Olen NÄKYMÄTÖN ei-kukaan.

..Tämä sama toistuu kotona. Alan olla tavattoman yksinäinen, koska sama se, olenko koulussa vai kotona, molemmat paikkoja, joissa olen yksin, yksin, yksin ja yksin. Ennen edes toinen oli sosiaalisen elämän tasapainona. Nyt ei kumpikaan.
Ehkä minulle käy, niinkuin Muumien Ninnille, "näkymättömälle lapselle", että kohta katoan ilmaan.. Tämä ei ole kivaa. Ei, kun tuntuu, ettei ole mitään syytä olla olemassa, kun juuri kukaan ei tajua, että YHÄ olen olemassa.

jossain määrin näin kertomassasi itseni. minäkin olen ollut jokseenkin näkymätön ja olematon, ihan pienestä pitäen jo. minä jopa puhuin niin hiljaa, että harva kuuli yhtään mitään. sama ongelma oli koko peruskoulun ajan. Se, että kerroit kotona asian olevan suurinpiirtein samoilla radoilla, oli tärkeä pointti. niin raivostuttavalta kuin kuulostaakin, on hyvin todennäköistä että juuri kotiolosi on tehnyt sinut näkymättömäksi. tiedän, että itseni kohdalla se oli niin. siksi en enää asukaan kotona vaan nuorisotukikodissa. nyt alan jo vähän näkyä, mutta vielä joskus haalistun ja olen hiljaa vaikka tahtoisin huutaa.
minulle sinä et ole näkymätön etkä mitätön. enhän muuten olisi vastannut. mielelläni sinua kuuntelen, jos se edes vähän auttaisi ja jos vain haluat, vaikka sähköpostitse? jokatapauksessa valtasti voimia sinulle toivoisin....!!

Joo, ikäväähän tää ittelläki tavallaan on kun ne kaverit ei välillä huomioi ollenkaan. Menee vaan välillä tosi tylsäksi. Mutta eipä se nyt "silleen" haittaa, koulu ei oo ikuista. "Kaverit" on vaan kavereita...siinä on todellakin ISO tasoero keitä oikeasti kutsuisin "ystävikseni". Onneksi sentään on yksi erittäin hyvä ystävä, jonka kanssa synkkaa oikeasti. Anyway, jos sua kiinnostaa mailailla (tai messenger), niin voin antaa mailiosoitteeni.

Itel on ollu samantyyppisiä ongelmia, kaverit vältteli mun seuraa ja arvostelivat aina mitä teen.

Nykyisin mul on vain muutama samaa sukupuolta oleva kaveri ja paljon vastakkaisen sukupuolen edustajia. Päätin että jätän ne ihmiset omaan arvoonsa jos eivät välitä. Aloin silloin tutustumaan uusiin ihimiin, eihän se ole helppoa mutta ajan mittaan se helpottuu. Ja nykyisin tykkää tosi paljon tutustua uusiin tyyppeihin enkä ujostele ketään. =)

Mutta toi että on samassa koulussa tai samalla luokalla voi todellakin vaikuttaa todella paljon koullun käynti moitivaatioon! Mua kiusattiin ensimmäisenä vuotena kauppiksessa(todella lapselliset pojat) enkä oikein tuntenut kuuluvani joukkoon ja olin lopettamassa jo koko hommaa, mutta sitten aloin tutustumaan niihin mukaviin ihmisiin joita tapasin päivittäin ja taas jaksoin!

Yritä vähän availla silmiä ja nähdä olisiko lähipiirissäsi ihmisiä joihin haluaisit tutustua... ehkä saat heistä uusi ystäviä! =)

No mul on vähän erinlainen ongelma mut kyllä huomataan koulussa. Ois vaan kiva olla näkymätön siellä kiva ain kuunnella niiden opettajien vittuilua. No itseppähän mä oon varmaan aiheuttanut ton et ne mulle vittuilee mut ei pahemmin jaksais kuunella sitä.

.. Kun luin tuon sun tekstis niin mulle tuli ihan sellanen tunne, et lukisin omaa kirjotustani.. Ihan TÄYSIN samanlaista se on mullakin ollu jo pitkään.. just tässä pääsin vihdoin pois painajaisesta, kun päätin peruskouluni. Nyt olis tarkotus jatkaa kympille, huonon koulumenestyksen vuoksi. Itse vaan toivon, että uusi koulu ja uudet ihmiset muuttavat tilannetta.. Jotenkin on vain yritettävä pitää päätä pystyssä ja ajatella että "paskat, mä noista piittaan" .. Muakin vastaan on tullut vähän "kaikennäköstä kaveria" ja huomattu on, että niitä kullan arvoisia ystäviä löytyy aika harvasta.. Mä en osaa muuta sanoa.. Mutta toivottavasti tää tieto helpottaa, että "meidänlaisia tapauksia" on monia.. et oo todellakaan ainut.. Pitää vaan uskoo tulevaisuuteen ja pitää toivoa yllä, et kyllä se onni vielä meilleki kääntää päätänsä =)

