En voisi kutsua tätä asiaani ongelmaksi mutta haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne ja oletteko asiasta miten ehdottomia...
Olen tapaillut sattumanvaraisesti erästä miestä nyt joulukuusta asti...
Tutustuimme 09 keväällä,ihastuin ja tapailimme mutta suhde ei ottanut silloin tuulta allensa muutamaa tapaamista enempää niin erilaisten elämäntilanteiden takia,homma oli enemmänkin fyysistä ja syvällisyys ei kuulunut kuvioon.
Kummallakin sen jälkeen on ollut vähän 1,5-2 vuoden mittainen suhde (jotka ovat loppuneet jo viime kesällä kummallakin) ja elämäntilanteet ovat muuttuneet ja ajatusmaailmat ovat aikuistuneet ja kokemus avanneet silmämme mitä elämältä ja kumppaniltamme haluamme.
Olimme ihan sattumalta puheyhteydessä joulukuun lopulla ja päädyimme siis kahville kaveripohjalta ja olemmekin nähneet siitä lähtien koko ajan enemmän ja olemme jopa puhuneet että kerta huomasimme että kokemukset ovat kasvattaneet tässä n.3 vuodessa meitä kypsemmiksi,haluamme elämältä samanlaisia asioita ja olemme samalla aaltopituudella melkein kaikesta asioista,pidämme samoista asioista että suhde olisi mahdollinen tulevaisuudessa,kumpikin haluaisi nähdä mitä meistä tulee MUTTA etenemme hiljakseen.
Kuitenkaan vaikka edessäni niin ulkoisesti ja nykyään myös ajatusmaailmansa suhteen edessäni seisoisi ns. "unelmien mies" en koe minkäänlaista ihastusta häntä kohtaan. Nautin suuresti hänen seurasta,koen jonkinlaista ihailua häntä kohtaan ja ikävöin häntä jos emme ole vaikka 5 päivään nähnyt mutta ihastumisen tunne uupuu kokonaan...Sitä sanotaankin että yhteen ihmiseen voi ihastua vain kerran,tämän tilanteen kanssa se taisi olla silloin vuosia sitten.
Kysynkin että mitä mieltä te olette...pitääkö suhteen alkamisen kannalta oltava "SE JOKIN",se ihastumisen/rakastumisen tunne että TUON IHMISEN MINÄ HALUAN vai voiko suhteeseen alkaa vain sillä perusteella että tuntuu siltä että tuon ihmisen kanssa asiat menee yksiin ja synkkaa ilman "suuria tunteita"???
Olen tapaillut sattumanvaraisesti erästä miestä nyt joulukuusta asti...
Tutustuimme 09 keväällä,ihastuin ja tapailimme mutta suhde ei ottanut silloin tuulta allensa muutamaa tapaamista enempää niin erilaisten elämäntilanteiden takia,homma oli enemmänkin fyysistä ja syvällisyys ei kuulunut kuvioon.
Kummallakin sen jälkeen on ollut vähän 1,5-2 vuoden mittainen suhde (jotka ovat loppuneet jo viime kesällä kummallakin) ja elämäntilanteet ovat muuttuneet ja ajatusmaailmat ovat aikuistuneet ja kokemus avanneet silmämme mitä elämältä ja kumppaniltamme haluamme.
Olimme ihan sattumalta puheyhteydessä joulukuun lopulla ja päädyimme siis kahville kaveripohjalta ja olemmekin nähneet siitä lähtien koko ajan enemmän ja olemme jopa puhuneet että kerta huomasimme että kokemukset ovat kasvattaneet tässä n.3 vuodessa meitä kypsemmiksi,haluamme elämältä samanlaisia asioita ja olemme samalla aaltopituudella melkein kaikesta asioista,pidämme samoista asioista että suhde olisi mahdollinen tulevaisuudessa,kumpikin haluaisi nähdä mitä meistä tulee MUTTA etenemme hiljakseen.
Kuitenkaan vaikka edessäni niin ulkoisesti ja nykyään myös ajatusmaailmansa suhteen edessäni seisoisi ns. "unelmien mies" en koe minkäänlaista ihastusta häntä kohtaan. Nautin suuresti hänen seurasta,koen jonkinlaista ihailua häntä kohtaan ja ikävöin häntä jos emme ole vaikka 5 päivään nähnyt mutta ihastumisen tunne uupuu kokonaan...Sitä sanotaankin että yhteen ihmiseen voi ihastua vain kerran,tämän tilanteen kanssa se taisi olla silloin vuosia sitten.
Kysynkin että mitä mieltä te olette...pitääkö suhteen alkamisen kannalta oltava "SE JOKIN",se ihastumisen/rakastumisen tunne että TUON IHMISEN MINÄ HALUAN vai voiko suhteeseen alkaa vain sillä perusteella että tuntuu siltä että tuon ihmisen kanssa asiat menee yksiin ja synkkaa ilman "suuria tunteita"???
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.