on sitä, kun löytää "sen oikean". Ennen sitä olet vain ikään kuin puolikas ihminen, ja oma rakas tekee sitten sinusta "kokonaisen". Tästähän kaikki rakkauslaulut, rakkauselokuvat jne. jatkuvasti kertovat. Tätä meille on lapsesta asti opetettu.
En olisi voinut olla enemmään väärässä! Varsinkin viime vuodet tunne-elämän kriiseineen, rakkaushuolineen jne ovat auttaneet minua ymmärtämään tämän. Pysyvää onnea ei voi löytää mistään ulkopuolisesta: ei kenestäkään ihmisestä, rahasta, työpaikasta, maineesta jne. Toki niistä voi saada (yleensä aika lyhytaikaista) mielihyvää, mutta se on eri asia kuin onnellisuus.
Niin kutsutut rakkaussuhteet ovat yleensä kaikkea muuta kuin oikeaa rakkautta. Ennemmin niitä pitäisi kutsua riippuvuussuhteiksi. Eli olet tunnepohjaisesti riippuvainen toisesta ihmisestä. Jos hän esim. jättää sinut, niin elämäsi menee pirstaleiksi. Tai pelkäät sitä, että hän saattaa jättää sinut, jolloin olet pelokas ja ahdistunut. Aidossa rakkaudessa ei ole pelkoa tai ahdistusta.
Samaan olen itse päätynyt, kun olen tarpeeksi monta kertaa juossut pää edellä seinään. Olen ehdottomasti ollut sitä mieltä, että onneen tarvitaan kaksi.
Se onnen ankkuri täytyy olla ihmisen sisällä! Silloin sitä ei kukaan voi ottaa pois ja siihen on helppo tukeutua. Pärjäämällä ensin itsensä kanssa - saa edellytykset tulla toimeen myös muiden kanssa.
Eros-tyyppinen rakkaus on äärimmäisen itsekäs, omaa hyvää etsivä tunne, eikä sillä oikeasti ole tekemistä oikean, kestävän rakkauden kanssa. Mies-nais -tyypin rakkaus on mielenhäiriö, aivokuvaltaan heroiinihumalan kaltainen aivokemian tuote.
No kyllä se onnellinen parisuhde on kuitenkin se juttu mitä haetaan ja halutaan. Herjaavalta lähinnä tuntuu et onnellisuus saavutetaan olemalla yksin tai et kyse olisi jostain huolestuttavasta mielen epätasapainotilasta jos ihmiset rakastuu.. se menee vähän liian analysoivaksi ja tieteelliseksi.
Itse asiassa kaikkien rakkaussuhteidemme pohjaa on tutkittu tieteellisesti jo usean vuosikymmenen ajan. Lapsuusiän turvallinen kiintymyssuhde luo pohjan hyville ja turvallisille parisuhteille, turvaton kiintymyssuhde puolestaan liittyy siihen, että ei osaa luoda toimivaa parisuhdetta ja on tyytymätön parisuhteiden laatuun. Turvaton kiintymyssuhde ei parane puolisoa vaihtamalla, vaan tutustumalla omaan itseen ja omaan lapsuuteen, jotta osaa tunnistaa turvattoman kiintymyssuhteen vaikutuksen omaan itseen ja pystyy muuttamaan käytöstään.
Huippuvastaus asian ytimeen.
Yksin ei toimivaa parisuhdetta voi luoda. Kun ihminen löytää oman itsensä häntä alistavassa parisuhteessa, niin tämä paranee ainoastaan puolisoa vaihtamalla.
Kymmenissä tutkmuksissa on osoitettu, että turvaton kiintymyssuhde vaikuttaa siten, että hyvää parisuhdetta on vaikea luoda ja ihminen myös kokee parisuhteensa onnettomaksi. On aina paras lähteä liikkeelle itseanalyysista: lapsuuden turvattoman kiintymyssuhteen vaikutusta voi lievittää ja muuttaa, mutta se vaatii ensin asian tiedostamista. Vaihtaminen ei auta, kun syy löytyy peiliin katsomalla.
Vaihtaminen auttaa kyllä, vaikka et sitä millään haluaisi myöntää.
Puolison esineellistäminen vaihtohyödykkeeksi kertoo aika epäkunnioittavasta asenteesta toisia ihmisiä kohtaan.
Puolisossa roikkuminen hinnalla millä hyvänsä on paitsi epäkunnioittavaa puolisoa kohtaan niin se on epäkunnioittavaa myös itseä kohtaan.
Ihminen, joka osaa muodostaa turvallisen kiintymyssuhteen puolisoonsa, on yleensä sitoutunut parisuhteeseen. Ihminen, joka kuvaa sitoutumista "roikkumiseksi hinnalla millä hyvänsä", kertoo paljon omasta tavastaan hahmottaa parisuhdetta.
"Turvallinen kiintymyssuhde" kertoo myös hahmotusongelmista. Se tarkoittaa liian monille muun elämän loppumista, omista asioista luopumista, toisen toiveeksi muuttumista, itsenäisyyden kadottamista, itsemääräämisoikeuden hukkaamista ...
Eli jonkun muun elämän elämistä kuin omansa. Viisas osaa kyllä sitoutua luopumatta omasta minästään, riippumatta ja roikkumatta. Parisuhteen ei ole tarkoitus olla vankila.
Parisuhteessa on kaksi ihmistä. Jos toinen ei huomio toista, niin asiaan ei peiliintuijottaminen auta. Tarvitaan kumppanin vaihtamista sellaiseen, joka huomio.
Parisuhteen tarkoitus ei tosiaan ole olla vankila eikä edes riippuvuussuhde! Parisuhde toimii, kun molemmat osapuolet ovat itsenäisiä ihmisiä, jotka tykkäävät toisistaan, ovat omasta tahdostaan toistensa kanssa. Monia ihmisiä kuitenkin ohjaa riippuvuus, ei ihminen itse. Se on elämän hukkaamista.
Hyvä ihminen: ei ole kysymys osaamisesta vaan tahdosta. Kenenkään ei pidä jatkaa parisuhdetta vastoin tahtoaan.
Yksin ei voi koskaan luoda hyvää parisuhdetta. Huonoksi parisuhde koetaan juuri siksi, ettei toinen suostu yhteistyöhön.
Totta kai on kyse myös osaamisesta. Turvallisen suhteen luominen ja ylläpitäminen vaatii osaamista ja tietysti myös tahtoa.
Aivan: parisuhteessa on kaksi ihmistä. Kumpikin vaikuttaa siihen ja nimenomaan vuorovaikutukseen. Huomioimiseen vaikuttaa kumpikin osapuoli.
Yksin ei voi koskaan luoda huonoa parisuhdetta. Vastuu kun on molemmilla!
Tekstisi kertoo, ettet lainkaan tiedä mistä kirjoitat, kun kuvaat turvallista kiintymyssuhdetta. Lukaisepa muutama perusjuttu esim. Väestöliiton sivuilta.
Yksin ei voi luoda suhdetta, vaikka osaisi kuinka hyvin.
Yksin ei voi koskaan luoda hyvää parisuhdetta.
Eipä tietenkään: siksi huonoon/hyvään liittoon tarvitaan aina kaksi osapuolta. Puoliso ei koskaan ole yksin vastuussa huonosta/hyvästä liitosta.
Eikä huonoa parisuhdetta!
