Kyllä oli Halosella älyvapaa ilme kun Heinäluoma puhui Impivaarasta valtiopäivien avajaisissa. Mummo hymyili kuin hauki kaislikossa, kylläisenä.
Ei ole Halosessa valtiomiehen hillittyä tyyliä ja pidättyvyyttä ollut missään vaiheessa.
Kun taas olisi pitänyt ottaa kantaa, on tyytynyt vain tilin kuittaamiseen. Erityisen surkea suoritus, ei kasvanut presidentin mittoihin vaikka kaksi kautta oli mahdollista siihen.
Ei ole Halosessa valtiomiehen hillittyä tyyliä ja pidättyvyyttä ollut missään vaiheessa.
Kun taas olisi pitänyt ottaa kantaa, on tyytynyt vain tilin kuittaamiseen. Erityisen surkea suoritus, ei kasvanut presidentin mittoihin vaikka kaksi kautta oli mahdollista siihen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
12 vuoden aikana, jolloin setan punamummo on ollut vallan kahvassa Suomi on ajatunut täydelliseen moraaliseen ja nyt myös puolustuskyvyttömään rappioon.
Ei Halonen suomea rappioon ole ajanut. Ahneet porvarit ja ylisuuria, oikeasti älyttämiä palkkoja notaneet yritys johtajat sen on tehneet. Varsinkin valtio yhtöiden johtajat. Ja elopin kaltaiset tyhjäntoimittajat. Vaikka yritys on konkurssin partaalla johtajille löytyy miljoonia.
Suomi on rikollisten käsissä suurin osa pitäisi viedä siperiaan tai loppu iäkseen vankilaan. Kataisesta ja urpilaisesta aloittaen.
http://suomenkuvalehti.fi/s/files/vanhat/library/images/Tarja Halonen 3 150908.jpg
älyvapaalla aina älyvapaa ilme!
Katsokaa Niinstön virallista valokuvaa. Eipä siinä ole minkäänlaista hurraamista. Klovnin naama, tyypin, joka ei ymmärrä, missä mennään.
Mutta kokoomukselle kuva epäilemättä kelpaa. Niin tyhmän näköinen presidentti pistää nimensä alle jokaiseen paperiin, jota EK nokan alla heiluttaa. Ja jos kavereilla Euroopassa on rahapula, niin sinne rahaa kans. Sitten nähdään, mistä aurinko nousee. Eiköhän se nouse idästä, kuten tähänkin asti.
Halonen Ruotsissa valtiovierailulla 2006
muumilaukku ja kureliivit kateissa?
http://farm4.staticflickr.com/3202/2980810372_e5b2ec658e.jpg
-
Mikäli predentti on koko kansan presidentti niin kuin oli Tarja Halonen, on aivan yhdentekevää, mille hän näyttää jossain satunnaisesti räpsäistyssä valokuvassa. Tärkeämpää on, millaiset aivot hänellä on, mitä hän ajattelee, keitä arvostaa. Niinistö arvostaa mainostoimistoja, joille hän syytää rahaa, hämäriä ja rikollisia liikemiehiä (Merikallio, Sukari, Saunamäki yms.) Kumpa Tarja saataisiin takaisin !!!
Miten presidentti voi olla rikollisten ystävä? Tämä asia askarruttaa minua suuresti. Kun ajattelen asiaa järkevästi, huomaan, että kokoomuksen ja Niinistön on täytynyt toimia rikollisten kanssa kimpassa. Ja kuka muuten maksoi kokoomuksen tunnetut suuret velat? Etusormi osoitaa tiettyyn suuntaan, ja se suunta on vankila ja Kakola.
-
Miksi halonen irvistelee kuin susi huonoilla hampaillaan?
http://farm8.staticflickr.com/7103/6938590298_f41bd03c1c_z.jpg
kumma kun halonen suosii kaikkea rumaa, kuten rumia vaatteita, rumia ilmeitä.. kampaamatonta tukkaa, rumaa kuliissimiestä...jne