Ylen mukaan Perussuomalaisten valtuutetun ja piirijohtaja Tommi Raution rasistiset kunniamitalipalkinnot Oulun murhaajalle ja pöyristyttävät rotusota-lausunnot ovat saaneet nyt jo poliisinkin seuraamaan puolueen aatteellista toimintaa huolestuneena:
"Poliisi seuraa tilannetta
Satakunnan poliisi ei tämän perusteella aio käynnistää tutkintaa asiassa. Apulaispoliisipäällikkö Jussi Högman kuitenkin sanoo, että asiaa pohditaan uudelleen, jos kirjoittelusta tehdään rikosilmoitus. " (YLE)
http://yle.fi/alueet/satakunta/2012/02/perussuomalaiset_ei_paina_villaisella_koylion_valtuutetun_rasistisia_kommentteja_3271751.html
Yle: Poliisi tarkkailee perussuomalaisia
27
311
Vastaukset
- pSS rasistiroikaleet
Asian tiimoilta alkaa taas persujen harrastama näennäismyönnytysten teatteri?
Montako julkirasistia Soini on erottanut persuSS-puolueesta?- Suunnitelman mukaan
Kummasti on Soini tähän asti päässyt livahtamaan vastuusta, vaikka näitä "yksittäistapauksia" on tullut julkisuuteen kymmenittäin. Eiväthän tällaiset henkilöt toimisi puolueessa, jos puolue ei antaisi hiljaista hyväksyntäänsä heidän ajatuksilleen ja toiminnalleen.
Yksi selitys voi tietysti olla se, että Perussuomalaisia tarvitaan hajottamaan oppositiota, jotta kokoomus voi pitää ja vahvistaa omia asemiaan. Vai voiko joku kuvitella jossakin muussa eduskuntapuolueessa vastaavaa toimintaa ilman, että puheenjohtaja joutuisi todelliseen ryöpytykseen mediassa? - BUAAHHHH
Suunnitelman mukaan kirjoitti:
Kummasti on Soini tähän asti päässyt livahtamaan vastuusta, vaikka näitä "yksittäistapauksia" on tullut julkisuuteen kymmenittäin. Eiväthän tällaiset henkilöt toimisi puolueessa, jos puolue ei antaisi hiljaista hyväksyntäänsä heidän ajatuksilleen ja toiminnalleen.
Yksi selitys voi tietysti olla se, että Perussuomalaisia tarvitaan hajottamaan oppositiota, jotta kokoomus voi pitää ja vahvistaa omia asemiaan. Vai voiko joku kuvitella jossakin muussa eduskuntapuolueessa vastaavaa toimintaa ilman, että puheenjohtaja joutuisi todelliseen ryöpytykseen mediassa?nytkö vasta tämän tajusit ??JOPA ON HIDAS SYTYTYS
- ihmiselle lempein
Vastaavaa piileskelyä ja kiemurtelua ei todellakaan hyväksyttäisi keneltäkään muulta kuin Soinilta. Ovatko juopot ja laiskat toimittajat todellakin yhä niin persoja Soinin tajoamalle "ilmaiselle" viinalle? Persuissa häntä heiluttaa koiraa. Älytöntä.
- BUAAAHHHHHH
ovat...tarjoamme vihersosialistisille TOIMITTAJATÖPÖILLE LITRAKAUPALLA PUNKKUA
- PS Suomen al-Qaida
PS pitää rinnastaa terroristijärjestöihin kuten al-Qaidaan ja talibaneihin.
- Uhka äärioikealta
Ei ehkä ihan, mutta Suomen Sisun porukat kannattaisi ottaa kunnolla syyniin. Paljon potentiaalisesti vaarallisempaa ainesta kuin kaiken maailman surkeat kiljupunkkarit joita Supo kyttää. Muistakaa Breivik.
- pSS sotahurmos
Persujen mielestä sota on aina parempi vaihtoehto kuin rauha? Tätä linjaa he ainakin voimakkaasti ajavat myös eduskunnassa.
http://www.hs.fi/politiikka/Perussuomalaiset yritti leikata järjestöjen tukirahoja/a1305551778038 - LOPEETTAKAA MÖLINÄ
VIIKON VITSIKÖ ???