Kyllä tiedän. Silmien ja korvien lisäksi on ollut avoinna myös mieli, kun olen katsellut, kuunnellut ja ihmetellyt parisuhde-elämiä, niin läheisten kuin vieraampienkin.
Aukaise sinäkin em. paikat Väestönliiton lisäksi, niin alat ymmärtää todellisuutta, kaikenlaiset sivut kertovat vain siitä, miten PITÄISI tai OLISI hyvä olla. Todellisen elämän kanssa niillä saduilla ei ole mitään tekemistä.
Psykologiatiede ja perheterapia keskittyvät keräämään tietoa sieltä "todellisesta elämästä". Kiintymyssuhdemalleja on tutkittu jo vuosikymmenten ajan, joten en usko, että on järkeä lähteä väittämään, että niillä ei olisi tekemistä todellisen elämän kanssa. Jos haluat kommentoida tätä teoriaa, tutustu ensin sen perusteisiiin. Luulen myös, että sinulla ei ole kompetenssia kommentoida minun todellisen elämän tuntemustani.
Huonoa parisuhdetta ei tarvitse luoda. Parisuhteesta tulee väkisin huono, kun se ei enää vastaa jommankumman tarpeita. Siihen, että suhde vastaa molempien tarpeisiin tarvitaan molempien tahto ja taito. Hyvin usein jompikumpi näistä jää puuttumaan.
Lainaus mummonmuorilta:
"Usein käy niin että kun tunnistaa vaikka sen turvattoman kiintymyssuhteen, ero on se paras ratkaisu. Ellei sitten se toinenkin lähde kasvamaan mukana. Näin käy perin harvoin. Toisinaan siis se vaihtaminen on juuri sitä, ettei enää jää tuohon vääristyneeseen suhteeseen!"
Eli jos itse kasvaa ja kehittyy, niin puoliso hyvin harvoin lähtee kasvamaan mukana.
Pointti onkin siinä, että tyytymättömyys näyttää liittyvän nimenomaan omaan turvattomaan kiintymyssuhteeseen, ei puolison. Turvaton kiintymyssuhde ei muutu puolisoa vaihtamalla, vaan tekemällä työtä oman itsen kanssa.
Huonoon liittoon riittää aina yksi, hyvään se ei millään riitä.
Toinen voi vaikuttaa vuorovaikutukseen vain olemalla vaikuttamatta siihen, passiivisesti kieltäytymällä vuorovaikutuksesta. Joten vuorovaikutus on -0, eli sitä ei ole. Usein tämä kyllä osataan naamioida vuorovaikutukseksi, jotta toinen ei lähtisi heti läiskimään.
Asia on vähintään yhtä usein nimenomaan toisinpäin.Itse on tai haluaisi olla turvallisesti kiintynyt. Kun puoliso on turvattomasti kiintynyt, se ei onnistu. Siksi ero on turvallisesti kiintyneen kannalta erittäin hyvä ratkaisu. Nimenomaan kiintymyssuhde vaihtuu puolisoa vaihtamalla samalla tavoin kiintyneeseen.
Tai sitten turvattomasti kiintynytkin voi vaihtaa turvallisesti kiintyneen puolisonsa toiseen turvattomasti kiintyneeseen. Ja kas, taas ero on hyvä ratkaisu ja auttaa asiaan.
Kiintymysmalleja oli vaivaiset neljä. Silti niitä oli neljä. Ne selittävät ihmisen toimintaa, mutta missään ei lukenut, että kaikkien - jokaisen maailman ihmisen pitäisi olla samanlaisia, turvallisesti kiintyneitä. Eläköön siis ihmisten erilaisuus.
Niin, monet pettäjät ovat näitä turvattoman kiintymyssuhteen edustajia. He eivät halua kiintyä kehenkään liikaa. Toki tämä voi esiintyä muutenkin etäisenä suhteena, kuten vaikkapa työnarkomaanin puoliso voi havaita. Mitä toinen osapuoli voi tehdä oman itsensä suhteen?
Huonoon liittoon todellakin riittää yksi. Myös eroon riittää se yksi, joka kokee olevansa huonossa liitossa. Hyvästä harvempi hakeekaan eroa.
Olen yrittänyt kolmen vuoden ajan muodostaa pari/kiintymyssuhdetta turvattomasti kiintyneen miehen kanssa. Ko. henkilö on lapsena ollut törkeästi kaltoinkohdeltu. Hänen tarinansa herätti sääliä alussa.
Kolmessa vuodessa kyyneliä on valunut, tunteet vaihdelleet rakkauden, epätietoisuuden, toiveikkuuden, säälin, pettymyksen ja vihan kautta joltisenkin välinpitämättömään turtumukseen. Jälleen kerran tuli todistettua, että parisuhteeseen tarvitaan kaksi halukasta, sitoutuvaa, avointa sielua. Olen joutunut johonkin rooliin tahtomattani, onko se ilkeän äidin vai "kiusaavan" eksän en tiedä, mutta nyt riittää tämä leikki!
Mummomuori taas kiteytti jotakin oleellista!
Lisäys edelliseen, tutkimuksessa oli havaittu suurella osalla (pariterapiaan hakeutuneista) suomalaisista miehistä välttelevä kiintymyssuhde. Henkilö siis uskoi ja luotti itseensä, mutta ei parisuhteen toiseen puoliskoon. Myöskin tässä lapsena traumatisoituneen miehen tapauksessa kiintymyssuhdetyyppi ei takuulla ole turvallinen, mutta oikea diagnoosi olisi kai välttelevä, eli erakkomaisesti yksinäisyydestä rauhansa ja turvansa hakeva miehenköriläs. Pinnallisen ystävyyden perusteella hänestä saa sydämellisen ja ystävällisen kuvan. Vetäytyvyys ja pakenevuus tulevat sitten myöhemmin, raivostuttavina piirteinä joille nainen ei voi mitään (muuta kuin kiehua omassa turhautumisessaan).
Kiintymyssuhdemallit kuvaavat ihmisen käyttäytymistä. Psykologia tieteenä tutkii ihmisen käyttäytymistä. Yksittäisen ihmisen elämässä ei psykologia eikä kiintymyssuhdemallit anna vastauksia vastaantuleviin ongelmiin. Se olisikin mahdotonta, koska edes eri psykologiset koulukunnat eivät ole kaikista asioista yksimielisiä.
Totta kai psykologiaa sovelletaan juuri yksittäisten ihmisten elämään. Mihin muuhun luulet terapian perustuvan? Kiintymyssuhdeteoria on erittäin relevantti juuri parisuhteen ongelmia tarkasteltaessa.
Vuorovaikutussuhteet ovat aina kahden ihmisen välisiä, joten kukaan ei ole niistä yksin vastuussa eikä yksin voi pilata niitä.
Vuorovaikutus on nimensä mukaisesti kahden ihmisen välistä ja molemmat vaikuttavat sen laatuun.
Tyytymättömyys parisuhteeseen liittyy nimenomaan OMAAN kiintymyssuhteeseen, ei puolison kiintymyssuhteeseen. Turvallisesti kiintyneet ovat tyytyväisiä suhteisiinsa. Luepa vähän lisää kiintymyssuhteista: olet tulkinnut asioita väärin. Turvaton kiintymyssuhde ei parane solmimalla suhde toiseen turvattomasti kiintyneeseen.
Kaunis, lohduttava ajatus.