Moro.
Eikö ookki mukava olla tuntematon/näkymätön ?
Vai olisitko mielummin sellainen jota jokainen tuijottaa ?
Voin kertoo, se ei todellakaan oo mukavaa,
nimimerkillä kokemusta on.
Kelaas, jos tää kaikki onki vaa sun omassa
pikku murqqaivoissa kehiteltyy kuvaa..
mut jos oikeesti sua ei himassa huomata,
ni se on paska homma...
ÄLÄ yritä herättää huomiota mm.
viiltelyllä, huumeidenkäytöllä, varastelulla jne.

Tuijottaminen on eri asia, kuin se, jos on samanlainen olo, että olisi aivan sama onko olemassa vai ei, jos kukaan ei kertakaikkiaan huomaa sua. Mie olin yläasteella koulukiusattu, ja mut takuuvarmasti huomattiin, kun käytävillä perässäni kuului hirveä huuto ja rähinä. Heti kun kiusaaminen loppui, muutuin näkymättömäksi. Ihmiset, jotka oli tullu ennen puolustamaan mua sekä juttelemaan mun kanssa, olikin vaan omissa porukoissaan.
Ja nykyisin lukiossa opettajat ei ees huomaa sitä, kun yritän korottaa arvosanojani paremmiksi, vaan joudun tekemään jonkun muun opettajan kokeita selvistä korotuskuulusteluihin menemisilmoituksista huolimatta. Yllättyisin, jos nekin kokeet eivät hukkuisi jonnekin, lentäisi roskiin tai niitä ei tarkastettaisi. Vaikka kokonaisen viikonlopun jouduin lukemaan.... TUIJOTTAKAA MUA EDES JOSKUS!

Tiedän et tää mun vastaus on 9 vuotta myöhässä ja toivon todellakin ettet enää ole yksinäinen ja näkymätön vaan sulla pyyhkii hyvin :) Itselläni on hyvinkin samanlainen olo ei juurikaan kavereita,en osaa keskustella isossa ryhmässä vaan tyydyn olemaan hiljaa kun muut tappelee huomiosta....yhden tai kahden ihmisen kanssa saan kyllä keskustelun aikaan,mutta se ei tunnu riittävän...olen niin epävarma että aina kun tapaan uusia ihmisiä en heti uskalla olla oma itseni eikä moni jaksa hengailla kanssani niin kauaa että heille selviäisi ees murto-osa siitä millanen mä oikeesti oon! Nuorempana olin hyvinkin itsevarma ja rohkea eikä minulla silloin ollut ongelmia ihmisten kanssa ja minulla oli myös jonkin verran kavereita,mutta tässä vuosien varrella ne on karissu pois samoin kuin kaikki itsevarmuuteni :( Minua ärsyttää se että niiiiin pieni osa tässä maailmassa,tässä maassa,tässä kaupungissa,tässä koulussa,tässä luokassa tietää kuka mä oikeasti oon...ei oikeestaan kukaan! Olen mielestäni ihan hyvää seuraa ja jopa hauskakin jos toisella on samanlainen kieroutunut huumorintaju kun mulla ;) Aina jos pääsen keskustelu yhteyteen jonkun kanssa ne tuntuu nauravan mun jutuille ja pitävän mua hyvänä tyyppinä,mut siihen se sit jääkin ei mua pyydetä mihinkään eikä mulle soitella et "hei, olis kiva nähdä...mennäänkö leffaan" yms. tunnun olevan kaikille se kakkos....kolmos...nelos.... no ei nyt ruveta valehtelemaan....kymmenesvaihtoehto jos sekään! Mulle riitäis kun mulla ois se yks hyvä kaveri jolle mä voisin kertoo kaiken ja mä oisin eka kelle se haluis kertoo kaiken...No mä jatkan tästä uneksimista koska kaikella todennäköisyydellä siitä ei tuu koskaan totta... :( Toivottavasti teillä muilla on paljon ystäviä ja te osaatte arvostaa niitä

No kyllä mustakin tuntuu siltä. Vaikka oonki vasta 13 vuotias :D Jotenki tuntuu et kukaan ei huomaa mua.. ihmiset tönii käytävillä kun mä en ees ois siinä. Mulla on vaan yks hyvä ystävä jonka kanssa oon... aina ku on parityö kukaa ei suostu tekee mun kanssa mitään ja sit opet ragee mulle ku mä en tee :O mut ehkä mä vaa oon nii paska ja huomaamaton ihminen :((

Sama homma kukaan ei tykää musta. Voisiko syynä olla ulkonäkö?