Kertokaa joku minulle estyneestä persoonallisuudesta. En ole aivan varma, olenko nyt törmännyt estyneeseen persoonaan. Löysin netistä kaikin puolin mukavan ja minulle sopiva naisen, mutta on ujo ja jännittää uusia ihmisiä. Ollaan tapailtu jo pian 6 kk, ja edelleenkään hän ei pysty aina rentoutumaan seurassani vaikka mielestäni en anna mitään syytä jännittää. Hän on kertonut minulle ongelmastaan kyllä. Tuntuu, että olen liian sinnikkäästi yrittänyt päästä hänen lähelleen ja ymmärtää häntä, olen yrittänyt keskustella, mutta seurauksena siitä on saattanut päästä jopa itku. Hän haluaa kyllä yrittää, mutta ei pysty parempaan. Itse haluan olla hänelle tukena. Olen vähän sekaisin, kun en tiedä kuinka pystyn auttamaan parhaiten. Ja toisaalta kaipaisin seurustelusuhdetta, mutta rakastuin tähän kyseiseen naiseen korviani myöten. Auttakaa joku! Olen ollut kärsivällinen enkä ole mielestäni painostanutkaan häntä millään tapaa. Tunteeni tosin kerroin hänelle, ja hän saattaa kokea ne painostavana. Haluan olla hänelle ainakin edes luotettava ystävä. Nyt tuntuu, että hylkäsin hänet, kun lopetimme ns. 'väkisin yrittämisen'. Olen kuitenkin sanonut hänelle, että en jätä häntä. Päätimme kuitenkin yhdessä, että emme enää ole tekemisissä. Luulen, että hän haluaa paeta. Neuvoja ja tarinoita tänne, pliis, kiitos jo etukäteen!
Estyneen persoonallisuuden tuntomerkit?
9
1390
Vastaukset
- v<scvsz<
olet väärä henkilö hänellä.
- ap
No niin olen ajatellut... mutta tuo toinenkin ajatus kummittelee mielessä...
- 124c24c
ja mikäköhän on "oikeanlainen" henkilö hänelle? toinen ujo? siitä ei tule mitään
- Jotainneuvoja
Olen naimisissa miehen kanssa, jolla on estynyt persoonallisuus ja luonteeltaan hän on aivan ihana, herttainen ja herkkä mieheksi mutta hänellä on samalla sairaalloista hylkäämisenpelkoa ja lievää sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Itseäni helpottaa kuitenkin se, että olen itsekin aika ujo ja herkkä joten sovimme toisillemme.
Mielestäni sinun ei kannattaisi nyt analysoida, onko hänellä persoonallisuushäiriötä vai ei, vaan jatkat omaa elämääsi ja ehkä matkan varrella löydät kaltaisesi naisen. Yksi asia täytyy kuitenkin muistaa, ettei suhdeasioissa (etenkin jos etsii vakituista kumppania), ettei kiirehdi vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan. - nutten
kyllä voisit sanoa hänelle että menee mielenterveys toimistoon juttelemaan. Hän tarvitsee ammattiapua, jos on nuin vaikeaa. Jos meinaan olet hänen ystävä niin häntä tarvii nyt potkia persauksille tässä asiassa. Hän voisi saada jonkin lääkityksen, joka auttaisi hänen ahdistukseensa. Eihän hän voi elää normaali elämä jos läheisyys on niin vaikeaa että itsku tulee. jotain traumoja tms. Hän voisi oppia käyttäytymään toisella tavalla. jotain on vialla tunne-elämässä. pettymyksiä tms.
- fgrehbaebh
Ehdottomasti haet hänet takaisin. kun välität noin paljon niin kaikki muu ratkeaa varmasti- älä nyt ihmeessä luovu hänestä. Herkillä ja ujoilla on usein paljon muita ihmisiä parempia ominaisuuksia ja arvoja jotka kyllä tulee ajan myötä esiin kunhan vielä paremmin tutustutte.
- AJATTELE VIISAASTI
hei, sinun neuvosi ovat kyllä arvokkaita, kun selvästi pyrit auttamaan, mutta, ONKO TODELLA NIIN ETTÄ ESTYNEEN PERSOONALLIDUUDEN ONGELMA PARANEE, sellainen paraneminen, ON USEIN HYVIN SYVÄLLÄ IHMISEN SISÄLLÄ, ESIM. hylkääminen ynnä muut vaikeat lapsuuden raumat, jotka ovat saaneet henkilön kyseisen SAIRAUDEN alle. TAKAISIN HAKEMALLA EI VÄLTTÄMÄTTÄ SAAVUTETA KUIN SILLE HKIJALLE vaikeuksia, KANNATTAA AJATELLA ETTÄ VOIHAN SITÄ OLLA YSTÄVÄ VÄHÄN KAUEMPAAKIN, ANTAA HYVIÄ NEUVOJA JOTKA RAUHOITTAA IHMISEN, JA SINUA ITSEÄSI, VOISIT SAADA SEURUSTELU KUMPPANINA TOSI HANKALIA ONGELMIA ITSELLESI. JOTEN SINUN TÄYTYY RAUHASSA LUODA ITSELLESI RAUHAN0MAISEMPIA RATKAISUJA.
- neuvolan nipa
Hanki hänelle materiaalia asiasta. Osaako englantia?
http://www.scribd.com/doc/30502934/MARTIN-KANTOR-Distancing-Avoidant-Personality-Disorder-Revised-and-Expanded
http://www.scribd.com/doc/45504709/The-Essential-Guide-to-Overcoming-Avoidant-Personality-Disorder#archive_trial - sadie
tuttua juttua oli.. anna hänelle AIKAA! Kyllä se siitä sitten. Jos aidodsti välität, antaa hän sinun tulla lähemmäs kunhan jaksat odottaa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1092740EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291331- 981176
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133958- 54843
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22673- 40668
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632