Yleensähän vastuu vuorovaikutuksesta eli suhteessa olijoiden tyytyväisyydestä ja leppoisassa ilmapiirissä elosta = naisen juttu. Naisen epäkiitollinen osa perinteisesti.
Ehkä hyvin kauniit naiset ovat tottuneet päinvastaiseen, eli miehen tulee joustaa ja miellyttää, heillä on siihen varaa ainakin nuorina.
Eihän tuo pidä paikkaansa ollenkaan. Turvallisesti kiintynyt voi olla hyvinkin tyytymätön parisuhteessaan, kun KUMPPANI on turvattomasti kiintynyt. Jos suhteessa on kaksi turvattomasti kiintynyttä, niin he voivat puolestaan olla tyytyväisiä parisuhteeseensa.
Ero auttaa nimenomaan silloin, kun suhteelta ei saa mitään, mutta se vie kaiken energian. Näin käy useinmiten turvallisesti kiintyneille naisille liitoissaan. Mitä ilmeisemmin siksi, että turvallisesti kiintyneitä miehiä on paljon vähemmän kuin turvallisesti kiintyneitä naisia. Eivätkä turvallisesti kiintyneet naiset voi muuttaa miestään turvallisemmin kiintyneeksi, ellei mies sitä itse halua. Usein eivät halua. Vaihtoehtona olisi turvallisesti kiintyneen naisen muuttuminen turvattomammin kiintyneeksi. Usein naisetkaan eivät halua tällaista muutosta.
Ihme kun edes muutaman miehen saa pariterapiaan... Toisaalta monissa muissa maissa ei terapiat ole koskaan mikään vaihtoehto.
Olet ymmärtänyt asian aivan väärin. Kaksi turvattomasti kiintynyttä yhdessä on huono yhdistelmä. Ja kymmenien tutkimusten valossa on nimenomaan niin, että tyytymätön osapuoli on juuri se turvattomasti kiintynyt. Eli jos olet tyytymätön liittoosi, tarkastelepa tarkemmin lapsuuden kiintymyssuhteitasi.
Suhde täytyykin "pilata" erota eikä esim. suostua väkivallan uhriksi. Henkisen tai fyysisen. Tai muutenkaan huonon kohtelun. Tästä nimenomaan täytyy kantaa yksin vastuu eikä kuvitella kumppanin muuttuvan paremmaksi ihmiseksi ja/tai muuttavan tapojaan.
Suuressa osassa suhteita ei ole vuorovaikutusta eikä laatua. Silti asutaan yhdessä.
Sinä olet ymmärtänyt väärin. Puolisoiden välillä on harvemmin kiintymyssuhdetta. Siis sellaista suhdetta, jossa molemmat pystyvät kunnolla avautumaan asioista toisilleen. Saavat toisistaan turvan ja tuen lisäksi mm iloa ja riemua.
Huh huh..Puolisoiden välinen suhde on nimenomaan kiintymyssuhde. Ajattele nyt vähän mitä kirjoitat. Miksi kommetoida asiaa, jonka perusteita et selvästikään tunne?
"Kiintymyssuhde on kahden läheisen ihmisen välinen tunneside"
Puolisot eivät tosiaan ole lähellekään läheisiä toisilleen, vaan jopa täysin muukalaisia. Ota huomioon, ettei tämä tosiasia näy missään tutkimuksissa, kun tilastoidaan kiintymyssuhteita. Kiintymyssuhteen tutkimiseksi tarvitaan se kiintymyssuhde. Sellainen jonka kukin tutkittava ITSE TUNTEE läheiseksi.
Minulla oli lapsena useita hyviä kiintymyssuhteita, joista kyllä äiti oli nro 1, sitten tuli isä. Siskoni, kummitätini, kolme tätiäni ja setä. Sukulaisista myöhemmin serkut. Sekä tietysti ystävät. Olen aina tuntenut oloni ja ihmissuhteeni turvalliseksi. Ainoa poikkeus on ex-mieheni. Hän oli/on turvattomasti kiintynyt kaikkivaltias. Hänellä ei ole yhtäkään ystävää, ei kaveria. Hän ei tarvitse ketään, kohteli myös minua ja lapsia ylimielisesti.
Siksi myöskään turvallisesti kiintynyt ja turvattomasti kiintynyt ei ole hyvä yhdistelmä.
Näissä tapauksissa on mitä ilmeisimmin kyse kahden turvattomasti kiintyneen liitosta. En kyllä voi ymmärtää, että kukaan solmisi parisuhteen tarkoituksenaan pysyä muukalaisen puolisolleen. Jokainen kun saa ihan itse valita puolisonsa.
Jaaa meinaatko, ettei isät pysty tähänkään ?
" kyse olisi jostain huolestuttavasta mielen epätasapainotilasta jos ihmiset rakastuu.. se menee vähän liian analysoivaksi ja tieteelliseksi."
Vaikka täytekakun kuinka tarkasti analysoisi labrassa, niin kyllä se edelleen yhtä hyvälle maistuu.
Kyllä se onni täytyy ensin täytyy löytää omasta sisöisestä minästään, sitten on edes jonkinlainen mahdollisuus löytää onni toisen ihmisen kanssakin ja ensinnäkin löytää se ihminen , jonka kanssa voi jakaa onnen.
Jos hyppää ensimmäisen "baariterapeutin mukaan" en usko onnen tulevan.
Seksi ei ole se onni, eikä ole teksiviestit , ei säjöpostit ja muukaan lirkuttelu, kyllä oikean onnen näkee ja tuntee. Silloin toinen kantaa vastuuta ja huolta toisestakin, eikä se ole ainoastaan hyvät hetket vaan ne huonotkin.
Ei se ole ulkomaanmatkat ja laskettelurinteet, se onni näkyy teoissa.
Parisuhde voi sekä ylläpitää onnea tai tuhota sen kokonaan. Toisaalta myös erossa voi löytää itsensä ja onnensa uudelleen. Jos erossa kadottaa onnensa kokonaan, on vakava itsetutkiskelun paikka. Pitää "ohjelmoida" itsensä uudelleen.
Niin. Ikäväähän se on erota jostain joskus niin rakkaasta ihmisestä. Mitkä syyt sitten lienevätkin. Siinä täytyy vaan kummankin löytää se tasapaino siinä uudessa tilanteessa, ilman että vahingoittaa toista osapuolta. Elämä jatkuu ja sehän me tiedetään, mutta se miten..siihen vaikuttaa myös se miten suhtaudumme elämään ja itseemme. Niitä hyviä ja piristäviä asioita täytyy olla tuomassa vastapainoa siihen suruun, koska suruhan eroon aina jollainlailla liittyy.
Omaan erooni liittyi pikemmin ilo, helpotus ja huokaus. Minulla olikin onni erota ei enää ollenkaan rakkaasta ihmisestä.
"Minulla olikin onni erota ei enää ollenkaan rakkaasta ihmisestä. "
Onnea voi löytää mitä erikoisemmista asioista :).
Itse usko, että omaan onnellisuuteen pystyy vaikuttamaan paljonkin parisuhteessa, kunhan osaa monasti katsoa ensin itse peiliin. Itse olen käymässä läpi eroprosessia, mutta tunnen, että paljon asioita voisi vielä tehdä tilanteen pelastamiseksi. Valitettavasti vain toinen osapuoli päätti puolestani, että näin ei ole.