RAUTIOHAN KUULUU POLIISIEN NEUVOTTELUKUNTAAN !!!- Asdertson
Sielläpähän sitten esittää poliisikunnalle näkemyksiään meneillään olevasta "sodasta"....
- Sylttytehdas
Asdertson kirjoitti:
Sielläpähän sitten esittää poliisikunnalle näkemyksiään meneillään olevasta "sodasta"....
"Mistä ihmeestä sitten Tommi Rautio on saanut päähänsä, että meneillään on sota ja nuoren muslimiyrittäjän ampuminen hengiltä on sodassa tehty uroteko, josta tulisi palkita kunniamerkillä? Edelleen herää kysymys, että mikä ihme on tuonut tällä tavalla ajattelevan Tommi Raution juuri perussuomalaisiin?
Onko Rautio todella tällaisten näkemysten sylttytehdas vai ennemmin "rivisotilas", joka meni ääneen möläyttämään puolueen äänekkäässä vähemmistösiivessä laajalti esiintyvän näkemyksen?
Tuskin olen ainoa kelle tuli Raution kommentista mieleen nykyisen hallintovaliokunnan puheenjohtajan kirjoitukset, etenkin tämä tyylinäyte vuodelta 2006:
http://www.halla-aho.com/scripta/tulevaisuudenkuva.html
"Tervetulleeksi toivottamamme islam on sitä islamia, joka polttaa, silpoo ja räjäyttää. Se on kuoleman ja tuhon kultti, jota me erehdymme pitämään "uskontona uskontojen joukossa". ...
Länsimaisen sivilisaation osaksi ei ole tullut tehdä valintaa sodan ja rauhan välillä. Sen on valittava sodan ja tuhoutumisensa välillä. Jumalaa monikultturisteilla ei ole, mutta mitä ["monikultturistit"] sanovat lapsilleen sitten, kun pimeys on laskeutunut? Ainakaan minä en vuodattanut verta? Ainakin minä olin eettinen?"
(koko lainauksen ollessa kursiivilla, muutin alkuperäisen kursiivin lihavoinniksi)
Keväällä 2011 tuleva hallintovaliokunnan puheenjohtaja totesi:
"Me olemme sodassa. Tilanteen mittasuhteet eivät ole auenneet kaikille."
(http://hommaforum.org/index.php/topic,47305.msg640594.html)
Jää nähtäväksi esitetäänkö perussuomalaisissa nyt näytelmä, jossa rivimies uhrataan suurieleisesti ja sitten pöydän kuvitellaan olevan taas puhdas, mutta sylttytehdas jätetään rauhaan?"
http://mh.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98246-mistä-ihmeestä-tommi-rautio-keksi-meidän-olevan-sodassa
- pii paa
"Poliisi aloittaa tutkinnan Raution kirjoituksista
RAUMA JA ALUE | 21.02.2012 klo 15.20 |
Satakunnan poliisi on päättänyt aloittaa esitutkinnan perussuomalaisten köyliöläisvaltuutetun Tommi Raution Facebook-kirjoitusten johdosta.
Rikosnimikkeenä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Rautio ehdotti Facebookissa mitalia miehelle, joka viikonloppuna ampui marokkolaistaustaisen miehen kuoliaaksi pizzeriassa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tuomitsee jyrkästi Raution kommentit ja pitää selvänä, että Rautio erotetaan puolueesta."
http://www.ls24.fi/raumajaalue/poliisi_aloittaa_tutkinnan_raution_kirjoituksista_3491847.html - kenttä ihmettelee
Pitkäänpä kesti Soinilla saada suunsa auki?
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2741049/soini-sai-viimein-suunsa-auki-rasismijupakassa- Timo Tuppisuu
Moninkertaiseksi paisunut Soini jaksaa avata suunsa ilmeisesti enää kerran viikossa, Elomaan rikollisjengiyhteyksistä saamme kuulla Soinilta ilmeisesti vasta ensi viikon kokoomaripityksessä.
"Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei halua kommentoida asiaa. Hän toteaa, ettei tunne Kimmo Elomaata.
(MTV3 - STT)"
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/02/1499859/poliisi-kiinnostui-kike-elomaan-miehen-jengikytkoksesta
- Höpsis, jälleen.
Vai niin että "Poliisi tarkkailee perussuomalaisia"
Otsikko RKP:n nettiseurantatoimistohörhöjen keksimä. - Kim Il Soini land
Persujen poliisikansanedustajat osallistuvat Soinin ehdokaskokouksiin. Siellä kysytään: Kaikki jotka ovat rasisteja, käsi ylös. Yksikään käsi ei nouse, joten Soini voi taaskin ottaa hyvällä omallatunnolla persuehdokkaiksi KAIKKI halukkaat, pahnan pohjia myöten. -Vaalien jälkeen alkaa taas valtava rasistinen rääviminen, mutta minkäs Timppa sille mahtaa? Ei hän voi tuntea henkilökohtaisesti yli puoltamiljoonaa ihmistä? Ja jo ennen vaalejakin persujen nettisivut laulavat vanhaan malliin mm. "tummien suorittamista joukkoraiskauksista Töölön puistossa ja kautta maan".
Mikään ei ole muuttunut - kuten Isä Timo heti presidentinvaalien jälkeen totesi.- Pahuuden Mestari?
Nee*eriorjien piiskamisella ja arjalaisuudellaan hehkuttanut kansanedustaja Halla-aho nuhtelee yhdessä Isä Timon kanssa puolueensa mätiä omenoita ja lippalakkeja:
http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/uutinen/halla-aho-ja-soini-suomivat-omiaan-puolueessa-mätiä-omenia
Onko kuuna päivinä seurattu tekopyhempää teatteria, Halla-ahohan on itse parhaillaan useissa syytteissä ainakin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Mestaria mädempää melonia ei löydy persuista, sen enempää kuin muistakaan puolueista. Halla-aho ryvettää koko puolueen äärimmäisellä rasismillaan.
- putous
Aku Hirviniemi voittaa
- pSS koijarikopla
"Keskusrikospoliisi määrittelee Cannonballin järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi"
http://www.hs.fi/politiikka/Kansanedustaja Ritva Elomaan miehellä yhteyksiä moottoripyöräjengiin/a1305556242605 - H.EMPPA R
RASISMI ON VÄÄRIN JA LOPETETTAVA , MUTTA MITEN ON MAANPETTURUUS ?
SEKÖ ON SALLITTUA JA HEITTEILLE JÄTTÖ.kYSYN VAAN KUN ON NOIN HYVIÄ TULKINTOJA MUISTA ASIOITAKIN ?????? - päivän persurötös
Tänään on Kotkan persu Wonterghem käräjillä. Häntä syytetään rasistisista kiihotuspuheista.
http://yle.fi/alueet/kymenlaakso/2012/02/kotkalaisvaltuutetun_rasistiset_kirjoitukset_karajilla_3279442.html - Tarkkailukarjakko
Minäkin tarkkailen tilannetta suurella mielenkiinnolla. Voisin tarkailla vaikka poliisin puolestakin niin pääsisivät katsastamaan vaikka mopoja kouluille.
- Ped(r)omies
Tarkkailen lapsia etteivät tee mitään arvelluttavaa, koska olenhan aikuinen. Fap! Fap!
- Kauheaa!!!
Persuja onkin syytä tarkkailla. Kaikenlaisia sodanjulistajia liikkeellä. Kauheaa!!!
- KIITOS
TÄSSÄ OLIKIN SITTEN VIIKON VITSIT
- Kim Il Soini land
Stalinin motto nuoruudessa oli: Ryyppää, rukoile ja räyhää". Vaikuttaa jotenkin tutulta, kun seuraa touhuja soinidiktatuurissa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741410Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13957Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79882Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.90818Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51704- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv45605Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs47603Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134598Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.50564