Itse se onni täytyy itsestään löytää ja kun alunperin löytää sen "vastakappaleen", se vahvistaa sitä onnen tunnetta. Välillä vain ärsyttää, kun oma onni verhoillaan toisen osapuolen kommenteilla ja negatiivisuudella.
Alkuajoista haluaisin elämääni takaisin sen itsevarmuuden ja uskon tulevaisuuteen kumppanin kanssa. Kyllä kai sekin periaatteessa olisi mahdollista??
Loppukaneettina. Kyllä ne asiat löytyvät aina omasta itsestään, mutta joskus tarvitaan toista osapuolta vähän kaivelemaan niitä kaverina esille. Valitettavasti kaivelija vei lapion mukanaan :(
Älä suotta tuijota peiliin silloin kun toinen on päättänyt erota. Katso peilin sijaan tosiasioita suoraan silmiin: suhteellanne ei ole mitään edellytyksiä jatkua eikä sitä voi mitenkään pelastaa, kun toinen ei halua jatkaa.
Parisuhde on kahden kauppa. Ellei suhde toimi, niin molempien pitää yrittää saada se toimivaksi. Molempien pitää keksiä keinot ja toimia niiden mukaan, jotta näin tapahtuisi. Mikäli vain puhutaan eikä toimita, asiat pysyvät ennallaan tai huononevat entisestään, jolloin tyytymättömyys kasvaa. Itsestään selvää, ettei huonossa suhteessa voi onnellinen. Suhteessa, johon toinen on ollut aina tyytyväinen ja toinen pitkään tyytymätön on useinmiten niin paljon ongelmia, ettei niiden korjaamiseksi voi tehdä mitään.
Huono parisuhde tuhoaa onnen. Kukaan ei pysty olemaan onnellinen onnettomassa suhteessa.
Läheisriippuvuus johtuu osittain lapsuudenaikaisista kokemuksista, missä lapsi on luullut tulleensa/tullut hylätyksi. Ne pelot näkyvät liitossa mm. läheisriippuvuutena, toisessa roikkumisena.
Eroahdistuksesta myös suurin osa on tiedostamattomia - lapsuudesta kumpuavia pelkoja, jotka aktivoituvat, kun aikuisena kokee saman tyyppisen turvattomuutta aiheuttavan tilanteen. Toimii samoin, kuin että jos lapsena on joutunut vaikka koiran puremaksi, niin aikuisena voi ylireagoida nähdessään esim ison koiran ja lapsuudenaikainen pelko aktivoituu.
Tästä pelosta pääsee pois vaan kohtaamalla pelon kohteen - vaikka esimerkin koiran, jolloin toteaa ettei mitään vaaraa ole.
Loppukaneetti: eroahdistuksesta voi jopa suurin osa tulla lapsuudesta ja vaan pieni osa eron hetkisestä tilanteesta.
Eroahdistuksesta pääsee todellakin eroon vain kohtaamalla asian. Näin ei kuitekaan aina tapahdu. Vielä vuosia eron jälkeen jotkut roikkuvat, elävät menneessä ajassa. Muistelevat ex-puolisoaan työkseen joko hyvällä tai pahalla - mutta ero ja menneisyys on aina läsnä, jatkuvasti.
"Vielä vuosia eron jälkeen jotkut roikkuvat, elävät menneessä ajassa. Muistelevat ex-puolisoaan työkseen joko hyvällä tai pahalla - mutta ero ja menneisyys on aina läsnä, jatkuvasti."
No miten tuosta pääsee sitten eroon?
Itsenäistymällä, viimeinkin. Jokaisella on oma elämä.
Nuo roikkumaan edelliseen suhteeseen jäävät ovat eläneet ex-puolisonsa kautta, eivätkä omaa elämää, koska eivät tunne itseään.
Lainaus alla olevasta linkistä:
"Jos uskot, että toinen ihminen on onnellisuutesi lähde, koet välttämättä tarpeelliseksi kontrolloida häntä, jotta voisit pysyä onnellisena.
Kuvitellessamme, että jollakin toisella on valta tehdä meidät onnellisiksi, me asettaudumme uhrin asemaan."
http://www.healingeagle.net/Fin/Burney/Heartbreak.html
Hyvin usein ihmiset jatkavat huonoksi kokemaansa liittoa, kun he ajattelevat liiaksi toisia ja syrjäyttävät omat tarpeensa. Ei voi erota, kun kumppani on ihan tyytyväinen. Mitä sanoisivat lapset? Tai vanhemmat, sukulaiset ja ystävät? Joskus vaikuttaa siltä, että suurin osa liitoista on pystyssä tavan ja tottumuksen vuoksi, vaikka väkisin. Ihan kaikista muista syistä paitsi kummankin omasta vapaasta tahdosta :). Erilaiset riippuvuudet jyräävät suhteissa.
"Parisuhteessa on kaksi ihmistä. Jos toinen ei huomio toista, niin asiaan ei peiliintuijottaminen auta. Tarvitaan kumppanin vaihtamista sellaiseen, joka huomio.2
Luulenpa olevan aika vaikeaa löytää kumppani eron jälkeen, sillä vapaana olevat ovat jo eläneet jo luultavasti jonkinlaisen suhteen ja mahdollisesti on lapsiakin, sitten sinkkuina olevat ovat sinkkuina yleensä jostakin syystä. Nämä eronneet ovat joko pettäneitä ja petettyjä, kostajia tai täysiä luusereita tai muutoin.
Suuri osa lienee näitä perhepakolaisia etsimässä sitä entista nuoruuden huumaa, en usko tulevan muuta kuin murheita heidän kanssaan eteen.
Sinku ovat pinttyneitä kaavoihinsa ja tuskin on helppoa heidänkään kanssaan, varsinkaan jos sinulla on lapsia, sillä ettehän silloin voi sitä sinkkuelämää jatkaa yhdessä.
Joten kannattaa sen ensimmäisen oman suhteen eteen tehdä kaikki voitava, se on kuitenkin se aidoin ja puhtain suhde, jonka tulet koskaan kokemaan.
On vain jäänyt usein ajattelematta, että vanhenette itse ja maailma muuttuu, on lasten kanssa elämää, joka pitäisi ymmärtää rikkaana kautena elämässä, sekin kestää hyvin lyhyen ajan kuitenkin.
Pitää osata elää ajan mukaan ja muuttua ajan mukaan yhdessä puolison kanssa.
Tämän päivän työpaikoilla vallitsee aivan sietämätön tilanne, siellä tuntuu riittävän aikaa työtoverin kanssa flirttailuun ja sitten firman juhlissa tilanne karkaa käsistä viina huuruisena mennään pettämään puoliso.
Itse pidin työn ja ystävät iha erillään, työtoverit olivat työtovereita ja ystävät eivät olleet työtovereita, olen tästä asiasta saanut paljon hyvää elämään, olen saanut olla vapaa työstä vapaa.aikanani, eikä ole tullut mieleenkään käydä minkäänlaista vispilänkauppaa työtovereiden kanssa jos ei ystävienkään, puolison pitääkin olla hyvä ystävä, kun siihen kuuluu myös se läheisempi puoli mukaan, mitä ihminen voi enemmän pyytää elämältä.
Itselläni on asumuserotilanne päällä, mutta ajattelen samalla tavalla avioliitosta/parisuhteesta, että kaikki voitava tulee sen eteen tehdä. Emme halunneet vielä laittaa eropapereita vetämään juuri tästä syystä. Itse en olisi halunnut tätäkään tilannetta, mutta vaimolla on ns. "vapaudenkaipuu" ja tunteet minua kohtaan ovat hiipuneet. Mutta ehkä tässä on kyseessä kertomasi tilanne, jossa suhde ei ole "kasvanut" ajan mukana. Meidän asumuserotilanne on vielä aika tuore, mutta monenlaisia ajatuksia on jo herännyt. Mahdollinen yhteenpalaaminen ei tule olemaan helppoa, koska molemmat ollaan samaa mieltä siitä, että vanhaa ei kannata jatkaa. Olisi todella ikävää, jos tämä suhde kuitenkin loppuisi. Molemmille tämä on käytännössä ensimmäinen suhde ja sellaista aarretta ei voi enää koskaan saada. Näin itse tunnen.
Jos ero tulee, niin jokatapauksessa sydämessä on aina suuri paikka lasteni äidille. Sitä paikkaa ei kukaan pysty koskaan korvaamaan, joten mikään uusikaan suhde ei varmaankaan tulisi olemaan kovin helppoa minulle.
Mistäköhän olet saanut päähäsi, että kaikkein ensimmäinen suhde on kaikkein aidoin ja puhtain? Jos omalta kohdaltasi uudet suhteesi ovat olleet täysin epäaitoja ja likaisia, niin sille ei voi mitään. Ei kannata kuitenkaan luulla, että näin olisi jokaisen osalta.
Korjauksena sen verran, että minulla ei ole ollut "uusia, täysin epäaitoja ja likaisia suhteita", enkä mielestäni väittänytkään sellaista. Kerroin vain, että tämä on meidän tapauksessa molemmille ensimmäinen suhde ja itse haluaisin vaalia sitä arvokkaana asiana (en arvokaampana). Ei kai se kenenkään muun suhteesta (ensimmäisestä/uusio) vie arvoa pois? Mistä minä voisin tietää miltä tuntuu aloittaa uusi suhde, kun en ole niin tehnyt, enkä haluaisikaan. En luule, enkä väitä, ettenkö minä, vaimoni tai kukaan muukaan voisi olla onnellinen uudessa suhteessa. Sellainen vain ei minun tapauksessani ole ainakaan vielä ajankohtainen asia, ennen kuin vanha suhde on kokonaan käyty läpi ja sen ongelmat selvitetty itselle. Kai olen sitten yltiöpäinen romantikko ja itsekäs, kun ajattelen näin kuin kerroin!
Periksi kuitenkin kannattaa antaa, kun siltä näyttää ja tuntuu. Ihmiset sinnittelevät, roikkuvat ja kärsivät aivan liikaa huonoissa suhteissaan. Jos tai kun vaimosi tunteet ovat hiipuneet ja vapaudenkaipuunsa on suuri, niin en näkisi enää mitään mieltä jatkaa suhdetta.
Hente, miten olet soputunut asumuseroon? Ootko kauan ollut?
Asumuserotilanne on vielä suhteellisen tuore tapaus, mutta tähän tilanteeseen tultiin lopulta muutaman kuukauden juupas eipäs touhun kautta. Ajatukset seikkailevat aikalailla laidasta toiseen, mutta hyvien keskustelujen kautta ystävien ja tuttavien kanssa olen saanut vähän näkökulmaa asioihin. Onneksi olen saanut huomata, että olen kuitenkin näissä keskusteluissa itse "puheenjohtajana", mutta en kuitenkaan ole lähtenyt hakemaan tukea omille mielipiteilleni. Tällä tarkoitan sitä, että olen kyllä avoimesti kertonut tunteistani ja tuntemuksistani eri tilanteissa, mutta en yritä pönkittää omaa itsetuntoa tai hakea suoria vastauksia. Niitä ei muut pysty antamaan. Ystäväni ovat kertoneet omia kokemuksiaan ja näkemyksiään elämästä ja parisuhteesta ja sitä kautta olen saanut paljon ajattelemisen aihetta ja siemeniä tilanteen prosessoimiseen.
Välillä tämä on todella vaikeata, mutta onneksi on tukea ilman painostusta ja "minä tekisin silleen ja tälleen" kommentteja. Suuri kiitos ystäville ja terveelle tuelle :)
Lapsia on ikävä niinä aikoina, kun ovat äidillään, mutta aika hyvin olen mielestäni kuitenkin loppujen lopuksi sopeutunut. Nyt on kuitenkin alkanut tulla "luovuttamisen" ajatuksia, mutta koska tilanne on vielä tuore en tunne olevani valmis tekemään päätöstä omalta puoleltani. Ja toisaalta koko tilannehan lähti käyntiin vaimoni toimesta. Ottakoot hänkin nyt tilaa ja toivottavasti hänkin prosessoi asioita ilman että hakee pelkästään vahvistusta omille mielipiteilleen läheisiltään. Minulla ja vaimollani on kuitenkin viime kädessä lopullinen vastuu meidän lapsista ja olisi todella ikävää, jos jomman kumman lähipiiri aiheuttaa sen vuoksi heille lisämurhetta vaikuttamalla liikaa toisen ajatuksiin/mielipiteisiin.
Niin, onni on oikeastaan pieniä asioista ja onnellisuus tulee jostain muualta kuin siitä toisesta ihmisestä. Pikemmin niin, että toinen ihminen ei voi olla sitä varten, että tekee ”minut” onnelliseksi.
Luin tuosta ketjusta muutamia asioita tuon vaihtamisen tiimoilta.
”…turvaton kiintymyssuhde puolestaan liittyy siihen, että ei osaa luoda toimivaa parisuhdetta ja on tyytymätön parisuhteiden laatuun.”
Eiköhän tuo ilmene jo siinä vaiheessa kun yhteen päätetään mennä. Pitäisi siis ajatella että miksi valitsin juuri tuon ihmisen ja mikä hänessä sai mm. rakastumaan? On totta, että valitsemme mielellään sellaisen persoonan, jonka kuvittelemme antavan meille jotain, mikä itsestämme tai itseltämme puuttuu. Jo tuolloin on voitu tehdä se virhe!
Kun sitten on kaksi samanmoista, eivät ne odotuksen mene samaan suuntaan. On sanottu että kun parisuhteessa toinen alkaa muuttua, toinen jarruttaa. Toisen muutos voi ahdistaa todella paljon. Riippuen siis siitä, kykeneekö tuo toinen antamaan tilaa toiselle vai jääkö omien pelkojensa valtaan, muodostuu se malli, kyetäänkö suhdetta jatkamaan.
Usein käy niin että kun tunnistaa vaikka sen turvattoman kiintymyssuhteen, ero on se paras ratkaisu. Ellei sitten se toinenkin lähde kasvamaan mukana. Näin käy perin harvoin. Toisinaan siis se vaihtaminen on juuri sitä, ettei enää jää tuohon vääristyneeseen suhteeseen!
Noista ominaisuuksista sanoisin vielä sen verran, että aluksi ne voivat tuntua hyviltä, mutta ajan myötä huomaakin, että ne juuri ovat onnellisuuden esteenä. Joku voi tuntua hurjan turvalliselta, mutta ilmeneekin, että hän on erityisen riippuvainen ja kontrollinhaluinen. Joku voi tuntua itsenäiseltä ja vahvalta, mutta ilmeneekin että hän on tunnekylmä eikä kykenen empatiaan.
Onnellinen ihminen vetää puoleensa onnellisia ja päinvastoin, onneton vetää puoleensa onnettomia.
Hyvä hyvä! "Onnellinen ihminen vetää puoleensa onnellisia ja päinvastoin, onneton vetää puoleensa onnettomia. "
Näin se käy. Jos parisuhteen on aikoinaan solminut kaksi onnetonta tai samalla tavalla angstista, niin liitossa järisee ja tärisee, kun toinen löytää itsensä ja onnensa, pääsee peloistaan.
Kiintymussuhde tulee näkyviin vähitellen ja nimenomaan tässä lähisuhteessa, joka herättää esiin lapsuudenkokemukset, ei useinkaan vielä seurusteluvaiheessa. Turvaton kiintymyssuhde ei parane vaihtamalla, vaan tekemällä työtä oman itsen ja oman historian kanssa.
Niin turvallisesti kuin turvattomasti kiintyneen suhde paranee ilmanmuuta vaihtamalla omaan lajityyppiinsä.
Koetatko siis väittää että tuo toinen tulee tuvallisemmaksi, kun toinen tekee tuon ”työn” oman itsensä kanssa? Ei kai se toinen muutu siitä yhtään miksikään?
Et ota huomioon juuri sitä vuorovaikutusta. Otetaan esimerkkejä;
Jos esim. itse olen tuo turvallinen ja toinen se turvaton, niin silloin voin toki jäädä tukemaan sitä toisen työtä, mikäli hän ylipäätään niin haluaa tehdä. Tuolloin suhteella voi olla tulevaisuuttakin, riippuen siis tuon toisen valinnoista.
Jos itse olen turvaton ja toinen turvallinen, niin tällöin tuo väitteesi pitää paikkansa.
Mutta jos molemmat ovat turvattomia, niin eikö jo koko suhteen perusta ole epäterve?
Turvattomuutta koetaan eri tavalla. Toisella se voi olla erityinen ”kiltteys” mutta toisella aggressiivisuus ja väkivaltaisuus. Joitakin ohjaa pelko (hylkääminen, lyöminen jne.) ja jos on tottunut elämään adrenaaliensa kanssa, sitä vain hakeutuu sellaisiin suhteisiin.
Nerokkaasti tiivistetty. Lainaus Väestöliiton sivuilta:
"Kuvauksen tavoitteena on auttaa pariterapeuttia hahmottamaan omaa työkenttäänsä – minkälaisia kysymyksiä pariterapeutti työssään joutuu kohtaamaan.
Turvallinen kiintymystyyli
Takertuva kiintymistyyli
Välttelevä
Pelokas
Parinmuodostuksessa on havaittavissa, että turvallisesti kiintyneillä samankaltaisuus näyttää viehättävän, kun taas ei-turvallisesti liittyneissä kiintymyssuhteissa myös vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa.
Kiintymystyyliltään välttelevät eivät ole vältteleviä koko ajan. He voivat olla hurmaavia juhlissa. He voivat tuntua ihanilta ystäviltä. Milloin välttelevät sitten muuttuvat vältteleviksi? He muuttuvat vältteleviksi juuri silloin, kun toinen tai itse muuttuu haavoittuvaksi. Hetkellä, jolloin kiintymystarpeet aktivoituvat. He muuttuvat vältteleviksi niinä hetkinä, jotka määrittelevät suhteen luonteen pohjimmiltaan."
Tosiaan samaan lajityyppiin vaihtamalla paranee.
"Parinmuodostuksessa on havaittavissa, että turvallisesti kiintyneillä samankaltaisuus näyttää viehättävän, kun taas ei-turvallisesti liittyneissä kiintymyssuhteissa myös vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa."
Edelleen lainaus Väestöliiton sivuilta.
Tuossa ei puhuttu mitään terveestä tai epäterveestä. Nuo tyypit - turvallinen kiintymystyyli, takertuva kiintymistyyli, välttelevä, pelokas ovat nimensä mukaisesti kuvauksia neljästä eri tyypistä: "Kuvauksen tavoitteena on auttaa pariterapeuttia hahmottamaan omaa työkenttäänsä – minkälaisia kysymyksiä pariterapeutti työssään joutuu kohtaamaan."
"Turva´" ja "Turvallinen" on käsittänyt tämän niinpäin, että jokaisesta pitäisi muovata turvallisesti kiintynyt jokaisessa suhteessa. Myös jokaisen parisuhteen kaikki ongelmat johtuvat noista turvattomasti kiintyneistä "peikoista". Eihän se niin mene. Tällä luokittelulla vain halutaan saada ihmisiä ymmärtämään toistensa käytöstä ja selvittämään ongelmia. Ei pakosta, vaan parin molemman osapuolen vapaasta tahdosta.
Omaa lajityyppiään ei vain välttämättä löydy - ainakaan Suomesta. Ilmankos välttelevää miestyyppiä viehättää aasialaiset naiset: voisin ajatella heidän olevan takertuvaa tyyppiä. Kansainvälisesti turvallisesti kiintyneet ovat varmaan pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Näissä kirjoituksissa puolletaankin aivan liikaa turvallista kiintymyssuhdetta. Ihan sama miten ollaan kiintyneitä, kunhan suhde toimii.
Ei todellakaan. Olet ymmärtänyt asian aivan väärin.
Olet aivan väärässä. Lue tarkemmin.
Joopajoo. Ja vaikka toinen tai molemmat muuttuisi lopulta miten turvalliseksi tahansa, se ei välttämättä paranna vuorovaikutusta ollenkaan ja toinen tai molemmat ovat tyytymättömiä.
Voisin kirjoittaa puolen sivun listan turvallisen kiintymyssuhteen eduista. Toisaalta jokainen, joka osaa englantia ja käyttää google scholaria, voi ihan itse tutustua tähän dataan. Karkeasti tiivistettynä: turvallisesti kiintyneet ovat tyytyväisiä, turvattomat tyytymättömiä.
Älä turhaa kirjoitakaan listaa. Kiintymysteorioissa ei mikään puolla väitettäsi, että turvallisesti kiintyneet ovat tyytyväisiä ja turvattomat tyytymättömiä. Sekä turvallinen että turvaton kiintymys vaihtelee ihmisen eri elämäntilanteissa suuntaan jos toiseenkin. Jotkut myös siirtyvät pysyvästi turvallisesta kiintymyksestä turvattomaan tai toisinpäin.
Kiintymyksen kohteita - oli sitten kyseessä puoliso, ystävät, vanhemmat, sisarukset - yhdistää se, että he ovat ihmisiä, joiden puoleen ihminen kääntyy, kun hän tarvitsee huolenpitoa, tukea, lohdutusta. Tai yhteenkuuluvuuden tunnetta, tsemppiä ja myötäelämistä.
Turvallisesti kiintynyt ei ole hölmö ja sokea puolisonsa suhteen. Esim. hän huomaa saavansa puolisoltaan tuen sijaan ruoskaa. Tai lohdun sijaan polkemista. On täysin normaalia ja toivottavaakin, ettei turvallisesti kiintynyt käänny puolisonsa puoleen, kun hän tarvitsee tukea ja lohdusta, koska ei hän niitä puolisoltaan pysty saamaan. Ajanmyötä tämä loitontaa kiintymystä puolisoon. Ennemmin tai myöhemmin koko kiintymyssuhde puolisoon päättyy. Tämä puolestaan asettaa koko parisuhteen kyseenalaiseksi ja usein päädytäänkin eroon.
Juuri noin "Ihan sama miten ollaan kiintyneitä, kunhan suhde toimii."
Ja molemmat ovat suhteessa samaa mieltä tästä.
Pravo! "Sekä turvallinen että turvaton kiintymys vaihtelee ihmisen eri elämäntilanteissa suuntaan jos toiseenkin" Juuri noin.
Turvallisesti kiintyneillä on yleensä useita kiintymyssuhteita. Puoliso ei suinkaan ole ainut ja joskus ei myöskään sopiva. Etenkin kun parisuhteessa on kriisi, turvallisesti kiintynytkin siirtyy aimo askeleen turvattomaan kiintymykseen päin, nimenomaan puolisonsa kanssa. Ei muiden kiintymyssuhteidensa kanssa.Todennäköisesti turvallisesti kiintynyt kääntyy entistä enemmän vaikkapa parin kolmen ystävänsä puoleen, kun kriisiä pukkaa ja elämä koettelee.
1. "Sekä turvallinen että turvaton kiintymys vaihtelee ihmisen eri elämäntilanteissa suuntaan jos toiseenkin. Jotkut myös siirtyvät pysyvästi turvallisesta kiintymyksestä turvattomaan tai toisinpäin. "
Tutkimusten mukaan kiintymyssuhde pysyy samana 80% ihmisistä. Mihin siis perustat väitteesi?
2. "Kiintymysteorioissa ei mikään puolla väitettäsi, että turvallisesti kiintyneet ovat tyytyväisiä ja turvattomat tyytymättömiä."
Jos haluat, voin listata sinulle kymmenkunta tutkimusta, joiden mukaan turvallisesti kiintyneet ovat tyytyväisiä suhteisiinsa. Helpoiten pääset niihin käsiksi googlaamalla termit "attachment" ja "satisfaction". Onko sinulla esittää vastaavaa dataa?
Jos haluat käyttää vieraskielisiä termejä, kannattaa tarkistaa kirjoitusasu.
Miksi tutkimukset ovat sinulle noin järjettömän tärkeitä? Mihin se perustuu?
Kiintymyssuhteeseen tarvitaan kiintymyssuhde! Hyvin monet eivät ole kiintyneet kumppaniinsa vaan ovat yhdessä tämän kanssa aivan jostain toisesta syystä, esim lasten, talon vuoksi tai sosiaalisesta painostuksesta. Hyvin monet eroavat. On täysin luonnollista, että etenkin naiset, jotka pystyvät luomaan useita turvallisia kiintymyssuhteita elämänsä aikana, eivät koko elämäänsä jaksa jatkaa puolison kanssa, johon ei enää tunne kiintymystä eikä ole halua jatkaa. Siksi varmaan avioeroa hakevista on 80% naisia. Tilastojen mukaan.
Jos kyse on siitä, pidätkö sinä sinisestä vai punaisesta enemmän, kyseessä on mielipide, ja se voi olla ihan mikä tahansa. Kun on kyse kiintymyssuhteista, ei ole kyse mielipiteistä.
Esitit seuraavan väitteen:
"Sekä turvallinen että turvaton kiintymys vaihtelee ihmisen eri elämäntilanteissa suuntaan jos toiseenkin. Jotkut myös siirtyvät pysyvästi turvallisesta kiintymyksestä turvattomaan tai toisinpäin. "
Tässä ei ole kyseessä mielipide, joten sinun täytyy pystyä perustelemaan väitteesi faktatiedolla. Sama koskee myös väitettä: "Kiintymysteorioissa ei mikään puolla väitettäsi, että turvallisesti kiintyneet ovat tyytyväisiä ja turvattomat tyytymättömiä."
Turvallinen kiintymyssuhde korreloi käänteisesti avioeroihin, joten perustele samalla myös väitteesi: "On täysin luonnollista, että etenkin naiset, jotka pystyvät luomaan useita turvallisia kiintymyssuhteita elämänsä aikana, eivät koko elämäänsä jaksa jatkaa puolison kanssa, johon ei enää tunne kiintymystä eikä ole halua jatkaa."
Odotan mielenkiinnolla argumenttejasi.
Eikö noita faktatietoja löydy netistä aivan tarpeeksi?
"Kun on kyse kiintymyssuhteista, ei ole kyse mielipiteistä"
Kukaan ei kiinny kehenkään ilman tahtoa ja mahdollisuutta. Jokainen tekee valintoja. Kaikki kontaktit toisiin ihmisiin eivät ole kiintymyssuhteita. Kiintymyssuhteet ovat harkittuja ja syntyvät molempien osapuolten välisestä tiiviistä, lämpimästä vuorovaikutuksesta. Kun vuorovaikutukseen tulee ongelmia, ihmiset muuttuvat, niin kiintymyssuhde, pitkäaikainenkin voi päättyä. Nimenomaan päättyy, sitä ei päätetä. Kiintymyssuhde ei voi olla olemassa ilman kanssakäymistä, vuorovaikutusta. Yhteinen osoite ei riitä kiintymyssuhteen perustaksi.
Totta kai niitä löytyy, ja koska niitä löytyy, ei kannata esittää väitteitä, joilla ei ole mitään perustaa. Parisuhde on nimenomaan kiintymyssuhde. Kiintymyssuhteen ongelmat liittyvät turvattomaan tapaan olla kontaktissa, joka aiheuttaa tyytymättömyyttä. Turvallisesti kiintyneillä on paremmat vuorovaikutustaidot sekä paremmat valmiudet ratkaista konflikteja, joten he ovat tyytyväisiä parisuhteisiinsa ja suhteet myös kestävät. Turvallisesti kiintyneiden tyytyväisyyteen vaikuttaa toki myös se, että heidän ihmissuhteensa ovat yleisesti parempia ja koulumenestys ja menestys työelämässä ovat parempia.
"Parisuhde on nimenomaan kiintymyssuhde"
Monilla vaan ei ole.
Mitä hyödyttää lukea tilastoja, koska oma tilanne ratkaisee, ei tilastot.
Minulla on lukuisia hyviä ihmissuhteita, kiintymyssuhteita ystäviin ja sukulaisiin. Jotkut elämänmittaisia. Kun luovuin turvattomasti kiintyneestä ex-miehestäni, oma oloni - ja myös lasten parani huomattavasti. Nykyinen suhteeni on aivan erilainen kuin entinen, mm vuorovaikutus toimii moitteetomasti, ihan vain olemalla oma itseni.
Suhteet ystäviin tai sisaruksiin eivät ole attachment-suhteita, kuten tietäisit, jos tuntisit teorian ja sitä puoltavat tutkimukset. Kiintymyssuhteen ongelmat tulevat esille nimenomaan parisuhteessa ja ajan kuluessa.
Onnellisuuden salaisuus on: huono muisti.
En nyt muista miten se meni mut jotenkin jouduin ekaan avioliittoonn vähän kuin vahingossa, vahinkoa paikatessa tuli tehtyä kolme lasta ja sitten silmät aukesivat että enhän voi olla vahingossa naimisissa loppuelämääni.
En oikein muista sitäkään miten löysin elämäni miehen. Hän halusi minut vanhemman naisen ja kolme mukulaa ihan koko pakettina. Saimme yhden yhteisen lapsen ja koko ajan on ollut sellainen tunne, että nyt olemme onnellisia, minä omana itsenäni ja mies omanaan ja sitten vielä yhdessä. Lapsetkin ovat jo aikuisia ja olemme jo mummo ja pappa. Olkoon niin tai näin, onnellisuus tuli vasta toisen yrityksen kautta.
Onni on meissä jokaisessa itsessä. Parisuhdekin on onnellinen, jos sen molemmat osapuolet ovat onnellisia. Molempien onni on toimivan, tyydyttävän parisuhteen ehdoton edellytys.
Parisuhde muuttuu kokoajan ihmisten mukana. Parisuhteessakin mennyt on mennyttä eikä vanhoja aikoja voi saada takaisin. Jotain uutta mukavaa voi sensijaan löytää, jos voi. Aina ei voi. On melko mahdotonta saada positiivista muutosta aikaiseksi vanhaan, vaikkapa 10v kuralla olleeseen suhteeseen, saati sitten pystyynkuolleeseen.
Eronainen, sun kanssa on helppo olla samaa mieltä: ei kuolleisiin kannata satsata, vaan eläviin!
"Jos uskot, että toinen ihminen on onnellisuutesi lähde, koet välttämättä tarpeelliseksi kontrolloida häntä, jotta voisit pysyä onnellisena."
"Kuvitellessamme, että jollakin toisella on valta tehdä meidät onnellisiksi, me asettaudumme uhrin asemaan."
"Niin kauan kuin kuvittelemme, että meillä on oltava toinen ihminen elämässämme ollaksemme onnellisia, olemme vain addikteja, riippuvia, jotka yrittävät suojella huumevarastoaan - käyttäen toista ihmistä huumeenamme. Se ei ole oikeaa rakkautta - eikä rakastamista."
"Me emme ole epätäydellisiä kunnes löydämme "toisen puoliskomme". Me emme ole puolikkaita, jotka eivät voi olla täydellisiä ilman suhdetta.
Onni löytyy aina ihmisestä itsestään. Parhaimmillaan parisuhde tuottaa onnea ja hyvinvointia molemmille. Pahimmillaan parisuhde estää vähintään toista olemasta oma itsensä, tuottaen ainoastaan pahoinvointia.
Jos parisuhteesta on onni ja ilo kuollut, niin siinä ei auta mikään. Mennyt ei tule takaisin, koska ihminen muuttuu. Esim exäni muuttui täysin vastakohdakseen.
Onni löytyy toki itsestä, mutta ei epätyydyttävässä parisuhteessa. Esim. sellaisessa suhteessa, jossa toisella ei ole koskaan aikaa, aina kiire. Vaihdoinkin kumppanin sellaiseen, jolla on aikaa minulle. Joka ei vain halua tehdä ja harrastaa kanssani, vaan myös tekee ja harrastaa!
Ihmiset sinnittelevät aivan turhanpäiten huonossa suhteessa. Yrittävät saada itseään haluamaan asioita, joita ei oikeasti halua. Tai haluaa puolisolta jotain mitä tämä ei halua. Pahimmassa tapauksessa molemmat näitä molempia. Kun parisuhde on suoritumista, selviytymistä ja sinnittelyä, siitä ei ole mitään iloa. Iloton suhde on raskas taakka, joka syö ihmisen kaikki voimavarat ennenpitkää.
Onni on, kun rakastaa itseään ja saa rakastaa toisia. Harva kuitenkaan rakastaa ihmistä, jolta ei saa vastarakkautta. No ei sellaisessa rakastamisessa toisaalta mitään järkeä olisikaan.
Vanha sanonta "parempi yksin kuin huonossa suhteessa" pitää edelleen paikkaansa. Jos on paljon hyviä ja läheisiä ystäviä, tai vaikka vain parikin, ei vuosikausia pohdi eroa puolisosta, jos suhde on onneton. Yksinäiset ihmiset takertuvat puolisoonsa.
1. kyllä, onni tulee itsestä mutta voi sitä silti kumppania vaihtaa. Voi myös erota huonosta liitosta olla vaihtamatta kehenkään ja elää onnellisena yksin, näin minä tein. Exä löysi uuden heti lennosta ja ovat onnellisia keskenään vielä vuosien jälkeenkin.
2. Jos parisuhteessa ei ole alunperinkaan ollut mitään alkuaikojen ihastumista tai huumaa, vaan on menty yhteen ilman rakkautta niin ei sitä myöhemminkään enää löydy.
Kovasti höpötystä jostain psykologiasta, mutta itselleni käytäntö on läheisempää. Esim. jos kaljakalle kilistelee ja rämistelee öisin niin ettei saa nukuttua ja uhkailee ja sammuu hella päällä yms. niin ei siinä terapiat itseäni olis auttanut. Kun lähti pois niin ongelmat ratkes sillä! Ei tarvitse enää öitä pelätä!
Muutamalla muullakin ystävälläni turvaton kiintymyssuhde on todellakin muuttunut turvallisemmaksi eloksi kun epävakaa, henkisesti ja jopa fyysisesti väkivaltainen juoppo mies on jätetty tai vaihdettu turvallisempaan mieheen.
Totta kai sitä kuitenkin itsensä kanssa saa tehdä töitä ettei vetäisi puoleensa tämän tyyppisiä miehiä enää lisää.
Jepulis. Psykologisista höpötyksistä ei ole mitään apua, täsmälleen samaa mieltä. Itse kunkin pitää miettiä juuri oma tilanne ja omalta kannalta, oli sitten turvattomasti/turvallisesti kiintynyt tai ei ollenkaan kiintynyt. Jos suhteessa ei ole tai ei ole koskaan ollutkaan rakkautta, niin ei voi puhua kiintymyssuhteesta. Etenkään siinä tapauksessa, että kumppani on vain riesa ja häiriö. Toista ei voi muuttaa. Alkoholistia ei voi muuttaa raittiiksi. Mielenterveysongelmaista, joka pitää piinassa ja pelottaa koko perhettä ei voi kumppani/lapset parantaa. Eikä ketään voi pakottaa antamaan aikaa puolisolle ja perheelle, rakastamaan.
Ellei keskustelulla saada mitään tuloksia aikaiseksi, niin ero on ainoa mahdollisuus, ellei halua jatkaa rasittavassa ja turvattomassa suhteessa. Parisuhdeterapia ei tehoa alkuunkaan, jos toisella on huomattavia ongelmia pelkästään itsensä kanssa. Silloin kun ihmisellä on ongelmia, niin ajan myöten ongelmat senkuin lisääntyvät, ellei hän hae itselleen apua. Hyvin monet jättävät hakematta apua ongelmiinsa. Ongelmien kieltäminen on edelleen paras keino olla kohtaamatta niitä.
Ehkä ensin kannattaisi hankkia hieman sitä psykologista tietämystä. Sen jälkeen voit arvioida, onko kyseessä höpötys. Mistä syystä luulet, että sitä höpötystä opetetaan yliopistotasolla ympäri maailmaa?
Onnellinen voi olla yksin tai parisuhteessa. Onni löytyy omasta itsestä ja/tai kumppanista, mutta ei kumppanin kautta. Sanomattakin on selvää, ettei onni pysy parisuhteessa, jossa on onneton. Onnettomaksi puolestaan tulee suhteessa, jossa toinen ei ole täysillä mukana tai on mukana tavalla, jota itse ei arvosta. Jos esim. haluaa henkisen suhteen tai parantaa sitä, mutta kumppani haluaa keskittyä vain töihinsä, niin suhde ei onnistu.